IS: Kolmenkympin kriisi mullisti Marin, 41, elämän: vaihtoon menivät mies, työ ja ajatusmaailma

Vierailija kirjoitti:

Kuvaa hyvin suomalaisia nykynaisia. Yhdenkään miehen ei koskaan pidä luottaa suomalaiseen naiseen, ikinä.

Ehkä sen suomalaisen miehen pitäisi oppia tekemään jotain suhteen eteen eikä ajatella, että kun ak ka on nyt nalkissa (= naimisiin asti päästy), se siinä pysyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikko olisi voinut olla "Mari kasvoi aikuiseksi". Ei hän syyllistä muita, osaa tunnistaa itsessään olleen myös sairaita piirteitä (mustasukkaisuus, suhde vanhempiin). Lapset voivat nyt taatusti paremmin.

Kyllä. Lapset nauttivat perheen hajoamisesta ja heittopusseina olosta. Kaikkien lasten suurin haave on vanhempien avioero ja uusperhe. Näin idioottimaisesti voi ajatella vain itsekeskeinen minäminä-ihminen.

Mun elämä meni pilalle kun vanhemmat erosi. Kouluarvosanat laski, ensiksi tuli tupakka kuvioihin jo nuorena, sitten alkoholi, sitten huumeet, sitten rikokset. Talossa ei ollut pomoa enää. Ei ollut kurinpitäjää, ei ollut henkilöä ketä pelätä. Kasvoin ilman miehenmallia ja ajelehdin elämässä ilman päämäärää. Mikään ei tunnu miltään.

Ehkä sun äidin olisi pitänyt erota paljon aiemmin jos suun mielestä miehen malli perheessä on sellainen jota pitää pelätä.

Ajattelen, että ei tuokaan "Mari" taida olla ihan tasapainossa itsensä kanssa, vaikka muuta nyt väittääkin.

Lehtijuttujen perusteella on vaikea sanoa juuta tai jaata, pitäisi tuntea ko. ihminen edes jollakin tavalla.

Eli tässä tarinassa nainen käyttäytyi niin kuin monet miehet kautta aikojen jotka hylkäävät perheensä toisen naisen vuoksi. Tasa-arvo on tuonut mukanaan sen, että nykyään naisetkin uskaltavat olla itsekkäitä. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, luultavasti molempia. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen uskallusta tuo oikein kysyy? Mari siirsi vastuun vanhemmilleen ja exälle, ihme ettei samalla lapsillekin. Mikään tai kukaan ei estänyt Maria tekemästä elämälleen jotain jo ollessaan exän kanssa, tuskin se pullaa väkisin suuhun tunki. Kaikki se tylsyys ja tavallisuuskin oli Marin omaa valintaa; koska tahansa olisi voinut tehdä töihin, lähteä lenkille aamulla klo 5 tai ryhtyä harrastamaan aikuisbalettia.

Mutta ei, aina tarvitaan se rakastuminen ja uusi auvo, jotta silmät saa auki ja syyllisyyden muille. Ei tuossa ole kyse hyvästä elämästä vaan itsekkyydestä, jossa ei haluta ottaa vastuuta omasta elämästä ollenkaan. Muutama vuosi lisää ja Maria voidaan haastatella, kun mies lähti ja nyt hän on taas tyhjän päällä, mutta onneksi voi taas syyttää muita.

Niinpä, nämä tarinat aina syventyvät siihen, kun joku päättää seota. Pitäisi keskittyä siihen, miksi jonku elämä alunperinkin menee siihen pisteeseen, että on aina elänyt muita varten tai mitä nyt milloinkin. Se on ollut oma valinta. Vastuuta ei osata ottaa, ruikutetaan vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikko olisi voinut olla "Mari kasvoi aikuiseksi". Ei hän syyllistä muita, osaa tunnistaa itsessään olleen myös sairaita piirteitä (mustasukkaisuus, suhde vanhempiin). Lapset voivat nyt taatusti paremmin.

Kyllä. Lapset nauttivat perheen hajoamisesta ja heittopusseina olosta. Kaikkien lasten suurin haave on vanhempien avioero ja uusperhe. Näin idioottimaisesti voi ajatella vain itsekeskeinen minäminä-ihminen.

Mun elämä meni pilalle kun vanhemmat erosi. Kouluarvosanat laski, ensiksi tuli tupakka kuvioihin jo nuorena, sitten alkoholi, sitten huumeet, sitten rikokset. Talossa ei ollut pomoa enää. Ei ollut kurinpitäjää, ei ollut henkilöä ketä pelätä. Kasvoin ilman miehenmallia ja ajelehdin elämässä ilman päämäärää. Mikään ei tunnu miltään.

Miksi isäsi ei halunnut sitten ottaa sinua hänen luokseen?

Mä olen tehnyt saman ja koen uskaltaneeni. Elämä parani huomattavasti.

- lähdin opiskelemaan (mieheni mielestä turhaa ja vastusti tätä)

- halusin elämältä enemmän - uran, oman talon, matkustella jne (miehen mielestä turhaa, perusrivari oli ihan riittävä ja työ missä olin ollut jo 14v. Mitä sitä vaihtamaan)

- halusin tuntea itseni arvostetuksi, rakastetuksi ja halutuksi (En kai mä olisi tässä jos en välittäisi sinusta?? Miehen kommentti)

- halusin antaa lapsille paremman mallin onnellisesta elämästä ( vuosi eron jälkeen 12v tytär ihmetteli ettei ollut koskaan ennen nähnyt mun hymyilevän?)

Lähdin 34v:nä, uskalsin, tein kaiken mitä halusin ja sain paremman elämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuvaa hyvin suomalaisia nykynaisia. Yhdenkään miehen ei koskaan pidä luottaa suomalaiseen naiseen, ikinä.

Ehkä sen suomalaisen miehen pitäisi oppia tekemään jotain suhteen eteen eikä ajatella, että kun ak ka on nyt nalkissa (= naimisiin asti päästy), se siinä pysyy.

Oikea parisuhde on normaalia arkea eikä siinä mitään temppuja pidä tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikko olisi voinut olla "Mari kasvoi aikuiseksi". Ei hän syyllistä muita, osaa tunnistaa itsessään olleen myös sairaita piirteitä (mustasukkaisuus, suhde vanhempiin). Lapset voivat nyt taatusti paremmin.

Kyllä. Lapset nauttivat perheen hajoamisesta ja heittopusseina olosta. Kaikkien lasten suurin haave on vanhempien avioero ja uusperhe. Näin idioottimaisesti voi ajatella vain itsekeskeinen minäminä-ihminen.

Mun elämä meni pilalle kun vanhemmat erosi. Kouluarvosanat laski, ensiksi tuli tupakka kuvioihin jo nuorena, sitten alkoholi, sitten huumeet, sitten rikokset. Talossa ei ollut pomoa enää. Ei ollut kurinpitäjää, ei ollut henkilöä ketä pelätä. Kasvoin ilman miehenmallia ja ajelehdin elämässä ilman päämäärää. Mikään ei tunnu miltään.

Miksi isäsi ei halunnut sitten ottaa sinua hänen luokseen?

No sitten olisi kuitenkin ollut sama tilanne. Paitsi että ei olisi äitiä.

Koska lapsen EI pidä ruveta ramppaamaan kahden vanhemman välillä. 

No huhhuh, jopas siinä on varsinainen rohkea suoritus. Vaatii kyllä todella paljon, että kykenee näyttämään millainen suomalainen nainen yleensä on, eli täysin vastuuton ja teinin tasolle jäänyt hepsankeikka.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tehnyt saman ja koen uskaltaneeni. Elämä parani huomattavasti.

- lähdin opiskelemaan (mieheni mielestä turhaa ja vastusti tätä)

- halusin elämältä enemmän - uran, oman talon, matkustella jne (miehen mielestä turhaa, perusrivari oli ihan riittävä ja työ missä olin ollut jo 14v. Mitä sitä vaihtamaan)

- halusin tuntea itseni arvostetuksi, rakastetuksi ja halutuksi (En kai mä olisi tässä jos en välittäisi sinusta?? Miehen kommentti)

- halusin antaa lapsille paremman mallin onnellisesta elämästä ( vuosi eron jälkeen 12v tytär ihmetteli ettei ollut koskaan ennen nähnyt mun hymyilevän?)

Lähdin 34v:nä, uskalsin, tein kaiken mitä halusin ja sain paremman elämän.

Mitähän miinuspeukutettavaa tössä oli? Halusin itselleni ja lapsilleni paremman elämän ja tein oikeat siirrot saadakseni sen. Halusin edetä elämässä ja tein senkin.

Myöhemmin löysin ihanan puolisonkin ja meillä on upea uusperhe. Vanhassa olin jo hukannut itseni kolmikymppisenä!

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tehnyt saman ja koen uskaltaneeni. Elämä parani huomattavasti.

- lähdin opiskelemaan (mieheni mielestä turhaa ja vastusti tätä)

- halusin elämältä enemmän - uran, oman talon, matkustella jne (miehen mielestä turhaa, perusrivari oli ihan riittävä ja työ missä olin ollut jo 14v. Mitä sitä vaihtamaan)

- halusin tuntea itseni arvostetuksi, rakastetuksi ja halutuksi (En kai mä olisi tässä jos en välittäisi sinusta?? Miehen kommentti)

- halusin antaa lapsille paremman mallin onnellisesta elämästä ( vuosi eron jälkeen 12v tytär ihmetteli ettei ollut koskaan ennen nähnyt mun hymyilevän?)

Lähdin 34v:nä, uskalsin, tein kaiken mitä halusin ja sain paremman elämän.

Hyvä että uskalsit ja lähdit. Lähteminen ei ole aina se helpoin tie, vaikka muut niin sanovat. Lähteminen ja oman elämänsä turvallisen suunnan muuttaminen on vaikeaa ja raskasta. 

Minusta olisi kiva joskus lukea juttu, jossa ihminen on ihan tyytyväinen elämäänsä, on tajunnut tehdä vaikeat valinnat jo ennen lapsia ja parisuhdetta ja sitten keskittyy nauttimaan siitä, että ei ole tarvetta elää jonkun toisen elämää.