Sairaalahuoltajat, hoitajat ja muut potilaiden ruoanjaossa mukana olevat!
En tietenkään tiedä jokaisen keittiön ohjeistusta enkä toimintatapoja, mutta itse työskentelen ison yliopistollisen sairaalan keittiöllä, jossa kiire on järkyttävä. Teemme minuuttiaikataululla liukuhihnatyötä. Yksi ottaa esimerkiksi lautasen ja kannen tarjottimelta tiskihihnalle, toinen salaattikupit jne. Joudumme siis toistamaan samoja liikkeitä jopa tuhat kertaa YHDEN tiskin aikana. Siksi esitänkin muutaman pyynnön. Potilaille saa tietenkin jättää kuppeja, laseja jne mutta laittakaa ne mahdollisuuksien mukaan saman tien tiskiin. Kun kuppeja kerääntyy enemmän niin tiskissä olevalle on tosiaan merkitystä sillä, että tuleeko kuppeja 1500 vai 2000...Joskus nimittäin osastot laittaa monen päivän kupit kerralla tulemaan. Jos laittaisitte roskat roskiin ja biojätteen pois niin helpottaisi todella paljon. On ihan eri asia se 1500 edestakaista käden liikettä verrattuna siihen että me liukkailla hanskoilla otetaan eka kupit, lautaset ja sitten erikseen roskat. Tämän takia älkää myöskään laittako samaan kuppiin biojätettä ja roskia. Me joudutaan liukkailla hanskoilla tongimaan ensin ne roskat kupista ennen kuin kaadetaan/kaavitaan biomoska pois. Nämä on oikeasti tosi pikkujuttuja yhden osaston sairaalahuoltajalle/ hoitajalle mutta meille tulee tiskissä n. 40-50 osaston potilaiden tiskit. Kun täytätte lämpövaunuja niin täyttäkää ylhäältä alas. Päivittäin on niitä vaunuja, joissa muutama tarjotin ja ne on laitettu lämpövaunuun alas. Meillä sama ihminen tyhjentää sen 700-750 tarjotinta liukuhihnalta niin voitte varmaan kuvitella mitä tekee selälle, olkapäille, käsille jne. Hirveässä kiireessä ergonomiaa on vaikea pitää yllä. Haluaisin myös kuulla, jos olette saaneet näistä poikkeavia toimintaohjeita niin ymmärtäisin teitä paremmin :)
Kommentit (196)
Vierailija kirjoitti:
Ajattelet. Täällä roskat ja nesteet kuuluu tyhjentää. Jossain muualla ei.
Miten tästä on sovittu ja tiedotettu?
Siis kuka on sopinut, kenen kanssa ja miten.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelet. Täällä roskat ja nesteet kuuluu tyhjentää. Jossain muualla ei.
Miksi et pysty ajattelemaan oman työpaikkasi ulkopuolelta?
Kaikkialla ei ole niin kuin teillä. Olen ollut töissä parissakymmenessä eri sairaalassa tai muussa vastaavassa laitosessa ja missään ei ole kuulunut hoitohenkilökunnalle jätteiden lajittelu tai ruokailun siivoaminen. Ymmärrän siis vallan mainiosti, että monella tällainen systeemi ei tulisi mieleenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sairaalan keittiö ole sitä varten, että sieltä tulee ruoat, ne ruoat valmistetaan siellä ja sinne palautuu astia ja ruokailun tähteet ruoan jälkeen. Sairaalahuoltajilla on aika paljon muutakin työtä kuin näiden ruokien kuljettaminen keittiön ja osaston välillä.
Pitäisin hiukan ihmeellisenä, jos taas esimerkiksi hoitajille annettaisiin tehtäväksi roskien ja biojätteiden lajittelu. Tokihan se keittiölle oli helpompaa, jos hoitajat vaikka pesisivätkin nämä muutamat kymmenet astiat siinä sivussa.
Tämä paljastaa monen työpaikan ongelman. Sairaanhoitajat katsovat alas niitä "paskatyön" tekijöitä. Te vaan unohdatte sen, että se laikkari tai keittiöapulainen voi olla korkeasti koulutettu. Jopa korkeammin kuin te. Laikkarit varmasti arvostavat sitä, että ette viitsi "lajitella" roskia eli laittaa roskia roskiin.
Ei kukaan ole katsonut alaspäin ketään, eikä puhunut koulutuksesta.
On kyse työnkuvista. En tiedä ajattelenko sitten ihan väärin, kun ajattelisin, että ruokailun jälkeisten lajittelu ja astiahuolto kuuluu ennemmin sinne keittiön puolelle, ei esimerkiksi sairaalanhoitajille tai lääkäreille.
Eikä se sairaanhoitajan työkään mitään pelkkää iloa ja autuutta ole. Sairaanhoitajien koulutus sisältää vaikka ja mitä monipuolista, mutta monilla osastoilla sairaanhoitajat, lähärit ja muut vaihtaa vaipat, hoitaa pesut ja muut ihan iloisesti yhdessä.
Nimen omaan. Hoitajien kuuluu hoitaa potilaat, seurata yleisvointia, pestä, vessattaa, syöttää, hoitaa haavat, laimentaa ja jakaa lääkkeitä, viedä lääkkeet, tarkistaa lääkkeet, kirjata, osallistua lääkärinkiertoihin, toteuttaa lääkärin määräyksiä, kotiuttaa potilaita, tehdä hoitotiedotteet, tilata labroja, olla tarvittaessa yhteydessä omaisiin... Lista on pitkä.
Pidän tärkeämpänä hoitaa työpäiväni aikana varsinaiseen työnkuvaani liittyviä asioita ennemmin kuin osallistua astioiden keräämiseen ja roskien lajitteluun. Tulee sanomista, jos lääkkeiden viemisen sijaan lajittelen biojätteitä. Toki mielelläni osallistun ruokahuoltoon silloin kun aikaa on, mutta se ei ole meidän hoitajien pääasiallinen tehtävä. Hommia piisaa muutenkin välillä niin ettei syömään ehdi.
En katso ketään alaspäin, mutta on hyvä, että kaikilla on omat tehtävänsä. Ei me tultaisi toimeen ilman laitoshuoltajia. On ihanaa, kun joku siivoaa potilashuoneet ja muut tilat, niin minä voin keskittyä niihin töihin, mitkä minulle ammatin puolesta kuuluu. (Sivuhuomautuksena että toki yleinen siisteys kuuluu kaikille, mutta on ihanaa että on ihmisiä, joilla on siitä se suurin vastuu ja osaaminen.) Ei me hoitajat ehdittäisi siivoustakin tekemään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.
Tiedän, että kaikilla on välillä enemmän ja vähemmän kiire, mutta yhteistyössä tätä hommaa pyöritetään moniammatillisesti ja kaikkia ammattiryhmiä tarvitaan.
Jos sairaalan ja keittiön välisessä sopimuksessa on, että roskia ei lähetetä keittiöön niin näin pitäisi olla.
Silloin sairaalassa joku ei hoida työtään kunnolla.
Olen päässyt omaisena seuraamaan montaa, vuodeosastoa ja mielestäni laiskempaa ja tympeämpää sakkia kuin hoitajat saa hakea.
Moni teki hommien välttelystä oikein taitolajin. Jos ei kyse olisi ollut viattomien vanhusten kärsimyksestä voisi melkein ihailla.
Gunilla g kirjoitti:
Jos sairaalan ja keittiön välisessä sopimuksessa on, että roskia ei lähetetä keittiöön niin näin pitäisi olla.
Silloin sairaalassa joku ei hoida työtään kunnolla.Olen päässyt omaisena seuraamaan montaa, vuodeosastoa ja mielestäni laiskempaa ja tympeämpää sakkia kuin hoitajat saa hakea.
Moni teki hommien välttelystä oikein taitolajin. Jos ei kyse olisi ollut viattomien vanhusten kärsimyksestä voisi melkein ihailla.
Et ehkä näe ihan koko totuutta siitä omaisen perspektiivistä. Muista se.
Gunilla g kirjoitti:
Jos sairaalan ja keittiön välisessä sopimuksessa on, että roskia ei lähetetä keittiöön niin näin pitäisi olla.
Silloin sairaalassa joku ei hoida työtään kunnolla.Olen päässyt omaisena seuraamaan montaa, vuodeosastoa ja mielestäni laiskempaa ja tympeämpää sakkia kuin hoitajat saa hakea.
Moni teki hommien välttelystä oikein taitolajin. Jos ei kyse olisi ollut viattomien vanhusten kärsimyksestä voisi melkein ihailla.
Valitettavasti omaisilla on usein aika toisenlainen kuva sairaalan/laitoksen arjesta, koska he eivät näe esimerkiksi joka-aamuista vaipanvaihto- ja pesurumbaa, eivät potilaiden esimerkiksi ulosteillaan sotkemia vessoja tai huoneita, hoitotoimenpiteitä, syöttämisiä, kääntelyitä, nosteluja ja muita.
Sitten kun vierailuaikana kaikki istuvat puhtaissaan ja tunnelma on rauhallinen, on aika vaikeaa uskoa, mikä meininki oli aamulla ja aamupäivällä.
Gunilla g kirjoitti:
Jos sairaalan ja keittiön välisessä sopimuksessa on, että roskia ei lähetetä keittiöön niin näin pitäisi olla.
Silloin sairaalassa joku ei hoida työtään kunnolla.Olen päässyt omaisena seuraamaan montaa, vuodeosastoa ja mielestäni laiskempaa ja tympeämpää sakkia kuin hoitajat saa hakea.
Moni teki hommien välttelystä oikein taitolajin. Jos ei kyse olisi ollut viattomien vanhusten kärsimyksestä voisi melkein ihailla.
Tällaiset kommentit tuntuvat niin pahalta, kun esim. tänäänkään en ollut ehtiä syömään koko päivänä. Vasta klo 14:00 pääsin syömään ja olin sentään ollut töissä jo seitsemästä asti. Siinäkin vaiheessa oli vielä hommia tekemättä. Aamupalan olin syönyt kahdeksan tuntia sitten.
Tuntui siis kyllä ihan, että hommia tein ja asetin potilaiden tarpeet etusijalle. Toki omaisen näkökulmasta en varmasti ehdi antaa tarpeeksi aikaa juuri teidän äidille, kun minulla on monta muutakin potilasta hoidettavana.
Kato ku eihän ne hoitsut tee muuta kun istuu sielä kopeissaan ja juo kahvia....not. Toki ne omaiset ei huomaa mitään muuta kun sen kahvikupin joka saattaa olla ainoa asia mitä suuhunsa saa koko päivänä ja sekin yleensä juodaan paperitöitä samalla tehden tai kiireellä vuoronvaihdon aikaan että jaksaa esim raskaan yövuoron jälkeen vielä kotiin. Ei ole hoitajien vika jos kaikki potilaat ei saa tarpeeksi huomiota vaikka niska limassa painaa töitä. Se on valitettavasti se koko aikainen resurssipula ja kun lisää ei saa palkata niin tehdään se mitä pystytään ja pyritään saada kaikki asiat hoidettua tärkeysjärjestyksessä.
Siinä ei enää ehdi roskia ja biojätteitä lajittelemaan. Nesteet kaadetaan pois kuten ohjeistus on tullut ettei ne loisku pitkin ja poikin mutta muuten saavat keittiöllä tehdä omat hommansa.
Ei tässä ollut kyse ohjeistuksien kyselemisestä. Ap käyttää hyväksi av:n yleistä hoitajia halveksuvaa asennetta ja sen turvin tulee panettelemaan ilmoittaen motiivikseen ohjeistuksien kyselyn, vaikka rivien välistä voi lukea todelliset vaikuttimet.
Tällainen purnaus ja toisten työn pikkumainen arvostelu on tyypillistä sairaalaassa. Jotkut haluavat täyttää sillä myös vapaa-aikansa, ns. eivät osaa jättää työtä työtäpaikalle. Todella hyvin olet av hypännyt sairaalan nälvimiskulttuuriin mukaan, onnittelut. Se että naamioit sen joksikin muuksi, tekee tästä ketjusta vastenmielisen.
Nyt voisi pysähtyä ja miettiä mitä tässä oikeasti tapahtuu. Siellä on keittiössä joku joka kuvittelee että hoitajilla on niin paljon aikaa, että laiskuuttaan vaikeuttavat muiden työskententelyä. Hän on väärässä. Keskustelua ei ole mitään mieltä jatkaa.448
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se helppoa jos ruoka-vaunut tulisivat ajoissa ja potilaille jäisi joka päivä tarpeeksi aikaa syödä ruokansa. Astioiden palautusongelma liittyy kuljetuksen aikatauluihin ja osittain siihen potilaiden kykyyn syödä nopeasti. Ruokakärryt tulevat osastolle joskus puolikin tuntia sovittua aikaa myöhemmin.
Biojäteastiaa ei osastolla ole. Eristyspotilaiden ruokatarjottimet tulee toimittaa keittiölle sellaisinaan, sieltä ei tyhjennetä mitään mihinkään. Ohjeistus ylempää. Jos ne tulevat sellaisenaan sinun käsiesi eteen niin en ihmettele jos siellä on servettejä sun muuta. Osastolla jossa itse olen ollut niitä eristyspotilaita saattaa parhaimmillaan lähes puolet.
Edelleen olen sitä mieltä että jossain muualla se vaikutuskanava tälle asiallesi on, kuin vauvafoorumilla huhuilla sairaalan henkilökuntaa.
Aivan! Meillä ruoanjako monesti venyy, koska tiski venyy. Ne samat ihmiset juoksee sieltä tiskistä suoraan nauhalle, aivan liian usein ilman taukoa siinä välissä. Ne pikkujutut vaikuttaa ja hidastuttaa aivan valtavasti. Aikataulu on mitoitettu sen mukaan, että toinen ottaa lautasen ja kannen, toinen kaksi kuppia. Kädet käyvät ihan koko ajan hirveää kyytiä että nämä ehtii ottaa pois liikuttavalta tarjottimelta. Kun tarjottimella onkin lisäksi biojätettä (sitä löytyy myös siitä valitettavasti) roskia, liuskoja yms. sinne kuulumatonta niin työmäärä triplaantuu tai jopa enemmän. Sairaalahuoltajat kyllä ehtivät tehdä nuo, jos saavat ja haluavat. Jos roskien putsaukseen menee osastolla minuutti niin meillä se tarkoittaa lähemmäs tuntia. Nii-in, miksi sitten ruoka ei tule ajoissa? Miksikähän eristyspotilaiden tarjotinta ei saa tyhjentää? Eihän meilläkään ole erityissuojuksia, samanlainen riski se on meillekin.
Tässä hyvin kiteytyy se kun ihmisellä ei ole mitään hajua muiden töistä. Pitäisikö asiasta jutella niiden tahojen kanssa jotka ovat työnne mitoittaneet, eikä sättiä niitä joiden omakin työ on mitoitettu tiukoille. Kuulostaa ihan yleisen työttömyskassan porukalta, joka tuijottelee vain omaa napaa, mutta ei ole valmis ottamaan huomioon muita.
Huomaa, ettei keittiöporukka oikein ymmärrä hoitajien työtä. Vaikkei me tiskatakaan tai laiteta ruokaa, niin kyllä sitä kiirettä voi olla muillakin aloilla. On hoitamista, toimenpiteitä, kirjallisia juttuja ja kaikkea näihin liittyvää.
Meillä on myös systeemi, että hoitajat hakee ja jakaa ruoat. Meidän oma ohjeistus on, että tarjottimet palautetaan ruokineen ja roskineen. Keittiöltä on kyllä tullut palautetta, että ne ruoanjätteet ja roskatvoisi puhdistaa jo osastolla, mutta ei varsinaista käskyä. Joku tunnollinen joskus niin tekee, mutta yleensä ei suoraan sanoen ehdi tai jaksa.
Kyllä, toisinaan potilaat tunkee esim. laastareita astioihin, mutta niitä ei välttämällä osastolla huomata. Mitään neuloja taas ei voi niiden sekaan joutua, koska osastollamme on tiukat säännöt ja turvaneulat.
Meillä on ruhtinaallinen tunti aikaa jakaa ja kerätä astiat pois.
Sitten kun listat, joiden mukaan potilaille jaetaan ruoat, eivät ole ajan tasalla, jako pakostikin venyy kun pitää palata takaisin antamaan ruokaa tai pitää käydä kysymässä, että saako potilas x ruokaa kun ei ole edes listalla ja kyselee eväänsä perään.
En tosiaankaan ala kaapimaan jokaisesta tarjottimesta ruokia biojätteeseen, sitä ei ole edes mitoitettu meille. Roskat toki nappaan pois, jos ne on helposti pois otettavissa.
Sairaalahuoltaja
Hei keittiötyöntekijä. Tule vielä jutskailemaan tuosta työturvallisuudesta. Onko siis näin ettei teillä ole maskia suojaamassa kasvoja keittiössä?
Jos asia on todella noin kuten kerrot, että työntekijöitä suojaa vain essu ja käsineet, saatatte toimia sairaalabakteerien kantajina ja työskentelemällä potilaiden ruokien kanssa tuossa on aivan selkeä riski potilasturvallisuudelle. Minä olen kuvitellut että kärryt sisältöineen desinfioidaan ennen kuin ne tulevat keittiöläisten käsittelyyn. Näinkö siis ei ole? Onko täällä vielä niitä muita keittiöläisiä, onko sama tilanne teilläkin? Aloittajako oli se joka työskentelee yliopistollisen sairaalan keskuskeittiössä?

Olen ihan eri alalla, mutta luulisin, että kärryjä ja tiskejä ei voi desinfioida ennen kuin ne menevät tiskiin. Niissähän on tarjottimet täynnä ruoanjätettä ym. Miten sellaiset voisi desinfioida? Toivottavasti ne ruokakärryt desinfioidaan kuitenkin tyhjinä aina ennen kuin ne täytetään uudella jakoon menevällä ruoalla. Noro yök.
Vierailija kirjoitti:
Hei keittiötyöntekijä. Tule vielä jutskailemaan tuosta työturvallisuudesta. Onko siis näin ettei teillä ole maskia suojaamassa kasvoja keittiössä?
Jos asia on todella noin kuten kerrot, että työntekijöitä suojaa vain essu ja käsineet, saatatte toimia sairaalabakteerien kantajina ja työskentelemällä potilaiden ruokien kanssa tuossa on aivan selkeä riski potilasturvallisuudelle. Minä olen kuvitellut että kärryt sisältöineen desinfioidaan ennen kuin ne tulevat keittiöläisten käsittelyyn. Näinkö siis ei ole? Onko täällä vielä niitä muita keittiöläisiä, onko sama tilanne teilläkin? Aloittajako oli se joka työskentelee yliopistollisen sairaalan keskuskeittiössä?
Joskus on niin, että keittiöllä on myös mm. hengityssuojat ja tarkat ohjeet, miten nämä suojavarusteet riisutaan pois, mutta näitä välineitä ei aina käytetä eikä sääntöjä noudateta.
Minäkin kuvittelin, että keittiössä ne kärryt ilman mutta puhdstetaan joka käyttökerran jälkeen.
Mitenkäs sitten vähämikrobinen ruoka, jota valmistetaan immuunivajeiselle potilaalle? Onko sen valmistajilla hengityssuojain? Keittiötyöntekijä, tule kertomaan millaiset ohjeistukset teillä on?
Siis hyi hitto jos niitä ruokakärryjä ei koskaan pestä...
Pitäis olla itsestäänselvyys joka keittiössä.
Vierailija kirjoitti:
En tietenkään tiedä jokaisen keittiön ohjeistusta enkä toimintatapoja, mutta itse työskentelen ison yliopistollisen sairaalan keittiöllä, jossa kiire on järkyttävä. Teemme minuuttiaikataululla liukuhihnatyötä. Yksi ottaa esimerkiksi lautasen ja kannen tarjottimelta tiskihihnalle, toinen salaattikupit jne. Joudumme siis toistamaan samoja liikkeitä jopa tuhat kertaa YHDEN tiskin aikana. Siksi esitänkin muutaman pyynnön. Potilaille saa tietenkin jättää kuppeja, laseja jne mutta laittakaa ne mahdollisuuksien mukaan saman tien tiskiin. Kun kuppeja kerääntyy enemmän niin tiskissä olevalle on tosiaan merkitystä sillä, että tuleeko kuppeja 1500 vai 2000...Joskus nimittäin osastot laittaa monen päivän kupit kerralla tulemaan. Jos laittaisitte roskat roskiin ja biojätteen pois niin helpottaisi todella paljon. On ihan eri asia se 1500 edestakaista käden liikettä verrattuna siihen että me liukkailla hanskoilla otetaan eka kupit, lautaset ja sitten erikseen roskat. Tämän takia älkää myöskään laittako samaan kuppiin biojätettä ja roskia. Me joudutaan liukkailla hanskoilla tongimaan ensin ne roskat kupista ennen kuin kaadetaan/kaavitaan biomoska pois. Nämä on oikeasti tosi pikkujuttuja yhden osaston sairaalahuoltajalle/ hoitajalle mutta meille tulee tiskissä n. 40-50 osaston potilaiden tiskit. Kun täytätte lämpövaunuja niin täyttäkää ylhäältä alas. Päivittäin on niitä vaunuja, joissa muutama tarjotin ja ne on laitettu lämpövaunuun alas. Meillä sama ihminen tyhjentää sen 700-750 tarjotinta liukuhihnalta niin voitte varmaan kuvitella mitä tekee selälle, olkapäille, käsille jne. Hirveässä kiireessä ergonomiaa on vaikea pitää yllä. Haluaisin myös kuulla, jos olette saaneet näistä poikkeavia toimintaohjeita niin ymmärtäisin teitä paremmin :)
Jos muut tekee osan työstänne puolestanne, niin teistä voidaan potkia muutama pois töistä.
Vierailija kirjoitti:
Siis hyi hitto jos niitä ruokakärryjä ei koskaan pestä...
Pitäis olla itsestäänselvyys joka keittiössä.
Kyllä ne pestään, ei siitä ole nyt kyse. On ne ihan puhtaita osastolle tuotaessa. Tässä mietitään että todellako keittiötyöntekijät altistetaan kaikille sairaalan tartuntataudeille ilman suojavarusteita. Se kun ei ole enää vain sen keittiötyöntekijän ongelma yksin, vaan jos toimivat kantajina niin levittävät mahdollisesti tauteja myös ruokaan jota tarjoillaan potilaille. Ihminen voi kantaa esimerkiksi MRSA:ta oireettomana.
Ajattelet. Täällä roskat ja nesteet kuuluu tyhjentää. Jossain muualla ei.