Tuntuuko teistä että teillä on ihmissuhteita paljolti vain "muodon vuoksi"?

Tunnetaan syyllisyyttä siitä ettei pidetä yhteyttä ystäviin vaikkeivät ihmissuhteet ja niiden ylläpitäminen ole mitenkään pakollisia. Tähän kai sisältyy ajatus että ystäviin "kuuluu" pitää yhteyttä. -ap

Mä en oo ikinä ymmärtäny tuota. Mulla ei oo paljoa kavereita, mutta ne jotka on niin on sit sellasia, joista oikeesti välitän ja joiden kanssa oikeesti tykkään viettää aikaa. Oon mielummin yksin, kun seurassa, jossa en oikeesti viihdy. Ja kyllä, rakkaudesta olen myös mieheni kanssa ja siitä et meillä on tosi hyvä olla yhessä.

Vastaus kysymykseen on siis: ei tunnu.

Mä olin tuollainen että velvollisuudentunnosta näin kavereita ja olin sitten ihan rikki. Nyt olen opetellut kuuntelemaan itseäni ja hyväksynyt sen että on ihan ok vaikka viihdyn enemmän itsekseni. Toisethan saa energiaa viettämällä aikaa muiden ihmisten kanssa, minulla tämä vie energiaa (vaikka viihtyisinkin) ja tarvitsen aikaa yksin jotta saan ladattua akkuja. Olen nyt sitten karsinut ystäväpiiriä, vain ne läheisimmät säilyneet ja heitä näen n. kerran-kaksi viikossa.

Pitkä parisuhde minulla on ja voi hyvin. Parisuhde on ainoa ihmissuhde joka ei vie energiaa vaan tuo sitä lisää. Joten en tosiaan ole yhdessä vain siksi, että "pitää" - vaan siksi että haluan ja voin paremmin, kuin yksin :)

EI TUNNU!

Ei mulla enää ole ihmissuhteita, koska en halua niitä. Mulle tolkutettiin lapsesta asti, että sekoan yksin tai mielenterveysongelmani pahenevat, masennun yms. No, rasitun ihmissuhteista niin paljon, että olen onnellisimmillani ihan vaan yksin. Tapaan joskus yhtä sukulaista ja se siitä. Ei ole enää puolisoa, ei ystäviä, kavereita, ei ketään muita. Perheeseenkin on etäiset välit.

Yritin aika pitkään, mutta ei siitä mitään tullut. Jotkut on oikeasti tämmöisiä yksinäisiä susia.

Huomaan, että monet roikottavat ihmisiä kelkassaan ihan vaan, koska pitää olla pakkososiaalinen. Ihmiset myös alkavat kohdella toisiaan huonosti, jos niitä "läheisiä ihmisiä" on suuri määrä. Monet puhuvat, miten "ystävät" hylkäsi kun tuli esim. syöpä. Ja kun ihminen puhuu puhelimessa todella rumasti jollekulle, toisessa päässä on yleensä joku, jonka pitäisi olla hyvin läheinen, rakas ja tärkeä. Kunnioitusta ei ole.

On lopulta aika vaikeaa vaan unohtaa oma kasvatuksensa ja sosiaaliset paineet (jotka tosin katoavat kun ei enää ole sosiaalinen). Sanotaan, ettei epäsosiaalinen voi saavuttaa elämässään yhtään mitään, vaikka kyllä mäkin hoidan asiani ja pystyn vaikuttamaan ihan normaalilta.

Ehkä me eletään jo lähtökohtaisesti liian suuressa yhteiskunnassa. On siinä hyvätkin puolensa, mutta ihminen on kehittynyt vähän toisenlaisessa ympäristössä.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin tuollainen että velvollisuudentunnosta näin kavereita ja olin sitten ihan rikki. Nyt olen opetellut kuuntelemaan itseäni ja hyväksynyt sen että on ihan ok vaikka viihdyn enemmän itsekseni. Toisethan saa energiaa viettämällä aikaa muiden ihmisten kanssa, minulla tämä vie energiaa (vaikka viihtyisinkin) ja tarvitsen aikaa yksin jotta saan ladattua akkuja. Olen nyt sitten karsinut ystäväpiiriä, vain ne läheisimmät säilyneet ja heitä näen n. kerran-kaksi viikossa.

Pitkä parisuhde minulla on ja voi hyvin. Parisuhde on ainoa ihmissuhde joka ei vie energiaa vaan tuo sitä lisää. Joten en tosiaan ole yhdessä vain siksi, että "pitää" - vaan siksi että haluan ja voin paremmin, kuin yksin :)

Hyvä asenne, näin se pitää ollakin!

Minulla oli tuollaisia kaverisuhteita ennen. En varsinaisesti ollut kiinnostunut heidän asioistaan eikä ollut ihmeempiä fiiliksiä, vaikka tyyppeinä ihan mukavia olivatkin. Silti kiltisti pidin ystävyyssuhdetta yllä, ihan vaan siksi että "ihmisellä täytyy olla paljon ystäviä".

Jossain vaiheessa kuitenkin alkoi kyllästyttämään ja annoin yhteydenpidon hiipua, se tuntui hyvältä. Nyt olen viime vuosina löytäny paljon ihmisiä joiden kanssa aidosti haluan viettää aikaa, heidän näkemistään odotan aina innolla, toisin kuin näitä vanhoja "pakkokavereita". En ihan tiedä miksi pidin heihin niin pitkään yhteyttä. Ehkä siksi että olisi porukkaa joita kutsua juhliin, tyyppejä keille soittaa jos muille ei käy jne. Ei kovin kivaa.

Olen pitkässä parisuhteessa ja siinä olen aina halunnut aidosti olla.