Unihalvaus, joka ei vaikuta unihalvaukselta
Tästä on jo hyvän aikaa, mutta muistan silti selkeästi tapahtuman ja aloin vain miettimään sitä tässä yksi päivä. Oletan sen olleen unihalvaus, mutta se ei tuntunut siltä. Unihalvauksessahan tyypillistä on, että halvauksen aikana tuntuu, että sinulle tahdotaan pahaa, eikä pysty liikkumaan. Minä pystyin sulkemaan ja avaamaan silmäni, mutta halvaus ei silti loppunut.
Tämä tapahtui siis silloin, kun lapseni oli n. 6-7kk:n ikäinen ja nukkui pinnasängyssään meidän vanhempien parisängyn jalkopään puolella. Heräsin yöllä, kun kuulin lapsen itkevän, pidin silmiä hetken kiinni, mutta kun lapsi ei kuulostanut siltä, että olisi rauhoittunut, avasin silmäni ja meinasin nousta.
Kuitenkin kun avasin silmäni, näin pinnasängyn päälle kumartuneena vaaleahiuksisen naisen, jolla oli vanhanaikainen mekko, ehkä 1600-luvulta. Mekko näytti siltä, että sen alla oli vanne, että pysyi pöyhkeänä ja leveänä, väriltään se oli vaaleansininen. Nainen itki ja tuntui katsovan lasta.
En pystynyt liikkumaan, sydämeni hakkasi aivan hulluna, järki sanoi ettei tätä tapahdu ja suljin silmäni, avatessani ne nainen liikkui pinnasängyltä kohti ovea sen vieressä ja jatkoi itkemistä.
Suljin taas silmäni ja avasin ne. Nyt nainen oli hakkaamassa ja työntämässä ovea auki ja itku kasvoi entisestään ja alkoi kuulostaa jo raivokkaalta. Muistaakseni kun suljin ja avasin silmäni 6. kerran, nainen katosi viimein, mutta se itku ja huuto kaikui korvissani vielä pitkään.
Kun nainen oli kadonnut, en pystynyt hetkeen vielä nousemaan. Syöksyin tietysti heti katsomaan lastani, mutta hän nukkui aivan tyytyväisenä sängyssään, eli hän ei ainakaan ollut itkenyt.
En ymmärrä, että jos tuo oli unihalvaus, miksei se loppunut kun pystyin sulkemaan ja avaamaan silmiäni? Nainen ei kertaakaan katsonut minuun, eikä tuntunut, että minulle haluttiin pahaa, vaikka olo oli tietysti kamala. Tuntui ehkä jotenkin, että tunsin sen, mitä nainen tunsi, hankala selittää.
Olisiko ollut ennemminkin valveuni? Vai onko jotakin muita samankaltaisia halvauksia tai vastaavia? Pelottava tuo oli, muistan vieläkin sen itkun, vaikka tapahtuneesta tosiaan on kohta 2 vuotta. Tuo on ainoa, mikä minulle on käynyt, sen jälkeen ei ole tullut tällaisia. Olen myös ymmärtänyt, että aika usein jos saa unihalvauksen, saa myös toisen kerran.
Ja niin, sanon nyt ettei tarvitse kysyä, näin aivan selkeästi naisen ja kaikki yksityiskohdat, koska tuohon aikaan makuuhuoneessamme oli kaksi ovea, toista pidettiin auki, jotta eteisessä oleva valo valaisee makuuhuonetta jos lasta tarvitsee yöllä käydä katsomassa.
Olisiko jollakin jotain ajatuksia tästä?
Kommentit (50)
Minulla on ollut kaksi ruumiistairtautumista, olen nähnyt henkiä ja on muita yliluonnollisia kokemuksia. En jaksa edes alkaa selittää niitä muille, kun aina joku alkaa jankata unihalvauksista jne. Itse tiedän, mitä tapahtui ja se riittää.
Yleistä hyvin monissa kokemuksissa onkin ollut se, että olen tosiaan jollain tavalla tiennyt, miksi ne ovat tapahtuneet. Ehkä kaikki eivät tiedä. Ilmeisesti sä tiesit sen jotenkin, miltä siltä naisesta tuntui. Vaikea sivullisen tietää mitään sen enempää.
Minusta kuulostaa unihalvaukselta. Itselläkin on ollut tuon tyyppisiä kokemuksia. Ahdistavaa. Yhteen aikaan mua pelotti mennä nukkumaan, kun unihalvauksia oli usein. Onneksi nyt ei ole ollut pitkään aikaan.
Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa aika pelottavalta. Onhan se aika vaikea ihmisen tietää, onko henkiä olemassa, vai onko kaikki kuvitelmaa tai unihalvausta, ainakaan jos ei itse ole kokenut mitään tai nähnyt. Tuntuu, että tunsin naisen tunteet tai jotain. Mietin silti, että jos kyseessä olisikin ollut jumiin jäänyt henki, miksi näin hänet vasta ensimmäisen kerran kun olin asunut asunnossa jo vuoden? Ja miksi en enää nähnyt häntä, vaikka asuin tuon jälkeen vielä yli vuoden asunnossa? Siksikin mietin juuri tuota unihalvausta ja siksi, etten pystynyt liikkumaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa unihalvaukselta. Itselläkin on ollut tuon tyyppisiä kokemuksia. Ahdistavaa. Yhteen aikaan mua pelotti mennä nukkumaan, kun unihalvauksia oli usein. Onneksi nyt ei ole ollut pitkään aikaan.
Minustakin on tuntunut, että unihalvaus se on, mutta ihmetyttää silti nuo muutamat seikat, jotka mainitsin aloitus viestissä. Olen aina ollut siinä käsityksessä, että unihalvaus menee aina niin, että tuntuu kuin sinulle haluttaisiin pahaa ja se loppuu, jos vaikka saat silmät suljettua. Kai niitäkin silti voi olla erilaisia. Vai voisiko olla valveuni? Harvoin ne kai silti ihan noin pitkään kestävät?
Ap
Itseasiassa on erittäin yleistä että unihalvauksen aikana pystyy avaamaan ja sulkemaan silmät sen vaikuttamatta kuitenkaan mitenkään siihen halvaustilaan.
Näistä henki- ja kummitushommista unihalvausasioissa saarnaavat ovat yleensä muutenkin tosielämästä irtaantuneita.
T: unihalvauksia jatkuvasti kokeva epileptikko

Minä kun aina olen ymmärtänyt, että siihen loppuu halvaus, jos pystyy silmät sulkemaan. Joku joskus sanoi, että onnistui räpyttämään niin loppui halvaus. Ehkä minulla ei sitten loppunut kun en ennen ollut saanut halvausta tai jotenkin näin.
Jos vielä saan tuollaisen, pitää sitten yrittää liikuttaa kättä, sen ainakin olen ymmärtänyt lopettavan sen halvauksen varmasti. Mutta kyllä se säikäytti, varsinkin kun näin sen lapsen päälle kumartuneena. Uskon kyllä, että oli unihalvaus tästä syystä, aivan varmasti olisin tehnyt jotakin, jos olisin pystynyt, kun oli lapsen luona.
Ap
Itsekin olen joskus tuntenut, että saan avattua ja suljettua silmiä unihalvauksen aikana.
Olit tuolloin pienen vauvan äiti joten unesi on ollut muutenkin poikkeuksellista, tavallaan jatkuvasti pinnallista joka varmaan on aiheuttanut sinulle poikkeuksellisen unihalvaustilan.
Jos tapahtuma olisi ollut vaarallinen niin varmasti vauvasi olisi herännyt myös, vauvat, lapset ja lemmikit ovat kuitenkin herkempiä henkimaailmalle.
Jos kyseessä olisikin ollut henki niin, ehkä hän vain ikävöi omaa pienokaistaan ja halusi tervehtiä vauvaasi (ehkä hän oli sukua), ja poistui sitten tunnekuohussa ja näit tapahtuman unessasi. :)
Mul oli kerran unihalvaus ja aika tovin sai räpytellä ennen kuin muut jäsenet sai toimimaan. Eli unihalvaus ei aina lopu silmänräpäyksessä.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen joskus tuntenut, että saan avattua ja suljettua silmiä unihalvauksen aikana.
Olit tuolloin pienen vauvan äiti joten unesi on ollut muutenkin poikkeuksellista, tavallaan jatkuvasti pinnallista joka varmaan on aiheuttanut sinulle poikkeuksellisen unihalvaustilan.
Jos tapahtuma olisi ollut vaarallinen niin varmasti vauvasi olisi herännyt myös, vauvat, lapset ja lemmikit ovat kuitenkin herkempiä henkimaailmalle.
Jos kyseessä olisikin ollut henki niin, ehkä hän vain ikävöi omaa pienokaistaan ja halusi tervehtiä vauvaasi (ehkä hän oli sukua), ja poistui sitten tunnekuohussa ja näit tapahtuman unessasi. :)
En tosiaan nukkunut kauhean hyvin kun lapsi oli pieni, varsinkin kun yhdessä kohtaa näin aika paljon painajaisia, että lapselle käy jotakin. Saattoi liittyä myös noihin painajaisiin, että tuo halvaus sitten iski.
Lapsi tosiaan nukkui ihan rauhassa kun häntä menin katsomaan, kissatkin jatkoivat uniaan pitkin makuuhuonetta, joten uskon että oli unihalvaus, vaikka mistä sitä ikinä tietää.
Tottakai itsellä silti on käynyt mielessä, että ties vaikka olisikin ollut henki, joka joskus aikoinaan menettänyt oman lapsensa, mutta uskon silti enemmän halvaukseen, koska en voinut nousta ylös. Toivon vain, että jäi viimeiseksi, oli sen verran pelottava kokemus.
Ap
Minulle käy unihalvauksessa monesti niin että luulen pystyväni vaikka avaamaan/sulkemaan silmiä ja jopa nousemaan sängystä, mutta ainakin jälkimmäinen on ollut aina mielen kepposia ja oikeasti olen ollut sängyssä halvaantuneena koko ajan. :D Olen myös pystynyt pitämään ääntä halvauksen aikana, yritin huutaa apua mutta kun äänihuulet ei liiku niin ulos tulee vain sellaista mölinää. Tämä on varmistettu kun perheenjäsen oli ihmetellyt sitä ölinää ja ravistellut hereille.
Varmaan kokemuksesi oli jotain unihalvauksen ja valveunen väliltä, mieli ei ole ihan skarpeimmillaan siinä tilassa niin voi sekoittua "hereillä" olo ja unimaailma.

Tästä en tiennytkään, ehkä en siis saanutkaan silmiä suljettua, vaan luulin vain niin. Kaipa kaikilla silti on ihan omanlaisensa unihalvaukset, aina hiukan erilaiset. Sitä vain ihmettelen, ettei tuntunut siltä, että minulle haluttiin pahaa tai että huoneessa olisi pahuutta tai jotakin. Kai se sitten oli puoliksi jotakin valveunta. En kyllä muista nähneeni tuollaista unta ennen heräämistäni, mutta tiedä häntä.
Ap
Minä olen myös tavannut erikoisia hahmoja unihalvausten aikana. Näkö-, kuulo-, ja tuntoaistimukset ovat olleet hyvin todentuntuisia. Joskus jopa kesytin yhden unieläimen. Järkeilin että unessahan voi käyttää vaikka telepatiaa, kun fysiikan lait eivät rajoita, niin ohjailin kyseistä otusta. Muutenkin vain osa unihalvauksista oli pelottavia, osa hellyyttäviä tai hauskoja.
Minulla oli lähinnä ennen 25 ikävuotta, joillakin sukulaisilla hyvin iäkkäänäkin. Täysin vaaratonta. Täytyy vielä sanoa etten yleensäkään usko mihinkään yliluonnolliseen, reilusti todennäköisin selitys on että aistit tekevät tepposet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen joskus tuntenut, että saan avattua ja suljettua silmiä unihalvauksen aikana.
Olit tuolloin pienen vauvan äiti joten unesi on ollut muutenkin poikkeuksellista, tavallaan jatkuvasti pinnallista joka varmaan on aiheuttanut sinulle poikkeuksellisen unihalvaustilan.
Jos tapahtuma olisi ollut vaarallinen niin varmasti vauvasi olisi herännyt myös, vauvat, lapset ja lemmikit ovat kuitenkin herkempiä henkimaailmalle.
Jos kyseessä olisikin ollut henki niin, ehkä hän vain ikävöi omaa pienokaistaan ja halusi tervehtiä vauvaasi (ehkä hän oli sukua), ja poistui sitten tunnekuohussa ja näit tapahtuman unessasi. :)
En tosiaan nukkunut kauhean hyvin kun lapsi oli pieni, varsinkin kun yhdessä kohtaa näin aika paljon painajaisia, että lapselle käy jotakin. Saattoi liittyä myös noihin painajaisiin, että tuo halvaus sitten iski.
Lapsi tosiaan nukkui ihan rauhassa kun häntä menin katsomaan, kissatkin jatkoivat uniaan pitkin makuuhuonetta, joten uskon että oli unihalvaus, vaikka mistä sitä ikinä tietää.
Tottakai itsellä silti on käynyt mielessä, että ties vaikka olisikin ollut henki, joka joskus aikoinaan menettänyt oman lapsensa, mutta uskon silti enemmän halvaukseen, koska en voinut nousta ylös. Toivon vain, että jäi viimeiseksi, oli sen verran pelottava kokemus.
Ap
Yliväsyneenä ja stressissä on kohtaukset yleisempiä.
Jos kuitenkin saat kohtauksen uudestaan yritä pysyä rauhallisena, joskus kun uni siitä syvenee ja halvaus menee heräämättä ohi pääseekin selkouneen joka on aivan mahtava kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle käy unihalvauksessa monesti niin että luulen pystyväni vaikka avaamaan/sulkemaan silmiä ja jopa nousemaan sängystä, mutta ainakin jälkimmäinen on ollut aina mielen kepposia ja oikeasti olen ollut sängyssä halvaantuneena koko ajan. :D Olen myös pystynyt pitämään ääntä halvauksen aikana, yritin huutaa apua mutta kun äänihuulet ei liiku niin ulos tulee vain sellaista mölinää. Tämä on varmistettu kun perheenjäsen oli ihmetellyt sitä ölinää ja ravistellut hereille.
Varmaan kokemuksesi oli jotain unihalvauksen ja valveunen väliltä, mieli ei ole ihan skarpeimmillaan siinä tilassa niin voi sekoittua "hereillä" olo ja unimaailma.
Tästä en tiennytkään, ehkä en siis saanutkaan silmiä suljettua, vaan luulin vain niin. Kaipa kaikilla silti on ihan omanlaisensa unihalvaukset, aina hiukan erilaiset. Sitä vain ihmettelen, ettei tuntunut siltä, että minulle haluttiin pahaa tai että huoneessa olisi pahuutta tai jotakin. Kai se sitten oli puoliksi jotakin valveunta. En kyllä muista nähneeni tuollaista unta ennen heräämistäni, mutta tiedä häntä.
Ap
Näin varmastikin on. Esim. minulla on ollut unihalvauksia ihan lapsesta asti eikä niihin ole ikinä liittynyt mitään tunnetta että joku tahtoisi pahaa, tai että läsnä olisi jokin pahantahtoinen olento. Se inhottava tunne tulee pelkästään siitä ettei pysty liikkumaan eikä säätelemään hengitystä josta joskus tulee tukehtumisen tunne.
Olen onneksi oppinut vuosien aikana herättämään itseni unihalvauksesta, pitää vaan puskea sen "on mahdotonta liikkua"-tunteen läpi ja vaikka kääntää päätä sivulle. Tuntuu uskomattomalta voimanponnistukselta mutta ainakin minulla toimii nykyään joka kerta.
-tuo lainattu
Mulla on ollut läpi elämäni valveunia. Välillä pelottavia, välillä ne on niin tuttuja, etten jaksa edes ahdistua.
Lapsena en pelännyt, ne vain oli mitä oli. Vasta kun uskovainen äitini väitti niitä rauhattomiksi hengiksi alkoi ahdistaa!
Unihalvaus kuulostaa paljon ahdistavammalta, mutta vain sen halvausosuuden takia. Liikkumattomuus olisi kamalaa.
Olen aina luullut, että unihalvauksia on vain "pahoja". Ilmeisesti sitten ihmiset kertovat pitkälti vain niistä ja olen saanut täydellisen harhakäsityksen asiasta.
Mieleeni muistui nyt yksi toinen, ehkä unihalvaus tai valveuni, joka meni kylläkin ohi ihan muutamassa sekunnissa, joten saattoi olla myös vain unenpöpperössä kuviteltua tai jotakin.
Tästä on joitakin kuukausia. Minulla on välillä kausia, kun näen joka yö painajaisia äidistäni. Niissä yleensä olen jostain syystä joutunut takaisin vanhaan kotikaupunkiini ja olen taas äitini vallan alla. Joskus näissä unissa olen taas teini-ikäinen ja asun hänen luonaan. Joskus hän yrittää tehdä pahaa lapselleni. Joskus hän vain jahtaa minua ympäri kaupunkia, toisinaan hän ei tee mitään ihmeellistä, mutta minulla on jatkuvasti unessa inhottava olo hänen läheisyydestään. Usein herätessäni sydämeni hakkaakin inhottavan lujaa.
Sinä yönä olin nähnyt unta, jossa jouduin asumaan hänen kanssaan taas, mutta yritin karkuun ja hän seurasi minua. Heräsin tuosta unesta ja nousin istumaan sängyn reunalle. Näin aivan selkeästi äitini makuuhuoneemme ovella. Hän katosi kyllä melkein heti, mutta se oli aivan kauhea tunne, että hän olisi ollut siinä.
En ole ollut missään tekemisissä tai puheissa äitini kanssa nyt 4 vuoteen, mutta silti näen näitä unia. En ymmärrä miksi, mutta nyt olen taas tämän viikon jokaisena yönä nähnyt unia joissa hän on. Pelkään, että näen hänet taas kun herään yöllä, mutta hän ei katoakaan niin nopeasti.
Ap
Minä en ole unihalvauksissa koskaan nähnyt mitään, mutta niistä tulee joskus ruumiista irtautumis kokemuksia. Harmi vaan että noita halvauksia tulee tosi harvoin, yleensä krapulassa.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole unihalvauksissa koskaan nähnyt mitään, mutta niistä tulee joskus ruumiista irtautumis kokemuksia. Harmi vaan että noita halvauksia tulee tosi harvoin, yleensä krapulassa.
Joskus törmäsin netissä johonkin hihhuliteoriaan että ruumista voisi oikeasti irtautua jos unihalvauksen aikana kuvittelee vaikka köyden sängyn yläpuolelle ja lähtee kiipeämään sitä köyttä pitkin.
Itse olen päässyt unihalvauksen aikana konttaamaan poispäin sängystä, ja tuntuu kyllä realistiselta se kun kädet koskee mattoa/lattiaa mutta muut aistit on jotenkin sekavat, ei esim. kunnolla näe ympäristöä. Joskus pääsin melkein ulko-ovelle mutta ihan kuin kuminauha olisi vetänyt kohti sänkyä ja kun keskittyminen herpaantui niin huomasin olevani taas sängyssä halvaantuneena.
Harmi etten unihalvauksen aikana kovin usein ole rohkealla tuulella, riittäisi vaikka miten paljon tutkittavaa siitä mihin kaikkeen mieli venyy tuollaisessa tilassa.

Jossain vanhassa OOBE-oppaassa neuvottiin mm. kääntämään kylkeä, itse olen vain lähtenyt leijumaan, jos on käynyt hyvä tuuri. Yleensä kohtaus loppuu, kun tajuaa mistä on kyse ja alkaa liikaa järkeilemään mitä tehdä.
up