Vierailija

Antakaa vinkkejä miten parantua? Koti kaaoksessa, remppa kesken, hankala siivota edes. Töissä olen yksinäinen, kukaan ei halua viettää aikaa kanssani, ei ystäviä, paitsi yksi sukulainen joka asuu kaukana. Oma ulkonäkö ärsyttää, lääkkeet lihottaneet, ei varaa kampaajaan tai muuhunkaan. Toisella lapsella ongelmia koulussa.

  • ylös 6
  • alas 4

Kommentit (18)

Vierailija

Kokoa kaikki voimanrippeesi ja hae keskusteluapua! Puhuminen auttaa. Ja etsi vertaistukea, semmoisesta ihmisestä joka on masennuksen selättänyt. Luonnossa liikkuminen helpotti ainakin mun oloa. Kirjoita päiväkirjaa. Myös lukeminen auttoi mua tosi paljon, oppaat ja kaikenlaiset elämänkerrat ja jutut ihmisten kokemuksista ja selviämisestä. Opettele armahtamaan itseäsi, tarkoitan siis ettet syyllistä itteäsi masennuksesta. Ei se helppoa ole mutta sataprosenttisen mahdollista pikkuhiljaa.

  • ylös 12
  • alas 0
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

En oo varma, oonkko parantunut, tai olen, mutta saatan olla sairastunut uudestaan.

Mun neuvo ois, että harkitse luovuttamista. Minusta kuulostaa siltä, kuin sinä kuvittelisit, että kaikkien elämänalueiden pitää olla hyvin, jotta voisit parantua. Ei tarvitse, ei kaikkien, eikä itse asiassa yhdenkään. Siinä mielessä voit hyvin luovuttaa: sun ei tarvitse pyristellä kohti jotain ikuisesti saavuttamatonta pistettä, jossa kelpaisit jokasuhteess kaikille.

Mut helpottaa jos saa parannettua omaa oloaan edes jossain kohti. Noista sun haasteista sanoisin, että helpoin on vaikuttaa kodin kaaokseen, siksi aloittaisin siitä. Ei sen kodin tarvi olla sisustudlehdestä reväistyn näköinen, mutta järjestys huonessa helpottaa jörjestystä päässä. Käyttöisin siis päivän tai pari siivoamiseen ja raivaamiseen. Se helpottaa oloa muutenkin. Sen jälkeen sulla voisi sit riittää voimia tuohon tärkeimpään ja vaikeimpaan aisaan, eli lapsen ongelmiin. Oon ollut tässä tilanteessa itse ja siinähän on sellainen noidankehä, jossa oma väsymys vaikeuttaa kommunikaatiota lapsen kanssa, tämä saa lapsen ongelmat pahenemaan ja se taas väsyttää sua lisää. Yritä katkaista tämä kierre millä keinolla hyvänsä. Käytä lapseen aikaa ja kärsivällisyyttä ja rakkautta. Tiedän, sulla on väsyneenä ja masentuneena näitä kaikkia kovin vähän, mutta kun keskität kaikki voimavarat tähän, se voi judt yhteensä riittää.

Kaiken muun voit antaa olla. Ystäviä, ulkonäköä, varallisuutta voi yrittää miettiä myöhemmin. Eikä ne ole tärkeitä sun masennuksests parantumiselle, eivät sen edellytyksiä, vaan ehkä pikemminkin seurauksia kunhan pääset eteenpäin.

  • ylös 19
  • alas 0
Vierailija

ei vaan nyt jaksa mitään. Itkettää lapsen puolesta. Ei halua apua, jutella tms. En voi siivota kun tavaraa jota pitäisi viedä kaatikselle on nyt olohuoneessa. En jaksa niitä yksin kantaa, on mm. ylimääräinen sänky ja pöytä, pahvilaatikoita. Mies ei nyt jaksa myöskään. Lapsen asiat stressaa. Pelkään niin lapseni puolesta.

ap

Vierailija

Itse parannuin lääkkeellä, jota syön lopun elämäni. Ei kannata kuluttaa elämää kärsien, jos vaan itselle sopiva lääke olisi saatavilla.

Keskustelut ym. ei auta, jos sairaus jyllää päässä. 

Vierailija

Hae terapiaa tai väh. keskusteluapua.
Lääkkeet eivät aina auta ja jos käy terapiassa, ne tekevät kemiallisen tukoksen jolloin tunteita ei tule.
Itse en ole käyttänyt lääkkeitä enkä ole kuin harvoin masentunut.

Vierailija

Sairastin masennusta useita vuosia.

Loppuvaiheessa hakeuduin viimein ammattilaisten puheille, ja sain pitää hieman lomaa ihmisten ymmärrettynä tilanteeni. Olin aivan lopussa. Avaintekijä tässä oli se, että koin oikeudekseni hengähtää rauhassa, ja muut pitivät asioistani huolta. Kyseessä oli koulu, joten työpaikalla ei välttämättä onnistu ilman lääkärin diagnoosia. Mutta sain hyväksynnän tilanteelleni, ja se helpotti. Konkreettinen loma helpotti.

Toinen tärkeä asia oli kyllästyminen. Kyllästyin masennukseen seitsemännen vuoden kohdalla. En halunnut tappaa itseäni, joten päätin sitten alkaa vaikka hitto elämään, kun ei ollut hävittävää. Paha olo alkoi enää vain ärsyttää, ja vihasin itseäni.

Mietin, että mitä haluan elämältä, ja mitä en. Tämä oli ratkaisevaa. Hiljalleen muutuin ihmisenä, kun aloin tehdä muutoksia aivan kaikkeen, mihin muutoksia voin tehdä. Aloitin urheilun nollasta ammattilaisen avulla, katkaisin ihmissuhteita, lopetin kaikki typerät ajanviettotavat, aloin katsoa mitä syön, laihdutin keräämäni kilot. En enää juhlinut tai valvonut. Aloin miettiä uudelleen kouluun hakemista. Päätin olla eri ihminen, ja poistaa kaikki esteet. Olin aivan hukassa, mutta päätin vain näin. En halunnut maata sängyssä enää, ja antaa elämäni vain valua hukkaan.

Pikkuhiljaa mä vaan löysin sen version elämästäni, johon olen jotenkin tyytyväinen. Suuri osa masennusta aiheuttavista asioista oli ihan omia tapojani, pelkojani tai vain mukavuudenhalua ja itsesääliä. Ole tietoinen näistä. Jos tarvitset lomaa, otat sitä. Tee ensimmäinen soitto jonnekin, itke huolesi jollekin, vaadi rauhaa. Sitten selvitä yksi kerrallaan, mikä elämässäsi mättää. Mene ja tee jotain.

En tarkoita, että mene lenkille masentunut, vaan että kokeile rajojasi.
Äläkä koskaan kuvittele, että tilanne ei muutu. Se voi muuttua ihan koska vain.

  • ylös 13
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Sairastin masennusta useita vuosia.

Loppuvaiheessa hakeuduin viimein ammattilaisten puheille, ja sain pitää hieman lomaa ihmisten ymmärrettynä tilanteeni. Olin aivan lopussa. Avaintekijä tässä oli se, että koin oikeudekseni hengähtää rauhassa, ja muut pitivät asioistani huolta. Kyseessä oli koulu, joten työpaikalla ei välttämättä onnistu ilman lääkärin diagnoosia. Mutta sain hyväksynnän tilanteelleni, ja se helpotti. Konkreettinen loma helpotti.

Toinen tärkeä asia oli kyllästyminen. Kyllästyin masennukseen seitsemännen vuoden kohdalla. En halunnut tappaa itseäni, joten päätin sitten alkaa vaikka hitto elämään, kun ei ollut hävittävää. Paha olo alkoi enää vain ärsyttää, ja vihasin itseäni.

Mietin, että mitä haluan elämältä, ja mitä en. Tämä oli ratkaisevaa. Hiljalleen muutuin ihmisenä, kun aloin tehdä muutoksia aivan kaikkeen, mihin muutoksia voin tehdä. Aloitin urheilun nollasta ammattilaisen avulla, katkaisin ihmissuhteita, lopetin kaikki typerät ajanviettotavat, aloin katsoa mitä syön, laihdutin keräämäni kilot. En enää juhlinut tai valvonut. Aloin miettiä uudelleen kouluun hakemista. Päätin olla eri ihminen, ja poistaa kaikki esteet. Olin aivan hukassa, mutta päätin vain näin. En halunnut maata sängyssä enää, ja antaa elämäni vain valua hukkaan.

Pikkuhiljaa mä vaan löysin sen version elämästäni, johon olen jotenkin tyytyväinen. Suuri osa masennusta aiheuttavista asioista oli ihan omia tapojani, pelkojani tai vain mukavuudenhalua ja itsesääliä. Ole tietoinen näistä. Jos tarvitset lomaa, otat sitä. Tee ensimmäinen soitto jonnekin, itke huolesi jollekin, vaadi rauhaa. Sitten selvitä yksi kerrallaan, mikä elämässäsi mättää. Mene ja tee jotain.

En tarkoita, että mene lenkille masentunut, vaan että kokeile rajojasi.
Äläkä koskaan kuvittele, että tilanne ei muutu. Se voi muuttua ihan koska vain.

Just näin! Voimia tollainen vaati - ennen kaikkea tahdonvoimaa. Sitä vaan harvoin masentuneella on, ainakaan alkuvaiheessa. Avun hakeminen alkuun on tärkeää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
ei vaan nyt jaksa mitään. Itkettää lapsen puolesta. Ei halua apua, jutella tms. En voi siivota kun tavaraa jota pitäisi viedä kaatikselle on nyt olohuoneessa. En jaksa niitä yksin kantaa, on mm. ylimääräinen sänky ja pöytä, pahvilaatikoita. Mies ei nyt jaksa myöskään. Lapsen asiat stressaa. Pelkään niin lapseni puolesta.

ap

Minkä ikäinen lapsi ja mitä ongelmia? Huomaathan että sun masennus vaikuttaa varmaan siihen lapseenkin. Eli tosi tärkeää että sä haet nyt sitä apua itsellesi, kun sun voimavarat lisääntyy pystyt paremmin ajattelemaan lapsenkin ongelmia ja sitä miten sille saa apua. Te ootte pahassa kierteessä jos mieskin on masentunut? Ootko kouluun ollut yhteydessä lapsesta?

2

reippaasti liikkeelle vaan!

Minulla oli vakava ja syvä masennus. Jälkeenpäin ajateltuna se oli itse aiheutettua. Kun koko ajan piti sänkyä selässä niin se vain pahensi oloa, koska kaiken muun päälle tuli syyllisyydentunnot laiskuudesta.

Mutta sitten otin itseäni niskasta kiinni, aloin ulkoilla ja siivosin kodin ja jo noista pienistä jutuista sai kummasti lisää virtaa. Sitten hankin työpaikan ja tällä hetkellä työn ohessa opiskelen. Elämä hymyilee, talous on kunnossa, paljon kavereita ja kevät tulossa!

Pää pystyyn vaan ja ylös sieltä sängynpohjalta.

  • ylös 4
  • alas 13
Vierailija

Oma masennus helpottaisi sillä, kun lähtisin liikkeelle. Mutta rahatilanteen takia en voi liikkua juuri minnekään. Aina olen luullut että helpottaa, mutta sitten on taas tullut jotakin yllättävää. Olen nyt luultavasti saamassa toimeentulotuen parille kuukaudelle ja se helpottaa vähän. Mutta ei tämä taida silläkään ratketa.

Jos vaikka kerran kuussa lähden aamupäiväksi kaupungille, ikkunashoppailen ja käyn ehkä kahvilla/syömässä (alle 10e ostokset ehdottomasti) niin dekin piristää heti. Mutta yleensä ei siihenkään varaa.

Vierailija

reippaasti liikkeelle vaan! kirjoitti:
Minulla oli vakava ja syvä masennus. Jälkeenpäin ajateltuna se oli itse aiheutettua. Kun koko ajan piti sänkyä selässä niin se vain pahensi oloa, koska kaiken muun päälle tuli syyllisyydentunnot laiskuudesta.

Mutta sitten otin itseäni niskasta kiinni, aloin ulkoilla ja siivosin kodin ja jo noista pienistä jutuista sai kummasti lisää virtaa. Sitten hankin työpaikan ja tällä hetkellä työn ohessa opiskelen. Elämä hymyilee, talous on kunnossa, paljon kavereita ja kevät tulossa!

Pää pystyyn vaan ja ylös sieltä sängynpohjalta.

Että minä vihaan näitä "otin itseäni niskasta kiinni, aloin ulkoilla ja siivosin kodin" -masentuneita. Siinä vaiheessa, kun keskivaikean masennuksen takia en pysynyt huimauksen takia edes pystyssä, oli näköhäiriöitä ja kipuja ja muita somaattisia oireita, niin en todellakaan olisi pystynyt ottamaan itseäni niskasta kiinni. Kyllä siihen tarvittiin ensin lääkitys ja sittenkin olo koheni vasta vähitellen muutaman vuoden aikana.

ei ap

  • ylös 17
  • alas 2
Vierailija

reippaasti liikkeelle vaan! kirjoitti:
Minulla oli vakava ja syvä masennus. Jälkeenpäin ajateltuna se oli itse aiheutettua. Kun koko ajan piti sänkyä selässä niin se vain pahensi oloa, koska kaiken muun päälle tuli syyllisyydentunnot laiskuudesta.

Mutta sitten otin itseäni niskasta kiinni, aloin ulkoilla ja siivosin kodin ja jo noista pienistä jutuista sai kummasti lisää virtaa. Sitten hankin työpaikan ja tällä hetkellä työn ohessa opiskelen. Elämä hymyilee, talous on kunnossa, paljon kavereita ja kevät tulossa!

Pää pystyyn vaan ja ylös sieltä sängynpohjalta.

Minä taas olen samaa mieltä muiden kommenttien kanssa paitsi tämän. Eli pitää olla armollinen itselle ja levätä. Oppia rentoutumaan ja käsittelemään stressiä. Monet voivat sanoa että niskasta kiinni on se ratkaisu, vaikka todellisuudessa hekin ovat "levänneet" jo jonkin aikaa. Vaikka sitä kuvaltaisiinkiin laiskuuden aikakautena. Sitten kun akut on vähän ladanneet voi lähteä tekemään muutoksia mitä edellä olevassa kommentissa on.

  • ylös 13
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Oma masennus helpottaisi sillä, kun lähtisin liikkeelle. Mutta rahatilanteen takia en voi liikkua juuri minnekään. Aina olen luullut että helpottaa, mutta sitten on taas tullut jotakin yllättävää. Olen nyt luultavasti saamassa toimeentulotuen parille kuukaudelle ja se helpottaa vähän. Mutta ei tämä taida silläkään ratketa.

Jos vaikka kerran kuussa lähden aamupäiväksi kaupungille, ikkunashoppailen ja käyn ehkä kahvilla/syömässä (alle 10e ostokset ehdottomasti) niin dekin piristää heti. Mutta yleensä ei siihenkään varaa.

Että sen sortin masennus sinulla. Et taida tietää yhtään mitään oikeasta kliinisestä depressiosta. Se on aivan eri sairaus kuin elämäntilanteen ja rahattomuuden aiheuttama apatia, surumielisyys ja haluttomuus.

ei ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma masennus helpottaisi sillä, kun lähtisin liikkeelle. Mutta rahatilanteen takia en voi liikkua juuri minnekään. Aina olen luullut että helpottaa, mutta sitten on taas tullut jotakin yllättävää. Olen nyt luultavasti saamassa toimeentulotuen parille kuukaudelle ja se helpottaa vähän. Mutta ei tämä taida silläkään ratketa.

Jos vaikka kerran kuussa lähden aamupäiväksi kaupungille, ikkunashoppailen ja käyn ehkä kahvilla/syömässä (alle 10e ostokset ehdottomasti) niin dekin piristää heti. Mutta yleensä ei siihenkään varaa.

Että sen sortin masennus sinulla. Et taida tietää yhtään mitään oikeasta kliinisestä depressiosta. Se on aivan eri sairaus kuin elämäntilanteen ja rahattomuuden aiheuttama apatia, surumielisyys ja haluttomuus.

ei ap

Vertaillaanko täällä taas suomalaiseen tapaan kenellä menee kurjiten. Masennus tietääkseni esiintyy eri tavalla eri ihmisillä ja monet ovat yleensä eri vaiheissa toipumista, jos siihen on tullut tilaisuus, jolloin näyttää että ongelma ei ole niin "vakava" vaikka toisissa olosuhteissa se voi hyvinkin viedä vuoteen pohjalle tai hautaan.

Vierailija

Paranin lääkkeellä, vain pieni annos riitti. Mieli lähti nousuun ja vuosien masennus helpotti. Taustalla ei ollut traumoja eikä tarvetta vatvoa asioita terapiassa. Elin hyvää elämää mutta mieli oli musta. Älä pelkää lääkkeitä! Aloita ne, liiku ja syö vihanneksia, :) Nyt olen irti lääkkeistä. Edelleen taistelen ajoittain masentavien ajatusten kanssa, mutta aina koittaa uusi hieno päivä. Sä pystyt siihen kans, usko mua!

Vierailija

Jos käyttäisit vähäiset voimasi siihen, että saisit ilmaistua lapselle, että välität hänestä. Jos hän ei halua puhua, anna sen olla ok. Älä painosta yhtään. Kerro vain hänelle, että välität, rakastat, hän on sinulle tärkeä. Kerro, että olet itsekin nyt alamaissa, vaikka haluaisit jaksaa enemmän.

Usko pois, aito rakkauden tunne välittyy ja hoitaa lastasi. Käytä voimasi häneen ja itseesi. Paista vaikka lättyjä tai tee jotain , vaikka pientäkin, mistä tiedät hänen ilahtuvan.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla