Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Traagisinta elämässä on se, että emme osaa arvostaa mitään
06.02.2018 |
Jos meidät vangittaisiin ilman syytä ja heitettäisiin eristysselliin vuodeksi, olisimme pois päästyämme kiitollisia pelkästä ulkoilmasta. Kaikki ympärillämme olisi kuin Jumalan lahja. Katselisimme ruohoa, puita, jalkakäytäviä ja jopa liikennemerkkejä haltioissamme.
Mitä enemmän ikää ja kokemusta tulee, sitä vähemmän osaamme antaa arvoa asioille. Mitä enemmän totumme ylellisyyksiin, sitä enemmän meitä vaivaa pienet ongelmat. Jos keittiön hanasta ei tule kylmää vettä viiden sekunnin sisällä menetämme hermomme. Miten tuosta epäkiitollisuudesta pääsee eroon?
Kommentit (9)
No palamalla loppuun kiusaamisen ja henkisenväkivallan johdattelemana, niin että joutuu osatolle hoitoon ja joutuu kokeilemaan kymmeniä eri lääkkeitä, joilla tuhoaa vain kehonsa. Päätymällä työttömäksi yhteiskunnan hylkiöksi, jolla ei ole oikeutta olla edes elossa.
Menettämällä kaiken. Terveyden, ystävät, taloudellisen turvan ja elämän halun.
Kun on tajunnut ettei ole minkään arvoinen, eikä tule koskaan onnistumaan missään, niin sen jälkeen joku luonto tai puhdas vesi on sellaisia juttuja joita voi rakastaa. Kun ihmisiä ei voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No palamalla loppuun kiusaamisen ja henkisenväkivallan johdattelemana, niin että joutuu osatolle hoitoon ja joutuu kokeilemaan kymmeniä eri lääkkeitä, joilla tuhoaa vain kehonsa. Päätymällä työttömäksi yhteiskunnan hylkiöksi, jolla ei ole oikeutta olla edes elossa.
Menettämällä kaiken. Terveyden, ystävät, taloudellisen turvan ja elämän halun.
Kun on tajunnut ettei ole minkään arvoinen, eikä tule koskaan onnistumaan missään, niin sen jälkeen joku luonto tai puhdas vesi on sellaisia juttuja joita voi rakastaa. Kun ihmisiä ei voi.
Toivottavasti oikeastikin olet oppinut arvostamaan elämää pitämättä mitään itsestäänselvänä! Ainakin olet ansainnut kyvyn nauttia elämästä. :)
Tää on vaan elämää. Turha siitä stressata ja miettiä mitä pitäis tuntea, kunhan arvostaa edes itseään ja läheisiään.
Minulla on sellainen elämänfilosofia, että näen kaiken ensimmäisen kerran. Toki esim. sairaana ei jaksa aina ottaa sellaista olotilaa, mutta muulloin yritän noudattaa sitä. Ja tavallaan, vaikka sen pihakuusen olisi nähnyt joka päivä niin silti se on aina erilainen. Vähän kasvanut, uusia kerkkiä, eri valossa erilainen, sateessa tai sateen jälkeen, lintu oksalla tai ilman lintua, auringon paisteessa tai pilvisellä säällä jne.. Puhumattakaan siitä missä sijaitsee itse kuuseen nähden, istuuko oksalla vai makoileeko alla vai katseleeko sitä sisältä.
Katson elokuvia, joissa joku joutuu tukalaan tilanteeseen, esim. luonnon armoille. Elokuvan hahmo näkee nälkää ja on kuoleman partaalla, samalla kun minä suhteellisesti hyvänvoivana istun kotisohvallani ja syön.
Esim.
Wrecked (2010) - tyyppi joutuu auto-onnettomuuteen
Jungle (2017) - viidakon halki seikkailua
Frozen (2010) - tyypit jää jumiin hiihtohissiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen elämänfilosofia, että näen kaiken ensimmäisen kerran. Toki esim. sairaana ei jaksa aina ottaa sellaista olotilaa, mutta muulloin yritän noudattaa sitä. Ja tavallaan, vaikka sen pihakuusen olisi nähnyt joka päivä niin silti se on aina erilainen. Vähän kasvanut, uusia kerkkiä, eri valossa erilainen, sateessa tai sateen jälkeen, lintu oksalla tai ilman lintua, auringon paisteessa tai pilvisellä säällä jne.. Puhumattakaan siitä missä sijaitsee itse kuuseen nähden, istuuko oksalla vai makoileeko alla vai katseleeko sitä sisältä.
Pulssisi kohoaa pelkästä jännityksestä joka kerta kun avaat av-palstan? Miten tuommoisen voi itse päättää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen elämänfilosofia, että näen kaiken ensimmäisen kerran. Toki esim. sairaana ei jaksa aina ottaa sellaista olotilaa, mutta muulloin yritän noudattaa sitä. Ja tavallaan, vaikka sen pihakuusen olisi nähnyt joka päivä niin silti se on aina erilainen. Vähän kasvanut, uusia kerkkiä, eri valossa erilainen, sateessa tai sateen jälkeen, lintu oksalla tai ilman lintua, auringon paisteessa tai pilvisellä säällä jne.. Puhumattakaan siitä missä sijaitsee itse kuuseen nähden, istuuko oksalla vai makoileeko alla vai katseleeko sitä sisältä.
Pulssisi kohoaa pelkästä jännityksestä joka kerta kun avaat av-palstan? Miten tuommoisen voi itse päättää?
En ole lainaamasi henkilö mutta vaikea asia lienee kuulla että nämä jutut nimenomaan päättää itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm, mitä olen vankilaohjelmia katsonut niin kun köyhät, ystävättömät, rahattomat ihmisten halveksimat vangit pääsee vapauteen niin aika moni kokee lähinnä ahdistusta ja pelkoa eikä iloitse lätäköistä. Niistä jaksaa iloita jos perusasiat on kunnossa.
Alue: Aihe vapaa
Helposti. Saamalla potkut. Menemällä pienipalkkaiseen työhön, kun ei ole muuta tarjolla. Mutta se vapaus ja aika ihmetellä luontoa, tehdä rauhassa kotitöitä ja vain olla lähimpiensä kanssa.