Niinistön vauva on arvokkaampi ja tärkeämpi ihminen kuin muut tänä vuonna syntyvät kymmenet tuhannet vauvat
Kommentit (13)
Kaikki lapset pitäisi olla samanarvoisia, ikävä kyllä niin ei ole.
No eihän siitä vielä tiedä. Voi olla että siitä tulee narkkari ja yhteiskunnan rahoilla elävä työnvieroksuja tai vielä pahempaa, kokoomuslainen.
Tottakai se on arvokkaampi. Sillä on rahaa ja hyvät mahdollisuudet tulevaisuudessa.
Jos nyt sattuisi jokin sellainen katastrofi, että yhteiskunta lakkaisi toimimasta, poliisi, sairaala, palokunta yms ei enää olisi, kun jokainen on lähtenyt vain selviytymään hengissä, on Salen ja Jennin vauva, sekä he itse, samalla viivalla muiden kanssa.
Ei kukaan uhraa vauvaansa heidän vauvansa vuoksi.
Niinistö itse sanoi tänään, että heidän harras toiveensa on, että lapseen suhtaudutaan samoin kuin niihin muihiin 50 tuhanteen, jotka tänä vuonna syntyvät. Eli epäreilu aloitus.
"arvokkaampi ja tärkeämpi" siis kenen mielestä? Toimittajat noista julkisuuden ihmisten lapsista kirjoittavat. Muista vaan Räikkösen poika, vieläkin julkisuusarvoa vaikka poika kai kohta kouluun menee.
EI yhtään sen arvokkaampi, mutta tottakai kiinnostavampi koska on 69 vuotiaan isäksi tuleen presidentin vauva.
Onhan Sauli tullut jo aikaisemmin isäksi, rapiat 40 vuotta sitten.
Ei todellakaan ole. Samanlainen kuolevainen kun muutkin.
Niinhän se on kun sinä sen sanot ja tiedät . Ainaha julkkisten perheenlisäyksiä on seurattu ,eikä vähiten täällä veivattu !!
Valitettavasti ei ole sen arvokkaampi kuin muutkaan lapset. Kaikki samanarvoisia.