Mikä teitä ärsyttää työpaikalla eniten?
Itseäni ärsyttää eriarvoisuus. Pomo siis kohtelee meitä työntekijöitä eriarvoisesti. Tämä näkyy esim palkassa. Kyseessä pieni työyhteisö. Tekopyhyys, edessäpäin lässynlää ja takana päin haukutaan. Surettaa ja vi*uttaa.
Kommentit (38)
Laiskat ja tyhmät työkaverit ärsyttävät.
Onneksi oman tiimin työkavereita ovat sekä fiksuja että ahkeria.
Vierailija kirjoitti:
Se, että samasta työstä maksetaan eri palkka! Koko tiimi paiskii samoja hommia, uusillekin lätkäistään eri soppareita. Palkkaus määräytyy pärstän mukaan; toiset tienaa enemmän kuin toiset, viis työkokemuksesta tai koulutustaustasta.
Sitten myös selkäänpuukottava kollega vituttaa. Päin naamaa ollaan niin mukavaa ja sitten esimiehelle lätistään bullshittia toisista, jotta itse pääsee hyvään valoon.
Meilläkin kaikki tekee tiimissä sama työtä mutta meillä on eri koulutustaustoja (pelkkä yo vs yliopistotutkinto), eri pituisia työkokemuksia tältä alalta (0-20v) ja lisäksi eri tasoista suoriutumista työstä (tulosmittarit käytössä). On ymmärrettävää että kaikki eivät saa samaa palkkaa, sillä esim pitkän alan työkokemuksen omaavat osaavat esim. neuvoa asiakkaita ihan eritasoisesti kuin 0uusi työntekijä jolla ei ole edes alaan liittyväö tutkintoa alla. Silti kumma kyllä heidän mielestään heille pitäisi maksaa samaa palkkaa kuin meille kokeneille ja koulutetuille. Kokeneilla työntekijöillä on sellaista hiljaista syvempää tietoa ja osaamista että nuo samaa palkkaa vaativat eivät ilmeisesti edes ymmärrä mitä se on.
Olisin melko pöyristynyt jos tätä työtä juuri tekemään marssinut nostaisi heti samaa palkkaa kuin minä 16 v kokemuksella ja alaan liittyvällä koulutuksella.
Vierailija kirjoitti:
Laiskat ja tyhmät työkaverit ärsyttävät.
Onneksi oman tiimin työkavereita ovat sekä fiksuja että ahkeria.
Muuten sama, mutta omat työkaverit on juuri laiskoja ja tyhmiä. Alan varmaan itsekin pian olla älyllisesti ameeban tasolla jos en pääse muualle töihin.
Vierailija kirjoitti:
Selkäänpuukottavat työkaverit. Huono esimies. Nämä siis sosiaali- ja terveyspuolella.
Millainen on hyvä esimies?5
Vierailija kirjoitti:
Huono esimies, jonka tapa johtaa on jostain 1800-luvulta: päättää kaikesta diktaattorin lailla. Kysyy kyllä mielipiteitä, mutta ainoastaan omansa ovat hyviä ja toteuttamiskelpoisia. Yhteishengen puute, työhyvinvointiin ei kiinnitetä mitään huomiota (koska esimiehellä kiire!). Ei kuitenkaan suostu delegoimaan mitään töistään muille, koska haluaa pitää langat tiukasti omissa käsissään. Etätyöhön ei ole lupaa, koska esimies tekee mieluiten töitä työpaikalla >.<
No sehän on hyvä, että esimies on paikalla.
Meidän työmaalle tulee jatkuvasti uusia työntekijöitä uusilla paremmilla soppareilla ja me kauemmin talossa olleet, määräaikaiset ja osa-aikaiset, meille ei edes tarjota lisätunteja vaikka lain mukaan pitäis ensin meille tarjota. Tätä jauhettiin viime viikolla koko työporukalla mutta kukaan ei uskalla asiaan puuttua koska siihen ne määräaikaisuudet sitten päättyy. Epäreilua kaikille.
Ammattitaidoton lähiesimies: kolmivuorotyö, ja hän ei osaa tehdä työvuorolistoja, minkä takia ne saa aina viimeisessä mahdollisessa käänteessä (vetoaa siihen, että lain mukaan tarvii saada vasta viikkoa ennen edellisen listan päättymistä. Muissa vastaavissa yksiköissä tiedetään jo suunnilleen parin seuraavan kuukauden listat, ja meillä pahimmillaan ei tiedetä missä vuorossa ollaan ensi viikolla...), ja kun sen listan viimein viimeisellä viikolla saa käteensä, on se täynnä tosi epäergonomisia työputkia ja yhden päivän vapaita, mikä estää oman elämän suunnittelun ja rapistaa työhyvinvointia ja jaksamista tosi paljon (ja tämä on täysin naurettavaa, koska työvuorolistat tehdään ohjelmalla, joka kirjaimellisesti KIRKUU PUNAISTA jos tekee tällaisia listoja. Ei haittaa hänen tahtiaan). Vielä pahempi niille työntekijöille, joiden pitäisi esim. päiväkotiin ilmoittaa pari viikkoa etukäteen vuorot, ja ei vaan voi tehdä niin kun ei saa listoja ajoissa. Jos asioita kehtaa kyseenalaistaa tai vihjata, että paremminkin olisi esimies voinut jonkun asian hoitaa (asian, joka ilmiselvästi kuuluu lähiesimiehen tehtäviin), on kohta yksityisessä puhuttelussa, minkä ainut tarkoitus on nöyryyttää työntekijä "takaisin ruotuun". Hänen korkeutensa ei toimintatapaansa muuta, vaikka jokainen työryhmän jäsen on vuorollaan tuonut esiin esimerkiksi tietyn täysin korjattavissa olevan ongelman. Lisätään tähän vielä päälle, että tämä esimies kyttää ja vahtii työntekijöiden ahkeruutta, mutta itse käyttää päiviään vapaa-ajastaan ja perhe-elämästään ja harrastuksistaan juoruamiseen ja välttelee niitä hänelle kuuluvia tehtäviä, kuten sitä työvuorolistan tekoa.
Ainoa syy miksi jaksan tuolla on se, että muu työryhmä on aivan ihana. Esimies vaan saa näkemään punaista ja pahasti.
-Työkavereiden lyhytpinnaisuus, saattavat hermostua heti, jos asiat eivät mene niin kuin haluaisivat tai kuin on suunniteltu ja huutavat ihan mitättömistäkin asioista.
-Taipumus keskeyttää ties minkälaisen pikkuasian vuoksi, vaikka selvästi näkevät, että minulla on asia kesken.
Henkilö nimeltä Joku Muu tekee jonkin ikävän homman.
Marttyyrit ja yli-innokkaat. Kyse suorittavasta työstä joka ei tekemällä lopu ja silti joku kokee olevansa niin korvaamaton että saapuu tekemään työtä 15 min aiemmin eikä pidä taukoja. Ja sitten kun haluat oman taukosi pitää sopimusten mukaan niin näytät laiskalta ja ahneelta.
Väsynyt kirjoitti:
Itseäni ärsyttää eriarvoisuus. Pomo siis kohtelee meitä työntekijöitä eriarvoisesti. Tämä näkyy esim palkassa. Kyseessä pieni työyhteisö. Tekopyhyys, edessäpäin lässynlää ja takana päin haukutaan. Surettaa ja vi*uttaa.
Tämä ja sellainen kilven kiillottaminen ulospäin. Kaikkein tärkeintä on se, miltä asiat ulospäin näyttävät, vaikka koko paikka mätänee henkisesti sisältäpäin. Narsistinen johtamiskulttuuri. Asenneilmapiiri - tämä paikka on valkoisen heteromiehen temmellyskenttä, mitään erilaisuutta ei suvaita ollenkaan, vaikka keskuudessamme työskentelee monenlaisia vähemmistöjen edustajia. Kyseessä iso ja maineikas valtion virasto.
Kiireen ja työmäärän liioittelu, kun oikeasti ihmisillä on vähän töitä.
Inhoan roskaamista ja sitä kun luonnosta ei pidetä hyvää huolta. Tämä koskee 14-17 vuotiaita nuoria tyttöjä.
Vierailija kirjoitti:
Firman yrittäjä-omistaja-tj, joka mittaa kaiken rahassa. Mielestäni kaikkia asioita ei vaan voi aina karsia tai lopettaa vain siksi, etteivät ne tuota mitään tai ovat vain kuluerä. Joillakin asioilla on toisenlaista arvoa yrityksen toiminnan, henkilöstön viihtyvyyden, asiakastyytyväisyyden, maineen jne. kannalta, mutta tätä ei kyseinen herra arvosta. Halveksuu myös firmamme duunareita, eikä osaa asettua näiden asemaan, kun on ollut nuoresta asti yrittäjänä. Lisäksi tyyppi on aikoja sitten pudonnut normaalielämän ulkopuolelle, ideat ja visiot ovat useimmiten täysin utopistisia. Välillä tuntuu, että on vain ajan kysymys milloin tilanne jotenkin kärjistyy.
Saako kysyä, että onko kyseessä Uusimaa ja paljon uutisoitu ala? Tai siis alan ongelmat? Kuulostaa nimittäin ihan omalta työpaikalta ja pari muutakin "alan ammattilaista yrittäjää" sopii kuvaukseen...
"Meilläkin kaikki tekee tiimissä sama työtä mutta meillä on eri koulutustaustoja (pelkkä yo vs yliopistotutkinto), eri pituisia työkokemuksia tältä alalta (0-20v) ja lisäksi eri tasoista suoriutumista työstä (tulosmittarit käytössä). On ymmärrettävää että kaikki eivät saa samaa palkkaa, sillä esim pitkän alan työkokemuksen omaavat osaavat esim. neuvoa asiakkaita ihan eritasoisesti kuin 0uusi työntekijä jolla ei ole edes alaan liittyväö tutkintoa alla. Silti kumma kyllä heidän mielestään heille pitäisi maksaa samaa palkkaa kuin meille kokeneille ja koulutetuille. Kokeneilla työntekijöillä on sellaista hiljaista syvempää tietoa ja osaamista että nuo samaa palkkaa vaativat eivät ilmeisesti edes ymmärrä mitä se on.
Olisin melko pöyristynyt jos tätä työtä juuri tekemään marssinut nostaisi heti samaa palkkaa kuin minä 16 v kokemuksella ja alaan liittyvällä koulutuksella."
Työnantajana antaisin välittömästi huomautuksen, jos huomasin/saisin tietää, etteivät vanhemmat työntekijät siirrä kaikkea sitä "hiljaista kokemusta ja tietoa" muiden työntekijöiden tietoon. Toki tällä asialla omalla alalla on erityistä merkitystä, koska työskennellään jatkuvasti samojen asiakkaiden kanssa, mutta työntekijät vaihtuvat eli myös nuorempi työntekijä saattaa huomata/saada tietoonsa juuri tiettyyn asiakkaaseen liittyviä asioita ja näistä eteenpäin tiedottamisvastuu on heilläkin, ns kollektiivinen vaitiolovelvollisuus. Sinänsä totta, että monella alalla palkkataulukoissa on kokemusvuosien mukaan määräytyvät palkkaluokat ja yleensä kokeneempi työntekijä on työnantajalle arvokkaampi, mutta monella alla on myös poikkeuksia, jolloin alalle just tulleella on "luonnonlahjakkuus" alalle.
Niin ja se tahvo, Pitkän, Pätkän ja Tahvon haluaisin nähdä tekemässä töitä yhdessä.
Minusta tuntuu, että ne paskiaiset inhoaisivat itsekkin toisiaan.
Pätkä ja Tahvo alkaisivat kilpailla suuren johtaja Pitkän suosiosta. Mutta voi, voi Tahvo ei silti saa vakipaikkaa vaikka kui.ka yrittää.