Lue keskustelun säännöt.
Mitä voi parisuhteessa toiselta odottaa?
Vaaditko mitään?
04.02.2018 |
Haluaisin kommentteja siitä mitä odotatte parisuhteessa toiselta osapuolelta, mitä on kohtuullista odottaa ja mikä on kohtuutonta? Haluaisin vastauksista vähän perspektiiviä omille ajatuksilleni, koska olen miettinyt odotanko ja vaadinko liikaa vai olenko kenties jo tyytynyt liian vähään. Mikä siis on mielestänne itsestäänselvyys, jonka voi vaatia toiselta ja mikä on vielä kohtuullista odottaa?
Olen itse aina ajatellut, että on itsestäänselvyys, että asiat hoidetaan asiallisesti ajallaan (esim. laskut tai muut päivämäärälliset jutut, kuten veroilmoitus, lasten koulun viesteihin vastaamiset yms) ja että toimitaan lain ja säädösten mukaan.
Tämän lisäksi mielestäni on kohtuullista odottaa, että parisuhteessa huomioidaan toinen osapuoli, kannetaan yhteisesti vastuu asioista jne.
Kirjoitin aiemmin avauksen "Mies ei ota vastuuta..." ja sain paljon kommentteja siitä, ettei toiselta saisi vaatia mitään, pitää hyväksyä toinen sellaisena kuin on ja että olen itsekäs mm. vaatiessani, että laskut tulisi maksettua, talo tehtyä valmiiksi jne.
Voiko siis mitään vaatia? Olen itse uupumukseni ja ahdistukseni keskellä hukassa tämän asian kanssa ja siksi mietin osaanko edes järkevästi enää ajatella.
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Rakentaminen aloitettiin noin 13v sitten ja yhä on kesken...
Siis mitä?! Oletko kysynyt mieheltäsi suoraan, mikä hommassa mättää? Vai onko välinne jo niin tuheltuneet, että minkäänlaista keskusteluyhteyttä ei enää ole? Joko sun pitää selvittää tilanne pohjamutia myöten ja tehdä selkeät yhteiset tavoitteet asian korjaamiseksi. Mikäli miehesi on totaalisen luovuttanut itsensä ja parisuhteenne suhteen, niin sulle ei oikeasti jää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Jos tilanne on sellainen, ettet pysty sovittelemaan hänen kanssaan, niin sun on vaan lähdettävä ja aloitettava itse pohjalta. Kerran se kirpaisee, mutta se on todellakin sen arvoista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mielenterveystalo.fi => parisuhteen omahoito
Ei tässä kyselyssä nyt oikein ole pointtia. Jos et ole onnellinen miehen kanssa joka ei hoida remonttia niin sitten et ole, tuskin siinä auttaa sinnittelyt ja toisten mielipiteet siitä mitä milloinkin voi vaatia. Sinulle on vaikea vastata senkin takia, että emme me ole näkemässä teidän vuorovaikutustanne. Miehesi epäilemättä lusmuilee, mutta onko sinun tapasi esittää (kohtuullisetkin) vaatimukset jotenkin liian tiukka tai määräilevä? Oletko noiden velvollisuuksien suhteen neuroottinen ja takertuva? Onko tästä sinänsä ymmärrettävästä taloa koskevasta huolesta tullut sinulle suorastaan pakkomielle? Joskus toisen vetäytyessä hommista toinen alkaa suhtautua niihin jo naurettavankin hermostuneesti, vaativasti ja pikkutarkasti, koska koko kuvio ahdistaa niin paljon. Silloin toinen voi vetäytyä entisestään. Minulle kävi näin oman mieheni kanssa yhden projektin yhteydessä, joskin kyse ei ollut lähimainkaan niin isosta asiasta kuin talo ja me saimme lopulta kaiken järjestymään. Toisaalta tulee mieleen onko kyse pikemminkin toisesta ääripäästä - oletko hiljainen ja nöyrä puurtaja joka mahdollistaa miehen elämäntavan? Miehesi kuulostaa masentuneelta ja vähintään tuohon projektiin sekä sinuun pahasti kyllästyneeltä. Mutta oletan että käsittelitte näitä asioita siellä pariterapiassa, vai kuinka? Miten miehesi suhtautuu eroajatuksiisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatiminen on väärä sana. On odotuksia, joihin toinen joko vastaa tai ei. Jos sinulla on odotuksia, joihin puoliso ei vastaa, voit joko hyväksyä sen tai sitten et. Jos et hyväksy, eikä puoliso halua muuttaa toimintaansa, voit lopettaa parisuhteen. Ei parisuhteeseen ole mitään yleispätevää säännöstöä.
Esimerkiksi minä odotan parisuhteelta sitä, että ollaan toinen toisemme tukena, ollaan kiinnostuneita toistemme hyvinvoinnista ja tehdään töitä sen eteen, huomioidaan, halutaan toistemme parasta. Jos puolisoni ei vastaisi näihin odotuksiin, eroaisin. Ja erosinkin ensimmäisestä avioliitosta.
Ei yleispäteviä sääntöjä toki, mutta kerroinkin avauksessa, että halusin omien ajatusteni peiliksi kuulla muiden mielipiteitä ja kokemuksia. Vaatiminen on ehkä väärä sana, mutta tällä lähinnä ajoin takaa sitä, että mitä pidätte itsestäänselvyyksinä. Ja kaipa sitä nyt jokaisella jonkilainen vaatimustaso kumppanilleen on. Joku vaatii savuttomuutta, joku taas jotain muuta.
Lähinnä siis missä menee se raja minkälaisen ihmisen kanssa suostuu parisuhteeseen. Tai sitä jatkamaan.Selkeästi sun puoliso ei siis vastaa sun odotuksiin. Mun mielestä on suoraan sanottuna outoa, että haluat toisilta ihmisiltä kuulla, mitä he sietää tai jaksaa, kun kyse on SUN elämästä ja SUN parisuhteesta. SINÄ et ole onnellinen SINUN miehesi kanssa. Sinun täytyy tehdä päätökset.
Ok. Kerroin kyllä myös miksi haluan näitä ajatuksia kuulla... Mielestäni on ihan normaalia kysellä muiden mielipiteitä ja ajatuksia silloin, kun itsellä on joku liian suurelta tuntuva ongelma kannettavana, olkoonkin että se on vain oma ongelma.
Eli jos muut sanoisi, että he haluaa suhteessa ihan eri asioita kuin sinä, niin oppisit siitä, että sun toiveet on vääriä?
On normaalia kysyä mielipiteitä siitä, että mitä tehdä, kun on tyytymätön suhteeseen. Mutta on epänormaalia verrata omia toiveita toisten toiveisiin. Sinä olet yksilö, sinun toiveesi ja odotukseksi ovat juuri sinun omiasi. Ne ovat oikeita ja tärkeitä sinulle. Niiden perusteella sinun pitää omasta elämästäsi päättää, eikä minkään normin perusteella. Rohkeutta vähän.
Yritän siis parhaani mukaan ravistella sinua ajattelemaan omaa parastasi, omia toiveitasi. Sun tulee peilata omaa elämääsi niihin, eikä toisiin ihmisiin.
Kyllä rakkaalleen pitää olla armollinen, siinä kuin itselleenkin. Esim. talon rakentaminen on ihan helvetillinen homma, ei ihme jos siihen tympiintyy ja masentuukin, joko itse tarjoutuu avuksi tai ehdottaa että pannaan myyntiin koko paska ja annetaan olla, muuta en osaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet siis niin riihenseinästä reväisty variksenpelätin (kuin myös miehesi) että pelkäät, ettet löydä ketään muuta?
Tee niin kun miehet: Osta postimynnistä!
Joskaan kovin läheltä et saa, toisin kun miehet..Annoinko jossain kohtaa ymmärtää, että pelkään, etten löytäisi uutta? Annoinko ymmärtää, että haluaisin edes uutta?
Mielestäni elämän tärkein tavoite ei ole olla parisuhteessa, vaan mahdollisimman onnellinen. Ja itse asiassa tällä hetkellä tuntuu siltä, että jos tässä ero tulee, niin ihan heti en kyllä ketään uuttakaan haluaisi. Tässä on jo ollut paljon enemmän kuin olisin ikinä jaksanut.
Mikset sä vois olla ruma?
Eikö olekkin skitsofreeninen kysymys? Varmaan siks, että sä et todistetustikaan sitä ole, eikö? Niinpä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakentaminen aloitettiin noin 13v sitten ja yhä on kesken...
Siis mitä?! Oletko kysynyt mieheltäsi suoraan, mikä hommassa mättää? Vai onko välinne jo niin tuheltuneet, että minkäänlaista keskusteluyhteyttä ei enää ole? Joko sun pitää selvittää tilanne pohjamutia myöten ja tehdä selkeät yhteiset tavoitteet asian korjaamiseksi. Mikäli miehesi on totaalisen luovuttanut itsensä ja parisuhteenne suhteen, niin sulle ei oikeasti jää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Jos tilanne on sellainen, ettet pysty sovittelemaan hänen kanssaan, niin sun on vaan lähdettävä ja aloitettava itse pohjalta. Kerran se kirpaisee, mutta se on todellakin sen arvoista!
Olen kysynyt, vuosien varrella muutamankin kerran, myös pariterapiassa.
Välimme eivät ole tulehtuneet, ainakaan siinä mielessä mitä tulehtuneella ymmärrän. Keskustelemme asioista ihan normaalisti (paitsi näistä tärkeistä, joista on tullut ajan saatossa lähes tabu), olemme väleissä, nauramme yhdessä, läheisyyttä on. Kaikki on ns. päällisin puolin ok. Paitsi se, että minä ahdistun ja mies jättää asiansa hoitamatta.
Pimeä yhtälö, kyllä.
Vuosia sitten asioiden (kyllä, juuri näiden samojen) kriisiytyessä olimme pariterapiassa. Tuolloin sain kuulla, että mieheni laiminlyö hommiaan, koska minä vaadin ja nalkutan. Ja koska hän ei osaa suunnitella/organisoida ja koska aikataulut häntä ahdistavat. Tuolloin sain ohjeeksi "antaa tilaa" ja lopettaa "nalkuttamisen" (=asioista puhumisen), jonka johdosta miehen piti kyetä hommansa hoitamaan omaa tahtiaan.
Olen nyt siis antanut aikaa, ollut kärsivällinen, varonut huomauttelemasta ja vaatimasta.... Sillä seurauksella, että olen padonnut pahan olon sisälleni, esittänyt ns. stressaamatonta, ollut vaatimatta, ehdottamatta, kysymättä näitä aiheita... Nyt vaan ahdistus on viemässä työkykyni (sauraslomia) ja terveyteni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mielenterveystalo.fi => parisuhteen omahoito
Luettu on, ei ole apua meille...
Myykää koko p**ska. Teistä ei nyt vaan ollut siihen. Kysymykseen, mitä voi odottaa niin: Perushygieniaa, työssäkäyntiä, siivous -ja ruoanlaittotaitoa ym perusasioita. Mahdollinen muu on sitten plupsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sulla rahaa kiinni siinä 13 vuotta valmisteilla olleessa talossa? Tuo on kyllä jo aika hullua että pitää hipsutella varpaillaan ukon ympärillä ettei hän ahdistu siitä, ettei hän ilmeisesti saa ikinä aikaan mitään. Voisi jo tuossa vaiheessa ottaa ulkopuoliset urakoimaan. Jos ette voi keskustella tämän projektin junnaamisesta edes siinä tapauksessa, että otat sen esille asiallisesti ilman syyttelyä tai nalkutusta, eikä miehellä tunnu olevan minkäänlaista suunnitelmaa tai aikataulua, jättäisin hänet toteuttamaan unelmaansa ihan itsekseen.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä kyselyssä nyt oikein ole pointtia. Jos et ole onnellinen miehen kanssa joka ei hoida remonttia niin sitten et ole, tuskin siinä auttaa sinnittelyt ja toisten mielipiteet siitä mitä milloinkin voi vaatia. Sinulle on vaikea vastata senkin takia, että emme me ole näkemässä teidän vuorovaikutustanne. Miehesi epäilemättä lusmuilee, mutta onko sinun tapasi esittää (kohtuullisetkin) vaatimukset jotenkin liian tiukka tai määräilevä? Oletko noiden velvollisuuksien suhteen neuroottinen ja takertuva? Onko tästä sinänsä ymmärrettävästä taloa koskevasta huolesta tullut sinulle suorastaan pakkomielle? Joskus toisen vetäytyessä hommista toinen alkaa suhtautua niihin jo naurettavankin hermostuneesti, vaativasti ja pikkutarkasti, koska koko kuvio ahdistaa niin paljon. Silloin toinen voi vetäytyä entisestään. Minulle kävi näin oman mieheni kanssa yhden projektin yhteydessä, joskin kyse ei ollut lähimainkaan niin isosta asiasta kuin talo ja me saimme lopulta kaiken järjestymään. Toisaalta tulee mieleen onko kyse pikemminkin toisesta ääripäästä - oletko hiljainen ja nöyrä puurtaja joka mahdollistaa miehen elämäntavan? Miehesi kuulostaa masentuneelta ja vähintään tuohon projektiin sekä sinuun pahasti kyllästyneeltä. Mutta oletan että käsittelitte näitä asioita siellä pariterapiassa, vai kuinka? Miten miehesi suhtautuu eroajatuksiisi?
Taloa enemmän ahdistaa miehen "vastuuttomuuden kokonaisuus", eniten taloustilanne. Ja kyllä, voi olla, että näiden vuosien saatossa asiasta on tullut, ja etenkin nyt kum pelkään kohta pysyvästi sairastuvani, pakkomielle. Haluaisin keinolla millä hyvänsä nyt, mahdollisimman pian, mielellään heti, saada tunteen elämäni hallinnasta ja jonkinlaisen käsityksen siitä mihin ollaan menossa -ja milloin.
Koska vuosi vuodelta näyttää, ettei mikään muutu ja ettei mies koe tarvetta ottaa vastuuta mistään, alan olla jo lähes paniikissa. Pelkään milloin tulee se kirje, että talo pakkohuutokaupataan. Ja pelkään myös montaa muuta asiaa liittyen raha-asioihin. Ahdistaa, kun en tiedä mikä on taloutemme kokonaistilanne. Mies ei esim kerro paljonko hänellä vielä on ulosotossa velkoja tai ovatko ne lyhentyneet tai minkä verran.
Oikeasti tämä ahdistaa. Olen tottunut, että tiedän missä mennään, elämä on hallinnassa ja on joku tavoite... nyt ei ole ollut pitkiin aikoihin, ja meinaan kirjaimellisesti jo tukahtua ahdistukseeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä kyselyssä nyt oikein ole pointtia. Jos et ole onnellinen miehen kanssa joka ei hoida remonttia niin sitten et ole, tuskin siinä auttaa sinnittelyt ja toisten mielipiteet siitä mitä milloinkin voi vaatia. Sinulle on vaikea vastata senkin takia, että emme me ole näkemässä teidän vuorovaikutustanne. Miehesi epäilemättä lusmuilee, mutta onko sinun tapasi esittää (kohtuullisetkin) vaatimukset jotenkin liian tiukka tai määräilevä? Oletko noiden velvollisuuksien suhteen neuroottinen ja takertuva? Onko tästä sinänsä ymmärrettävästä taloa koskevasta huolesta tullut sinulle suorastaan pakkomielle? Joskus toisen vetäytyessä hommista toinen alkaa suhtautua niihin jo naurettavankin hermostuneesti, vaativasti ja pikkutarkasti, koska koko kuvio ahdistaa niin paljon. Silloin toinen voi vetäytyä entisestään. Minulle kävi näin oman mieheni kanssa yhden projektin yhteydessä, joskin kyse ei ollut lähimainkaan niin isosta asiasta kuin talo ja me saimme lopulta kaiken järjestymään. Toisaalta tulee mieleen onko kyse pikemminkin toisesta ääripäästä - oletko hiljainen ja nöyrä puurtaja joka mahdollistaa miehen elämäntavan? Miehesi kuulostaa masentuneelta ja vähintään tuohon projektiin sekä sinuun pahasti kyllästyneeltä. Mutta oletan että käsittelitte näitä asioita siellä pariterapiassa, vai kuinka? Miten miehesi suhtautuu eroajatuksiisi?
Ainiin, ja mies ei siis kuulemma todellakaan halua eroa. Ja jos ero tulee, niin se olen kuulemma sitten ainoastaan minä, joka eroa haen. Hän ei siis aio erota eikä ottaa edes mahdollisesta erosta vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä rakkaalleen pitää olla armollinen, siinä kuin itselleenkin. Esim. talon rakentaminen on ihan helvetillinen homma, ei ihme jos siihen tympiintyy ja masentuukin, joko itse tarjoutuu avuksi tai ehdottaa että pannaan myyntiin koko paska ja annetaan olla, muuta en osaisi.
Kyllä, olen tarjoutunut avuksi. Olen myös ehdottanut myyntiä. Myyntiin ei suostu. Apu kuulemma kelpaa ja pyytää sitten. Mutta ei ole sitä päivää näkynyt. Ja alkaa usko mennä, että näkyisikään.
Voisin toki olla ilkeä ja laittaa talon myyntiin, mutta haluaisin hoitaa asiat sovinnolla niin, että olisi molemmille parhain päin. En vain osaa löytää ratkaisua tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet siis niin riihenseinästä reväisty variksenpelätin (kuin myös miehesi) että pelkäät, ettet löydä ketään muuta?
Tee niin kun miehet: Osta postimynnistä!
Joskaan kovin läheltä et saa, toisin kun miehet..Annoinko jossain kohtaa ymmärtää, että pelkään, etten löytäisi uutta? Annoinko ymmärtää, että haluaisin edes uutta?
Mielestäni elämän tärkein tavoite ei ole olla parisuhteessa, vaan mahdollisimman onnellinen. Ja itse asiassa tällä hetkellä tuntuu siltä, että jos tässä ero tulee, niin ihan heti en kyllä ketään uuttakaan haluaisi. Tässä on jo ollut paljon enemmän kuin olisin ikinä jaksanut.Mikset sä vois olla ruma?
Eikö olekkin skitsofreeninen kysymys? Varmaan siks, että sä et todistetustikaan sitä ole, eikö? Niinpä..
Nyt en ymmärtänyt ollenkaan? Mielestäni tässä ei olla ulkonäöstä edes keskusteltu. Sen pohjalta toki voin olla rumakin. Ja ehkä olenkin. Mutta miten se mihinkään liittyy? Silti en ole uutta äijää hakemassa, enkä myöskään pelkäämässä, etten ketään enää saisi.
Luin sen aiemman ketjusi miehen vastuusta ja jo silloin ajattelin että joko miehesi on sairas ( tiedä sitten mikä oireilee niin että omaisuus on ulosotossa) tai sitten yrittää tahallaan ajaa sut luotaan. Kyllä kuule on ihan normaalia odottaa että talo valmistuu 13 vuodessa ja yhteisiä rahoja ei tuhlata ulosottoon. Etkö voi keskustella näistä jonkun kanssa joka tuntee teidät molemmat? Me nettipalstoilla huutelevat ei voida sua oikeasti auttaa. Omasta puolestani: tuo ei oo missään kohtuun rajoissa! Olet jo tyytynyt ihan sairaaseen tilanteeseen - Pelasta itsesi!
a) Mies ei siis ole tekemässä itsaria erottuanne?
b) Talo lienee jo pilalla, eli eikö olisi helpotus päästä koko roskasta?
c) Miehelläsi täytyy olla jotain vikaa päässä. Elämänhallinta ongelmia on ilmeisesti ja tuo, ettei suostu näkemään totuutta.
d) Kohta se kivijalka mikälie onneksi pakkohuutokaupataan, kun kummallakaan teistä ei ole m*naa mihinkään. Helpottavaa eikö totta?
Nämä on nyt niitä tulevaisuuden toivoja. Ihmisiä, jotka on kivoja ulkopuolisille, muttei omilleen ja k*sevat oman elämänsä. Mutta hei, saavat sympatia pisteet siitä, että ovat inhimillisiä ja taas ovat niitä hyviä tyyppejä, parhaita!
Mikä kenellekin on tärkeää. Itselle omat ihmiset ja teen heidän vuokseen paljon, kaikkeni. Muut saa mennä ja toivotetaankin sinne missä pippuri kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet siis niin riihenseinästä reväisty variksenpelätin (kuin myös miehesi) että pelkäät, ettet löydä ketään muuta?
Tee niin kun miehet: Osta postimynnistä!
Joskaan kovin läheltä et saa, toisin kun miehet..Annoinko jossain kohtaa ymmärtää, että pelkään, etten löytäisi uutta? Annoinko ymmärtää, että haluaisin edes uutta?
Mielestäni elämän tärkein tavoite ei ole olla parisuhteessa, vaan mahdollisimman onnellinen. Ja itse asiassa tällä hetkellä tuntuu siltä, että jos tässä ero tulee, niin ihan heti en kyllä ketään uuttakaan haluaisi. Tässä on jo ollut paljon enemmän kuin olisin ikinä jaksanut.Mikset sä vois olla ruma?
Eikö olekkin skitsofreeninen kysymys? Varmaan siks, että sä et todistetustikaan sitä ole, eikö? Niinpä..
Nyt en ymmärtänyt ollenkaan? Mielestäni tässä ei olla ulkonäöstä edes keskusteltu. Sen pohjalta toki voin olla rumakin. Ja ehkä olenkin. Mutta miten se mihinkään liittyy? Silti en ole uutta äijää hakemassa, enkä myöskään pelkäämässä, etten ketään enää saisi.
Kieltämättä kysymykseni saattaa olla hieman epäselvä, kenen tahansa ulkopuolisen silmin, mutta en kylläkään ihmettelis, vaikka et ymmärtäis paljoa muutakaan. Kuka päästää elämänsä tuohon tilaan?
Miehesi elää valheellista ja jumittunutta "sitten joskus"-elämää. Sitten joskus teen talon valmiiksi, sitten joskus olen maksanut velkani, sitten joskus lopetat kyllä nalkuttamisen ja olet taas tyytyväinen. Tilan antamista kannattaa kyllä kokeilla aluksi, mutta silloin kun se ei kohtuullisen ajan sisällä auta (selvästi tässä tapauksessa ei), se vaan pahentaa. Mahdollistat miehesi elämäntapaa samalla tavalla kuin läheiset mahdollistavat alkoholistin juomista. Ainoastaan joku iso ulkopuolelta tuleva sysäys - jos mikään - voi muuttaa tilanteen. Ero voisi olla sellainen. Selvästikään mies ei ota sinun eropohdintojasi tosissaan, koska teillä kerran on kivaakin yhdessä. Miehet on niin yksinkertaisia, että luulevat että jos hymy on naamalla niin kaikki on hyvin. Ei usko sinun todella kärsivän. Anna tilanteen tulehtua ja ota etäisyyttä jo valmiiksi.
Ok. Kerroin kyllä myös miksi haluan näitä ajatuksia kuulla... Mielestäni on ihan normaalia kysellä muiden mielipiteitä ja ajatuksia silloin, kun itsellä on joku liian suurelta tuntuva ongelma kannettavana, olkoonkin että se on vain oma ongelma.