Lue keskustelun säännöt.
nykyään ihmiset ovat heikkoja eivätkä kestä mitään
01.02.2018 |
pieni vastoinkäyminen ja heti mennään sikiöasentoon itkemään
Kommentit (14)
Jos on ollut tuhansia pieniä vastoinkäymisiä ja ne kasaantuvat, niin tyhmälle idiootille voi näyttää päälle päin että toinen alkoi itkemään turhasta.
Luulen että aloittaja on itse heikko, hän on vaan liian heikko myöntääkseen sitä itselleen. Et pysty vakuuttamaan minua että olisit muka vahva. En tule uskomaan.
Vahvuutta ei ole se ettei itke. Sinä et oikein varmaan edes tiedä mitä vahvuus on.
Heikkoutta muuten on se, että pitää haukkua toisia, etsiä toisista vikaa, ilman että uskaltaa katsoa peiliin.
Heikkoutta on kaikki maassa makaavien ja puolustuskyvyttömien päällä hyppiminen ja heidän päälleen räkiminen.
Todistit olevasi heikko jos tuossa aloituksessasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei pidä paikkaansa. Kyllä mun mielestä kärsimystä enemmän on verrattuna vaikka 90-lukuun ja kestetty on
Tottumiskysymys. Kyllä nykyajan ihmisetkin olisivat vahvempia, jos elämä olisi samanlaista kuin 1800-luvulla. Tosin ei ne ihmiset silloinkaan hirveän vahvoja olleet. Neljäkymppisinä kuoltiin vanhuudenvaivoihin.
Olen nyt 31 vuotias, hyvässä asemassa työelämässä (nautin työstäni, tienaan hyvin, viihdyn hyvin). Minulle menee kaikin puolin kivasti, olen rakastunut ihanaan ja kilttiin mieheen, minulla on kiva koti ja asiat kunnossa. Olen aidosti kiitollinen ja tyytyväinen elämääni.
Menneisyyteni nostaa kuitenkin päätään jatkuvasti ja saa tuntemaan oloni sellaiseksi, että minun pitäisi olla yksin. Olen elänyt melko poikkeuksellisen lapsuuden ja nuoruuden, joka on aiheuttanut aikuisiälleni lukuisia ongelmia ja traumoja, joista olen päässyt pikkuhiljaa yli.
Kotioloni muistuttavat hyvin vahvasti tiukkaa uskonlahkoa. Perheeni (isä, äiti, sisko) ovat olleet tiukka yhteisö, joka ei ole tekemisissä ulkopuolisten kanssa eikä perheen asioita kerrota ulkopuolisille. Jo pienestä asti ovat molemmat vanhempani olleet väkivaltaisia minua kohtaan - äitini vähemmän, isäni enemmän. Kaikki rangaistukset ovat olleet väkivaltaisia ainakin jollain tasolla ja meillä on ollut äärimmäisen tiukka kuri. Tässä joitain sääntöjä, joiden rikkomisesta on aiheutunut aivan äärimmäisen raivo.
- Omaa huoneen ovea ei saa sulkea
- Vessan ovea ei saa lukita (jotta voidaan käydä tarkistamassa, mitä teen siellä)
- Jääkaapilla ei saa käydä ja ottaa ruokaa, vaikka olisi kuinka nälkä
- Naapureille ei saa puhua
- Kavereiden kotona ei saa käydä, ei pihoilla eikä puhua heidän vanhemmille
- TV:tä ei saa katsoa
- Puhelinta ei saa käyttää
- Nettiä ei saa käyttää (silloin kun saimme sen)
- kaikki trendit tai muut ovat ehdottomasti kielletty (tamagotcheista vaatteisiin)
- Meikkaaminen oli pakollista (musta huulipuna ja kajal)
- Hiustenlaitto kielletty
- Musiikkia piti kuunnella täysillä
- Ei saa päättää, mitä pukee päälle aamuisin
- Minut punnittiin ja minua haukuttiin lihavaksi (168cm/89kg)
- Nukkumaanmenoaika klo 21 jopa 16 vuotiaana, sen jälkeen ei saa lukea, ei pitää valoja eikä ylipäätään tehdä mitään
- Saunaan pakotetaan koko perheen kesken 16 vuotiaaksi asti, jossa väkisin leikataan sekä alapää että kainalokarvat
- 20 asteen lämmössä keväällä pakko käyttää pitkää mustaa nahkatakkia
- jos likasin vaatteet, kaaduin, kaadoin maitolasin, tai satutin itseni - minua rangaistiin
- ylipäätään väärästä sanasta, lauseesta, mistä vain rangaistiin.
En todellakaan jaksa muistaa kaikkia sääntöjä. Pääasiassa kaikki on kielletty, joka jollain muotoa ilmaisee minun omaa tahtoani. Lisäksi vanhempani ovat kieltäytyneet tietysti osallistumasta mihinkään omaan juttuuni, olen harrastanut yksin ja tehnyt kaiken yksin. En ole saanut positiivista palautetta tai kannustusta vaan minut on kasvatettu häpeällä. On nolattu, nöyryytetty ja kerrottu lukuisia kertoja, kuinka minun sietäisi hävetä milloin mitäkin.
Onko ketään, joka olisi kokenut vastaavaa? Koska näihin liittyvä suru ja pahaolo menee ohi
Onko minun kohtalonani miettiä ja murehtia näitä vielä monta vuotta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei pidä paikkaansa. Kyllä mun mielestä kärsimystä enemmän on verrattuna vaikka 90-lukuun ja kestetty on
Mitä kärsimystä? Ajat on nyt paljon paremmat kuin 90-luvulla ihan jokaisella mittapuulla. Ihmiset kasvaa joutavan somekuluttuurin parissa on se joka kaiken pilaa. MIkään aito ja oikea ei enää kiinnosta. 20-vuotiaat naiset hihittää kuin pikkutytöt. Kuvottavaa. HYVÄ ETTÄ OSATAAN TEHDÄ RUOKAA:
Ap, ihmiset tottuvat erilaisiin vaikeuksiin.
Nykyihmiselle joku nälkä tai sota voisivat olla todella vaikeita koettelemuksia. Mutta veikkaan, että joku 1900-luvun alun maalaisemäntä olisi puolestaan ollut aika hemmetin helisemässä nykyajan perheenäitinä, joka hoitaa kotia, paria lasta ja vaativaa työtä yhtä aikaa, ja huom - siis nykyajan vaatimuksien mukaan.
Ollaan tästä juteltukin mun kahdeksankymppisen äidin kanssa. Että ennen oli fyysisesti raskaampaa, koska kodinkoneita ei ollut ( esim. pyykkikoneen sai joskus 60-luvulla). Mutta psyykkisesti nyt on raskaampaa, koska on ihan toisella lailla paineita.
Joskus 60-70-luvulla hyvän kasvattajan ja äidin kriteerit täytti sillä, että lapsi ei kiroillut aikuisille, ja hänellä oli melko siistit tamineet ja sai kaksi lämmintä ateriaa päivässä.
Jostain lapsentahtisuudesta tai virikkeistä ei puhuttu, termit keksittiin vasta myöhemmin.
Nyt pitää olla lapselle tarjota harrastuksia, lapselle pitää lukea ja hänen kanssaan pitää urheilla ja ulkoilla kolme tuntia päivässä, ruuassa pitää noudattaa lautasmallia ja kulttuurikasvatustakin pitää olla, askarteluakin mielellään päivittäin ja auta armias, jos lähikoulu ei ole "hyvä", niin koulumatkatkin on järjestettävä.
Puhumattakaan perheenäidin työurasta, ulkonäöstä, fyysisestä timmiydestä, sosiaalisten suhteiden hoidosta ja ja ja....
Joten ei, en nyt varsinaisesti sanoisi nykyaikaa HELPOMMAKSI. Sen sijaan TOISENLAISEKSI kyllä, haasteet muuttuvat, mutta eivät helpotu.
N51
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei pidä paikkaansa. Kyllä mun mielestä kärsimystä enemmän on verrattuna vaikka 90-lukuun ja kestetty on
Mitä kärsimystä? Ajat on nyt paljon paremmat kuin 90-luvulla ihan jokaisella mittapuulla. Ihmiset kasvaa joutavan somekuluttuurin parissa on se joka kaiken pilaa. MIkään aito ja oikea ei enää kiinnosta. 20-vuotiaat naiset hihittää kuin pikkutytöt. Kuvottavaa. HYVÄ ETTÄ OSATAAN TEHDÄ RUOKAA:
En minä ainakaan tee ruokaa. Ruokaa saa kaupasta, vettä hanasta ja sähköä töpselistä.
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt 31 vuotias, hyvässä asemassa työelämässä (nautin työstäni, tienaan hyvin, viihdyn hyvin). Minulle menee kaikin puolin kivasti, olen rakastunut ihanaan ja kilttiin mieheen, minulla on kiva koti ja asiat kunnossa. Olen aidosti kiitollinen ja tyytyväinen elämääni.
Menneisyyteni nostaa kuitenkin päätään jatkuvasti ja saa tuntemaan oloni sellaiseksi, että minun pitäisi olla yksin. Olen elänyt melko poikkeuksellisen lapsuuden ja nuoruuden, joka on aiheuttanut aikuisiälleni lukuisia ongelmia ja traumoja, joista olen päässyt pikkuhiljaa yli.
Kotioloni muistuttavat hyvin vahvasti tiukkaa uskonlahkoa. Perheeni (isä, äiti, sisko) ovat olleet tiukka yhteisö, joka ei ole tekemisissä ulkopuolisten kanssa eikä perheen asioita kerrota ulkopuolisille. Jo pienestä asti ovat molemmat vanhempani olleet väkivaltaisia minua kohtaan - äitini vähemmän, isäni enemmän. Kaikki rangaistukset ovat olleet väkivaltaisia ainakin jollain tasolla ja meillä on ollut äärimmäisen tiukka kuri. Tässä joitain sääntöjä, joiden rikkomisesta on aiheutunut aivan äärimmäisen raivo.
- Omaa huoneen ovea ei saa sulkea
- Vessan ovea ei saa lukita (jotta voidaan käydä tarkistamassa, mitä teen siellä)
- Jääkaapilla ei saa käydä ja ottaa ruokaa, vaikka olisi kuinka nälkä
- Naapureille ei saa puhua
- Kavereiden kotona ei saa käydä, ei pihoilla eikä puhua heidän vanhemmille
- TV:tä ei saa katsoa
- Puhelinta ei saa käyttää
- Nettiä ei saa käyttää (silloin kun saimme sen)
- kaikki trendit tai muut ovat ehdottomasti kielletty (tamagotcheista vaatteisiin)
- Meikkaaminen oli pakollista (musta huulipuna ja kajal)
- Hiustenlaitto kielletty
- Musiikkia piti kuunnella täysillä
- Ei saa päättää, mitä pukee päälle aamuisin
- Minut punnittiin ja minua haukuttiin lihavaksi (168cm/89kg)
- Nukkumaanmenoaika klo 21 jopa 16 vuotiaana, sen jälkeen ei saa lukea, ei pitää valoja eikä ylipäätään tehdä mitään
- Saunaan pakotetaan koko perheen kesken 16 vuotiaaksi asti, jossa väkisin leikataan sekä alapää että kainalokarvat
- 20 asteen lämmössä keväällä pakko käyttää pitkää mustaa nahkatakkia
- jos likasin vaatteet, kaaduin, kaadoin maitolasin, tai satutin itseni - minua rangaistiin
- ylipäätään väärästä sanasta, lauseesta, mistä vain rangaistiin.En todellakaan jaksa muistaa kaikkia sääntöjä. Pääasiassa kaikki on kielletty, joka jollain muotoa ilmaisee minun omaa tahtoani. Lisäksi vanhempani ovat kieltäytyneet tietysti osallistumasta mihinkään omaan juttuuni, olen harrastanut yksin ja tehnyt kaiken yksin. En ole saanut positiivista palautetta tai kannustusta vaan minut on kasvatettu häpeällä. On nolattu, nöyryytetty ja kerrottu lukuisia kertoja, kuinka minun sietäisi hävetä milloin mitäkin.
Onko ketään, joka olisi kokenut vastaavaa? Koska näihin liittyvä suru ja pahaolo menee ohi
Onko minun kohtalonani miettiä ja murehtia näitä vielä monta vuotta?
Pakko-Gootti-yhteisö.... joopa joo. Anna kun arvaan: asuitte Porvoossa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt 31 vuotias, hyvässä asemassa työelämässä (nautin työstäni, tienaan hyvin, viihdyn hyvin). Minulle menee kaikin puolin kivasti, olen rakastunut ihanaan ja kilttiin mieheen, minulla on kiva koti ja asiat kunnossa. Olen aidosti kiitollinen ja tyytyväinen elämääni.
Menneisyyteni nostaa kuitenkin päätään jatkuvasti ja saa tuntemaan oloni sellaiseksi, että minun pitäisi olla yksin. Olen elänyt melko poikkeuksellisen lapsuuden ja nuoruuden, joka on aiheuttanut aikuisiälleni lukuisia ongelmia ja traumoja, joista olen päässyt pikkuhiljaa yli.
Kotioloni muistuttavat hyvin vahvasti tiukkaa uskonlahkoa. Perheeni (isä, äiti, sisko) ovat olleet tiukka yhteisö, joka ei ole tekemisissä ulkopuolisten kanssa eikä perheen asioita kerrota ulkopuolisille. Jo pienestä asti ovat molemmat vanhempani olleet väkivaltaisia minua kohtaan - äitini vähemmän, isäni enemmän. Kaikki rangaistukset ovat olleet väkivaltaisia ainakin jollain tasolla ja meillä on ollut äärimmäisen tiukka kuri. Tässä joitain sääntöjä, joiden rikkomisesta on aiheutunut aivan äärimmäisen raivo.
- Omaa huoneen ovea ei saa sulkea
- Vessan ovea ei saa lukita (jotta voidaan käydä tarkistamassa, mitä teen siellä)
- Jääkaapilla ei saa käydä ja ottaa ruokaa, vaikka olisi kuinka nälkä
- Naapureille ei saa puhua
- Kavereiden kotona ei saa käydä, ei pihoilla eikä puhua heidän vanhemmille
- TV:tä ei saa katsoa
- Puhelinta ei saa käyttää
- Nettiä ei saa käyttää (silloin kun saimme sen)
- kaikki trendit tai muut ovat ehdottomasti kielletty (tamagotcheista vaatteisiin)
- Meikkaaminen oli pakollista (musta huulipuna ja kajal)
- Hiustenlaitto kielletty
- Musiikkia piti kuunnella täysillä
- Ei saa päättää, mitä pukee päälle aamuisin
- Minut punnittiin ja minua haukuttiin lihavaksi (168cm/89kg)
- Nukkumaanmenoaika klo 21 jopa 16 vuotiaana, sen jälkeen ei saa lukea, ei pitää valoja eikä ylipäätään tehdä mitään
- Saunaan pakotetaan koko perheen kesken 16 vuotiaaksi asti, jossa väkisin leikataan sekä alapää että kainalokarvat
- 20 asteen lämmössä keväällä pakko käyttää pitkää mustaa nahkatakkia
- jos likasin vaatteet, kaaduin, kaadoin maitolasin, tai satutin itseni - minua rangaistiin
- ylipäätään väärästä sanasta, lauseesta, mistä vain rangaistiin.En todellakaan jaksa muistaa kaikkia sääntöjä. Pääasiassa kaikki on kielletty, joka jollain muotoa ilmaisee minun omaa tahtoani. Lisäksi vanhempani ovat kieltäytyneet tietysti osallistumasta mihinkään omaan juttuuni, olen harrastanut yksin ja tehnyt kaiken yksin. En ole saanut positiivista palautetta tai kannustusta vaan minut on kasvatettu häpeällä. On nolattu, nöyryytetty ja kerrottu lukuisia kertoja, kuinka minun sietäisi hävetä milloin mitäkin.
Onko ketään, joka olisi kokenut vastaavaa? Koska näihin liittyvä suru ja pahaolo menee ohi
Onko minun kohtalonani miettiä ja murehtia näitä vielä monta vuotta?
Meillä oli vastaavanlainen kuri, joskaan ei yhtä epätavallisia sääntöjä (esim. mustan meikin pakkokäyttö ja musiikin kuuntelu isolla). Mutta huoneen ovea ei saanut pistää kiinni, mihinkään ei saanut mennä, ääntä ei saanut pitää, rangaistuksia tipahteli mitä oudoimmista asioista (usein istutettiin pöydän ääreen ja käskettiin tunnustamaan vaikka ei ollut hajuakaan mitä pitäisi tunnustaa, rangaistus tuli sitten siitä ettei tunnustanut, eikä tietenkään kerrottu, mitä pahaa olin tehnyt. "Kyllä sä tiedät", sanottiin). Jos sain lahjaksi rahaa, se otettiin pois koska "et sä osaa rahaa käyttää". Jos halusin jotain, mitä tahansa, se kiellettiin ja perusteltiin että nyt opetellaan sietämään pettymyksiä ja opitaan, ettei voi aina saada mitä haluaa. Tämä meni jopa niin pitkälle, että minulta kysyttiin vaateostoksilla, millaisen talvitakin haluan vain jotta vanhempani voisivat ostaa minulle ihan erilaisen ja todeta että ei voi aina saada mitä haluaa.
Oireilen vieläkin, kolmekymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitää olla lapselle tarjota harrastuksia, lapselle pitää lukea ja hänen kanssaan pitää urheilla ja ulkoilla kolme tuntia päivässä, ruuassa pitää noudattaa lautasmallia ja kulttuurikasvatustakin pitää olla, askarteluakin mielellään päivittäin ja auta armias, jos lähikoulu ei ole "hyvä", niin koulumatkatkin on järjestettävä.
Entisaikoina leikki ja mielikuvitus oli lapsen harrastus. Mutta annappa JaniPetterille vasara käteen ja sano että rakenna itse oma majasi, niin kohta tulee joku lastensuojelu ottamaan vasaran pois JaniPetterin kädestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitää olla lapselle tarjota harrastuksia, lapselle pitää lukea ja hänen kanssaan pitää urheilla ja ulkoilla kolme tuntia päivässä, ruuassa pitää noudattaa lautasmallia ja kulttuurikasvatustakin pitää olla, askarteluakin mielellään päivittäin ja auta armias, jos lähikoulu ei ole "hyvä", niin koulumatkatkin on järjestettävä.
Entisaikoina leikki ja mielikuvitus oli lapsen harrastus. Mutta annappa JaniPetterille vasara käteen ja sano että rakenna itse oma majasi, niin kohta tulee joku lastensuojelu ottamaan vasaran pois JaniPetterin kädestä.
Näinpä.
N51
Psykiatrien mukaan ennen vanhaan ihmiset kärsivät huomattavasti enemmän neurooseista kuin nykyään. Nykyään neuroosista kärsivä on erityinen harvinaistapaus. Nykyään kärsitään enemmän stressin liitännäisoireiden vuoksi.
Toista se oli ennen. Miehet rautaa ja hipitkin nautaa.