Olen ihastunut epävakaaseen naiseen. Kokemuksia ?
Olen jo miehen iän saavuttanut +40v ja siitä huolimatta en ole ennen tuntenut ketään kohtaan näin suuria tunteita. Olisin valmis tekemään tämän naisen eteen mitä vain ja itseasiassa olen tehnytkin, sillä jätin naisen jota olen tapaillut yli vuoden. Nainen on suoraan kertonut ettei halua kanssani suhteeseen, koska hänellä on epävakaa persoonallisuushäiriö. Olen asiaa googlettanut, mutta haluaisin kuulla kokemuksia ihmisiltä, jotka ovat olleet parisuhteessa epävakaan kanssa. Tällä hetkellä tuntuu ettei mikään voi estää tunteitani häntä kohtaan. Minulla oli edellisessä suhteessa "kaikki hyvin", mutta en siitä huolimatta ollut erityisen onnellinen, vaikka kumppanissa ei mitään vikaa ollut.
Kommentit (42)
Nainen on ilmeisen fiksu, kun on itse tajunnut, että suhteet ovat aina vaikeita ensisijaisesti hänen ongelmistaan johtuen. Mutta aloittaja voisi yrittää päästä eroon omasta jeesussyndroomastaan ja kuvitelmastaan, että voi rakkaudellaan parantaa jonkun toisen. Luuletko ettei naisen aiemmatkin kumppanit omasta mielestään ole olleet "parantavia"? Kyseessä on paljon vaikeampi ongelma kuin esim. joku lievä masennus.
Omassa suvussani tällainen epävakaa henkilö on, ja hänkin on todennut, ettei voi läheisessä ihmissuhteessa elää. Olen asiasta täysin samaa mieltä, hänen ihmissuhde-edesottamuksiaan vuosia seurattuani.
Sanoisin että juokse. Itse seurustelin epävakaan kanssa puolisen vuotta, ja siitä valehtelematta yli puolet oli tuskaa ja vääntämistä.
Jos haluat ryhtyä äidiksi, siitä vaan. Tasavertaista kumppania epävaakasta ei saa. Kaikki on koko ajan häntä ja hänen tunteitaan, koko ajan mennään veitsenterällä ja toisen ehdoilla.
Kaiken järjen ja kohtuullisuuden saa heittää romukoppaan. Sinulla ei koskaan saa olla huonoa päivää, surua tai omia tarpeita, koska voit olla aivan varma että epävakaa joko ahdistuu tai hermostuu siitä.
Kaikki aiheuttaa ikävyyksiä. Myöhästyminen, se ettet juuri sillä hetkellä voi/ehdi vastata puhelimeen. Se ettet soita tai se että soitat, se ettet pyydä käymään tai se että pyydät. Välität liikaa tai et välitä ollenkaan, kaiken teet joka tapauksessa väärin.
Koskaan ei voi ennustaa, epävakaan kanssa on kuin miinakentällä.