Koirien ulosteet polkujen varsilla - SITÄ ON LIIKAA!!!
Olen onnellisen 1-vuotiaan taaperon isoäiti ja odotan innolla, että pääsen hänen kanssaan kävelylenkeille, sitten kun hänen sen taidon osaa. Eilen työntelin häntä kuitenkin vielä kärryissä - onnekseni - sillä sen ihanan, Helsingin kaupungin rakentaman, noin 200-metrisen, ulkoilureitin varralla on sen miljoona koiran paskaa. Onnittelin lasta kärrykuljetuksesta, sillä kävellen hän olisi sotkenut itsensä ja varusteensa pahasti siihen koirien kakkatulvaan.
Mikä koiran ulkoiluttajia vaivaa? Ei olla vielä keväässä, kun tämä keskustelu pitää aloittaa. Olen aivan pökerryksissäni, miksi ihmiset ovat niin välinpitämättämiä. Kyseinen reitti vie Itäväylän varrelle rakennetulle meluvallille, joka samalla muodostaa aivan loistavan kumpareen. Siinä on ihana lasten ja vähän isompien laskea pulkalla mäkea. Juuri viime viikolla (20.-23.1.) meillä Itä-Helsingissä meren äärellä oli lunta ja noin kilometrin päässä olevan Viikingin lastentarhan lapset olivat joukolla (usea kymmenen lasta) kyseisellä kummulla pulkkamäessä. Mahtoi olla lastenhoitajien ja vanhempien riemu rajaton, kun putsasivat lasten vaatteista ja lapsista koiran kakkaa. Lapsethan kulkevat aina pientareita ja ojien pohjia pitkin ja tietenkin imuroivat kaiken lian itseensä - myös ne koirankakat.
Pyydän, koirien ulkoiluttajat, kerätkää ulosteet. Ne ovat inhottavia polkujen varsilla. Ne ovat terveyshaitta niin taaperoille kuin omalle koirallesikin. Ne saattavat johtaa jonkin vinksahtaneen ryhtymään toimiin ja jättämään tienoolle myrkkyansoja. Kaikelle on näissä oloissa tilaa ja mahdollisuus. Niin myös ulosteiden keräämiselle, sinä koiraystävä ja koiran ystävä.
Kommentit (97)
Tykkään paljon koirista ja koira-ihmisistä, mutta sitä en käsitä että päiväkotien aitojen vierustat ovat täynnä koiranpaskaläjiä.
Ketä mahtaa olla nämä ihmiset jotka paskattaa koiransa päiväkotien aitojen viereen?
Ja niitä läjiä on muten paljon.
Kerran mainitsin yhdelle läjästä, niin tuumasi vain että "se on biologista jätettä ja hajoaa luontoon" .
Että näin.
Itse kerään aina, jos koira kakkii lähelle sellaista paikkaa, jossa joku saattaa kulkea. Mutta tunnustan; jos koira käy jossain pusikossa tarpeillaan, niin en kerää jätöksiä. Olen opettanut koirani etsimään aina mahdollisimman syrjäisen paikan kakkaamiseen, mutta joskus on niin kova hätä, ettei ehdi.
Tuntuu niin epäeettiseltä kerätä maatuvaa luonnontuotetta muoviseen pussiin. Mikromuovikeskustelu on tehnyt vähän epävarmaksi, onko kakkojen muovittaminen kovinkin haitallista ympäristölle? Talouspaperiin voisi kaapia jätökset, mutta roskiksia on niin harvassa, ettei paperi kestä montaa korttelinväliä.
Nyt olisi hyvä paikka kehitellä paperinen kakkapussi!
Laita hammastikkuun kiinnitettyjä suomenlippuja jokaiseen kakkaläjään.
Suomi 100. Ehkä promille koiranulkoiluttajista kokee huonoa omatuntoa. Tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Tykkään paljon koirista ja koira-ihmisistä, mutta sitä en käsitä että päiväkotien aitojen vierustat ovat täynnä koiranpaskaläjiä.
Ketä mahtaa olla nämä ihmiset jotka paskattaa koiransa päiväkotien aitojen viereen?
Ja niitä läjiä on muten paljon.
Kerran mainitsin yhdelle läjästä, niin tuumasi vain että "se on biologista jätettä ja hajoaa luontoon" .
Että näin.
Ei voi tietää mikä on päiväkoti.. Sain vasta 7 kk jälkeen uudella paikkakunnalla tietää mikä rakennus on päiväkoti :p Kun ei ole lapsia niin ei ole selvillä. Lapsiin on siksi turha vedota niiden kohdalla joilla ei ole lapsia. On outoa, ettei ilmanlaatututkimuksillakaan ole osalle koiranomistajista väliä.. Ehkä he ajattelevat, että omaan nenään tuleva kakkapöly on biopölyä, koska sisältää koirankakkaa :D
"Ei vielä koirien inhoaja". Niin, omistajien typeryys antaa oikeuden inhota koiria ja kostaakin niille. Sama pätee kai myös huonoihin vanhempiin, esim. roskaaville kakaroille myrkkykarkkeja?
Vierailija kirjoitti:
Itse kerään aina, jos koira kakkii lähelle sellaista paikkaa, jossa joku saattaa kulkea. Mutta tunnustan; jos koira käy jossain pusikossa tarpeillaan, niin en kerää jätöksiä. Olen opettanut koirani etsimään aina mahdollisimman syrjäisen paikan kakkaamiseen, mutta joskus on niin kova hätä, ettei ehdi.
Tuntuu niin epäeettiseltä kerätä maatuvaa luonnontuotetta muoviseen pussiin. Mikromuovikeskustelu on tehnyt vähän epävarmaksi, onko kakkojen muovittaminen kovinkin haitallista ympäristölle? Talouspaperiin voisi kaapia jätökset, mutta roskiksia on niin harvassa, ettei paperi kestä montaa korttelinväliä.
Nyt olisi hyvä paikka kehitellä paperinen kakkapussi!
Lain mukaan jätöksiä ei tarvitse kerätä hoitamattomalta alueelta. Eli risukot yms. josta ei ruohoa leikata, ojat jne. ovat sopivaa kakka-aluetta.
Joka kevät kerään hiekkatekonurmella päällystetyltä pallokentältä monta pussia talvella kerääntynyttä paskaa. Mitä vilisee ihmisen päässä, joka paskattaa koiransa pallokentällä? !
Tosin, mitä vilisee päässä palloilijoilla, jotka jättävät jälkeensä monta pussia roskaa ja tupakannatsoja samaiselle kentälle pitkin palloilukautta....
Niin, minä kerään oman ja muiden koirien paskat. Koska näin on oman koiran hyvinvoinnin kannalta parempi. Ja näin olen oppinut koiraurheilukisoissa toimimaan.
Sitä se suomirappi teettää.... saatananpalvontaa ja vihaa koiria vastaan ja nelijalkaisia ja ihmiskuntaa vastaan. Kissa eläintä joka on kamelin paska se varjelee sen sijan.
Pitäisikö niitä roskiksia olla, jonne voisi sen kakkapussin heittää? Varmaan se lisäisi tuota keräilyintoa. Jos sitä roskista ei ole missään niin kuka sen kakkapussin kanssa viitsii kävellä kovin pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tykkään paljon koirista ja koira-ihmisistä, mutta sitä en käsitä että päiväkotien aitojen vierustat ovat täynnä koiranpaskaläjiä.
Ketä mahtaa olla nämä ihmiset jotka paskattaa koiransa päiväkotien aitojen viereen?
Ja niitä läjiä on muten paljon.
Kerran mainitsin yhdelle läjästä, niin tuumasi vain että "se on biologista jätettä ja hajoaa luontoon" .
Että näin.
Ei voi tietää mikä on päiväkoti.. Sain vasta 7 kk jälkeen uudella paikkakunnalla tietää mikä rakennus on päiväkoti :p Kun ei ole lapsia niin ei ole selvillä. Lapsiin on siksi turha vedota niiden kohdalla joilla ei ole lapsia. On outoa, ettei ilmanlaatututkimuksillakaan ole osalle koiranomistajista väliä.. Ehkä he ajattelevat, että omaan nenään tuleva kakkapöly on biopölyä, koska sisältää koirankakkaa :D
Päiväkoti on aidattu alue . Sen (alueen) sisäpuolella on pieniä lapsia jotka keinuvat, ovat hiekkakasoilla, leikkivät - ja varsinkin kesäisin kurkottelivat voikukkia sen aidan raosta jolloin osa pikkukätösistä iskeytyi koiranpaskaan. Koiranpaskaläjiä oli järkyttävä määrä kyseisen päiväkodin aidan vieriä reunustamassa.
Kyllä hävetti ja iljetti niiden puolesta jotka oli niin tyhmiä että olivat koiransa päiväkodin aidan viereen paskattaneet. Ootte ääliöitä ellette muka erota lastenleikkipaikkaa .
Lenkkeilypolkuja ei hiekoiteta talvella ja polut ovat liukkaita. Poluilla pystyisi juoksemaan lumisilla reunuksilla mutta ne kohdat on miinoitettu koiran paskoilla.
Miksi koiran omistajat menevät myös pilaamaan hiihtoladut?
Vierailija kirjoitti:
Joka kevät kerään hiekkatekonurmella päällystetyltä pallokentältä monta pussia talvella kerääntynyttä paskaa. Mitä vilisee ihmisen päässä, joka paskattaa koiransa pallokentällä? !
Tosin, mitä vilisee päässä palloilijoilla, jotka jättävät jälkeensä monta pussia roskaa ja tupakannatsoja samaiselle kentälle pitkin palloilukautta....
Niin, minä kerään oman ja muiden koirien paskat. Koska näin on oman koiran hyvinvoinnin kannalta parempi. Ja näin olen oppinut koiraurheilukisoissa toimimaan.
Taas kun lumet sulavat niin mitä paljastuukaa sulavan lumen alta......lukemattomia koiranpaskakekoja vieri vieressä silmän kantamattomiin. Oli roskiksia lähellä tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Lenkkeilypolkuja ei hiekoiteta talvella ja polut ovat liukkaita. Poluilla pystyisi juoksemaan lumisilla reunuksilla mutta ne kohdat on miinoitettu koiran paskoilla.
Miksi koiran omistajat menevät myös pilaamaan hiihtoladut?
Koska jotkut koiran omistajat ovat idiootteja.
Tästä on oikeastaan turha edes jankata. Osa koiranomistajista on täysiä välinpitämättömiä k**ipäitä ja heitä ei kiinnosta pätkän vertaa vaikka polut ovat täynnä koiranpaskaa. Surkuhupaisin on yksi lastemme koulureitillä metsän läpi kulkeva ulkoilureitti. Ympärillä on hehtaari tolkulla metsää, mutta ei, siihen polulle se Rekku on paskatettava ja jätöksiä ei tietenkään kerätä.
Meri on täynnä muovia - SITÄ ON LIIKAA!
Ihmiset on ällöttäviä...
Terv. Merenkulkuhenkilö
sama ongelma kaikkialla.
Tätäkään en tajua, miksi Romanian kulkukoirat tahdostaan pelastaa ja tuoda suomeen, kun täällä pitäisi tehdä paljon töitä ihmisten asenteen muuttamiseen. Tai kohta meidänkin ongelmat leviää käsiin.
Ulosteita ei kerätä, koiria ei ulkoiluteta tarpeeksi, häkitetään, pentutehtaillaan, eläinsuojelu on voimaton!!!
Silti koiria vaan tuodaan lisää, pienellä hinnalla saa kodittomia, sekarotuisia yms.
Jos koirasta edes joutuu maksamaan kunnolla, se edes hieman auttaa, että koira ei ole vaan hetken huumaa.
Koiran omistajat ovat aina vähän yksinkertaista porukkaa. Helvetin idiootit eivät huomioi muita ihmisiä edes sen vertaa, että vaivautuisivat keräämään sen seefferin jättämän paskaläjän talteen. Ei ihme, että koiria ja niiden ulkoiluttajia vihataan. Itse ovat omistajat tilanteen aiheuttaneet paskamaisella käytöksellään.
Koiria on nykyään niin paljon, että paskaakin riittää. Sille ei mitään voi ja ongelma jatkuu niin kauan kuin koirien lukumäärä pysyy näissä lukemissa tai jopa kasvaa. 1980-luvulla koiria oli selvästi vähemmän eikä paskaa ollut juuri missään, vaikka kukaan ei kerännyt niitä torttuja mukaansa. Koirapuistot pitäisi purkaa ja koiravero palauttaa ja sitä valvoa. Nykyinen koirien määrä on liian suuri.
Ikävä kyllä se pyytäminen ei näy auttavan. Olen koiranomistaja itse ja vihaan niitä, jotka eivät kerää jätöksiä. Valitettavasti pyytäminen ei auta. Ehkä pitäisi perustaa kilpailuja, joissa palkitaan parhaat ideat siitä millä saadaan ihmiset kakankeruuseen. On aivan turha huutaa sille, jolla on pussit mukana, koska hän jo kerää kakat. On aivan turha huutaa sille, joka kakattaa metsänreunaan joutoalueelle, sillä hän pitää polut ja tiet puhtaana. Millä ihmeellä tavoitetaan tämä joukkio, joka antaa koirien paskoa pihateille ja poluille ym.? Kun heitä ei kiinnosta, he eivät välitä ja he eivät itse vahingossakaan koskaan astu paskaan kuten ei heidän koiransakaan...