Apua tilanteessani? Kokemuksia osastosta??

tuntuu et elän vaan huomisen voimalla: huomenna soitto lääkäriltä ja asioiden vieminen eteenpäin. Vaikka en pääsis osastolle nii edes jotain tapahtuisi ja saisi hetkeksi fiiliksen että ois mahkuja parantua.

MUTTA nyt seuraa surullinen totuus: en usko että voin parantua täysin koska suvussani mt ongelmaisten ihmisten osuus on suuri. Geenirasite on iso! Sitä en sano ettenkö voisi olla työelämässä, hankkia perhettä jne, mutta mt ongelmien kanssa taistelu on ja tullee olemaan mun risti kannettavana:(

40.. Voihan se olla et johtuu alitajunnasta. En tiedä suoraan sanottuna mikä selittää että JUsT NYt kävi näin.

Oon aina ollut herkkä muutoksille mut viime aikojen muutokset elämässä olleet lähinnä positiivisia:

Valmistuin, muutin ja aloitin uuden harrastuksen.

Mieli esittää töissä virkeetä mutta oikeesti oonki sit ihan pillereitä vetävä zombi.

Tuntuu et arjen normaali vuorovaikutus on menny mahottomaksi. Aina mun pitäisi olla pirteenä auttamassa tai suorittamassa ja himassa sit romahtelen pahasti.

Oon siis liian kiltti ihminen, veikkaan et se on kans iso tekijä taustalla :(

Hoitoon ei julkisella puolella todellakaan pääse helposti. Itse olen kävellyt Auroraan itkien, että pelkään vahingoittavani itseäni tai pieniä lapsiani. Lääkäri kysyi, onko minulla koti, taloudellisia huolia ym. konkreettisia ongelmia. Kun ei ollut "oikeita ongelmia" tai kodittomuutta tms., lähettivät kotiin. Toiv sinulla ap on parempi tuuri.

Tsemppiä sulle ap. paljon täältäkin! Tiedän mitä on olla tuossa tunnetilassa, sairastan itsekkin vaikeaa masennusta ja syömishäiriötä. En oikein osaa muuta neuvoa antaa kuin että älä ainakaan teeskentele läheisille ja lääkärille oloasi, älä yritä esittää yhtään sen pirteämpää kuin oikeasti olet. Olen itsekkin kokenut hirveää syyllisyyttä siitä että huolestutan läheiseni olollani ja olen sitten esittänyt pirteämpää kuin olenkaan. Se ei kuitenkaan auta ketään siinä tilanteessa, kaikkein vähiten sinua itseäsi. Sinun täytyy nyt ajatella omaa parastasi eikä yrittää suojella muiden tunteita.

En osaa sanoa kuinka helposti pääsisit osastolle, kysy sitä kuitenkin. Olen itse ollut kerran osastolla parin viikon jakson, en ollut itsetuhoinen enkä psykoottinen, pääsin koska olin ollut siihen mennessä jo monta vuotta avohoidossa ja masennus ja ahdistus oli silloin todella pahana, menin vapaaehtoisesti. Sieltä sai vertaistukea ja olihan se hyvä kun oli ammatti-ihmisiä paikalla koko ajan. Luulen että se auttaisi sinun tilanteessa jos vain pääsisit sinne. Kyllä se aurinko vielä paistaa sinunkin elämään!

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu et arjen normaali vuorovaikutus on menny mahottomaksi. Aina mun pitäisi olla pirteenä auttamassa tai suorittamassa ja himassa sit romahtelen pahasti.

Oon siis liian kiltti ihminen, veikkaan et se on kans iso tekijä taustalla :(

Sun täytyy oppia sanomaan välillä ei.

En tiedä osaston pääsyvaatimuksista, mutta luulisi että vakava masennus ainakin vois olla semmonen, minkä kanssa sinne pääsisi. Kuinka usein sulla on itsetuhoajatuksia?

Ja kyllä siis ihan tunnetusti positiivisetkin elämän muutokset voi aiheuttaa mt ongelman syntymisen. Mun kaveri valmistui ja meni naimisiin niin tuli uus psykoosijakso. :( Valitettavasti. Onneksi siitä on jo aikaa, mutta kyllä se vaikuttaa vielä myöhemminkin siihen miten elämänsä kokee.

Älä hätäänny, kyllä ne mitottaa sun avun sen sun tarpeesi mukaan. Luota siihen.

Vähän OT, mutta oli pakko tulla kommentoimaan, että WAU, kuinka asiallisia kommentteja olet saanut AV:lla! 😳 Eihän tämä olekaan ihan läpimätä paikka.

Minulla ei ole mitään kokemusta mt-ongelmista, joten en valitettavasti pysty auttamaan sinua AP. Toivon sinulle kuitenkin kaikkea hyvää ja toivottavasti saat tarvitsemaasi apua! ❤️

Vierailija kirjoitti:

Hoitoon ei julkisella puolella todellakaan pääse helposti. Itse olen kävellyt Auroraan itkien, että pelkään vahingoittavani itseäni tai pieniä lapsiani. Lääkäri kysyi, onko minulla koti, taloudellisia huolia ym. konkreettisia ongelmia. Kun ei ollut "oikeita ongelmia" tai kodittomuutta tms., lähettivät kotiin. Toiv sinulla ap on parempi tuuri.

Jep mulla sama juttu. Ilmeisesti jos on paperilla asiat hyvin, ei voi olla itsetuhoinen. Kummallinen systeemi

Kävin just haartmannissa ja sain ensihätään ataraxeja ja huomenna tosiaan lääkärin pakeille.

Kiitos kannustuksista ja tosiaan hienoa asiallista keskustelua täällä ❤️ Valmistauduin kyl henkisesti sellasiin "tapa ittes" tyylisiin kommentteihin :D

Psyk.sairaanhoitaja nyt siis tavattu ja hoitosuhdetta aletaan taas virittelemään, tuntuu että otan takapakkia "juuri kun pääsi jaloilleni" ja tod näk joku uus lääkekokeilu alkaa pian enkä tykkää yhtään ajatuksesta mutta näin tämä ei yksinkertaisesti voi jatkua.

Osastoille on useimmiten hankala päästä, mikäli ei ole kaikista akuutein ja vaikein tapaus. Ei yksinkertaisesti ole tilaa "normi"masennuksesta kärsiville. Lisäksi intensiivijakso terapeutin kanssa (Esim 2krt/viikko) voi alkaa auttamaan jo pian. 

Osastolle menoa tulisi pitää äärimmäisenä keinona, sillä sitä se on.

Kukaan ei "parane" osastolla kyllä! Siellä ollaan joko itseltään tai elämältään/maailmalta säilössä..paraneminen lähtee ajattelutavan muutoksesta joka taas voi saada alkunsa mistä kelläkin..

Ei osastoilla keskusteluapua yleensä juuri ole jos ollenkaan.

Ja lääkitys on kokeellista useimmiten..eli mikä sattuu sopimaan. Siinä mennyt monet enemmän sekaisin. Suosittelen toki itseltä turvaan menemistä jos oot vaaraksi itselles tai muille,. Sekä tietty todellisuutta etsimään jos psykoosissa oot. Muuten sinne ei kannata mennä. Tuut sairaampana ulos todnäk

Vierailija kirjoitti:

Hellou 33 ja muut! Tsemppiä! Oletko päässyt töissä käymään?

Olo on vaan ihan jäätävä, tosiaan ehkä se et oon joutunu 2 krt soittaa mt kriisipuhelimeen kertoo jo jotain (en ikinä soita tuollaisiin ku ei oo ollu tarvetta) (keskustelutuki ei ihan toiminu mut kiva et anonyymisti johki sai avautua).

Olokuvaus: sekava (koska otin Ketipinorin) ja pöhnäinen, ahdistunut ja itkuinen. Tällä hetkellä ei varsinaisesti masenna mutta se onkin enemmän aamuisin.

Mäki käyn terapiassa ja asioiden pitäisi olla hyvin mut näinpä vaan kävi...

Viestin 33 kirjoittanut tässä vielä, en ole töissä just nyt, sen verran huono tilanne. Saikulla siis, mutta terapiassa on alkanut asiat selviämään ja jotenkin tuntui että aurinko viimein paistaa risukasaankin. Eipä tunnu enää siltä. Oikein kunnon ahdistuskohtaus/paniikkikohtaus kun iskee päälle, niin maha menee sekaisin, tärisen kylmästä ja PELOTTAA. Oloa on tosi vaikea kuvailla, se on niin kamala. Tsemppiä ihan älyttömän paljon aloittajalle ja muillekin näiden juttujen kanssa taisteleville.

Okei 33 isot tsempit sinne! Paniikkikohtaukselta kuulostaa kuvailusi.

Psyk.sair.hoit. äsken tossa sanoi että tosiaan terapia saattaa olla osasyynä kunnon yhtäkkiseen huononemiseen. Voi olla osa prosessia kun mieli koittaa käsitellä tiedostamatonta ja tiedostettua ja sit voi tulla romahteluja.

Ei ole mitään hätää, ahdistus on tunne. Niinkuin muukin tunne tai ajatus, se menee kyllä ohi. Mitä vähemmän vastustat sitä ja mitä vähemmän häpeät, sen nopeammin voit päästä ahdistuksen niskan päälle melkein kuin vahingossa.

Sanoit aiemmin että uskot joutuvasi kantamaan mt-ongelmia elämän läpi (johtuen geeniperimästä). Haluaisin lohduttaa sinua sillä, että vaikka se olisikin totta, niin ne ongelmat voivat lievittyä. Opit iän myötä lisää omasta psyykkeestä ja vahvistut. Romahdukset loivenevat ja elämässä tulee kenties vain "vähän huonompia" kausia, opit ennakoimaan niitäkin ja pääsemään nopeammin jalkeille. Et ole tuomittu mihinkään!

Miten ap voit tänään? Oletko jo saanut apua?

Vierailija kirjoitti:

40.. Voihan se olla et johtuu alitajunnasta. En tiedä suoraan sanottuna mikä selittää että JUsT NYt kävi näin.

Oon aina ollut herkkä muutoksille mut viime aikojen muutokset elämässä olleet lähinnä positiivisia:

Valmistuin, muutin ja aloitin uuden harrastuksen.

Mieli esittää töissä virkeetä mutta oikeesti oonki sit ihan pillereitä vetävä zombi.

Hei!

Itse nykyään melko tasapainoisena masennustaustaisena sanoisin että muhun vaikuttaa kaikki muutokset hieman negatiivisesti. Nykyään osaan siis jo ennakoida jonkunverran että hyvän ja tasaisen jakson aikana saattaa tulla näitä "takapakkeja" jolloin pitäisi käsitellä kaikkea pelottavaa. Nämä "pelottavat" asiat elämässäni ovat olleet lähinnä myönteisiä muutoksia, mutta kuitenkin vuoden sisään mm:

- uusi asunto

- parisuhteen loppuminen

- työkuvioiden muuttuminen

Olen näistä iloinen mutta koska lähinnä kaipaan tasaisuutta ja turvaa, luovat nämäkin hyvät muutokset ilmaan epävarmuutta jatkuvuudesta ja rutiineista, jolloin helposti oirehdin jonkin verran.

Ei siis kannata pelästyä vaikka tuleekin välillä hankalia jaksoja: niitten välit pitenevät ja ne muuttuvat vähemmän ahdistaviksi ja helpommiksi käsitellä. Odotan että ne ehkä joskus häviävät kokonaan :-)

Minä JOUDUIN osastolle pakkohoitoon viikoksi yritettyäni itsemurhaa. Hirveä viikko. En menisi takaisin vaikka maksettaisiin.

Tietääkseni ne etsivät minun kaltaisia osastolle ja sinne voi haluta joten... en kehoita osastolle menemistä ja lääkitystä kenellekkään ensisijaisesti missään nimessä!

Voimia ap!