Vanhusten perhekoti,kukaan ei valvo niitä

Vierailija kirjoitti:

Kunnan hoitokodissa olen töissä. Ehdimme tehdä ns. Perushoidon. Omaisia ei näy juuri kellään. Säälittää kun vanhukset odottavat heitä. Soittavat harvoin eli kyllä heidät on jätetty . Sanonta: äiti hoitaa 10 lastaan , mutta toisinpäin se ei onnistu.

Sama meillä. Paljoa "ylimääräistä" ei hoitajat kerkeä tehdä, varsinkin silloin kun asukaskunta koostuu suurimmaksi osaksi sellaisista jotka eivät itse liiku tai kommunikoi millään tavalla.

Onneksi meillä on kuitenkin aikalailla kokoajan tettiläisiä ja työkokeilulaisia joiden tehtävänä on sitten viriketoiminta ja ulkoilutus jne :) Joka päivä on edes vähän jotain tekemistä ja toimintaa niille jotka haluavat osallistua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri noinhan se menee, että kun valittaa omaisen hoidosta (jonka laatuun hoitaja voi vaikuttaa näillä resursseilla kovin vähän) niin hoitajat alkavat kiusaamaan ja rääkkäämään. Eihän hoitajiksi hakeudu muita kuin mielipuolisia sadisteja.

Mistä tämä hoitajaviha oikein kumpuaa?

Ehkä se taannoin vanhuksia "hoidellut" myrkkyhoitaja hieman herätti . Tai ne kupittaan vanhuksia hakkaavat hoitajat?

Ihan hyvä tarkistaa silloin tällöin että missä mennään.

Asiallisilla paikoilla ei ole mitään hätää, kestävät kritiikin kyllä.

Mainitsit pari yksittäistapausta. Tiedätkö kuinka paljon hoitajia Suomessa ylipäätään on? Luulen, että hulluja löytyy kaikista ammattiryhmistä.

Suurin osa hoitajista kärsii kovasti siitä, että eivät voi tehdä työtään kohdaten ihmisen ja hänen tarpeensa.

He ovat yksinkertaisesti ylityöllistettyjä ja joutuvat siirtämään oman etiikkansa syrjään. Tämä on myös syynä siihen, että moni hoitaja hakeutuu toisenlaisiin tehtäviin, ainakin pois vanhustenhoidosta.

Soten suurimmat säästöt on kaavailtu saatavan vanhustenhoidosta. Hallitus tilasi eräältä konsulttiyhtiöltä tarkat laskelmat siitä, miten säästöt saaadaan. MM. kotihoito on nimetty uudestaan "kotihoivaksi", koska tarkoitus on pitää kaikki vanhukset omissa kodeissaan siten, että joku käy pari kertaa vuorokaudessa katsomassa  ovatko he vielä hengissä.

Vierailija kirjoitti:

Todellisuus on tämä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen vuoksi sitä laitoksessa olevaa omaista kannattaa käydä päivittäin tai vähintään useita kertoja viikossa katsomassa! Tätä omaista kannattaa viedä ulos, tarjota hänelle jonkinlaisia elämyksiä! Ruokailla yhdessä, viedä teatteriin, käyttää ulkoilemassa, kuunnella lintujen lauluja ja vaikka olla ihan vain seurassa!

Ei sitä hommaa kannata jättää palkattujen, ylikuormitettujen hoitajien varaan! Samalla näillä vierailuilla voi varmistaa, että perusasiat on varmasti kunnossa.

Hyvänen aika: jättääkö joku tosissaan oman läheisensä johonkin hoitokotiin ja sitten kuoleman jälkeen aloittaa tällaisen jankkaamisen? Eikö se ole heijastusta omasta huonosta omastatunnosta? Kun ei tullut koskaan köytö sitä mummelia katsomassa?

Se on ns yksi hyvän hoidon laatukriteeri että vanhus pääsisi vähintään kerran viikosssa ulos. Miten kukaan kuvittelee että kaksi hoitajaa kärrää 12 asukasta ulos? Ja vaikka näistä vain toinen veisi yhden asukkaan kerrallaan, osastolle jäävälle jää vastuu niistä 11 muusta.

Siksi omaisten pitäisikin ottaa enemmän vastuuta oman omaisensa (ja vaikka muidenkin vanhusten) hyvinvoinnista! Tarjota jotakin aktiivista toimintaa!

Vähintään pitäisi viedä sitä omaa omaista ulos vaikka kerran tai pari viikossa! Miksi sekin homma jätetään hoitajien vastuulle?

Eikö se palvelisi kaikkia osapuolia? Win-win? Sekä itse vanhusta, että omaisia ja hoitajia?

Mutta helpompaakin sitä on jäädä kotiin pohtimaan ja olla tekemättä mitään! Tai maksimissaan alkaa jälkikäteen syytellä hoitolaitoksia kun mummo on jo mullan alla.

Laitetaanpas realiteetit kuntoon.  Mone vanhukset ovat jääneet asumaan taantuvalle paikkakunnalle, kun heidän lapsensa aikoinaan ovat muuttaneet opintojen ja työn perässä muualle. Välimatkaa voi olla satoja kilometrejä.

Eräs entinen työkaverini, joka teki vaativaa työtä, matkusti (vanhempiensa ainoa lapsi)  joka viikonloppu vanhempiansa hoivaamaan, kun he sairaina asuivat vielä omassa kodissaan. Työkaverin lapset näkivät äitiänsä siis vain niinä muutamana arki-illan tunteina, samoin aviomies. Kun tätä oli jatkunut 9 kuukautta, työkaverini joutui itse sairaalaan. Totaalinen burn-out lisättynä mm. sydänoireilla.

Työkaverilleni , kuten koko hänen perheelleen oli helpotus, kun isovanhemmille järjestyi laitospaikka.

Sen avulla työkaverini vältti todennäköisesti avioeronkin.

Minä en ole se, joka syyttää hoitajia tässä ketjussa, päinvastoin. Tiedostan resurssipulan vahvasti.  En kuitnekaan hyväksy sitä, että omaisia syyllistetään.  Jos välit ovat olleet kunossa, lapset useimmiten pyrkivät tkemään kaikkensa ikääntyvien vanhempiensa eteen. Jos taas vanhemmat ovat olleet ns. huonoja vanhempia, niin ymmärrän senkin, että heidän lapsillaan ei ole mielenkiintoa hoitaa vanhempiaan.

Hallitus vaatii kaikkia työikäisiä muuttamaan työn perässä. Jäljelle jäävät juuri ne vanhukset.

Eikö kukaan muu näe mitään ristiriitaa tässä yhtälössä, kun vaaditaan työikäisiä ihmisiä ottamaan suurempi vastuu omista vanhemmistaan?

Meillä anoppi on alzheimer ja hoitokodissa. Mies (minä ja lapset välillä mukana) käy kerran viikossa, kumpikin siskonsa myös. Joo, joskus on surullinen, joskus pirteä ja kaikkea väliltä. Ei siinä hoidossa mitään isompaa vikaa ole. Joskus selittää, että hoitajat haluaa murhata hänet, joskus taas hoitavat hyvin. Ei alzheimerin surullisuus tai iloisuus kerro mitään. Vuosi sitten otettiin tänne vuorokaudeksi ja se meni aivan katastrofiksi. Kiroili ja haistatteli, haukkui meidät pataluhaksi. Semmoista kieltä kuultiin, ettei ikinä uskoisi säädyllisestä ihmisestä. Eikä se kerro mitään siitä, ettei me oltu kilttejä ja ystävällisiä. Alzheimerit vaan on...

Vierailija kirjoitti:

Meillä anoppi on alzheimer ja hoitokodissa. Mies (minä ja lapset välillä mukana) käy kerran viikossa, kumpikin siskonsa myös. Joo, joskus on surullinen, joskus pirteä ja kaikkea väliltä. Ei siinä hoidossa mitään isompaa vikaa ole. Joskus selittää, että hoitajat haluaa murhata hänet, joskus taas hoitavat hyvin. Ei alzheimerin surullisuus tai iloisuus kerro mitään. Vuosi sitten otettiin tänne vuorokaudeksi ja se meni aivan katastrofiksi. Kiroili ja haistatteli, haukkui meidät pataluhaksi. Semmoista kieltä kuultiin, ettei ikinä uskoisi säädyllisestä ihmisestä. Eikä se kerro mitään siitä, ettei me oltu kilttejä ja ystävällisiä. Alzheimerit vaan on...

Se on se tauti, joka puhuu, kuuluu oireisiin. Itse hoidan juuri alzheimer-potilaita ja se työ on todellakin melkoisen vaativaa ja rankkaa. Onneksi ne omaiset, jotka ovat paljon tekemisissä ja vierailevat usein hoitokodissa tiedostavat tämän ja ymmärtävät, että mitään vikaa ei ole. Ongelma on enemmän niillä omaisilla, jotka vierailevat harvoin, eivätkä ole tarpeeksi muutenkaan perehtyneet siihen, miten neurologinen muistisairaus muuttaa ihmistä.  Mummu tai pappa voi olla aamulla auringonpaistetta ja tunnin päästä kirota kaikki maan rakoon tai päinvastoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

</p>

<p>  ... me ulkoilutamme mummoa, varusteet on naulakossa eikä missään saunavarastossa.   [/quote kirjoitti:

Koiraa tai lemmikkiä ulkoilutetaan.

Ihmisen kanssa käydään kävelyllä /ulkoilemassa.

Kyllä Kielitoimisto on sitä mieltä, että ulkoiluttaa = käyttää ulkoilemassa, oli sitten kyse lapsista, vanhuksista tai kotieläimistä. Näin etenkin silloin, kun vanhus itse ei kävele vaan esim. istuu pyörätuolissa.

Kumpi kuulostaa inhimillisemmältä?

a) "Menen ulkoiluttamaan XXXXX"

b) Menemme ulkoilemaan XXXXXn kanssa,

Aivan vtun sama mitä kielitoimisto sanoo.

Makuasia joo, mut paljastaa asenteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä anoppi on alzheimer ja hoitokodissa. Mies (minä ja lapset välillä mukana) käy kerran viikossa, kumpikin siskonsa myös. Joo, joskus on surullinen, joskus pirteä ja kaikkea väliltä. Ei siinä hoidossa mitään isompaa vikaa ole. Joskus selittää, että hoitajat haluaa murhata hänet, joskus taas hoitavat hyvin. Ei alzheimerin surullisuus tai iloisuus kerro mitään. Vuosi sitten otettiin tänne vuorokaudeksi ja se meni aivan katastrofiksi. Kiroili ja haistatteli, haukkui meidät pataluhaksi. Semmoista kieltä kuultiin, ettei ikinä uskoisi säädyllisestä ihmisestä. Eikä se kerro mitään siitä, ettei me oltu kilttejä ja ystävällisiä. Alzheimerit vaan on...

Se on se tauti, joka puhuu, kuuluu oireisiin. Itse hoidan juuri alzheimer-potilaita ja se työ on todellakin melkoisen vaativaa ja rankkaa. Onneksi ne omaiset, jotka ovat paljon tekemisissä ja vierailevat usein hoitokodissa tiedostavat tämän ja ymmärtävät, että mitään vikaa ei ole. Ongelma on enemmän niillä omaisilla, jotka vierailevat harvoin, eivätkä ole tarpeeksi muutenkaan perehtyneet siihen, miten neurologinen muistisairaus muuttaa ihmistä.  Mummu tai pappa voi olla aamulla auringonpaistetta ja tunnin päästä kirota kaikki maan rakoon tai päinvastoin. 

Jep, ja sitten on ne omaiset, jotka käyvät kerran vuodessa valittamassa huonosta hoidosta "kun kyllähän se Irma-mummo silloin viime käynnillä jutteli niin pirteänä".

Paras niksi ennen kuin kärräätte läheistänne mihinkään hoitokotiin on tsekata hoitokodin asukkaiden jalat/varpaankynnet. Jos jalat on hoidetut asukkailla, paikka on tasokas muutoinkin ja voit jättää levolllisin mielin rakkaasi asukkaista välittävän henkilökunnan hyviin käsiin.

Hoitajat on todella nykyään lujilla, koska kaikessa säästetään - siellä sitten alimiehityksellä tehdään töitä ja jos haluat hoitaa hyvin jokaisen, aikaa paljon muuhun ei jää. Jokainen joutuu odottelemaan, eikä se missään nimessä ole mukavaa hoitajankaan näkökulmasta. Toki hoitajia on monenlaisia. Mutta tuntuu tympeältä lukea, kuinka lähihoitajia aliarvioidaan. Ei ole poikkeuksellista sekään, että joku omainen tulee "silmille". Voi olla, että olet ollut töissä viimeksi neljä päivää sitten, etkä ole nyt viisi minuuttia töihin tultuasi lainkaan kartalla, mitä talossa on sillä aikaa tapahtunut. Kaikesta ei voi myöskään syyttää hoitohenkilöstöä, esimerkiksi säästöt ei ole meidän vika. Jos omaisista tuntuu siltä, että öisin pitäisi olla enemmän porukkaa töissä ja enemmän resursseja toteuttaa asiaa x, kerron aina mihin voi laittaa palautetta ja kehotan näin tekemäänkin. Omaisten sana painaa näissä asioissa enemmän, kuin väsyneiden hoitajien valitukset.

Toki onkin paikallaan, että omaiset on rakkaansa hoidosta kiinnostuneita ja että pitävät omaisensa puolia. Itse tapaan ilmoittaa nimetyille omaisille mahdollisista äkillisestä muutoksista ja tapahtumista, ja omaisten tullessa käymään kerron, millainen päivä vanhuksella on ollut ja mitä siihen on kuulunut. Kehotan myös ottamaan hihasta kiinni, jos haluaa vielä myöhemmin jutella. Haluan itse aidosti huomioida omaiset, heidän mahdolliset toiveensa ja huolensa. Tarvittaessa konsultoin sairaanhoitajaa sellaisissa hoidollisissa asioissa, joista en vastaa. Niitä ei tosin yleensä ole monia, mutta toki sh:lla on tietopohjaa enemmän ja kun työtä muutenkin tehdään moniammatillisesti, niin miksipä ei sitten tässäkin kohtaa.

Muistisairaiden kanssa työskentely on haastavaa ja omalla tavallaan hyvin raskasta työtä. Se on myös hyvin antoisaa ja tärkeää työtä.

Osa muistisairaista ei välttämättä enää kykene ruokailemaan samalla tavoin kuin ennen, mutta periaatteessa niin kauan kuin muistisairas pystyy toimimaan, hänen annetaan syödä itse ja avustetaan tarvittaessa. Niin itse syödessä kuin hoitajan avustaessakin sotkua voi tulla esim. vaatteille, eikä näitä ole aina mahdollisuutta lähteä heti vaihtamaan. Tämä ihan huomiona, jos vanhuksen "siivottomuus" vaikka sattuisi olemaan just jonkun ruokailun jälkeen. Meillä pelipäivät ovat 1-2 kertaa viikossa, tarpeen mukaan useamminkin.

Alastomuus, intiimialueiden peseminen ja ylipäätään pesulla käynti on myös monen muistisairaan näkökulmasta hyvin ahdistavaa, ja tilanteeseen voi liittyä huomattavaa vastustelua. Vaikka kaikilla on itsemääräämisoikeus, on kaikkien hygieniasta koetettava jollain tavoin pitää huolta. Jos saunominen on hankalaa ja muistisairas ahdistuu siitä, on parempi tyytyä suihkuun. Tämäkin vain yleisenä huomiona sinänsä ottamatta kantaa jonkun toisen talon tai sen hoitajien toimintaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kunta/ kaupunki valvoo myös perhekoteja.

Niinhän sitä vois luulla. Niihin tehdään tarkastus ennen toiminnan aloittamista ja sen jälkeen VAIN jos joku valittaa. Että se siitä valvonnasta.

No kyllä sitä ulkoiluttajiksi sanotaan sellaisia henkilöitä,jotka käyvät hoito-tai vanhainkodissa ulkoiluttamassa asukkaita ja muuten seurana.

Itse toimin tässä just puoli vuotta hyvinvointiavustajana,ja minäkin "ulkoilutin" välillä henkilöitä.

Älä nyt takerru pikkuseikkoihin vakavan asian äärellä.

Vierailija kirjoitti:

Paras niksi ennen kuin kärräätte läheistänne mihinkään hoitokotiin on tsekata hoitokodin asukkaiden jalat/varpaankynnet. Jos jalat on hoidetut asukkailla, paikka on tasokas muutoinkin ja voit jättää levolllisin mielin rakkaasi asukkaista välittävän henkilökunnan hyviin käsiin.

Tällä saa siis selville antavatko omaiset luvan tilata jalkojenhoitajan säännöllisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen suuresti että aloittajan isoäidin hoitopaikassa on ollut hoitajien ja omistajan "isoja koiria". Kyllä meillä olisi tuohon puuttunut vähintään  terveystarkastaja. Terapiakoirien käynnit on sitten erikseen, jos vanhus pelkää  koiria, niin hän ei tietenkään silloin osallistu tähän toimintaan. Enemmän tuo ap:n kuvailu kuulostaa tältä muutamia vuosia sitten lanseeratulta perhehoidolta, jossa joku ottaa omaan kotiinsa hoitoon vanhuksia. Näiden valonnasta minulla ei ole tietoa.

 Meillä taas kunnallisella puolella saa hoitaja ottaa lemmikkinsä mukaan vanhainkotiin.

Tässä se taas nähdään että yksityiselle puolelle on tiukemmat kriteerit. Tuo muuten kiinnostaa että missä päin Suomea on vielä vanhainkoteja?

Mitäs sitä turhia. Rahat saadaan pois vaikka rypis paskassa koko viikon. Kannattaa pitää asiakas kuitenkin siinä kunnossa, että pysyy hengissä mahdollisimman pitkään. Jos siis on riittävän iso eläke, jota pumpata pienempien eläkkeiden saajat voi kuivattaa pois puolessa vuodessa.

Olisi hienoa, jos voisitte laittaa ainakin niiden hoitokotien nimet, joista on hyviä kokemuksia. Ymmärrän, että kehnosti toimivista ei välttämättä voi palstoilla huudelle, vaikka se olisi erinomainen asia.

Vanhuksille edes jotain arvoa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummoni on tuollaisessa perhekodissa, koska tahansa saa mennä käymään etukäteen kertomatta. Aina on siistiä, puhdasta, rauhallista. Mummot leipovat usein pullaa (sitä ei muuten tarjoilla , tarjolle tuodaan henkilökunnan "hygieniapassipullia"), muutama vanhus hoitaa kasveja tai ainakin nyppii niitä tämän tästä jne. Joka kerta me ulkoilutamme mummoa, varusteet on naulakossa eikä missään saunavarastossa.

Tämän kertomuksen perhekoti kuulosti ihan mukavalta paikalta... Itsekin ajattelin, että sellainen paikka olisi vanhukselle hyvä, missä olisi omaa rauhaa tarvittaessa ja sitten myös seuraa, jos sattuu olemaan puhetuulella. Ulkoilu/ulkoilutus voi olla ainakin näin talvella todella vaikeaa/hankalaa järjestää liukkaudenkin takia. Isot laitosmaiset hoitopaikat, joissa on useitakin vanhuksia (jopa miehiä/naisia) samassa huoneessa, eivät todellakaan ole ihmisarvoisia paikkoja vaikka vanhukset eivät osaa puoliaan pitääkkään. Kaikesta kuitenkin pitää säästää, isot firmat ovat ostaneet hoitokoteja ja voittoja pitää vuosi vuodelta saada isommaksi, se on nykypäivää. Meillä on paljon korjattavaa mm. vanhustenhoidossa, mutta kuka ottaa vastuun sen parantamisesta? Ennen useat sukupolvet asuivat saman katon alla ja vanhuksista pidettiin huolta, nyt omaiset, jos niitä edes on, asuvat usein satojenkin kilometrien päässä.

Tuli mieleen vuosia sitten voimaan tullut laki ns kotikuntalaki joka sorvattiin juuri sen vuoksi apuun että vanhukset voisivat viettää loppuelämän lähellä lapsiaan.

Eli vanhus voidaan siirtää siihen kuntaan hoidettavaksi jossa lapset tms asuvat jotta läheinen yhteydenpito toimisi.

Jos vanhus jää yksin kotikuntaansa nivalaan ja lapset ovat perheineen Tampereella pitäisi olla mahdollisuus että vanhus muuttaa Tampereelle hoitokotiin.

Ilmeisesti sitä.ei aktiivisesti mainosteta ja monet nuoremmat eivät tiedä laista.

Omaisten pitää opetella pitämään läheistensä puolia koska vanhus ei sellaiseen useimmiten kykene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuleva vanhus sinäkin kirjoitti:

Kyllä varmaan kävi katsomassa,mutta kokeilepa itse noissa paikoissa valittaa omaisesi hoidosta,niin siitä vasta alkaa kiusaaminen ja rääkkääminen. Ei Suomessa uskalla valittaa,ennen kuin on kuolema korjannut pois. Oma mummoni on Lohjalla pienessä mökissä ”perhekodissa” ja vaistoan,että kaikki ei ole hyvin ja mummo on surullinen,mutta mitä voin tehdä? Alkaa valittaa mutu-tuntumalta? Aivan kauhea tilanne,en pysty nukkumaan öisin,kun mietin kaikkea mitä mummo joutuu kokemaan. Paikan lähellä asuva työkaveri kertoo,että siellä käy koko ajan ambulansseja ja paloautoja,eli mitä oikein tapahtuu?

”Kävi katsomassa”? Tarkoittaen siis mitä?

Siis kävi istumassa pari minuuttia mummon vieressä ja poistui nopeasti paikalta naama näkkärillä? Vai oli paikalla tunteja, vei mummoa pois laitoksesta, tarjosi mummolle jotakin elämyksiä, oli läsnä?

Lisäksi: niistä mummon asioista voi kysyä ja keskustella hoitohenkilökunnan kanssa ihan neutraalistikin! Ei aina tarvitse ”valittaa”. ”Miten on mennyt? Onko mummo saanut nukuttua? Miltä tilanne näyttää? Onko lääkitystä riittävästi tai liikaa?”

Oletko edes ymmärtänyt kysyä mummon hoitosuunnitelmasta?

Lisäksi omainen voi aina tarjota apuaan, kysyä miten voisi mummon hoidossa itse henkilökuntaa auttaa? Miten voit läsnäollessasi olla avuksi ja varmistaa että mummolla on hyvä olla? Voisitko viedä mummoa vaikka ulos pyörätuolilla ulkoilemaan? Tai kirjastoon? Ihmisten seuraan? Pois tutuista ympyröistä? Kotiisi vierailulle?

Et pysty nukkumaan öisin? Ja senkö luulet mummosi vointia parantavan, että mietit öisin asioita? Tee nyt hyvä ihminen jotakin: mene paikalle, osallistu, tarjoa apuasi! Kohta voi olla jo liian myöhäistä ja huomaat tuhlanneesi aikaa turhaan asioiden kotona pohtimiseen!

Minä tein tuon kaiken, kun syöpäsairas läheiseni joutui siihen viimeiseen sairaalaan. Minulla oli mahdollisuus viettääs iellä paljon aikaa hänen kanssaan. Kävikin niin, että minusta tuli lähes ainoa hoitaja koko huoneeseen, siihen jossa oli kolme muuta kuolemaa tekevää.

Soittokellot oli käytössä, mutta ketään ei kuulunut. Onneksi olen terveellä maalaisjärjellä varstttu ihminen, joten kykenin auttamaan heitä kaikkia, jollain tavoin.

Keskustelin , aina ystävällissävyisesti henkilökunnan kanssa siitä, mitä vielä voisin tehdä - kyse oli nimittäin juuri siitä, että heitä oli auttamattoman vähän. Kyseessä siis se viimeinen sijoituspaikka.

Läheiseni oli jo niin huonossa kunnossa, että hän ei kyennyt itse tekemään yhtään mitään. Siitä huolimatta osaston lääkäri ehdotti minulle hänen kotiuttamistaan -yksin omaan kotiinsa. Sitä oli koettu jo jonkin aikaa siten, että kotihoito kävi pari kertaa päivässä, lähinnä lääkitsemässä ja minä hoidin kaiken muun - päivittäin.

kUn ilmoitin lääkärille, että en mitenkään voi hyväksyä hänen kotiuttamistaan, että läheiseni olisi käytännössä heitteillä (ei minulla ollut mahdollisuutta muuttaa hänen luokseen, eikä ottaa häntä meille. En olisi mitenkään myöskään selviytynyt hänen hoidostaan) jos joutuisi olemaan suurimman osan päivästä yksin, ilman apua.  En suostunut. Lääkäri suuttui minulle.

Läheiseni kuoli vajaan kahden viikon päästä kotiuttamisehdotuksesta. Olin pyytänyt, että minulle ilmoitetaan mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, kun näyttää siltä, että loppu on lähellä. Soittivat ja kiirehdin paikalle.

LÄheiseni huusi tuskissaan siinä huoneessa, jossa oli siis kolme muuta hieman kauempana kuolemasta olevaa.  Kysyin,miksi hänellä ei ole asennettu kipupumppua, joka on syöpäsairaan välttämätön kivulievitys.

Lääkäri ei ollut kuulemma nimeomaan läheiselleni tehnyt määräystä kipupumpusta, vaikka se muuten kuulemma heilläkin oli yleinen käytäntö.

Läheiseni joutui siis kärsimään hirvittäviä kipuja, koska minä olin uskaltanut vastustaa hänen kotiuttamistaan. Mitään muuta syytä ei ollut.

Kipupumppu tuli vasta, kun vaadin otettavan lääkäriin välittömästi yhteyttä. Siitä muutaman tunnin jälkeen läheistäni ei enää ollut.

Minä luulen vahvasti, että sinulla itselläsi ei ole kokemuksia tämän päivän vanhusten hoidosta.

Olen kokenut toisenalsitakin, noin viistoista vuotta sitten hoito oli inhimillistä ja henkilökuntaa tarpeeksi.

On todella hirveää että nykypäivänä tapahtuu tällaista. Huomauttaisin kuitenkin että todennäköisesti puhut sairaalasta tai terveysaseman vuodeosastosta (monta potilasta samassa huoneessa ja lääkäri tekee "kotiuttamis" ehdotuksia). Tuo jolle vastaat puhuu tehostetusta palveluasumisesta. Sillä tarkoitetaan ympärivuorokautista hoitoa, mutta tällainen hoitokoti on nimensä mukaisesti vanhuksen koti. Sieltä ei kotiuteta enää ketään takaisin siihen entiseen kotiin. Vanhusten hoitoa tapahtuu monenlaisissa ympäristöissä, joissa on jokaisessa ne omat vaatimukset ja näkökohdat mitkä pitäisi huomioida. Sairaalahoidossa on tärkeää eri asiat kuin palvelukotiympäristössä. Kuitenkin kaikessa ihmisten hoitamisessa kaikkein tärkeintä on sen hoidettavan ihmisen inhimillinen kohtelu ja arvostava kohtaaminen. Valitettavasti tämä tahtoo olla nykyisin harvinaista sote-alalla, oli kyse mistä ikäryhmästä tahansa. t. ohis

Eiköhän kovan/nopean yritysten tulon alalle pitäisi laittaa hälytyskelloja soimaan siitä, että helppoa rahaa on jaossa. Tässä ei tosiaankaan vanhuksia juurikaan ajatella. Erästä tuttuani tuollaisessa erään konsernin omistamassa "hoivakodissa" kävin katsomassa. Hänellä välillä häiriöitä muistissa, nyt on kyllä omassa huoneessa (kalliissa) mutta kaikki muut osastolla ovat ihan "kuutamolla". Saa nähdä kauanko hän siellä omana itsenään on, ennenkuin "sopeutuu" porukkaan. Kertoi, että viikolla pelattiin bingoa, mutta kun muut eivät numeroita tunnista oli pelaaminen vähän hankalaa. Alalle on kaiketi tulossa 24/7 perhe-hoitopaikkoja, mutta määrä ei varmasti vastaa kysyntää. Katselin netissä esittelyvideota moisesta paikasta, mutta se valitettavasti sijaitsee sen verran kaukana tuttuni kotipaikasta. Siellä "mummot" osallistuivat oman vointinsa mukaan talon askareisiin leipomiseen/ruoanlaittoon jne.