Lue keskustelun säännöt.
Patologinen valehtelija kumppanina – kokemuksia?
28.01.2018 |
Olen juuri päättänyt suhteen miehen kanssa, joka paljastui patologiseksi valehtelijaksi – vähintäänkin. En tiedä onko hän sellainen, joka itsekin uskoo juttuihinsa, vai tietääkö vedättävänsä. Joka tapauksessa haluaisin kertoa oman tarinani varoitukseksi muille sekä mahdollisesti saadakseni kuulla muiden kokemuksia vastaavanlaisista henkilöistä.
Ensinnäkin koen jostain syystä tärkeäksi mainita, että olen kolmekymppinen, korkeasti koulutettu, työelämässä menestynyt, fiksu ja hyvän itsetunnon omaava, viehättävä ja sosiaalinen, laajan perhe- ja ystäväpiirin omaava nainen. En siis koe olevani ”helppo uhri” tämänkaltaisille ihmisille. Olen myös aina ollut hieman varautunut ja kyyninen miesten suhteen, ja lipevät pelimiehet eivät ole koskaan päässeet ihoni alle. Miksi sitten nyt kävi toisin?
Tapasin tämän päälle kolmekymppisen miehen Tinderissä. Hänen viestiensä kieli oli vähän liian suureellista ja maalailevaa makuuni, mutta hän oli mielestäni todella hyvännäköinen ja edellinen kumppanini oli ollut todella passiivinen ja minimalistinen tunteidennäyttäjä, joten vaihtelu kai virkisti. Mies oli alussa näennäisen rehellinen: kertoi jo ennen tapaamistamme vaikeasta lapsuudestaan (häntä oli seksuaalisesti hyväksikäytetty lähes kymmenen vuoden ajan), josta oli sitten luonnollisesti seurannut mielenterveysongelmia ja sitä kautta koulujen keskenjääminen, luottotietojen menettäminen, pikkurikoksia jne. Kertoi myös, että hyväksikäytön vuoksi hänen on vaikea muistaa tarkalleen elämänsä tapahtumia ja niiden ajankohtia – kuinka sopivaa, tajusin myöhemmin. Hän oli siis tavatessamme kouluttamaton, asunnoton, luottotiedoton jne. Kaiken sen vastakohta, mitä mieheltäni halusin, mutta säälin häntä.
Hän kertoili alussa mitä ihmeellisimpiä tarinoita elämästään. Hän oli mm. 18-vuotiaana myynyt seksiä kavereidensa äideille, hän oli asunut kadulla vuoden, hänet oli yrittänyt tappaa tyttöystävän ex, sekä häntä oli puukottanut/yrittänyt puukottaa kaksi edellistä tyttöystävää. Hän ei ollut tehnyt näistä rikosilmoitusta, joten todistusaineistoa ei ole. Hänen toinen vaimonsa (josta puhui minulle vain entisenä naisystävänään, totuus selvisi myöhemmin) oli alkoholisti, joka petti ja hakkasi häntä harva se päivä, mutta hän pysyi tämän rinnalla urhoollisesti vuosikausia vain auttaakseen hänet irti alkoholista ja kiinni uuteen elämään. Tässä vain murto-osa hänen elämästään. Kun en rauhallista ja turvallista elämää yli kaiken arvostavana ja draamaa välttelevänä henkilönä vaikuttunutkaan hänen tarinoistaan, vaan kauhistuin, että millaista draamaa hän elämääni toisi, hän sanoi kaiken tämän olevan kaukana takana ja JUURI SIKSI hän arvostaa yli kaiken sitä tasaista ja rauhallista elämää, mitä minä elän ja haluan elää.
Kommentit (36)
Kuulostaa ihan mun eksältä. Ollaankohan oltu saman ihmisen kanssa. En uskalla ees kirjoittaa mitään paljastava, koska jos henkilö lukee tän niin saattaa alkaa taas vainoamaan mua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko exääni yhtään. En sanaakaan mitä sanoo. Se muija on sellanen tapaus etten usko et toista löytyy. En inhooo sitä eikä mitään sellasta. Se ihminen on vaan täysin ilmaa. Mulle on ihan sama onko elossa vai ei. Siinä ei ole mitään totta. se valehteli jopa työpaikkansakin. ei edes se ollu totta.
Oikeastaan tuo, että olen valehdellut työpaikkani johtui ihan vaan siitä, että eräs nimeltä mainitsematon henkilö sattui näkemään minut työajalla kaupungilla. Kyse oli ihan lyhyestä keikkaluontoisesti hommasta, ei mitään sen pidempiaikaisempaa. Vaan max viikon kestävä työsuhde. Olin siis kertonut tästä jo paljon aikaisemmin töiden alkua. Tämä henkilö sitten kysyi, että miten sulla siellä töissä menee, että olitko sä siellä töissä. Minä sitten vaan totesin pienellä valkoisella valheella ympäripyöreitä selitellen, että joo meni siellä ihan hyvin ja työt tuli tehtyä etuajassa tms. Minusta tässä tilanteessa tämä kysyjä ainoastaan utelee yksityisasioita ja haluaa saattaa toisen kiusalliseen tilanteeseen sekä puuttuu asioihin, jotka ei hänelle kuulu. Ja ainakin tällaisesta valehtelijaksi leimaaminen on ehdottomasti väärin.
Tyyppi, joka kertoo tuollaiset taustat ja lähdit mukaan?! Sinähän olet helppo uhri. Uskot kaiken sokeasti ja luulet korkean koulutuksesi takaavan arvostelukyvyn. Päin vastoin. Enemmän elämää nähneet osaavat epäillä enemmän nopeasti.
Tai ainakin pitäisi osata jättää ne jatkokysymykset tekemättä, kun selvästi huomaa, että hän ei asiasta juurikaan halua keskustella ja pitää mieluummin omat asiat omana tietonaan.
Sellaiset ihmiset ovat rasittavia, jotka haluavat tietää kaikki puolituttujensakin asiat. Yrittävät jatkuvalla kyselyllä onkia tietoja, mikä saa entistä enemmän varuilleen. Joskus on ihan viisastakin valehdella jotakin pientä valkoista joukkoon. Oikeasti kun ei vain halua tehdä omista jutuista julkisia kaikille. Etenkin sairaudet ja kuolemat kiinnostavat kovasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta joo. Joissakin piireissä se vaan on tällaista. Narsismia tuo tuollainen on. Parempi kun kätkee oman onnen eikä näytä ulospäin juuri mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa eräältä mieheltä jonka nimi on Jose, täsmääkö AP?
En tiedä pystytkö myöntämään tätä itsellesi, mutta sinulla on myös hyvin huono itsetunto, jos olet noin syvälle joutunut ja hakenut samaa uudestaan ja uudestaan, vaikka mahdollisuus irrottautua on tarjoutunut jo monesti.
Henkilö kuulostaa siltä, että hänellä on muiden mahdollisten ongelmien lisäksi ns. huomiohakuinen persoonallisuus. Kiusalliset, liialliset yksityiskohdat omasta elämästään liian aikaisin viittaa tähän. Hän ei ole käsitellyt tai sinut näiden asioiden kanssa (jos ovat tottakaan) vaan ne ovat keino saada huomiota, olla erityinen ja keskipisteenä.
Normaalissä ympäristössä kasvanut ihminen kavahtaa tällaista käytöstä, sillä empatia ei ole ylivirittynyt kaikkeen ja itsetunto auttaa huomaamaan, että kaikki ei ole kunnossa. Jos on taas elänyt hieman rosoisissa oloissa tai liian pienenä joutunut huolehtimaan liian isoista ongelmista, niin se kyllä sekoittaa kykyä tällaiseen arviointiin. Ongelmat tuntuu tutulta ja sellaiselta, mihin voi olla annettavaa ja ymmärrystä. Normaalissa ympäristössä kasvaneille ongelmat ovat asioita, joista on pyrkimys palautua normaalielämään eikä velloa elämäänsä niissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lukenut juuri saman tarinan jostakin aikaisemminkin - ettei vain olisi kopsattu tähän uudelleen julkaisuna....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinäkin suollat hirveästi tarinaa keskustelupalstalla, jossa eka sivu on kuin jatkokertomus. Mitä muuta voi sanoa, että sinuun vetoaa tarina miehessä ja tarinamiehet..
Minä olen patologinen valehtelija, ollut sitä ihan pienestä lapsesta asti. Muistan jo taaperoikäisenä kehuskelee miten olen ajellut kymmeniä kilometrejä apupyörättä. Toki lapset liioittelevat, mutta minun kohdallani tämä ei koskaan loppunut. Nyt olen alkanut tekemään ongelmistani hyödyllistä ja olen alkanut kirjoittamaan teosta jossa selvitän kaikki valheet jotka pystyn. Se kun on totta, että fakta ja fiktio sekoittuvat ajan saatossa valheiden keskellä.
Tähän ongelmaan on mahdoton saada apua. Olen käynyt vuosia terapiassa, mutta koska omat muistot ja valheet ovat niin sekoittuneet, en ehkä koskaan pysty selvittämään mitä minulle on todellisuudessa tapahtunut. Itsekin perustelen tätä lapsuuden traumoilla, väkivaltaisella kodilla, vaikka todellisuudessa en saanut ”kuin” kerran nyrkistä lapsena.
Tarve miellyttää muita on niin suuri, ettei voi ottaa sitä riskiä että karkottamiseen toisen pois jollain liian asiapitoisella väitteellä. Olen myös ystäväpiirissäni tarinankertojan maineessa ja uskon ettei minuun monikaan luota. Harva heistä kuitenkaan varmaankaan uskoo että koko elämäni on ollut valhetta.
Ja ne valheet on tosiaan todella pieniä, omani ei ole ihan tuota luokkaa kuin sinun exälläsi. En ole esim koskaan lähtenyt rikosten pariin, mitä nyt päihteitä olen käyttänyt päästäkseni täältä hetkeksi pois. En näe kertovani valheita siksi että hyötyisin muuten kuin että saan pitää sen toisen ihmisen elämässäni. Kuvittelen että esim valheellinen ”olet minun elämäni suurin rakkaus/paras sängyssä/komein ikinä) on se mitä se toinen haluaa kuulla. Itse haluaisin joskus olla jollekulle ainutlaatuinen, mutta se ei ole mahdollista kun persoonallisuutena on niin heikko.
Tämä tapa elää on todella raskas. Olen hakenut apua jo kolmesta eri paikasta mutta terapiat vaan ei toimi kun en tee sielläkään muuta kuin miellytän terapeuttia. Olen saanut jonkinlaisen persoonallisuushäiriö diagnoosin kun eivät muuta keksineet ja lähettivät kotiin. En viitsi kertoa yksityiskohtia kun ap.kin tunnisti oman miehensä.
Tällä hetkellä olen ihanassa parisuhteessa ja päätin kiven kovaa että olen hänelle alusta asti rehellinen. Mutta se ei kertakaikkiaan onnistu...saatan sanoa niin älyttömän valheen etten millään kestä sanoa ääneEn että tosiaan keksin tämän päästäni...monet ovat sanoneet että juttuni ovat niin uskomattomia että niiden on pakko olla totta. Ja osahan niistä on totta, on minun elämäni ihan tapahtumarikas ollut...
Olen varmasti koko loppuelämäni itseinhossa elävä ja tiedän että se on hinta mikä tästä on maksettava. Mutta olisi kiva joskus lukea samaa ongelmaa potevien juttuja eikä aina tätä loputonta vihaa. Onko mahdollista oppia puhumaan totta? Voiko lähipiiri varmistaaa joka lauseen kahteen kertaan? En koe olevani kovinkaan narsistinen vaan tunnen paljonkin empatiaa, välillä jopa liikaa. Mutta tunne-elämän ongelmia on kyllä. En pysty enkä tunnista vihaa. En ymmärrä miksi ihmisen pitää päättää oma kantansa. En osaa välittää itsestäni vaan teen samat virheet moneen kertaan. Olen tehnyt paljon pyyteetöntä hyvää esim hyväntekeväisyystyössä ja saanut siitä itselleni paljon. En tiedä missä vaiheessa voi lopettaa miellyttämisen, sillä pelkään hylkäämistä niin kovin. Kun tämä tunne on kehittynyt koko elämän (keski-iässä) on vaikea mieltää sitä vain joksikin yksinkertaiseksi ”isän lähtemis-jutuksi” vaan mielestäni se on minun tapani olla muille kiltti kun oma persoona on niin heikko etten sitä sinänsä tarvitse.
Ajatuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin riippuvaiset ihmiset ovat usein kovia valehtelemaan. Heitä ympäröi usein valheiden verkko. Varsinkin raha-asioista valehtelu on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Minulla oli tuttava jonka jutut olivat suurpiirteisiä ja jäi jatkuvasti pienestä valehtelusta kiinni. Tavallaan se ei haitannut kun siihen tottui että jutuissa oli aina vähän ekstraa mukana, mutta toisaalta henkilön uskottavuus kärsi näistä valheista enkä ottanut hänen kaikkia tarinoitaan niin kovin vakavasti. Lisäksi epäilen että hänellä oli muistiongelmia vahvan lääkityksen ja alkoholin käytön vuoksi ettei aina tahallaan valehdellut vaan ei vain muistanut kaikkea. Valehtelu teki vain henkilöstä jotenkin hieman epämääräisen ja suurpiirteisen. Eli ei kovin vakuuttavaa ihmisenä.
"Tapasin Tinderissä"
No tuo selittää jo kaiken...
Mikset reagoinut, kun sanoi pahoinpidelleensä vauvansa? Entä tapasiko tätä enää?