Kokemuksia terapian läpikäyneiltä

Vastaan nro. 20:lle

Sinä et ole saanut terapiaa koska et ole kehittynyt eli kykenevä muuttamaan toimintaasi ja ajatuksiasi tällä hetkellä. Tämä on oletus vain. Luulisin että olet nyt sellaisessa tilanteessa jossa katsotaan että hyödyt parhaiten esim. juuri Diakonissan kanssa käydystä keskustelusta. Voit myös kysyä onko mahdollisesti psyk.sh terveyskeskuksessa jonka kanssa voisit jutella ? 

Terapiaa voidaan antaa kun tilanne on oikea. Muutoin se on hyödytöntä.

Ja kysymys olisi sinulle. Jos olet eläkeläinen, mistä ne tunnit terapiassa käytynä olisi sinulta pois? Eikä terapiaa ole välttämättä kuin kerran viikossa. Useita kuukausia ja vuosia kylläkin. Siihen pitää varautua että se on pitkä sijoitus omaan taskuun.

Kela korvaa osan terapia maksuista jos katsovat sen menevän heidän kriteereihin. Iso osa jää itse maksettavaksi. Matkat ja eväät tulee myös kustantaa itse. Saat terapiaa vaikka heti jos löydät terapeutin ja maksat kaiken itse.

Itse olen psykoterapiassa ollut kahdesti mielenterveyshäiriötä hoitamassa. Ensimmäisellä kerralla itselläni oli myös oletus, että no niin käydään täällä ja parannutaan! Niinhän ei tietenkään käynyt, vaan terapeutti antoi vinkkejä ja eväitä hankaliin hetkiin. Ensimmäiseltä terapeutilta en tosin juurikaan apua saanut, oli suoraan sanottuna huono minun ongelmiini (kognitiivisanalyyttinen paniikkihäiriöön), enkä silloin ymmärtänyt ottaa enemmän selvää eri terapiamuodoista saati tutustua useampaan terapeuttiin.

No, seuraava terapiajakso oli tästä 5 vuoden kuluttua eli viime vuonna. Tällä kertaa vertailin terapeutteja, Googletin, katsoin millaisia eri terapiamuodot on. Sovin myös tutustumiskäynnit parillekin eri terapeutille. Toisella oli vaikuttava cv ja osaamista, mutta ei ollut "minun tyyppini", toisen kanssa natsasi heti ja hänen kanssaan homma alkoikin luistaa ensitapaamisesta lähtien!

Harmikseni vaan jouduin lopettamaan jo muutaman kuukauden jälkeen muuton takia. Ihan ikävä häntä välillä, niin loistavasti tultiin juttuun :)

Eli: vertaile, tee taustatutkimusta, kysy terapeutilta millaista kokemusta hänellä on, sovi tutustumiskäynnit parille eri henkilölle jos mahdollista :)

Psykodynaaminen - 6v terapiaa ja sen jälkeen pystyt näkemään hyödyt

Olen aloittamassa samaa prosessia.

Minulle neuvottiin, että terapeuttia etsiessä kannattaa varmistaa, että hänellä on terveydenhuollon taustakoulutus. Kannattaa käydä vähintään kahdessa, ehkä useammassakin haastattelussa ja valita näistä parhaan tuntuinen terapeutti. Tähän kannattaa kuulemma panostaa todella. Eri ihmisille ja tilanteisiin sopivat erilaiset terapiasuuntaukset, mutta tutkimusten mukaan ilmeisesti henkilökemia nousee tärkeimmäksi tekijäksi. Kaksi suurta suuntausta ovat kognitiivinen ja psykodynaaminen/-analyyttinen. Nämä kannattaa tutkia. Osa myös sekoittaa eri suuntauksia.

Itse tosin en ihan noudattanut pilkulleen näitä ohjeita. Heti ensimmäisessä haastattelussa käydessäni tunsin, että synkkaa niin hyvin että se oli tässä. Nyt vaan jännitän, saanko kaiken byrokratian kuntoon että pääsee aloittamaan. Terapeuttini on psykodynaamisen suuntauksen ihminen.

Juuri näin terapia vie sinut ääritunteiden äärelle, häpeän, nöyryytyksen ja vihan sekä avuttomuuden lähteille. 

Kela maksaa 3v terapiatukea työ tai opiskelukyvyn ylläpitämiseen. Ratkaisukeskeinen tähtää tulevaisuuteen, analyyttiset persoonan muutokseen. 

Persoonan muutoksessa häpeällä ja kaikilla tunteilla on iso osa. Osa joutuu sairaslomalle ja terapia ei ole valmis vielä 3v jälkeen. Se voi olla niin pahasti kesken, että joudut maksamaan sitten omasta pussisstasi pari lisävuotta. 90e * 2krt vko.

Psykodynaamiset triggeröi puolustusmekanismejasi ja defenssejasi sekä tutkii niitä. Psykoterapia on matka itseesi, mutta eräskin analyyttinen terapeutti sanoo että se on matka itseesi, mutta miten käytät tietoisia uusia puoliasi jää sinun itsesi vastuulle. Millainen ihminen terapiasta kuoriutuu, on potilaan omalla vastuulla.

Erään tutkimuksen mukaan narsistinen vaurio voi johtua siitä, että joutuu jatkuvasti puolustusmekansimien ja defenssien partaalle sekä niiden murtuessa vaurio pääsee syntymään. 

Mielenkiintoista olisikin tietää, onko ihmisestä tullut narsisti terapiassa? ELi itsekeskeinen, muista kiinnostumaton, muita lyttäävä ja mistään vastuuta ottamaton, eli kääntääkö ihminen sitten peilin aina toisiin? 

Kognitiivisia pidetään turvallisena terapiamuotona ja ratkaisukeskeisillä on varmasti paikkansa "Psyykkisen hyvinvointivalmennuksen kentässä". Jos haluat mennä uimaan syvissä vesissä, missä oman kokemukseni mukaan terapeutti heittää sinut kylmään veteen ja katsoo vieressä opitko uimaan vai hukuitko. Jos hukut, olit liian heikko ja masentunut "uimaharjoitteluun".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti ei välttämättä tue ja auta sillä tavalla kuin toivot, terapian tarkoitus on se, että asiakas oppii itse toimimaan itseäsi hyväksi. Itse en ikinä saanut terapiassa varsinaisia neuvoja tai tukea. Olo voi olla yllättävänkin yksinäinen, ja "omillaan oleva", koska terapeutti on kuitenkin ammattilainen omassa ammattiroolissaan, ja itse saattaa olla hyvinkin auki ja inhimillinen. Juuri oman tarvitsevuuden kohtaaminen on vaikeaa, mutta tärkeää. Siinä oppii tunnistamaan niitä tunteita itsessään, ja niistä kokemuksista on hyötyä ihmissuhteissa terapian ulkopuolella.

T. Nro 10

Tässä voi olla koulukunnissa eroa. Kävin itse kognitiivisessa pyskoterapiassa ja sain sieltä ihan konkreettisia työkaluja käsitellä asioita (omat tunteet, ihmissuhteet, menetykset, traumat jne.) ja suhtautua asioihin eri tavalla. Terapeuttini oli myös lämmin ja miellyttävä persoona. En tosin ole erityisen tarvitseva tai takertuva ja olen tavoite/ratkaisukeskeinen, joten kokemukseni saattoi olla eri myös sen vuoksi. :) Jollain tavalla terapia vei minun kohdalla loppuun sen kasvatuksen, jonka vanhempani olivat jättäneet kesken omien vajavaisuuksiensa vuoksi. Vanhempani siirsivät omia haitallisia ajatusmalleja minulle ja kävin päässäni pitkään jatkuvaa taistelua oikean ja todellisen sekä näiden mustien ajatusmallien kesken. Minut jotenkin yritettiin kasvattaa masentuneeksi vanhempieni tahdottomaksi jatkeeksi. Onneksi näin myös toisenlaisia aikuisia ja osasin sitten aikuisena hakea apua itselleni.

Itsellä terapeutti nimenomaan yritti tehdä minusta masentunutta ja alistuvaa. Aivan kammottava kokemus.

Minä ahdistuin terapiassa. Päätin vaihtaa terapeuttia, kun terapia vei vain pahempaan kuntoon. Terapeutti väänsi vielä puukkoa haavassa kun lähdin, ymmärrätkö että tarvitset todella pitkää terapiaa jotta tulet selviämään tästä. Olet todella epäonnistunut. Ja kun koko terapiakäyntien aikana yritin puhua väänsi se keskusteluaiheen muualle, tai oli mykkänä. Tai hoki, tästä ei tule mitään, tämä on todella vaikeaa. TÄmä ei onnistu. 

MITÄ VTTUA! Kuka valittaa potilaalle, että tästä terapiasta ei tule sinun kanssasi mitään ja vääntää puukkoa haavassa lähtiessäsi, että olet epäonnistunut. Minusta onnistuin lopettamaan terapian enkä jotunut psykiatriselle osastolle. 

"Joko muutut toisten/ympäristön kaltaiseksi, tai sitten olet yksin." Siinä terapia pähkinänkuoressa.