Lue keskustelun säännöt.
Akateemisten ikisinkkunaisten suuri määrä johtuu naisten hypergamiasta
25.01.2018 |
Hyviä miehiä ei ole liian vähän, vaan koska suurin osa naisista pyrkii omaa tasoaan paremman miehen, jää niitä (naisten omilla kriteereillä) parhaita naisia valitettavasti kokonaan ilman miestä. Osa heistä toki saa miehen esim. ulkomailta, mutta osan kohtalona on yksinäinen loppuelämä.
Kommentit (631)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene".
Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.
Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on?
Miksikö historian faktoista pitää käydä keskustelua? En tiedä, mikä sulle riittää mielestäsi faktaksi, ja mitä koko historia sinulle ylipäätään edustaa? Päivämääriä ja taistelujako? Sinulle historian osaamista on kai se, että muistaa, että Napoleon taisteli 16. kesäkuuta vuonna 1815 Waterloossa ja that's it. Mitä siitä keskustelemaan, kaikkihan on jo sillä päivämäärän, henkilön ja paikan muistamisella selvää. Niin kävi, eikä siitä sitten muuta voi päätellä. Päivämäärän ja vuosiluvun kaikki voivat halutessaan oppia ulkoa ja briljeeravat sitten sillä tiedollaan halveksuen humanisteja, joille moinen "fakta" ei itsessään kerro mitään hyödyllistä. Sen sijaan humanisti voisi alastaan riippuen kysyä, että mitkä seikat johtivat siihen, että Napoleon ylipäänsä pääsi taistelemaan Eurooppaan vuonna 1815 Elballe karkoituksensa jälkeen, ja miksi ranskalaiset häntä yhä kannattivat niin paljon, että olivat valmiita kuolemaan entisen keisarinsa puolesta, vaikka parikymmentä vuotta aikaisemmin olivat surmanneet vanhat kuninkaansa ns. ranskalaisen kansan tahdosta.
Mutta mietipäs, mistä tämä koko keskustelu saa alkunsa. Nimenomaan niistä jonkun muun jo toteamista faktoista. Joku muu on nämä faktat kaivanut ja ne on annettu sinulle tarjottimella. Näin ollen ne eivät ole sinun omia oivalluksiasi ja argumenttejasi, vaan sinäkin olet ne jostain oppinut.
Ilmeisesti et ymmärrä mitään keskustelusta. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo Napoleon. Jos on sivistyneitä ja oppineita ihmisiä keskustelemassa saattaa silti olla, että näkemykset eroavat, ei ole luettu samoja kirjoja, tutkimuksia. Kaikessa on keskustelijan persoona kuitenkin mukana. En oikein ymmärrä millainen keskustelu saadaan aikaan pelkillä omilla oivalluksilla ellei se ole joku kato, keksin just kainalopierut.
No niin. Tämänhän tuolla jo suljinkin pois. Eli tässä sitten kerrotaan toiselle asioita, joita hän ei vielä tiedä. Tässä kun tuntui olevan se vaatimus, että molemmat tietävät samoista asioista saman verran, joten ihmettelin, mistä se keskustelu syntyy, jos kummallekaan ei enää tarvitse niitä asioita kertoa. Muista aihepiireistä ymmärrän asian vallan mainiosti, mutta niistä yleisesti tunnetuista historian faktoista harvemmin sitä tietoa tulee jatkuvasti niin paljon lisää, että näkemykset merkittävästi muuttuvat.
Jos ajatellaan vaikka tuota Napoleon esimerkkiä, kun joku pohdiskeli, miten hän pääsi takaisin Eurooppaan ja miksi armeija ja kansa muutti mielensä. Jos tähän on löydettävissä vastauksia historiasta, sehän tarkoittaa sitä, että joku on aihepiiriä jo tutkinut ja muodostanut niistä oman faktapohjan, jonka perusteella me muut keskustelemme. Näin ollen, jos asiaa pohditaan, me tarvitsemme sitä jonkun toisen faktaa ja vain toistamme sen, koska meillä ei ole siinä keskustelutilanteessa tutkimusvälineitä muodostaa uusia käsityksiä ja näkemyksiä. Me vain toistamme niitä jo lukemiamme näkemyksiä eikä mielestäni hirveän syvällistä pohdintaa, joka tuottaisi jotain uutta.
Sen sijaan monen muun aihepiirin kohdalla voidaan ajatella monenlaisia eri yhteyksiä, esim politiikassa moni asia vaikuttaa moneen asiaan ja toinen näkökulma voi olla paljon olennaisempi. Historiassa en valitettavasti samanlaista monimuotoisuutta näe, ellei niitä peilata jotenkin nykytodellisuuteen tai esim moraalisiin kysymyksiin.
Historian maisterina en todellakaan jaa käsitystäsi selvästikään et tiedä mistä puhut.
En tiedäkään ja siksi kysyin. Sinä voisit nyt historian maisterina minua valaista. Jos istut miehen kanssa sohvalla ja haluat keskustella Napoleonista, miten se keskustelu etenee, jos molemmat tietävät täsmälleen samat asiat aiheesta? Vai onko se keskustelu sittenkin sitä, että sinä kerrot toiselle asioita, joita hän ei tiedä tai muista? Tai jos se on jotain muuta, niin mitä se on? Etkö nyt pysty analysoimaan tämän verran.
Alapeukusta päätellen et pysty analysoimaan. Ja viimeisin argumentti siis oli, että olet historian maisteri. Minä olen tottunut vähän erilaiseen keskusteluun ja perusteluihin.
Annoin alapeukun siksi, että lapsellinen jankkaamisesi käy hermoille. -eri
Ai. Eri näkemykset ja kyseenalaistaminen käykin hermoille. Minä luulin, että täällä nautitaan keskusteluista, joissa voidaan tuoda esiin erilaisia näkemyksiä ja perustella niitä omia. Minä olen perustellut tuossa nyt ummet ja lammet omaa näkemystäni, mutta minulle esitetyt perustelut ovat "et ymmärrä mitään", "olet lapsellinen", "olen historian maisteri" ja "kato keksin kainalopierut".
Sinun on ilmeisesti ihan mahdoton ottaa vastaan puolueetonta kritiikkiä keskustelusi tasosta. Se on sinun ongelmasi. Olet ilmeisen halukas riitelmään, mutta valitettavasti en ala jankuttaa kanssasi.
Toki voin ottaa vastaan kritiikkiä, mutta haluaisin myös kommentteja aiheeseen liittyen. Se, että varsinainen aihe sivuutetaan ja vain sanotaan, miten lapsellinen olen, ei ole kovin rakentavaa kritiikkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene".
Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.
Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on?
Miksikö historian faktoista pitää käydä keskustelua? En tiedä, mikä sulle riittää mielestäsi faktaksi, ja mitä koko historia sinulle ylipäätään edustaa? Päivämääriä ja taistelujako? Sinulle historian osaamista on kai se, että muistaa, että Napoleon taisteli 16. kesäkuuta vuonna 1815 Waterloossa ja that's it. Mitä siitä keskustelemaan, kaikkihan on jo sillä päivämäärän, henkilön ja paikan muistamisella selvää. Niin kävi, eikä siitä sitten muuta voi päätellä. Päivämäärän ja vuosiluvun kaikki voivat halutessaan oppia ulkoa ja briljeeravat sitten sillä tiedollaan halveksuen humanisteja, joille moinen "fakta" ei itsessään kerro mitään hyödyllistä. Sen sijaan humanisti voisi alastaan riippuen kysyä, että mitkä seikat johtivat siihen, että Napoleon ylipäänsä pääsi taistelemaan Eurooppaan vuonna 1815 Elballe karkoituksensa jälkeen, ja miksi ranskalaiset häntä yhä kannattivat niin paljon, että olivat valmiita kuolemaan entisen keisarinsa puolesta, vaikka parikymmentä vuotta aikaisemmin olivat surmanneet vanhat kuninkaansa ns. ranskalaisen kansan tahdosta.
Mutta mietipäs, mistä tämä koko keskustelu saa alkunsa. Nimenomaan niistä jonkun muun jo toteamista faktoista. Joku muu on nämä faktat kaivanut ja ne on annettu sinulle tarjottimella. Näin ollen ne eivät ole sinun omia oivalluksiasi ja argumenttejasi, vaan sinäkin olet ne jostain oppinut.
Ilmeisesti et ymmärrä mitään keskustelusta. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo Napoleon. Jos on sivistyneitä ja oppineita ihmisiä keskustelemassa saattaa silti olla, että näkemykset eroavat, ei ole luettu samoja kirjoja, tutkimuksia. Kaikessa on keskustelijan persoona kuitenkin mukana. En oikein ymmärrä millainen keskustelu saadaan aikaan pelkillä omilla oivalluksilla ellei se ole joku kato, keksin just kainalopierut.
No niin. Tämänhän tuolla jo suljinkin pois. Eli tässä sitten kerrotaan toiselle asioita, joita hän ei vielä tiedä. Tässä kun tuntui olevan se vaatimus, että molemmat tietävät samoista asioista saman verran, joten ihmettelin, mistä se keskustelu syntyy, jos kummallekaan ei enää tarvitse niitä asioita kertoa. Muista aihepiireistä ymmärrän asian vallan mainiosti, mutta niistä yleisesti tunnetuista historian faktoista harvemmin sitä tietoa tulee jatkuvasti niin paljon lisää, että näkemykset merkittävästi muuttuvat.
Jos ajatellaan vaikka tuota Napoleon esimerkkiä, kun joku pohdiskeli, miten hän pääsi takaisin Eurooppaan ja miksi armeija ja kansa muutti mielensä. Jos tähän on löydettävissä vastauksia historiasta, sehän tarkoittaa sitä, että joku on aihepiiriä jo tutkinut ja muodostanut niistä oman faktapohjan, jonka perusteella me muut keskustelemme. Näin ollen, jos asiaa pohditaan, me tarvitsemme sitä jonkun toisen faktaa ja vain toistamme sen, koska meillä ei ole siinä keskustelutilanteessa tutkimusvälineitä muodostaa uusia käsityksiä ja näkemyksiä. Me vain toistamme niitä jo lukemiamme näkemyksiä eikä mielestäni hirveän syvällistä pohdintaa, joka tuottaisi jotain uutta.
Sen sijaan monen muun aihepiirin kohdalla voidaan ajatella monenlaisia eri yhteyksiä, esim politiikassa moni asia vaikuttaa moneen asiaan ja toinen näkökulma voi olla paljon olennaisempi. Historiassa en valitettavasti samanlaista monimuotoisuutta näe, ellei niitä peilata jotenkin nykytodellisuuteen tai esim moraalisiin kysymyksiin.
Historian maisterina en todellakaan jaa käsitystäsi selvästikään et tiedä mistä puhut.
En tiedäkään ja siksi kysyin. Sinä voisit nyt historian maisterina minua valaista. Jos istut miehen kanssa sohvalla ja haluat keskustella Napoleonista, miten se keskustelu etenee, jos molemmat tietävät täsmälleen samat asiat aiheesta? Vai onko se keskustelu sittenkin sitä, että sinä kerrot toiselle asioita, joita hän ei tiedä tai muista? Tai jos se on jotain muuta, niin mitä se on? Etkö nyt pysty analysoimaan tämän verran.
Alapeukusta päätellen et pysty analysoimaan. Ja viimeisin argumentti siis oli, että olet historian maisteri. Minä olen tottunut vähän erilaiseen keskusteluun ja perusteluihin.
Annoin alapeukun siksi, että lapsellinen jankkaamisesi käy hermoille. -eri
Ai. Eri näkemykset ja kyseenalaistaminen käykin hermoille. Minä luulin, että täällä nautitaan keskusteluista, joissa voidaan tuoda esiin erilaisia näkemyksiä ja perustella niitä omia. Minä olen perustellut tuossa nyt ummet ja lammet omaa näkemystäni, mutta minulle esitetyt perustelut ovat "et ymmärrä mitään", "olet lapsellinen", "olen historian maisteri" ja "kato keksin kainalopierut".
Sinun on ilmeisesti ihan mahdoton ottaa vastaan puolueetonta kritiikkiä keskustelusi tasosta. Se on sinun ongelmasi. Olet ilmeisen halukas riitelmään, mutta valitettavasti en ala jankuttaa kanssasi.
Toki voin ottaa vastaan kritiikkiä, mutta haluaisin myös kommentteja aiheeseen liittyen. Se, että varsinainen aihe sivuutetaan ja vain sanotaan, miten lapsellinen olen, ei ole kovin rakentavaa kritiikkiä.
Kerro sinä millainen on mielestäsi hyvä keskustelu, jos keskustelu esim. Napoleonin merkityksestä ei sitä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene".
Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.
Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on?
Miksikö historian faktoista pitää käydä keskustelua? En tiedä, mikä sulle riittää mielestäsi faktaksi, ja mitä koko historia sinulle ylipäätään edustaa? Päivämääriä ja taistelujako? Sinulle historian osaamista on kai se, että muistaa, että Napoleon taisteli 16. kesäkuuta vuonna 1815 Waterloossa ja that's it. Mitä siitä keskustelemaan, kaikkihan on jo sillä päivämäärän, henkilön ja paikan muistamisella selvää. Niin kävi, eikä siitä sitten muuta voi päätellä. Päivämäärän ja vuosiluvun kaikki voivat halutessaan oppia ulkoa ja briljeeravat sitten sillä tiedollaan halveksuen humanisteja, joille moinen "fakta" ei itsessään kerro mitään hyödyllistä. Sen sijaan humanisti voisi alastaan riippuen kysyä, että mitkä seikat johtivat siihen, että Napoleon ylipäänsä pääsi taistelemaan Eurooppaan vuonna 1815 Elballe karkoituksensa jälkeen, ja miksi ranskalaiset häntä yhä kannattivat niin paljon, että olivat valmiita kuolemaan entisen keisarinsa puolesta, vaikka parikymmentä vuotta aikaisemmin olivat surmanneet vanhat kuninkaansa ns. ranskalaisen kansan tahdosta.
Mutta mietipäs, mistä tämä koko keskustelu saa alkunsa. Nimenomaan niistä jonkun muun jo toteamista faktoista. Joku muu on nämä faktat kaivanut ja ne on annettu sinulle tarjottimella. Näin ollen ne eivät ole sinun omia oivalluksiasi ja argumenttejasi, vaan sinäkin olet ne jostain oppinut.
Ilmeisesti et ymmärrä mitään keskustelusta. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo Napoleon. Jos on sivistyneitä ja oppineita ihmisiä keskustelemassa saattaa silti olla, että näkemykset eroavat, ei ole luettu samoja kirjoja, tutkimuksia. Kaikessa on keskustelijan persoona kuitenkin mukana. En oikein ymmärrä millainen keskustelu saadaan aikaan pelkillä omilla oivalluksilla ellei se ole joku kato, keksin just kainalopierut.
No niin. Tämänhän tuolla jo suljinkin pois. Eli tässä sitten kerrotaan toiselle asioita, joita hän ei vielä tiedä. Tässä kun tuntui olevan se vaatimus, että molemmat tietävät samoista asioista saman verran, joten ihmettelin, mistä se keskustelu syntyy, jos kummallekaan ei enää tarvitse niitä asioita kertoa. Muista aihepiireistä ymmärrän asian vallan mainiosti, mutta niistä yleisesti tunnetuista historian faktoista harvemmin sitä tietoa tulee jatkuvasti niin paljon lisää, että näkemykset merkittävästi muuttuvat.
Jos ajatellaan vaikka tuota Napoleon esimerkkiä, kun joku pohdiskeli, miten hän pääsi takaisin Eurooppaan ja miksi armeija ja kansa muutti mielensä. Jos tähän on löydettävissä vastauksia historiasta, sehän tarkoittaa sitä, että joku on aihepiiriä jo tutkinut ja muodostanut niistä oman faktapohjan, jonka perusteella me muut keskustelemme. Näin ollen, jos asiaa pohditaan, me tarvitsemme sitä jonkun toisen faktaa ja vain toistamme sen, koska meillä ei ole siinä keskustelutilanteessa tutkimusvälineitä muodostaa uusia käsityksiä ja näkemyksiä. Me vain toistamme niitä jo lukemiamme näkemyksiä eikä mielestäni hirveän syvällistä pohdintaa, joka tuottaisi jotain uutta.
Sen sijaan monen muun aihepiirin kohdalla voidaan ajatella monenlaisia eri yhteyksiä, esim politiikassa moni asia vaikuttaa moneen asiaan ja toinen näkökulma voi olla paljon olennaisempi. Historiassa en valitettavasti samanlaista monimuotoisuutta näe, ellei niitä peilata jotenkin nykytodellisuuteen tai esim moraalisiin kysymyksiin.
Historian maisterina en todellakaan jaa käsitystäsi selvästikään et tiedä mistä puhut.
En tiedäkään ja siksi kysyin. Sinä voisit nyt historian maisterina minua valaista. Jos istut miehen kanssa sohvalla ja haluat keskustella Napoleonista, miten se keskustelu etenee, jos molemmat tietävät täsmälleen samat asiat aiheesta? Vai onko se keskustelu sittenkin sitä, että sinä kerrot toiselle asioita, joita hän ei tiedä tai muista? Tai jos se on jotain muuta, niin mitä se on? Etkö nyt pysty analysoimaan tämän verran.
Alapeukusta päätellen et pysty analysoimaan. Ja viimeisin argumentti siis oli, että olet historian maisteri. Minä olen tottunut vähän erilaiseen keskusteluun ja perusteluihin.
Annoin alapeukun siksi, että lapsellinen jankkaamisesi käy hermoille. -eri
Ai. Eri näkemykset ja kyseenalaistaminen käykin hermoille. Minä luulin, että täällä nautitaan keskusteluista, joissa voidaan tuoda esiin erilaisia näkemyksiä ja perustella niitä omia. Minä olen perustellut tuossa nyt ummet ja lammet omaa näkemystäni, mutta minulle esitetyt perustelut ovat "et ymmärrä mitään", "olet lapsellinen", "olen historian maisteri" ja "kato keksin kainalopierut".
Sinun on ilmeisesti ihan mahdoton ottaa vastaan puolueetonta kritiikkiä keskustelusi tasosta. Se on sinun ongelmasi. Olet ilmeisen halukas riitelmään, mutta valitettavasti en ala jankuttaa kanssasi.
Toki voin ottaa vastaan kritiikkiä, mutta haluaisin myös kommentteja aiheeseen liittyen. Se, että varsinainen aihe sivuutetaan ja vain sanotaan, miten lapsellinen olen, ei ole kovin rakentavaa kritiikkiä.
Kerro sinä millainen on mielestäsi hyvä keskustelu, jos keskustelu esim. Napoleonin merkityksestä ei sitä ole.
Mielestäni tuolla jo vähän sellaiseen viittasin, mutta voin nyt vaikka ottaa esimerkin aktiivimallista. Siinä voi olla lähtökohtafaktana pelkästään se laki. Sitä voidaan tarkastella useasta näkökulmasta. Mikä on työttömän näkökulma, mikä työnantajan näkökulma, mikä on valtion näkökulma, mikä on vaikutus pitkällä tähtäimellä, mitä henkilökohtaisia tarkoitusperiä poliitikoilla on, voidaan myös analysoida kansalaisten reaktioita, vertailla ulkomaiden malleihin jne. Nämä kaikki keskusteluhaarat lähtevät pelkästään siitä yhdestä faktasta ja se keskustelu voi edetä omalla painollaan ihan vain yhdistelemällä asioita ja vaihtamalla näkökulmaa. Niiden asioiden yhdistelemiseen ja näkökulmien vaihtamiseen ei tarvita kenenkään muun valmiiksi tarjoamaa ja pureskeltua näkökulmaa ja faktaa, vaan oma päättelykyky riittää todella pitkälle moneen suuntaan.
Mutta jos palataan Napoleonin merkityksen pohtimiseen, joku on todennäköisesti pureskellut ne näkökulmat jo valmiiksi, koska eihän aiheesta muuten tiedettäisi mitään, minkä pohjalta voitaisiin pohtia. Näin ainakin minun ymmärrykseni valossa, mutta jos joku toinen on asiasta eri mieltä ja saa Napoleonista keskustelun rakennettua ihan eri tavalla, niin olisin kiinnostunut kuulemaan, miten se tapahtuu.
Ja siis vielä tuosta aktiivimallista sen verran, että siinähän mielenkiintoista juuri on se, että kukaan ei tiedä, miten se etenee ja mielipiteet ovat vahvoja ja vaikutus nykyhetkeen on merkittävä. Ilmaan jää siis monia kysymyksiä, joihin ei heti saada vastausta, mutta ajan mittaan kyllä. Napoleonin kohdalla asia on ihan toisin eikä siinä tavallaan ole mitään "mysteeriä", joka pitäisi tai jonka voisi ratkaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene".
Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.
Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on?
Miksikö historian faktoista pitää käydä keskustelua? En tiedä, mikä sulle riittää mielestäsi faktaksi, ja mitä koko historia sinulle ylipäätään edustaa? Päivämääriä ja taistelujako? Sinulle historian osaamista on kai se, että muistaa, että Napoleon taisteli 16. kesäkuuta vuonna 1815 Waterloossa ja that's it. Mitä siitä keskustelemaan, kaikkihan on jo sillä päivämäärän, henkilön ja paikan muistamisella selvää. Niin kävi, eikä siitä sitten muuta voi päätellä. Päivämäärän ja vuosiluvun kaikki voivat halutessaan oppia ulkoa ja briljeeravat sitten sillä tiedollaan halveksuen humanisteja, joille moinen "fakta" ei itsessään kerro mitään hyödyllistä. Sen sijaan humanisti voisi alastaan riippuen kysyä, että mitkä seikat johtivat siihen, että Napoleon ylipäänsä pääsi taistelemaan Eurooppaan vuonna 1815 Elballe karkoituksensa jälkeen, ja miksi ranskalaiset häntä yhä kannattivat niin paljon, että olivat valmiita kuolemaan entisen keisarinsa puolesta, vaikka parikymmentä vuotta aikaisemmin olivat surmanneet vanhat kuninkaansa ns. ranskalaisen kansan tahdosta.
Mutta mietipäs, mistä tämä koko keskustelu saa alkunsa. Nimenomaan niistä jonkun muun jo toteamista faktoista. Joku muu on nämä faktat kaivanut ja ne on annettu sinulle tarjottimella. Näin ollen ne eivät ole sinun omia oivalluksiasi ja argumenttejasi, vaan sinäkin olet ne jostain oppinut.
Ilmeisesti et ymmärrä mitään keskustelusta. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo Napoleon. Jos on sivistyneitä ja oppineita ihmisiä keskustelemassa saattaa silti olla, että näkemykset eroavat, ei ole luettu samoja kirjoja, tutkimuksia. Kaikessa on keskustelijan persoona kuitenkin mukana. En oikein ymmärrä millainen keskustelu saadaan aikaan pelkillä omilla oivalluksilla ellei se ole joku kato, keksin just kainalopierut.
No niin. Tämänhän tuolla jo suljinkin pois. Eli tässä sitten kerrotaan toiselle asioita, joita hän ei vielä tiedä. Tässä kun tuntui olevan se vaatimus, että molemmat tietävät samoista asioista saman verran, joten ihmettelin, mistä se keskustelu syntyy, jos kummallekaan ei enää tarvitse niitä asioita kertoa. Muista aihepiireistä ymmärrän asian vallan mainiosti, mutta niistä yleisesti tunnetuista historian faktoista harvemmin sitä tietoa tulee jatkuvasti niin paljon lisää, että näkemykset merkittävästi muuttuvat.
Jos ajatellaan vaikka tuota Napoleon esimerkkiä, kun joku pohdiskeli, miten hän pääsi takaisin Eurooppaan ja miksi armeija ja kansa muutti mielensä. Jos tähän on löydettävissä vastauksia historiasta, sehän tarkoittaa sitä, että joku on aihepiiriä jo tutkinut ja muodostanut niistä oman faktapohjan, jonka perusteella me muut keskustelemme. Näin ollen, jos asiaa pohditaan, me tarvitsemme sitä jonkun toisen faktaa ja vain toistamme sen, koska meillä ei ole siinä keskustelutilanteessa tutkimusvälineitä muodostaa uusia käsityksiä ja näkemyksiä. Me vain toistamme niitä jo lukemiamme näkemyksiä eikä mielestäni hirveän syvällistä pohdintaa, joka tuottaisi jotain uutta.
Sen sijaan monen muun aihepiirin kohdalla voidaan ajatella monenlaisia eri yhteyksiä, esim politiikassa moni asia vaikuttaa moneen asiaan ja toinen näkökulma voi olla paljon olennaisempi. Historiassa en valitettavasti samanlaista monimuotoisuutta näe, ellei niitä peilata jotenkin nykytodellisuuteen tai esim moraalisiin kysymyksiin.
Historian maisterina en todellakaan jaa käsitystäsi selvästikään et tiedä mistä puhut.
En tiedäkään ja siksi kysyin. Sinä voisit nyt historian maisterina minua valaista. Jos istut miehen kanssa sohvalla ja haluat keskustella Napoleonista, miten se keskustelu etenee, jos molemmat tietävät täsmälleen samat asiat aiheesta? Vai onko se keskustelu sittenkin sitä, että sinä kerrot toiselle asioita, joita hän ei tiedä tai muista? Tai jos se on jotain muuta, niin mitä se on? Etkö nyt pysty analysoimaan tämän verran.
Huuhtelen sivusta.
Yleissivistys, jota erityisesti akateemisissa opinnoissa pidetään arvossa, on juuri sitä että keskustelijoilla on tietty perustietämys asioista, jolta pohjalta voidaan lähteä käymään varsinaista keskustelua. Ei niin että toinen lähtee ensin ihan perusteista selittämään.
Mikäli ymmärsin kommenttisi historiasta oikein, näkemyksesi oli että historia on faktaa, eikä sen tapahtumien syy-yhteyksissä ole keskusteltavaa. Akateemisessa koulutuksessa oppii, että kunkin esittämät ns. faktat johtuvat hänen lähtöolettamuksistaan, aineistovalinnastaan, näkökulman valinnastaan, ja että ne kaikki voi ja pitää haastaa ja kyseenalaistaa. Ja että historia ei ole faktaa, sitä kirjoittavat voittajat ja sitä tulkitsevat ihmiset oman aikansa arvoista käsin.
Ja siis en ole lukenut historiaa tai mitään sitä liippaavaakaan, olen vain opiskellut yliopistotasolla.
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykypäivänä kelpaa olla akateeminen mies stadissa. Naisia riittää melkein joka viikonpäivälle, jos vain jaksaisi järjestellä tarpeeksi.
Totta. Melkein maanantaille, melkein tiistaille jne.
- akateeminen mies
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vain yksi käyttö miehelle. Enkä siihenkään tarvitse tolvanaa, sillä aivot ovat tärkein sukupuolielin.
On vaikea löytää vertaistani miestä, kieltämättä, mutta ehkä haen oikeista paikoista.
Jos sinkkuuteni niin kovasti aloittajaa häiritsee, ongelma on hänen. Kyllä siihen apu löytyy, varaat vain lääkäriajan.
Välillä mietin, että onko tää "mahdotonta löytää älykästä miestä" jonkinlainen itsetuntoon liittyvä tarve. Kaveri aina valitteli siitä ja etsi miehiä baarista ja tinderistä. No pyysin kaveria aveciksi opiskelubileisiin, jossa olisi paljon älykkäitä ja vapaita fyysikkomiehiä. Ei halunnut lähteä. Silloin hän ehkä ei olisi ollut se poikkeuksellisen älykäs, joka ei saa vertaistaan seuraa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene".
Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.
Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on?
Miksikö historian faktoista pitää käydä keskustelua? En tiedä, mikä sulle riittää mielestäsi faktaksi, ja mitä koko historia sinulle ylipäätään edustaa? Päivämääriä ja taistelujako? Sinulle historian osaamista on kai se, että muistaa, että Napoleon taisteli 16. kesäkuuta vuonna 1815 Waterloossa ja that's it. Mitä siitä keskustelemaan, kaikkihan on jo sillä päivämäärän, henkilön ja paikan muistamisella selvää. Niin kävi, eikä siitä sitten muuta voi päätellä. Päivämäärän ja vuosiluvun kaikki voivat halutessaan oppia ulkoa ja briljeeravat sitten sillä tiedollaan halveksuen humanisteja, joille moinen "fakta" ei itsessään kerro mitään hyödyllistä. Sen sijaan humanisti voisi alastaan riippuen kysyä, että mitkä seikat johtivat siihen, että Napoleon ylipäänsä pääsi taistelemaan Eurooppaan vuonna 1815 Elballe karkoituksensa jälkeen, ja miksi ranskalaiset häntä yhä kannattivat niin paljon, että olivat valmiita kuolemaan entisen keisarinsa puolesta, vaikka parikymmentä vuotta aikaisemmin olivat surmanneet vanhat kuninkaansa ns. ranskalaisen kansan tahdosta.
Mutta mietipäs, mistä tämä koko keskustelu saa alkunsa. Nimenomaan niistä jonkun muun jo toteamista faktoista. Joku muu on nämä faktat kaivanut ja ne on annettu sinulle tarjottimella. Näin ollen ne eivät ole sinun omia oivalluksiasi ja argumenttejasi, vaan sinäkin olet ne jostain oppinut.
Ilmeisesti et ymmärrä mitään keskustelusta. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo Napoleon. Jos on sivistyneitä ja oppineita ihmisiä keskustelemassa saattaa silti olla, että näkemykset eroavat, ei ole luettu samoja kirjoja, tutkimuksia. Kaikessa on keskustelijan persoona kuitenkin mukana. En oikein ymmärrä millainen keskustelu saadaan aikaan pelkillä omilla oivalluksilla ellei se ole joku kato, keksin just kainalopierut.
No niin. Tämänhän tuolla jo suljinkin pois. Eli tässä sitten kerrotaan toiselle asioita, joita hän ei vielä tiedä. Tässä kun tuntui olevan se vaatimus, että molemmat tietävät samoista asioista saman verran, joten ihmettelin, mistä se keskustelu syntyy, jos kummallekaan ei enää tarvitse niitä asioita kertoa. Muista aihepiireistä ymmärrän asian vallan mainiosti, mutta niistä yleisesti tunnetuista historian faktoista harvemmin sitä tietoa tulee jatkuvasti niin paljon lisää, että näkemykset merkittävästi muuttuvat.
Jos ajatellaan vaikka tuota Napoleon esimerkkiä, kun joku pohdiskeli, miten hän pääsi takaisin Eurooppaan ja miksi armeija ja kansa muutti mielensä. Jos tähän on löydettävissä vastauksia historiasta, sehän tarkoittaa sitä, että joku on aihepiiriä jo tutkinut ja muodostanut niistä oman faktapohjan, jonka perusteella me muut keskustelemme. Näin ollen, jos asiaa pohditaan, me tarvitsemme sitä jonkun toisen faktaa ja vain toistamme sen, koska meillä ei ole siinä keskustelutilanteessa tutkimusvälineitä muodostaa uusia käsityksiä ja näkemyksiä. Me vain toistamme niitä jo lukemiamme näkemyksiä eikä mielestäni hirveän syvällistä pohdintaa, joka tuottaisi jotain uutta.
Sen sijaan monen muun aihepiirin kohdalla voidaan ajatella monenlaisia eri yhteyksiä, esim politiikassa moni asia vaikuttaa moneen asiaan ja toinen näkökulma voi olla paljon olennaisempi. Historiassa en valitettavasti samanlaista monimuotoisuutta näe, ellei niitä peilata jotenkin nykytodellisuuteen tai esim moraalisiin kysymyksiin.
Historian maisterina en todellakaan jaa käsitystäsi selvästikään et tiedä mistä puhut.
En tiedäkään ja siksi kysyin. Sinä voisit nyt historian maisterina minua valaista. Jos istut miehen kanssa sohvalla ja haluat keskustella Napoleonista, miten se keskustelu etenee, jos molemmat tietävät täsmälleen samat asiat aiheesta? Vai onko se keskustelu sittenkin sitä, että sinä kerrot toiselle asioita, joita hän ei tiedä tai muista? Tai jos se on jotain muuta, niin mitä se on? Etkö nyt pysty analysoimaan tämän verran.
Huuhtelen sivusta.
Yleissivistys, jota erityisesti akateemisissa opinnoissa pidetään arvossa, on juuri sitä että keskustelijoilla on tietty perustietämys asioista, jolta pohjalta voidaan lähteä käymään varsinaista keskustelua. Ei niin että toinen lähtee ensin ihan perusteista selittämään.Mikäli ymmärsin kommenttisi historiasta oikein, näkemyksesi oli että historia on faktaa, eikä sen tapahtumien syy-yhteyksissä ole keskusteltavaa. Akateemisessa koulutuksessa oppii, että kunkin esittämät ns. faktat johtuvat hänen lähtöolettamuksistaan, aineistovalinnastaan, näkökulman valinnastaan, ja että ne kaikki voi ja pitää haastaa ja kyseenalaistaa. Ja että historia ei ole faktaa, sitä kirjoittavat voittajat ja sitä tulkitsevat ihmiset oman aikansa arvoista käsin.
Ja siis en ole lukenut historiaa tai mitään sitä liippaavaakaan, olen vain opiskellut yliopistotasolla.Ohis
En tarkoittanut, ettei syy-yhteyksissä ole keskusteltavaa. Tarkoitin sitä, että myös ne yleisimmät syy-yhteydet ovat todennäköisesti molempien keskustelijoiden tiedossa siinä vaiheessa kun keskustelu alkaa. Siis rautalankaesimerkkinä jos joku pohtii, että Napoleonilla oli suuri vaikutus Euroopan historiaan, se vaikutus on myös sitä historiallista faktaa eikä mikään hirveän tuore oivallus. Uskaltaisin väittää, että lähes kaikki näkökulmat on koluttu moneen kertaan ja Napoleonista keskustelevat varmasti nämä näkökulmat pääpiirteissään tietävät.
Mistä te yleensä edes löydätte näitä akateemisia sinkkunaisia? Jos etsin vaikka suomi24:n deittisivulta niin yliopistokoulutuksen saaneita naisia kuvallisella profiililla löytyy huimat 32 kpl koko maasta. Wooohooo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä te yleensä edes löydätte näitä akateemisia sinkkunaisia? Jos etsin vaikka suomi24:n deittisivulta niin yliopistokoulutuksen saaneita naisia kuvallisella profiililla löytyy huimat 32 kpl koko maasta. Wooohooo!
Minä ainakin olen tinderissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene".
Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.
Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on?
Miksikö historian faktoista pitää käydä keskustelua? En tiedä, mikä sulle riittää mielestäsi faktaksi, ja mitä koko historia sinulle ylipäätään edustaa? Päivämääriä ja taistelujako? Sinulle historian osaamista on kai se, että muistaa, että Napoleon taisteli 16. kesäkuuta vuonna 1815 Waterloossa ja that's it. Mitä siitä keskustelemaan, kaikkihan on jo sillä päivämäärän, henkilön ja paikan muistamisella selvää. Niin kävi, eikä siitä sitten muuta voi päätellä. Päivämäärän ja vuosiluvun kaikki voivat halutessaan oppia ulkoa ja briljeeravat sitten sillä tiedollaan halveksuen humanisteja, joille moinen "fakta" ei itsessään kerro mitään hyödyllistä. Sen sijaan humanisti voisi alastaan riippuen kysyä, että mitkä seikat johtivat siihen, että Napoleon ylipäänsä pääsi taistelemaan Eurooppaan vuonna 1815 Elballe karkoituksensa jälkeen, ja miksi ranskalaiset häntä yhä kannattivat niin paljon, että olivat valmiita kuolemaan entisen keisarinsa puolesta, vaikka parikymmentä vuotta aikaisemmin olivat surmanneet vanhat kuninkaansa ns. ranskalaisen kansan tahdosta.
Mutta mietipäs, mistä tämä koko keskustelu saa alkunsa. Nimenomaan niistä jonkun muun jo toteamista faktoista. Joku muu on nämä faktat kaivanut ja ne on annettu sinulle tarjottimella. Näin ollen ne eivät ole sinun omia oivalluksiasi ja argumenttejasi, vaan sinäkin olet ne jostain oppinut.
Ilmeisesti et ymmärrä mitään keskustelusta. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo Napoleon. Jos on sivistyneitä ja oppineita ihmisiä keskustelemassa saattaa silti olla, että näkemykset eroavat, ei ole luettu samoja kirjoja, tutkimuksia. Kaikessa on keskustelijan persoona kuitenkin mukana. En oikein ymmärrä millainen keskustelu saadaan aikaan pelkillä omilla oivalluksilla ellei se ole joku kato, keksin just kainalopierut.
No niin. Tämänhän tuolla jo suljinkin pois. Eli tässä sitten kerrotaan toiselle asioita, joita hän ei vielä tiedä. Tässä kun tuntui olevan se vaatimus, että molemmat tietävät samoista asioista saman verran, joten ihmettelin, mistä se keskustelu syntyy, jos kummallekaan ei enää tarvitse niitä asioita kertoa. Muista aihepiireistä ymmärrän asian vallan mainiosti, mutta niistä yleisesti tunnetuista historian faktoista harvemmin sitä tietoa tulee jatkuvasti niin paljon lisää, että näkemykset merkittävästi muuttuvat.
Jos ajatellaan vaikka tuota Napoleon esimerkkiä, kun joku pohdiskeli, miten hän pääsi takaisin Eurooppaan ja miksi armeija ja kansa muutti mielensä. Jos tähän on löydettävissä vastauksia historiasta, sehän tarkoittaa sitä, että joku on aihepiiriä jo tutkinut ja muodostanut niistä oman faktapohjan, jonka perusteella me muut keskustelemme. Näin ollen, jos asiaa pohditaan, me tarvitsemme sitä jonkun toisen faktaa ja vain toistamme sen, koska meillä ei ole siinä keskustelutilanteessa tutkimusvälineitä muodostaa uusia käsityksiä ja näkemyksiä. Me vain toistamme niitä jo lukemiamme näkemyksiä eikä mielestäni hirveän syvällistä pohdintaa, joka tuottaisi jotain uutta.
Sen sijaan monen muun aihepiirin kohdalla voidaan ajatella monenlaisia eri yhteyksiä, esim politiikassa moni asia vaikuttaa moneen asiaan ja toinen näkökulma voi olla paljon olennaisempi. Historiassa en valitettavasti samanlaista monimuotoisuutta näe, ellei niitä peilata jotenkin nykytodellisuuteen tai esim moraalisiin kysymyksiin.
Historian maisterina en todellakaan jaa käsitystäsi selvästikään et tiedä mistä puhut.
En tiedäkään ja siksi kysyin. Sinä voisit nyt historian maisterina minua valaista. Jos istut miehen kanssa sohvalla ja haluat keskustella Napoleonista, miten se keskustelu etenee, jos molemmat tietävät täsmälleen samat asiat aiheesta? Vai onko se keskustelu sittenkin sitä, että sinä kerrot toiselle asioita, joita hän ei tiedä tai muista? Tai jos se on jotain muuta, niin mitä se on? Etkö nyt pysty analysoimaan tämän verran.
Huuhtelen sivusta.
Yleissivistys, jota erityisesti akateemisissa opinnoissa pidetään arvossa, on juuri sitä että keskustelijoilla on tietty perustietämys asioista, jolta pohjalta voidaan lähteä käymään varsinaista keskustelua. Ei niin että toinen lähtee ensin ihan perusteista selittämään.Mikäli ymmärsin kommenttisi historiasta oikein, näkemyksesi oli että historia on faktaa, eikä sen tapahtumien syy-yhteyksissä ole keskusteltavaa. Akateemisessa koulutuksessa oppii, että kunkin esittämät ns. faktat johtuvat hänen lähtöolettamuksistaan, aineistovalinnastaan, näkökulman valinnastaan, ja että ne kaikki voi ja pitää haastaa ja kyseenalaistaa. Ja että historia ei ole faktaa, sitä kirjoittavat voittajat ja sitä tulkitsevat ihmiset oman aikansa arvoista käsin.
Ja siis en ole lukenut historiaa tai mitään sitä liippaavaakaan, olen vain opiskellut yliopistotasolla.Ohis
En tarkoittanut, ettei syy-yhteyksissä ole keskusteltavaa. Tarkoitin sitä, että myös ne yleisimmät syy-yhteydet ovat todennäköisesti molempien keskustelijoiden tiedossa siinä vaiheessa kun keskustelu alkaa. Siis rautalankaesimerkkinä jos joku pohtii, että Napoleonilla oli suuri vaikutus Euroopan historiaan, se vaikutus on myös sitä historiallista faktaa eikä mikään hirveän tuore oivallus. Uskaltaisin väittää, että lähes kaikki näkökulmat on koluttu moneen kertaan ja Napoleonista keskustelevat varmasti nämä näkökulmat pääpiirteissään tietävät.
Miten tämä eroaa mielestäsi kuvaamastasi aktiivimallikeskustelusta, johon on tällä hetkellä osallistuttu harvinaisen laajasti eri puolueiden taholta, yhteiskuntatieteiden, rahoituksen, ammattiyhdistysliikkeiden taholta. Mitä niin briljantin omaperäistä sinä siitä kykenet sanomaan, mitä ei ole jo joku muu sanonut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene".
Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.
Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on?
Miksikö historian faktoista pitää käydä keskustelua? En tiedä, mikä sulle riittää mielestäsi faktaksi, ja mitä koko historia sinulle ylipäätään edustaa? Päivämääriä ja taistelujako? Sinulle historian osaamista on kai se, että muistaa, että Napoleon taisteli 16. kesäkuuta vuonna 1815 Waterloossa ja that's it. Mitä siitä keskustelemaan, kaikkihan on jo sillä päivämäärän, henkilön ja paikan muistamisella selvää. Niin kävi, eikä siitä sitten muuta voi päätellä. Päivämäärän ja vuosiluvun kaikki voivat halutessaan oppia ulkoa ja briljeeravat sitten sillä tiedollaan halveksuen humanisteja, joille moinen "fakta" ei itsessään kerro mitään hyödyllistä. Sen sijaan humanisti voisi alastaan riippuen kysyä, että mitkä seikat johtivat siihen, että Napoleon ylipäänsä pääsi taistelemaan Eurooppaan vuonna 1815 Elballe karkoituksensa jälkeen, ja miksi ranskalaiset häntä yhä kannattivat niin paljon, että olivat valmiita kuolemaan entisen keisarinsa puolesta, vaikka parikymmentä vuotta aikaisemmin olivat surmanneet vanhat kuninkaansa ns. ranskalaisen kansan tahdosta.
Mutta mietipäs, mistä tämä koko keskustelu saa alkunsa. Nimenomaan niistä jonkun muun jo toteamista faktoista. Joku muu on nämä faktat kaivanut ja ne on annettu sinulle tarjottimella. Näin ollen ne eivät ole sinun omia oivalluksiasi ja argumenttejasi, vaan sinäkin olet ne jostain oppinut.
Ilmeisesti et ymmärrä mitään keskustelusta. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo Napoleon. Jos on sivistyneitä ja oppineita ihmisiä keskustelemassa saattaa silti olla, että näkemykset eroavat, ei ole luettu samoja kirjoja, tutkimuksia. Kaikessa on keskustelijan persoona kuitenkin mukana. En oikein ymmärrä millainen keskustelu saadaan aikaan pelkillä omilla oivalluksilla ellei se ole joku kato, keksin just kainalopierut.
No niin. Tämänhän tuolla jo suljinkin pois. Eli tässä sitten kerrotaan toiselle asioita, joita hän ei vielä tiedä. Tässä kun tuntui olevan se vaatimus, että molemmat tietävät samoista asioista saman verran, joten ihmettelin, mistä se keskustelu syntyy, jos kummallekaan ei enää tarvitse niitä asioita kertoa. Muista aihepiireistä ymmärrän asian vallan mainiosti, mutta niistä yleisesti tunnetuista historian faktoista harvemmin sitä tietoa tulee jatkuvasti niin paljon lisää, että näkemykset merkittävästi muuttuvat.
Jos ajatellaan vaikka tuota Napoleon esimerkkiä, kun joku pohdiskeli, miten hän pääsi takaisin Eurooppaan ja miksi armeija ja kansa muutti mielensä. Jos tähän on löydettävissä vastauksia historiasta, sehän tarkoittaa sitä, että joku on aihepiiriä jo tutkinut ja muodostanut niistä oman faktapohjan, jonka perusteella me muut keskustelemme. Näin ollen, jos asiaa pohditaan, me tarvitsemme sitä jonkun toisen faktaa ja vain toistamme sen, koska meillä ei ole siinä keskustelutilanteessa tutkimusvälineitä muodostaa uusia käsityksiä ja näkemyksiä. Me vain toistamme niitä jo lukemiamme näkemyksiä eikä mielestäni hirveän syvällistä pohdintaa, joka tuottaisi jotain uutta.
Sen sijaan monen muun aihepiirin kohdalla voidaan ajatella monenlaisia eri yhteyksiä, esim politiikassa moni asia vaikuttaa moneen asiaan ja toinen näkökulma voi olla paljon olennaisempi. Historiassa en valitettavasti samanlaista monimuotoisuutta näe, ellei niitä peilata jotenkin nykytodellisuuteen tai esim moraalisiin kysymyksiin.
Historian maisterina en todellakaan jaa käsitystäsi selvästikään et tiedä mistä puhut.
En tiedäkään ja siksi kysyin. Sinä voisit nyt historian maisterina minua valaista. Jos istut miehen kanssa sohvalla ja haluat keskustella Napoleonista, miten se keskustelu etenee, jos molemmat tietävät täsmälleen samat asiat aiheesta? Vai onko se keskustelu sittenkin sitä, että sinä kerrot toiselle asioita, joita hän ei tiedä tai muista? Tai jos se on jotain muuta, niin mitä se on? Etkö nyt pysty analysoimaan tämän verran.
Huuhtelen sivusta.
Yleissivistys, jota erityisesti akateemisissa opinnoissa pidetään arvossa, on juuri sitä että keskustelijoilla on tietty perustietämys asioista, jolta pohjalta voidaan lähteä käymään varsinaista keskustelua. Ei niin että toinen lähtee ensin ihan perusteista selittämään.Mikäli ymmärsin kommenttisi historiasta oikein, näkemyksesi oli että historia on faktaa, eikä sen tapahtumien syy-yhteyksissä ole keskusteltavaa. Akateemisessa koulutuksessa oppii, että kunkin esittämät ns. faktat johtuvat hänen lähtöolettamuksistaan, aineistovalinnastaan, näkökulman valinnastaan, ja että ne kaikki voi ja pitää haastaa ja kyseenalaistaa. Ja että historia ei ole faktaa, sitä kirjoittavat voittajat ja sitä tulkitsevat ihmiset oman aikansa arvoista käsin.
Ja siis en ole lukenut historiaa tai mitään sitä liippaavaakaan, olen vain opiskellut yliopistotasolla.Ohis
En tarkoittanut, ettei syy-yhteyksissä ole keskusteltavaa. Tarkoitin sitä, että myös ne yleisimmät syy-yhteydet ovat todennäköisesti molempien keskustelijoiden tiedossa siinä vaiheessa kun keskustelu alkaa. Siis rautalankaesimerkkinä jos joku pohtii, että Napoleonilla oli suuri vaikutus Euroopan historiaan, se vaikutus on myös sitä historiallista faktaa eikä mikään hirveän tuore oivallus. Uskaltaisin väittää, että lähes kaikki näkökulmat on koluttu moneen kertaan ja Napoleonista keskustelevat varmasti nämä näkökulmat pääpiirteissään tietävät.
Miten tämä eroaa mielestäsi kuvaamastasi aktiivimallikeskustelusta, johon on tällä hetkellä osallistuttu harvinaisen laajasti eri puolueiden taholta, yhteiskuntatieteiden, rahoituksen, ammattiyhdistysliikkeiden taholta. Mitä niin briljantin omaperäistä sinä siitä kykenet sanomaan, mitä ei ole jo joku muu sanonut?
En sanokaan, että se olisi erityisen omaperäistä, mutta pointti on se, että asiasta ei ole virallista paradigmaa ja vuosikausien tutkimustuloksia, joiden perusteella näkemykset olisivat kaikilla suunnilleen yhteneväisiä, vaan aika epävarmalla pohjalla mennään ja suurin osa keskustelusta on nimenomaan spekulointia ja mielipiteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vain yksi käyttö miehelle. Enkä siihenkään tarvitse tolvanaa, sillä aivot ovat tärkein sukupuolielin.
On vaikea löytää vertaistani miestä, kieltämättä, mutta ehkä haen oikeista paikoista.
Jos sinkkuuteni niin kovasti aloittajaa häiritsee, ongelma on hänen. Kyllä siihen apu löytyy, varaat vain lääkäriajan.
Välillä mietin, että onko tää "mahdotonta löytää älykästä miestä" jonkinlainen itsetuntoon liittyvä tarve. Kaveri aina valitteli siitä ja etsi miehiä baarista ja tinderistä. No pyysin kaveria aveciksi opiskelubileisiin, jossa olisi paljon älykkäitä ja vapaita fyysikkomiehiä. Ei halunnut lähteä. Silloin hän ehkä ei olisi ollut se poikkeuksellisen älykäs, joka ei saa vertaistaan seuraa?
Sivusta, ja viiteryhmään kuulumattomana (akateeminen nainen, naimisissa jo toista kertaa, ensimmäinen mies akateeminen, toinen ei-akateeminen) vähän siltä tuntuu. Kannattaisi ehkä pohtia mitä kumppanilta halutaan. Onko järkevää ajatella, että haluaa jakaa kaiken yhden ihmisen kanssa, kaikki toiveet ja tarpeet lastataan yhden ihmisen kannettavaksi? Vai jakaisiko tuota niin, että työkavereiden kanssa puhuu syvällisesti niistä omaan koulutukseen liittyvistä asioista, olis se historiaa, Suomen politiikkaa tai lasten kehityspsykologiaa, naiskavereiden kanssa pohtii muodin ja sisustuksen tuulia niin halutessaan - ja parisuhteessa kumppanin kanssa niitä omia syvimpiä tarpeita ja toiveita, arjen asioita huolia ja niitä iloa ja voimaa tuovia juttuja? Itse olen elämässäni nähnyt kuinka vähän loppujen lopuksi samanlainen koulutustausta ihmisiä yhdistää parisuhteessa, ne persoonaan liittyvät asiat ovat arjessa paljon tärkeämpiä. Tärkeintä kuitenkin on halu yrittää ymmärtää toista, koulutuksen sijaan suht samanlainen älykkyystaso ja yhtenäiset toiveet parisuhteessa tärkeissä asioissa. Vaikka keskustelu kansalaissodan merkityksestä suomalaiselle yhteiskunnalle sujuisi innostavasti tuskin se kovin kauaa suhdetta jaksaisi lämmittää jos huumorintaju, käsitys ja tarve läheisyydestä ja seksistä ja tulevaisuudenajatukset lasten, asumisen ja vapaa-ajan suhteen olisivat ihan erilaisia. Ja viikonlopun vieton suhteen - vilkaisin tätä ketjua ja taitaa ne samat ihmiset viettää koko vapaa-aikansa täällä kiistellen. Elämä taitaa kuitenkin olla netin ulkopuolella, sinne suuntaan nyt minäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hassua että täällä akateemiset miehet kuvataan joiksikin vastustamattomiksi jumalolennoiksi. Muistelkaa millaisia luokan koulussa parhaiten pärjäävät pojat olivat, usein nörtiksi ja tylsiksi miellettyjä joilla ei tyttöjä paljon riittänyt. Yliopistossa on kiistämättä paljon rutisevan kuivia miehiä joita ei naissankaruus kyllä kiinnosta. Suorittajatyypit ovat usein tylsiä.Itse halusin sekä hauskan että älykkään miehen, sellaisen onneksi löysin. Kauhean komea hän ei ole ja olen satavarma että naapuruston naiset ihailevat omia moottoripyöriä rassaavia trendikkäämpiä miehiään eivätkä todella kadehdi akateemista miestäni.
Oikismissi ja kauppishurmuri ovat kyllä harvinaisuuksia, pääosa ihmisistä on aika tavallisia. Akateemisissa naisissa on joitain kiinnostuksen kohteiltaan ja ajatusmaailmaltaan niin erikoisia että he eivät perusperan kanssa yhteen käy. Myös on tavallisia käytännön ihmisiä, he pariutuivat opintojen alkuvaiheessa.
Minuakin kummastuttaa nämä kuvaukset akateemisista omana ylivertaisena rotunaan.
Omissa opiskelukavereissa oli paitsi näitä, myös valtavasti niitä luokan hiljaisia tyttöjä jotka tekivät kiltisti läksynsä mutta ryhmäkeskusteluissa eivät saaneet suutaan auki kun piti kertoa oma mielipide jostain. Suurin osa nyt kolmen kympin tienoilla tyytyy mielellään tavalliseen keskiluokkaiseen arkeen jossa akateemisuus ja kunnianhimo eivät näy millään tavalla.
Harvassa ovat karismaattiset, sivistyneet, maailmanmatkaaja-seikkailija-toimitusjohtajat. Puhumattakaan naispuolisista sellaisista.
Opiskeluaikana oli kyllä vaikka minkälaisia kuvitelmia ja unelmia, yliopisto muodostaa oman kuplansa johon kuuluu ylpeys akateemisuudesta. Kun siitä kuplasta hypätään ulos, elämä onkin samanlaista kuin muillakin.
Ettei vain tämä olisi syy miksi kolkyt plus akateemisia sinkkunaisia ilmestyy Tsadiin kuin sieniä sateella? Akateemisuus on kuviteltu reitiksi etupulpetista parempiin piireihin. Tässä kuvitelmassa elellään jonkin aikaa, vaatien "samanlaista" miestä (todellisuudessa erilaista, koska nainen ei ole mikään suuri menestyjä). Lopulta huomataan että hyvät miehet, ne tavalliset akateemiset ja vähän fiksummat amkkilaiset/amikset, on jo viety.
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heippa, 1212-heebo.
Minä olen tutkinnoton, mutta älykäs ja monella tapaa melko sivistynyt nainen. Olen juuri sitä jo vuosia kärvistellyt, kun en yliopiston käyneille miehille kelpaa. (Lukuunottamatta ihan paria poikkeusta, joiden kohdalla epätoivon syyt olivat aika selviä ja minulle kynnyskysymyksiä. Kuuluivat muuten sattumoisin siihen sivistymättömään ja suhteellisen vähä-älyiseen osaan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista. Tai siis, ei ollenkaan sattumoisin, vaikka puutteensa eivät siihen tyhjennykään.) He olisivat tuttavapiirien, kiinnostuksen kohteiden, yleissivistyksen, käytöksen, ulosannin, maailmankuvan, ulkonäön, arvojen ja ehkä joidenkin muidenkin asioiden perusteella minulle luontainen kohderyhmä. Mutta vaikka sitä ei suoraan sanotakaan, olen hyvin voimakkaasti saanut sen vaikutelman että kouluttamattomuuteni ja alhainen statukseni haittaa pahasti mahdollisuuksiani heidän parissaan.
Olen yrittänyt etsiä älykkäitä ja sivistyneitä mutta vähemmän koulutettuja miehiä yliopistokoulutetun tuttavapiirini ulkopuolelta ja deittisivuilta siinä toivossa, että olisin heidän silmissään haluttavampi. Siis ihan kokemuksen nöyrentämänä pitänyt silmäni auki ja tutkinut oletuksiani sivistyksestä ja älystä ja siitä miten ne ihmisessä näkyvät. Karu totuus on, ettei älykkäitä ja sivistyneitä hirveästi löydy yliopistokoulutettujen ulkopuolelta. Olen tavannut elämäni aikana vain harvoja. Yksikään ei ole ollut ikäiseni, vapailla markkinoilla ja monogaaminen.
Ajattelinkin sinulta kysyä, tiedätkö mistä voisin löytää kaltaiseni sinkkumiehen? Jos sinulla on lisäksi ajatuksia siitä, miten tunnistaa älykäs ja sivistynyt mutta kouluttautumaton ihminen, kuulisin mielelläni myös niitä. En kauheasti ymmärrä sellaisesta älykkyydestä ja sivistyksestä, joka päällepäin ei vaikuta samalta kuin korkea koulutus.
Avataanpa tätä hieman.
Sivistys, ainakin useimmille naisille, oikeasti tarkoittaa vähän monista asioista tietävää sosiaalista briljeeraajaa. Miestä jota kelpaa näyttää ystäville, jonka sivistyneisyys ja verbaalinen lahjakkuus loistaa ravintolan joka nurkkaan kun tämä ylöspäin katselevan naisystävänsä vieressä kertoo muiden kuunnellessa. Luonnollisesti tähän lisätään muut asiat kuten pituus, matala ääni, komeat kasvot, itsevarmuus, määrätietoisuus, kunnianhimoisuus, jne - sama litania kuin kaikilla muillakin naisilla.
Menikö oikein?
Eli sivistys tarkoittaa statusta, jotain mikä näkyy päällepäin ja minkä muutkin näkevät. Sen on myös oltava sivistystä jonka pystyy liittämään naisten enemmistön mielenkiinnon kohteisiin kuten matkailuun ja ruokakulttuuriin. Sivistys joka käy ilmi ensisijaisesti kahden kesken, mahdollisesti liittyen syvällisempään ymmärrykseen hieman rajatummista aihealueista, ei ole kiinnostavaa.
Osuiko tämä?
Lisäksi tarvitsisin tietoa ikähaarukasta ja siitä asutko A) Tsadissa B) jossain muussa isommassa kaupungissa C) pikkukaupungissa tai maaseudulla.
Kylmä totuus on että sosiaalisen briljeeraajan haluaa lähes jokainen nainen, ja näitä miehiä ei riitä kaikille. Jos sen sijaan haussa on syvällinen, ajatteleva, lukemista harrastava introvertti...tilanne näyttää paremmalta, silloin kyse on lähinnä siitä etteivät nämä miehet pomppaa esille samoin kuin sivistystä omaavat sosiaaliset lahjakkuudet.
Mutta vastaa kysymyksiin, niin katsotaan mitä tilanteellesi voisi tehdä.
Kiitos vastauksesta.
Joo, kyllä sellainen riittävä ymmärrys monesta asiasta laaja-alaisesti on osa sivistystä. Ei niinkään faktatiedoilla päteminen tai joka asiasta mielipiteensä lausuminen, vaan lähinnä riittävä pohjatieto maailmasta että osaa asettaa uusia asioita kontekstiin.
Verbaalinen lahjakkuus itsessään on älykkyyttä, mutta pitkälle kehitetty verbaalinen potentiaali on minusta täysin reilua laskea sivistykseen. En erottele noita käytännössä vaan pidän verbaalista kyvykkyyttä osoituksena kummastakin.
Jotta voimme viestiä hyvässä hengessä, toivoisin ettet suorilta käsin oleta minua kauhean tyhmäksi, epärehelliseksi tai tekopyhäksi vaikka nainen olenkin. Haloefekti varmasti vaikuttaa minuunkin, mutta sivistys on sivistystä, ulkonäkö ulkonäköä, status statusta ja luonne luonnetta ja puhun niistä omilla nimillään. Määrätietoisuudesta tai kunnianhimosta en edes pidä, koska olen niin perinpohjaisen tottunut yhdistämään ne ylenkatseelliseen asenteeseen itseäni kohtaan että koen ne vieraannuttaviksi jo itsessäänkin.
Kyllä sivistyksen on näyttävä ulospäin jollakin tapaa. Vähintään nyt minulle. Eihän se muuten voisi olla valintakriteeri. Et varmaan tätä usko, mutta minulla ei ole ystävieni kanssa kateutta tai kilpailua. Ihan tarkoituksellisen valikoinnin johdosta. Alhaisessa statuksessa on se valtavan hyvä puoli, ettei sen ylläpitämiseksi tarvitse nähdä vaivaa.
Pidän sivistyksen tärkeimpänä osana tyylikästä käytöstä. Käytöstapoja, mutta myös kuuntelutaitoa, hyvin kehittyneitä sosiaalisia vaistoja, kykyä ottaa vastaan signaaleja toisilta, kykyä kannatella ja luotsata tilannetta tarvittaessa, kykyä seivailla toisia, laajemminkin kykyä toimia erilaisissa tilanteissa hienovaraisesti ja toiset huomioiden. Ei tarvitse olla ekstrovertti eikä mitenkään hirveän sulava, yksilöllisiä tapoja ilmentää perusmalleja löytyy kyllä, ja väitän tunnistavani niistä monia hienovaraisempia koska olen itsekin nörtti ja suuri osa ystävistäni on aina ollut tavalla tai toisella sosiaalisesti estyneitä. Olen siinä käsityksessä, että naiset yleisestikin pitävät kuvailtua sivistyneenä käytöksenä.
Muutenkin sivistys minun mielessäni pitää sisällään ennen kaikkea taitoja ja toimintamalleja, vähemmän tietoa. Kriittinen ajattelukyky, taito ottaa selvää asioista, introspektiokyky ja itsetuntemus nostavat kaikki ihmisen sivistystasoa. Harrastuneisuus oikeastaan missä tahansa asiassa myös. Yleistyksenä: kaikki hyvät taidot jotka ovat tavalla tai toisella opettelun tulosta eivätkä voi seurata yksin luontaisesta lahjakkuudesta. Ja jotta et nyt oleta että odotan tätä koko listaa mieheltä: en missään nimessä, ja päivänselvästi mies joka tässä kaikessa loistaa olisi aivan liian tasokas minulle, ei minulla mahtaisi olla hänelle älyllisesti paljonkaan annettavaa paitsi innokas yleisö. Sellainen tuskin ketään pitkään stimuloi.
En ole törmännyt tuohon briljeeraamisen käsitteeseen ennen. Jos siihen liittyy seurassa ollessa äänekkyyttä, jonkinlaisen show’n vetämistä ja tilanteiden dominoimista, en todellakaan pidä sitä viehättävänä piirteenä. Olen joissakin tilanteissa valmis ymmärtämään sitä, erityisesti jos se on kuori jolla peitellään ujoutta tai muuta sosiaalista haastetta. Itsekin sorrun siihen välillä ujouteni takia.
Asun Helsingissä, olen 30, enkä halua itseäni kauheasti vanhempaa miestä. Ei haittaa jos on eronnut ja/tai lapsia.
Nyt varmaankin ymmärrät miksi kuvaamaasi miestä on vaikeaa löytää. Kaikki naiset haluavat kuvaamasi miehen. Joko koska ovat itsekin sellaisia, tai koska sosiaalisesti taitava mies täydentäisi heidän puutteitaan. Kutsun tätä samanlaisuus-erilaisuusperiaatteeksi.
Quote:
"Ei tarvitse olla ekstrovertti eikä mitenkään hirveän sulava, yksilöllisiä tapoja ilmentää perusmalleja löytyy kyllä, ja väitän tunnistavani niistä monia hienovaraisempia koska olen itsekin nörtti ja suuri osa ystävistäni on aina ollut tavalla tai toisella sosiaalisesti estyneitä"
...ja miten on, onko ystäviesi unelmamies sosiaalisesti estynyt (samanlainen) vai sosiaalisesti aktiivinen (erilainen)? Entäs millainen uskoisit sosiaalisesti aktiivisen naisen unelmamiehen olevan, samanlainen vai erilainen?
See?
Lisäksi sinun kuvaamasi sosiaalisuus joka perustuu pintapuoliseen tietoon monista asioista, sosiaalisiin vaistoihin ja tunteista keskustelemiseen, esiintyy voimakkaammin naisissa. Kun haussa on mies jossa on maskuliininen puoli ja sen lisäksi erikoisvarusteena kuvaamasi "feminiininen" puoli, tarjonta vähenee entisestään. Tämä on kuin minä hakisin pehmeää ja feminiinistä naista joka sen lisäksi osaa rakentaa talon ja puolustaa minua tappelussa.
Sosiaalinen briljeeraaminen voi olla dominoivaa ja äänekästä, tai sitten ei. Tässä tapauksessa luultavasti ei. Se on mitä tahansa sellaista joka herättää joukon huomion ja saa osakseen ihailua.
Lisäksi kuvaat olevasi nörtti, mutta selkeästi ihannemiehesi olisi enemmänkin sivistynyt maailmanmatkaaja-luennoitsija-sosiaalinen briljeeraaja, jota voisit katsella ylöspäin. Jos sinä haluat olla hypergaminen näissä asioissa, missä asioissa sinä olisit hyvä diili miehelle? Ei, erityisyytesi ja uniikki luonteesi ei riitä. Et voi asettua vain saamapuolelle.
Introverttejä nörttejä riittää kyllä, korkeakoulutuksella ja ilman. Käytöstavat omaavia ja miehiksi tunneälykkäitä, ei kuulosta mahdottomalta. Jos et vaadi sosiaalista briljeeraamista, menestystä tai komeutta (paitsi tietenkin jos olet erittäin hyvännäköinen ikäiseksesi). Se että miehen tulisi hallita aihe kuin aihe, ja erityisesti naisten suosimat aiheet kuten matkustelu ja ruoka, on kova vaatimus. Sen täyttäviä miehiä on vähän, miehet useammin keskittyvät muutamiin aiheisiin syvällisemmin.
Nettitreffit ovat hyvä paikka, jos kerran harrastuksista ym ei ole löytynyt. Baarit ja Tinder, liian pintapuolisia. Tässä auttaisin mielelläni, mutta ymmärrän ettei halua laittaa profiiliasi tänne. Ehkä sinun täytyy myös olla aloitteellisempi; jos et ole prinsessa, et voi pelata prinsessataktiikalla.
Minun suositukseni on että unohda alkuun sivistys ja verbaalinen briljeeraaminen. Etsi älykkyyttä. Kiinnität jo varmasti huomiota kijoitusasuun. Harrastaako mies jotain älykkyyteen viittaavaa? Entäs lukemista? Sivistys ei välttämättä selviä heti, ja sitähän voi hankkia lisää. Tämä suositus siksi koska muussa tapauksessa kiinnität huomiosi muidenkin tavoittelemiin sosiaalisesti lahjakkaisiin briljeeraajiin, ja lopputulos on sama kuin tähänkin mennessä.
Oletan myös että olet normaalipainoinen ja panostat ainakin jonkin verran ulkoiseen olemukseesi. Lisäksi voisit lukea kirjoja naisellisuudesta. Ja nyt en tarkoita naisten kirjoittamia sellaisia, vaan sovinistien ja pelurien kirjoja. Vaikka torjuisit 99% saamistasi ehdotuksista, se 1% saattaa opettaa sinulle jotain uutta.En ihan tunnista kaikkia ajatuksiani kun ovat kulkeneet sinun näppiksesi kautta, vaikka selvästi otatkin minut vakavasti ja vastaat vilpittömästi, mistä kiitokset. Huolestuttaa, että puhutaan toistemme ohi. Oion pari kohtaa.
En mielestäni sanonut, että pintapuolinen tieto on keskeistä sivistyksessä. Koitin ilmaista, että perustiedot maailmasta olisi oltava sen verran kunnossa, että pystyy analysoimaan uutta tietoa kontekstissa. Tuo ei ole lainkaan sama asia kuin että miehen tulisi tiedollisesi hallita kaikki keskustelunaiheet tai edes jotkut tietyt. Vaikka ehkä jollain tasolla siitä ja yleisistä keskustelukyvyistä seuraakin.
Matkustamista en pidä millään tapaa tärkeänä. Luennoitseminen ei ole välttämättä toivottavaa vaan herkästi menee moukkamaisuuden puolelle, vaikka onkin positiivista jos tyyppi osaa ymmärrettävästi selittää tietämäänsä. Verbaalinen kyvykkyys on niitä sivistyksen puolia jotka kyllä ovat positiivisia, mutteivät edellytyksiä. En keksi yhtään maskuliiniseksi miellettyä luonteenpiirrettä jota mitenkään välttämättä kaipaisin, jos ei hyväksytä sitä että kaikki järki ja kohtuullisuus olisi vain miehekästä.
Olennaisin huti on, että ikinä olisin kuvitellut voivani saada miehen jonka sosiaaliset taidot ovat paremmat kuin omani ja jota voisin katsella ylöspäin. Olisi pitänyt avata nörttiyden suhdetta sosiaalisiin taitoihini ehkä vähän paremmin. Pidän kauhean sulavakäytöksisen ja sosiaalisen miehen saamista hyvin epärealistisena ja luulen ettei minulla edes olisi heidän kanssaan kauheasti yhteistä. En ole mikään luonnonlahjakkuus, ja olen joutunut näkemään paljon vaivaa opetellakseni sosiaalisia taitoja, usein myöhäisemmässä iässä kuin ne kehittyivät muille, ja introvertti luonteeni tosiaan rajoittaa minua edelleen. Mutta nyt aikuisena pärjään aika hyvin ja uskon olevani vahvaa keskitasoa naisten asteikolla, ehkä enemmänkin jos suhteissa tärkeitä taitoja painotetaan vahvasti vähemmän tuttujen ihmisten kanssa käytettäviin taitoihin verrattuna. Haluan mieheltä lähinnä sitä, että olisi sen verran kartalla että pystyy tekemään yhteistyötä kanssani. Jos ymmärrys riittää vahvuuksieni tunnistamiseen hän varmasti myös arvostaa niitä paljon eikä koe että minä olisin asiassa mitenkään saamapuolella, ja oppii minulta.
Olen ihan tietoinen siitä että piirteet jotka kumppanissa ovat minulle tärkeitä ovat sitä myös todella monille muille naisille, ja että ne ovat yleisempiä naisissa kuin miehissä. En kuitenkaan ole valinnut kriteerejä mitenkään huvikseni. En yksinkertaisesti usko kokemukseni perusteella että mies jolla on heikot sosiaaliset taidot (ihmissuhdetaidot kuuluvat niihin!) olisi positiivinen lisä elämääni. Ei kukaan pysty yksin tekemään suhteesta hyvää.
Minun on kauhean vaikea uskoa että seksistisimmät miehet puhuisivat kaikkien miesten puolesta. Vahvasti epäilen, että sovinistien naisellisuusvinkit vetäisivät puoleeni lähinnä niitä miehiä, joita vähiten haluan. Tunnen jo sovinistien ajatusmaailman aika hyvin ja vaikka seassa joku helmi johon teoriassa voisin tarttua olisikin, tiedän että kokisin lukemisen todella raskaaksi ja tuskin pystyisin edes olemaan vastaanottavainen.
Mutta ok, aloitteellisempi. Sitä on varaa olla entistä enemmän.
Kiitän selvennyksestä.
Tämän vastauksen perusteella mahdollisuutesi kohenevat huomattavasti.
Joudun ikävä kyllä lukemaan rivien välistä ja käyttämään stereotypioita, koska tietyt asiat ovat sellaisia joita naiset eivät koskaan sano ääneen, edes palstoilla. Oletin että haluat miehen olevan sinua vahvempi ja tasaisempi henkisesti, ts. sinä olet useammin se joka itkee miehen olkapäätä vasten eikä toisin päin. Myös taito liidata sosiaalisissa tilanteissa on sellainen jota yleensä odotetaan mieheltä, ei niin päin että sinä johdat tilannetta ja mies kävelee perässä. Nämä esimerkkeinä.
Minä perehtyisin PUA-maailman oppeihin. Kolmesta syystä. Ensimmäisenä on aloitteellisuus; äärimmäisen harva nainen hallitsee sen. Nainen kyllä saa miehen kömpelyydestä huolimatta, mutta jos hallitset sen kunnolla, omaat ison edun kilpasiskoihin nähden. Toisekseen, kaikki perinteinen naisellisuus ei ole pahaa. Se voi myös olla hauskaa, leikkisää ja peräti voimaannuttavaa. Ja kolmanneksi, se auttaa ymmärtämään miesten pariutumishaasteita ja niistä seuraavia toimintamalleja.
Uskon että sinulla on mahdollisuuksia, jos vain olet rehellinen ulkonäkökriteereistäsi. Normaalipainoisuuden mainitsin syystä. Chapmanin yliopiston tutkimuksen mukaan se oli kakkosena miesten kriteerilistalla (kauneuden jälkeen), ja mitä koulutetumpi/älykkäämpi/menestyneempi (mitä tahansa näistä) mies oli, sitä suuremmaksi hoikkuuden merkitys kasvoi.
Tuntisin yhden miehen joka sopisi kuvaukseesi täydellisesti. On erittäin fiksu, lukee paljon ja laaja-alaisesti, erinomaiset käytöstavat, introvertti mutta oppinut sosiaalisesti huomattavasti keskivertoa taitavammaksi, ja keskustelutyylikin on sama kuin sinulla. Ikää n. 35v muistaakseni. Huonot puolet: asuu perähikiällä ja on kiinnostuneempi lintujen bongaamisesta jossain metsissä kuin naisista.
Ne miehet kun eivät ole sen enempää avoimesti tarjolla kuin sinäkään.
Tähän asti ulkonäköni ei ole vaikuttanut esteeltä. Tietääkseni minua ei ole torjuttu sen takia. Ehkä olisi jätetty torjumatta muista syistä jos olisin paremman näköinen, mutta eihän sitä lasketa. Kriteereitäni en osaa määritellä, kaksi vakavinta suhdettani oli jälkikäteen katsellen aika rumien miesten kanssa, mutta ei se todellakaan siltä tuntunut tutustuessa tai seurusteluaikana eikä vielä ihan pian eronkaan jälkeen. Kertaakaan en muista sivuuttaneeni ketään (pelkän) ulkonäön takia. Kyllä tietenkin tykkään enemmän hyvännäköisistä kuin rumista miehistä, kaikkein eniten sellaisista vähän itseäni paremman näköisistä.
En minä ollenkaan ajattele että perinteinen naisellisuus olisi paha asia. Enemmän siitä on hyvää kuin pahaa, pahaa ainoastaan se miten alttiiksi hyväksikäytölle se jättää ja miten typistää ja rajoittaa ihmistä. Osaan naisellisuuden attribuuteista samastun ja ne näkyvät muillekin (hyväntuulisuus, hymyileväisyys, empaattisuus, leikkisyys, ystävällisyys, auttavaisuus, lempeys, luottavaisuus, yhteistyöhaluisuus). Osa on tavoitteellisia ihanteita (hoivaavuus, lämpö, välittömyys, vastaanottavaisuus, haavoittuvuus, aseistariisuvuus), osaa ihailen toisissa mutta koen vieraaksi (uhrautuvuus, nöyryys, vaatimattomuus). Pyrin myös aktiivisesti muuttamaan jotain miesmäisiä valuvikojani (liika kriittisyys, itsekorostus, älyllistäminen) muuksi koska en niistä pidä, ja kaipa sekin tekee onnistuessaan minusta viehättävämmän.
Sovinisteihin en silti taatusti vetoa, enkä vastaa heidän naisellisuuskäsitystään. Mutta vaikka niin väittävätkin, eivät taida kuitenkaan ”vain sanoa ääneen sitä mitä kaikki miehet ajattelevat”. Muuten en kohtaisi jatkuvasti niitä pareja joissa mies on minusta oikein viehättävä ja nainen raakasti vastaa minua, plus on se koulutus ja sitä vastaava työ.
En siis mitenkään tyhjällä kuitannut tai liiotellut sanoessani, että tunnen sovinistien ajatusmaailman jo. Luin niitä antifeministi- ja PUAblogeja paljonkin joskus kauan sitten oppiakseni mitä kaikkea tässä maailmassa uskotaankaan, ja voidakseni keskustella niistä hämmentyneiden miespuolisten ystävieni kanssa. Olen aika varma sen aineiston pariin palaaminen olisi minulle vahingollista. Ihmiskuvani muuttuisi raadollisemmaksi ja voisi olla ettei rohkeus ja luottavaisuus enää riittäisi deittailuun ollenkaan. Mutta ehkä katselen jotain harmittomampaa materiaalia siitä kuinka olla hurmaavampi tjsp. Sellainen ehkä muutenkin soveltuu paremmin minun tilanteeseeni.
Lähestymisvaiheessa olen pitänyt ongelmana lähinnä sitä että miehet tuntuvat odottelevan sopivaa torjuntahetkeä pitkään sen jälkeen kun ovat jo päättäneet etteivät halua parisuhteeseen kanssani, ja lähtevän treffeille suunnilleen pelkästä kiitollisuudesta että pyysin. Paljon aikaa menee tuollaisen kanssa, eikä suoraan kysely varhaisessa vaiheessa vaikuta kauhean fiksulta. Tuo on jotenkin ratkaistava jos siirryn määräpohjaisempaan strategiaan.
Aika näyttää miten valmis olen lähtemään tuohon, kun en kärsi pahemmin sinkkuudestakaan. Etenkään sen valossa jos miehet joiden kanssa molemminpuolinen kelpuuttaminen saattaisi onnistua järjestään piileskelevät metsissä ja Perähikiällä. Eihän heidän löytämisekseen sitten edes ole paljon tehtävissä. :/
On ollut antoisaa avautua, olen yllättynyt että sinua ylipäätään liikuttavat miesongelmani millään tasolla. En tosiaankaan tätä odottanut kun rupesin huutelemaan että mistä niitä muuten-yhtä-hyvä-mutta-kouluttamattomia miehiä muka edes löytyy.
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heippa, 1212-heebo.
Minä olen tutkinnoton, mutta älykäs ja monella tapaa melko sivistynyt nainen. Olen juuri sitä jo vuosia kärvistellyt, kun en yliopiston käyneille miehille kelpaa. (Lukuunottamatta ihan paria poikkeusta, joiden kohdalla epätoivon syyt olivat aika selviä ja minulle kynnyskysymyksiä. Kuuluivat muuten sattumoisin siihen sivistymättömään ja suhteellisen vähä-älyiseen osaan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista. Tai siis, ei ollenkaan sattumoisin, vaikka puutteensa eivät siihen tyhjennykään.) He olisivat tuttavapiirien, kiinnostuksen kohteiden, yleissivistyksen, käytöksen, ulosannin, maailmankuvan, ulkonäön, arvojen ja ehkä joidenkin muidenkin asioiden perusteella minulle luontainen kohderyhmä. Mutta vaikka sitä ei suoraan sanotakaan, olen hyvin voimakkaasti saanut sen vaikutelman että kouluttamattomuuteni ja alhainen statukseni haittaa pahasti mahdollisuuksiani heidän parissaan.
Olen yrittänyt etsiä älykkäitä ja sivistyneitä mutta vähemmän koulutettuja miehiä yliopistokoulutetun tuttavapiirini ulkopuolelta ja deittisivuilta siinä toivossa, että olisin heidän silmissään haluttavampi. Siis ihan kokemuksen nöyrentämänä pitänyt silmäni auki ja tutkinut oletuksiani sivistyksestä ja älystä ja siitä miten ne ihmisessä näkyvät. Karu totuus on, ettei älykkäitä ja sivistyneitä hirveästi löydy yliopistokoulutettujen ulkopuolelta. Olen tavannut elämäni aikana vain harvoja. Yksikään ei ole ollut ikäiseni, vapailla markkinoilla ja monogaaminen.
Ajattelinkin sinulta kysyä, tiedätkö mistä voisin löytää kaltaiseni sinkkumiehen? Jos sinulla on lisäksi ajatuksia siitä, miten tunnistaa älykäs ja sivistynyt mutta kouluttautumaton ihminen, kuulisin mielelläni myös niitä. En kauheasti ymmärrä sellaisesta älykkyydestä ja sivistyksestä, joka päällepäin ei vaikuta samalta kuin korkea koulutus.
Avataanpa tätä hieman.
Sivistys, ainakin useimmille naisille, oikeasti tarkoittaa vähän monista asioista tietävää sosiaalista briljeeraajaa. Miestä jota kelpaa näyttää ystäville, jonka sivistyneisyys ja verbaalinen lahjakkuus loistaa ravintolan joka nurkkaan kun tämä ylöspäin katselevan naisystävänsä vieressä kertoo muiden kuunnellessa. Luonnollisesti tähän lisätään muut asiat kuten pituus, matala ääni, komeat kasvot, itsevarmuus, määrätietoisuus, kunnianhimoisuus, jne - sama litania kuin kaikilla muillakin naisilla.
Menikö oikein?
Eli sivistys tarkoittaa statusta, jotain mikä näkyy päällepäin ja minkä muutkin näkevät. Sen on myös oltava sivistystä jonka pystyy liittämään naisten enemmistön mielenkiinnon kohteisiin kuten matkailuun ja ruokakulttuuriin. Sivistys joka käy ilmi ensisijaisesti kahden kesken, mahdollisesti liittyen syvällisempään ymmärrykseen hieman rajatummista aihealueista, ei ole kiinnostavaa.
Osuiko tämä?
Lisäksi tarvitsisin tietoa ikähaarukasta ja siitä asutko A) Tsadissa B) jossain muussa isommassa kaupungissa C) pikkukaupungissa tai maaseudulla.
Kylmä totuus on että sosiaalisen briljeeraajan haluaa lähes jokainen nainen, ja näitä miehiä ei riitä kaikille. Jos sen sijaan haussa on syvällinen, ajatteleva, lukemista harrastava introvertti...tilanne näyttää paremmalta, silloin kyse on lähinnä siitä etteivät nämä miehet pomppaa esille samoin kuin sivistystä omaavat sosiaaliset lahjakkuudet.
Mutta vastaa kysymyksiin, niin katsotaan mitä tilanteellesi voisi tehdä.
Kiitos vastauksesta.
Joo, kyllä sellainen riittävä ymmärrys monesta asiasta laaja-alaisesti on osa sivistystä. Ei niinkään faktatiedoilla päteminen tai joka asiasta mielipiteensä lausuminen, vaan lähinnä riittävä pohjatieto maailmasta että osaa asettaa uusia asioita kontekstiin.
Verbaalinen lahjakkuus itsessään on älykkyyttä, mutta pitkälle kehitetty verbaalinen potentiaali on minusta täysin reilua laskea sivistykseen. En erottele noita käytännössä vaan pidän verbaalista kyvykkyyttä osoituksena kummastakin.
Jotta voimme viestiä hyvässä hengessä, toivoisin ettet suorilta käsin oleta minua kauhean tyhmäksi, epärehelliseksi tai tekopyhäksi vaikka nainen olenkin. Haloefekti varmasti vaikuttaa minuunkin, mutta sivistys on sivistystä, ulkonäkö ulkonäköä, status statusta ja luonne luonnetta ja puhun niistä omilla nimillään. Määrätietoisuudesta tai kunnianhimosta en edes pidä, koska olen niin perinpohjaisen tottunut yhdistämään ne ylenkatseelliseen asenteeseen itseäni kohtaan että koen ne vieraannuttaviksi jo itsessäänkin.
Kyllä sivistyksen on näyttävä ulospäin jollakin tapaa. Vähintään nyt minulle. Eihän se muuten voisi olla valintakriteeri. Et varmaan tätä usko, mutta minulla ei ole ystävieni kanssa kateutta tai kilpailua. Ihan tarkoituksellisen valikoinnin johdosta. Alhaisessa statuksessa on se valtavan hyvä puoli, ettei sen ylläpitämiseksi tarvitse nähdä vaivaa.
Pidän sivistyksen tärkeimpänä osana tyylikästä käytöstä. Käytöstapoja, mutta myös kuuntelutaitoa, hyvin kehittyneitä sosiaalisia vaistoja, kykyä ottaa vastaan signaaleja toisilta, kykyä kannatella ja luotsata tilannetta tarvittaessa, kykyä seivailla toisia, laajemminkin kykyä toimia erilaisissa tilanteissa hienovaraisesti ja toiset huomioiden. Ei tarvitse olla ekstrovertti eikä mitenkään hirveän sulava, yksilöllisiä tapoja ilmentää perusmalleja löytyy kyllä, ja väitän tunnistavani niistä monia hienovaraisempia koska olen itsekin nörtti ja suuri osa ystävistäni on aina ollut tavalla tai toisella sosiaalisesti estyneitä. Olen siinä käsityksessä, että naiset yleisestikin pitävät kuvailtua sivistyneenä käytöksenä.
Muutenkin sivistys minun mielessäni pitää sisällään ennen kaikkea taitoja ja toimintamalleja, vähemmän tietoa. Kriittinen ajattelukyky, taito ottaa selvää asioista, introspektiokyky ja itsetuntemus nostavat kaikki ihmisen sivistystasoa. Harrastuneisuus oikeastaan missä tahansa asiassa myös. Yleistyksenä: kaikki hyvät taidot jotka ovat tavalla tai toisella opettelun tulosta eivätkä voi seurata yksin luontaisesta lahjakkuudesta. Ja jotta et nyt oleta että odotan tätä koko listaa mieheltä: en missään nimessä, ja päivänselvästi mies joka tässä kaikessa loistaa olisi aivan liian tasokas minulle, ei minulla mahtaisi olla hänelle älyllisesti paljonkaan annettavaa paitsi innokas yleisö. Sellainen tuskin ketään pitkään stimuloi.
En ole törmännyt tuohon briljeeraamisen käsitteeseen ennen. Jos siihen liittyy seurassa ollessa äänekkyyttä, jonkinlaisen show’n vetämistä ja tilanteiden dominoimista, en todellakaan pidä sitä viehättävänä piirteenä. Olen joissakin tilanteissa valmis ymmärtämään sitä, erityisesti jos se on kuori jolla peitellään ujoutta tai muuta sosiaalista haastetta. Itsekin sorrun siihen välillä ujouteni takia.
Asun Helsingissä, olen 30, enkä halua itseäni kauheasti vanhempaa miestä. Ei haittaa jos on eronnut ja/tai lapsia.
Nyt varmaankin ymmärrät miksi kuvaamaasi miestä on vaikeaa löytää. Kaikki naiset haluavat kuvaamasi miehen. Joko koska ovat itsekin sellaisia, tai koska sosiaalisesti taitava mies täydentäisi heidän puutteitaan. Kutsun tätä samanlaisuus-erilaisuusperiaatteeksi.
Quote:
"Ei tarvitse olla ekstrovertti eikä mitenkään hirveän sulava, yksilöllisiä tapoja ilmentää perusmalleja löytyy kyllä, ja väitän tunnistavani niistä monia hienovaraisempia koska olen itsekin nörtti ja suuri osa ystävistäni on aina ollut tavalla tai toisella sosiaalisesti estyneitä"
...ja miten on, onko ystäviesi unelmamies sosiaalisesti estynyt (samanlainen) vai sosiaalisesti aktiivinen (erilainen)? Entäs millainen uskoisit sosiaalisesti aktiivisen naisen unelmamiehen olevan, samanlainen vai erilainen?
See?
Lisäksi sinun kuvaamasi sosiaalisuus joka perustuu pintapuoliseen tietoon monista asioista, sosiaalisiin vaistoihin ja tunteista keskustelemiseen, esiintyy voimakkaammin naisissa. Kun haussa on mies jossa on maskuliininen puoli ja sen lisäksi erikoisvarusteena kuvaamasi "feminiininen" puoli, tarjonta vähenee entisestään. Tämä on kuin minä hakisin pehmeää ja feminiinistä naista joka sen lisäksi osaa rakentaa talon ja puolustaa minua tappelussa.
Sosiaalinen briljeeraaminen voi olla dominoivaa ja äänekästä, tai sitten ei. Tässä tapauksessa luultavasti ei. Se on mitä tahansa sellaista joka herättää joukon huomion ja saa osakseen ihailua.
Lisäksi kuvaat olevasi nörtti, mutta selkeästi ihannemiehesi olisi enemmänkin sivistynyt maailmanmatkaaja-luennoitsija-sosiaalinen briljeeraaja, jota voisit katsella ylöspäin. Jos sinä haluat olla hypergaminen näissä asioissa, missä asioissa sinä olisit hyvä diili miehelle? Ei, erityisyytesi ja uniikki luonteesi ei riitä. Et voi asettua vain saamapuolelle.
Introverttejä nörttejä riittää kyllä, korkeakoulutuksella ja ilman. Käytöstavat omaavia ja miehiksi tunneälykkäitä, ei kuulosta mahdottomalta. Jos et vaadi sosiaalista briljeeraamista, menestystä tai komeutta (paitsi tietenkin jos olet erittäin hyvännäköinen ikäiseksesi). Se että miehen tulisi hallita aihe kuin aihe, ja erityisesti naisten suosimat aiheet kuten matkustelu ja ruoka, on kova vaatimus. Sen täyttäviä miehiä on vähän, miehet useammin keskittyvät muutamiin aiheisiin syvällisemmin.
Nettitreffit ovat hyvä paikka, jos kerran harrastuksista ym ei ole löytynyt. Baarit ja Tinder, liian pintapuolisia. Tässä auttaisin mielelläni, mutta ymmärrän ettei halua laittaa profiiliasi tänne. Ehkä sinun täytyy myös olla aloitteellisempi; jos et ole prinsessa, et voi pelata prinsessataktiikalla.
Minun suositukseni on että unohda alkuun sivistys ja verbaalinen briljeeraaminen. Etsi älykkyyttä. Kiinnität jo varmasti huomiota kijoitusasuun. Harrastaako mies jotain älykkyyteen viittaavaa? Entäs lukemista? Sivistys ei välttämättä selviä heti, ja sitähän voi hankkia lisää. Tämä suositus siksi koska muussa tapauksessa kiinnität huomiosi muidenkin tavoittelemiin sosiaalisesti lahjakkaisiin briljeeraajiin, ja lopputulos on sama kuin tähänkin mennessä.
Oletan myös että olet normaalipainoinen ja panostat ainakin jonkin verran ulkoiseen olemukseesi. Lisäksi voisit lukea kirjoja naisellisuudesta. Ja nyt en tarkoita naisten kirjoittamia sellaisia, vaan sovinistien ja pelurien kirjoja. Vaikka torjuisit 99% saamistasi ehdotuksista, se 1% saattaa opettaa sinulle jotain uutta.En ihan tunnista kaikkia ajatuksiani kun ovat kulkeneet sinun näppiksesi kautta, vaikka selvästi otatkin minut vakavasti ja vastaat vilpittömästi, mistä kiitokset. Huolestuttaa, että puhutaan toistemme ohi. Oion pari kohtaa.
En mielestäni sanonut, että pintapuolinen tieto on keskeistä sivistyksessä. Koitin ilmaista, että perustiedot maailmasta olisi oltava sen verran kunnossa, että pystyy analysoimaan uutta tietoa kontekstissa. Tuo ei ole lainkaan sama asia kuin että miehen tulisi tiedollisesi hallita kaikki keskustelunaiheet tai edes jotkut tietyt. Vaikka ehkä jollain tasolla siitä ja yleisistä keskustelukyvyistä seuraakin.
Matkustamista en pidä millään tapaa tärkeänä. Luennoitseminen ei ole välttämättä toivottavaa vaan herkästi menee moukkamaisuuden puolelle, vaikka onkin positiivista jos tyyppi osaa ymmärrettävästi selittää tietämäänsä. Verbaalinen kyvykkyys on niitä sivistyksen puolia jotka kyllä ovat positiivisia, mutteivät edellytyksiä. En keksi yhtään maskuliiniseksi miellettyä luonteenpiirrettä jota mitenkään välttämättä kaipaisin, jos ei hyväksytä sitä että kaikki järki ja kohtuullisuus olisi vain miehekästä.
Olennaisin huti on, että ikinä olisin kuvitellut voivani saada miehen jonka sosiaaliset taidot ovat paremmat kuin omani ja jota voisin katsella ylöspäin. Olisi pitänyt avata nörttiyden suhdetta sosiaalisiin taitoihini ehkä vähän paremmin. Pidän kauhean sulavakäytöksisen ja sosiaalisen miehen saamista hyvin epärealistisena ja luulen ettei minulla edes olisi heidän kanssaan kauheasti yhteistä. En ole mikään luonnonlahjakkuus, ja olen joutunut näkemään paljon vaivaa opetellakseni sosiaalisia taitoja, usein myöhäisemmässä iässä kuin ne kehittyivät muille, ja introvertti luonteeni tosiaan rajoittaa minua edelleen. Mutta nyt aikuisena pärjään aika hyvin ja uskon olevani vahvaa keskitasoa naisten asteikolla, ehkä enemmänkin jos suhteissa tärkeitä taitoja painotetaan vahvasti vähemmän tuttujen ihmisten kanssa käytettäviin taitoihin verrattuna. Haluan mieheltä lähinnä sitä, että olisi sen verran kartalla että pystyy tekemään yhteistyötä kanssani. Jos ymmärrys riittää vahvuuksieni tunnistamiseen hän varmasti myös arvostaa niitä paljon eikä koe että minä olisin asiassa mitenkään saamapuolella, ja oppii minulta.
Olen ihan tietoinen siitä että piirteet jotka kumppanissa ovat minulle tärkeitä ovat sitä myös todella monille muille naisille, ja että ne ovat yleisempiä naisissa kuin miehissä. En kuitenkaan ole valinnut kriteerejä mitenkään huvikseni. En yksinkertaisesti usko kokemukseni perusteella että mies jolla on heikot sosiaaliset taidot (ihmissuhdetaidot kuuluvat niihin!) olisi positiivinen lisä elämääni. Ei kukaan pysty yksin tekemään suhteesta hyvää.
Minun on kauhean vaikea uskoa että seksistisimmät miehet puhuisivat kaikkien miesten puolesta. Vahvasti epäilen, että sovinistien naisellisuusvinkit vetäisivät puoleeni lähinnä niitä miehiä, joita vähiten haluan. Tunnen jo sovinistien ajatusmaailman aika hyvin ja vaikka seassa joku helmi johon teoriassa voisin tarttua olisikin, tiedän että kokisin lukemisen todella raskaaksi ja tuskin pystyisin edes olemaan vastaanottavainen.
Mutta ok, aloitteellisempi. Sitä on varaa olla entistä enemmän.
Kiitän selvennyksestä.
Tämän vastauksen perusteella mahdollisuutesi kohenevat huomattavasti.
Joudun ikävä kyllä lukemaan rivien välistä ja käyttämään stereotypioita, koska tietyt asiat ovat sellaisia joita naiset eivät koskaan sano ääneen, edes palstoilla. Oletin että haluat miehen olevan sinua vahvempi ja tasaisempi henkisesti, ts. sinä olet useammin se joka itkee miehen olkapäätä vasten eikä toisin päin. Myös taito liidata sosiaalisissa tilanteissa on sellainen jota yleensä odotetaan mieheltä, ei niin päin että sinä johdat tilannetta ja mies kävelee perässä. Nämä esimerkkeinä.
Minä perehtyisin PUA-maailman oppeihin. Kolmesta syystä. Ensimmäisenä on aloitteellisuus; äärimmäisen harva nainen hallitsee sen. Nainen kyllä saa miehen kömpelyydestä huolimatta, mutta jos hallitset sen kunnolla, omaat ison edun kilpasiskoihin nähden. Toisekseen, kaikki perinteinen naisellisuus ei ole pahaa. Se voi myös olla hauskaa, leikkisää ja peräti voimaannuttavaa. Ja kolmanneksi, se auttaa ymmärtämään miesten pariutumishaasteita ja niistä seuraavia toimintamalleja.
Uskon että sinulla on mahdollisuuksia, jos vain olet rehellinen ulkonäkökriteereistäsi. Normaalipainoisuuden mainitsin syystä. Chapmanin yliopiston tutkimuksen mukaan se oli kakkosena miesten kriteerilistalla (kauneuden jälkeen), ja mitä koulutetumpi/älykkäämpi/menestyneempi (mitä tahansa näistä) mies oli, sitä suuremmaksi hoikkuuden merkitys kasvoi.
Tuntisin yhden miehen joka sopisi kuvaukseesi täydellisesti. On erittäin fiksu, lukee paljon ja laaja-alaisesti, erinomaiset käytöstavat, introvertti mutta oppinut sosiaalisesti huomattavasti keskivertoa taitavammaksi, ja keskustelutyylikin on sama kuin sinulla. Ikää n. 35v muistaakseni. Huonot puolet: asuu perähikiällä ja on kiinnostuneempi lintujen bongaamisesta jossain metsissä kuin naisista.
Ne miehet kun eivät ole sen enempää avoimesti tarjolla kuin sinäkään.
Tähän asti ulkonäköni ei ole vaikuttanut esteeltä. Tietääkseni minua ei ole torjuttu sen takia. Ehkä olisi jätetty torjumatta muista syistä jos olisin paremman näköinen, mutta eihän sitä lasketa. Kriteereitäni en osaa määritellä, kaksi vakavinta suhdettani oli jälkikäteen katsellen aika rumien miesten kanssa, mutta ei se todellakaan siltä tuntunut tutustuessa tai seurusteluaikana eikä vielä ihan pian eronkaan jälkeen. Kertaakaan en muista sivuuttaneeni ketään (pelkän) ulkonäön takia. Kyllä tietenkin tykkään enemmän hyvännäköisistä kuin rumista miehistä, kaikkein eniten sellaisista vähän itseäni paremman näköisistä.
En minä ollenkaan ajattele että perinteinen naisellisuus olisi paha asia. Enemmän siitä on hyvää kuin pahaa, pahaa ainoastaan se miten alttiiksi hyväksikäytölle se jättää ja miten typistää ja rajoittaa ihmistä. Osaan naisellisuuden attribuuteista samastun ja ne näkyvät muillekin (hyväntuulisuus, hymyileväisyys, empaattisuus, leikkisyys, ystävällisyys, auttavaisuus, lempeys, luottavaisuus, yhteistyöhaluisuus). Osa on tavoitteellisia ihanteita (hoivaavuus, lämpö, välittömyys, vastaanottavaisuus, haavoittuvuus, aseistariisuvuus), osaa ihailen toisissa mutta koen vieraaksi (uhrautuvuus, nöyryys, vaatimattomuus). Pyrin myös aktiivisesti muuttamaan jotain miesmäisiä valuvikojani (liika kriittisyys, itsekorostus, älyllistäminen) muuksi koska en niistä pidä, ja kaipa sekin tekee onnistuessaan minusta viehättävämmän.
Sovinisteihin en silti taatusti vetoa, enkä vastaa heidän naisellisuuskäsitystään. Mutta vaikka niin väittävätkin, eivät taida kuitenkaan ”vain sanoa ääneen sitä mitä kaikki miehet ajattelevat”. Muuten en kohtaisi jatkuvasti niitä pareja joissa mies on minusta oikein viehättävä ja nainen raakasti vastaa minua, plus on se koulutus ja sitä vastaava työ.
En siis mitenkään tyhjällä kuitannut tai liiotellut sanoessani, että tunnen sovinistien ajatusmaailman jo. Luin niitä antifeministi- ja PUAblogeja paljonkin joskus kauan sitten oppiakseni mitä kaikkea tässä maailmassa uskotaankaan, ja voidakseni keskustella niistä hämmentyneiden miespuolisten ystävieni kanssa. Olen aika varma sen aineiston pariin palaaminen olisi minulle vahingollista. Ihmiskuvani muuttuisi raadollisemmaksi ja voisi olla ettei rohkeus ja luottavaisuus enää riittäisi deittailuun ollenkaan. Mutta ehkä katselen jotain harmittomampaa materiaalia siitä kuinka olla hurmaavampi tjsp. Sellainen ehkä muutenkin soveltuu paremmin minun tilanteeseeni.
Lähestymisvaiheessa olen pitänyt ongelmana lähinnä sitä että miehet tuntuvat odottelevan sopivaa torjuntahetkeä pitkään sen jälkeen kun ovat jo päättäneet etteivät halua parisuhteeseen kanssani, ja lähtevän treffeille suunnilleen pelkästä kiitollisuudesta että pyysin. Paljon aikaa menee tuollaisen kanssa, eikä suoraan kysely varhaisessa vaiheessa vaikuta kauhean fiksulta. Tuo on jotenkin ratkaistava jos siirryn määräpohjaisempaan strategiaan.
Aika näyttää miten valmis olen lähtemään tuohon, kun en kärsi pahemmin sinkkuudestakaan. Etenkään sen valossa jos miehet joiden kanssa molemminpuolinen kelpuuttaminen saattaisi onnistua järjestään piileskelevät metsissä ja Perähikiällä. Eihän heidän löytämisekseen sitten edes ole paljon tehtävissä. :/
On ollut antoisaa avautua, olen yllättynyt että sinua ylipäätään liikuttavat miesongelmani millään tasolla. En tosiaankaan tätä odottanut kun rupesin huutelemaan että mistä niitä muuten-yhtä-hyvä-mutta-kouluttamattomia miehiä muka edes löytyy.
Tokihan autan mielelläni.
Nykypäivänä on melko vähän naisia jotka ovat fiksuja, osaavat ajatella syvällisesti, eivät ole täysin pinnallisia ja riippuvaisia siitä mitä muut ajattelevat, eivät paneskele ympäriinsä ja myöntävät avoimesti haluavansa suhteen - plus ovat jopa valmiita tekemään asian eteen jotain, sen sijaan että odottavat asioiden vain tapahtuvan (= miehen pistävän asiat vain tapahtumaan).
Jo noilla kriteereillä karsiutuu sanotaanko 95%.
Tuo ongelmahan jonka mainitsit on sama josta minä olen kirjoittanut. Miesten, pl. top 5-10%, on todella vaikeaa saada treffejä naisten kanssa, joten he katsovat ne kortit joita heille suodaan. Komeat ja suositut miehet luonnollisesti toimivat tikapuuperiaatteella jossa alin taso on kännipano, sitten irtopano, sitten vakipano, ja lopulta elämänkumppani. Kun tavisnaisetkin pääsevät treffeille näiden miesten kanssa, ei taviksia edes kokeilla ennen kuin biologinen kello alkaa tikittämään.
Suhdetta etsivän naisen kannalta ongelmana on tietysti ajan haaskaaminen miehiin jotka ovat liian tasokkaita (kelpuuttavat panoksi, ei suhteeseen) tai muista syistä ei niin kovin kiinnostuneita.
Sitä en osaa sanoa piileskelevätkö kaikki potentiaaliset miehesi perähikiällä. Tuo kuvaamani mies kyllä opiskeli kaupungissa, mutta muutti takaisin maalle saatuaan työpaikan jossain luonnonsuojeluorganisaatiossa tms. Toki perähikiällä on miesenemmistö, ja monet kaupunkien nörteistä ovat vaikeammin tavoitettavissa kuin sosiaaliset naistenkaatajabriljeeraajat.
Se tulee mieleeni että vaikka aloitteellisuus on etu naiselle joka etsii jotain muuta kuin saalistajamiehiä (jotka siis haluavat valloittaa), ehkäpä hätäilet jo liikaa?
Oletko varmasti arvioinut sosiaalisen taitavuutesi ja etenkin naisellisuutesi oikein? Lasken plussaksi sen että olet kehittänyt itseäsi sen sijaan että olisit syntynyt luontaisesti sosiaaliseksi/naiselliseksi, mutta joskus on niin että ihmiset itse arvioivat sosiaalisuutensa - tai naisellisuutensa - yläkanttiin. Saatat kuitenkin antaa itsestäsi oudon kuvan, mitä liian nopea eteneminen korostaa.
Sekin mietityttää oletko realistinen ulkonäköihanteidesi suhteen? Tutkitusti naiset keskimäärin rankkaavat 80% miehistä keskivertoa rumemmiksi ja vain alle 1% selkeästi komeiksi.
Alueen laajentaminen Hkin ydinkeskustan ulkopuolella sijaitseville miesenemmistöalueille voisi olla hyvä ajatus. Ei nyt ihan perähikiälle tarvitse lähteä. Jos katselen vähän ympärilleni omalla asuinalueella (Hki/Punavuori), niin eipä täällä ole paljoa sinulle sopivia _kolmekymppisiä_ sinkkumiehiä.
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heippa, 1212-heebo.
Minä olen tutkinnoton, mutta älykäs ja monella tapaa melko sivistynyt nainen. Olen juuri sitä jo vuosia kärvistellyt, kun en yliopiston käyneille miehille kelpaa. (Lukuunottamatta ihan paria poikkeusta, joiden kohdalla epätoivon syyt olivat aika selviä ja minulle kynnyskysymyksiä. Kuuluivat muuten sattumoisin siihen sivistymättömään ja suhteellisen vähä-älyiseen osaan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista. Tai siis, ei ollenkaan sattumoisin, vaikka puutteensa eivät siihen tyhjennykään.) He olisivat tuttavapiirien, kiinnostuksen kohteiden, yleissivistyksen, käytöksen, ulosannin, maailmankuvan, ulkonäön, arvojen ja ehkä joidenkin muidenkin asioiden perusteella minulle luontainen kohderyhmä. Mutta vaikka sitä ei suoraan sanotakaan, olen hyvin voimakkaasti saanut sen vaikutelman että kouluttamattomuuteni ja alhainen statukseni haittaa pahasti mahdollisuuksiani heidän parissaan.
Olen yrittänyt etsiä älykkäitä ja sivistyneitä mutta vähemmän koulutettuja miehiä yliopistokoulutetun tuttavapiirini ulkopuolelta ja deittisivuilta siinä toivossa, että olisin heidän silmissään haluttavampi. Siis ihan kokemuksen nöyrentämänä pitänyt silmäni auki ja tutkinut oletuksiani sivistyksestä ja älystä ja siitä miten ne ihmisessä näkyvät. Karu totuus on, ettei älykkäitä ja sivistyneitä hirveästi löydy yliopistokoulutettujen ulkopuolelta. Olen tavannut elämäni aikana vain harvoja. Yksikään ei ole ollut ikäiseni, vapailla markkinoilla ja monogaaminen.
Ajattelinkin sinulta kysyä, tiedätkö mistä voisin löytää kaltaiseni sinkkumiehen? Jos sinulla on lisäksi ajatuksia siitä, miten tunnistaa älykäs ja sivistynyt mutta kouluttautumaton ihminen, kuulisin mielelläni myös niitä. En kauheasti ymmärrä sellaisesta älykkyydestä ja sivistyksestä, joka päällepäin ei vaikuta samalta kuin korkea koulutus.
Avataanpa tätä hieman.
Sivistys, ainakin useimmille naisille, oikeasti tarkoittaa vähän monista asioista tietävää sosiaalista briljeeraajaa. Miestä jota kelpaa näyttää ystäville, jonka sivistyneisyys ja verbaalinen lahjakkuus loistaa ravintolan joka nurkkaan kun tämä ylöspäin katselevan naisystävänsä vieressä kertoo muiden kuunnellessa. Luonnollisesti tähän lisätään muut asiat kuten pituus, matala ääni, komeat kasvot, itsevarmuus, määrätietoisuus, kunnianhimoisuus, jne - sama litania kuin kaikilla muillakin naisilla.
Menikö oikein?
Eli sivistys tarkoittaa statusta, jotain mikä näkyy päällepäin ja minkä muutkin näkevät. Sen on myös oltava sivistystä jonka pystyy liittämään naisten enemmistön mielenkiinnon kohteisiin kuten matkailuun ja ruokakulttuuriin. Sivistys joka käy ilmi ensisijaisesti kahden kesken, mahdollisesti liittyen syvällisempään ymmärrykseen hieman rajatummista aihealueista, ei ole kiinnostavaa.
Osuiko tämä?
Lisäksi tarvitsisin tietoa ikähaarukasta ja siitä asutko A) Tsadissa B) jossain muussa isommassa kaupungissa C) pikkukaupungissa tai maaseudulla.
Kylmä totuus on että sosiaalisen briljeeraajan haluaa lähes jokainen nainen, ja näitä miehiä ei riitä kaikille. Jos sen sijaan haussa on syvällinen, ajatteleva, lukemista harrastava introvertti...tilanne näyttää paremmalta, silloin kyse on lähinnä siitä etteivät nämä miehet pomppaa esille samoin kuin sivistystä omaavat sosiaaliset lahjakkuudet.
Mutta vastaa kysymyksiin, niin katsotaan mitä tilanteellesi voisi tehdä.
Kiitos vastauksesta.
Joo, kyllä sellainen riittävä ymmärrys monesta asiasta laaja-alaisesti on osa sivistystä. Ei niinkään faktatiedoilla päteminen tai joka asiasta mielipiteensä lausuminen, vaan lähinnä riittävä pohjatieto maailmasta että osaa asettaa uusia asioita kontekstiin.
Verbaalinen lahjakkuus itsessään on älykkyyttä, mutta pitkälle kehitetty verbaalinen potentiaali on minusta täysin reilua laskea sivistykseen. En erottele noita käytännössä vaan pidän verbaalista kyvykkyyttä osoituksena kummastakin.
Jotta voimme viestiä hyvässä hengessä, toivoisin ettet suorilta käsin oleta minua kauhean tyhmäksi, epärehelliseksi tai tekopyhäksi vaikka nainen olenkin. Haloefekti varmasti vaikuttaa minuunkin, mutta sivistys on sivistystä, ulkonäkö ulkonäköä, status statusta ja luonne luonnetta ja puhun niistä omilla nimillään. Määrätietoisuudesta tai kunnianhimosta en edes pidä, koska olen niin perinpohjaisen tottunut yhdistämään ne ylenkatseelliseen asenteeseen itseäni kohtaan että koen ne vieraannuttaviksi jo itsessäänkin.
Kyllä sivistyksen on näyttävä ulospäin jollakin tapaa. Vähintään nyt minulle. Eihän se muuten voisi olla valintakriteeri. Et varmaan tätä usko, mutta minulla ei ole ystävieni kanssa kateutta tai kilpailua. Ihan tarkoituksellisen valikoinnin johdosta. Alhaisessa statuksessa on se valtavan hyvä puoli, ettei sen ylläpitämiseksi tarvitse nähdä vaivaa.
Pidän sivistyksen tärkeimpänä osana tyylikästä käytöstä. Käytöstapoja, mutta myös kuuntelutaitoa, hyvin kehittyneitä sosiaalisia vaistoja, kykyä ottaa vastaan signaaleja toisilta, kykyä kannatella ja luotsata tilannetta tarvittaessa, kykyä seivailla toisia, laajemminkin kykyä toimia erilaisissa tilanteissa hienovaraisesti ja toiset huomioiden. Ei tarvitse olla ekstrovertti eikä mitenkään hirveän sulava, yksilöllisiä tapoja ilmentää perusmalleja löytyy kyllä, ja väitän tunnistavani niistä monia hienovaraisempia koska olen itsekin nörtti ja suuri osa ystävistäni on aina ollut tavalla tai toisella sosiaalisesti estyneitä. Olen siinä käsityksessä, että naiset yleisestikin pitävät kuvailtua sivistyneenä käytöksenä.
Muutenkin sivistys minun mielessäni pitää sisällään ennen kaikkea taitoja ja toimintamalleja, vähemmän tietoa. Kriittinen ajattelukyky, taito ottaa selvää asioista, introspektiokyky ja itsetuntemus nostavat kaikki ihmisen sivistystasoa. Harrastuneisuus oikeastaan missä tahansa asiassa myös. Yleistyksenä: kaikki hyvät taidot jotka ovat tavalla tai toisella opettelun tulosta eivätkä voi seurata yksin luontaisesta lahjakkuudesta. Ja jotta et nyt oleta että odotan tätä koko listaa mieheltä: en missään nimessä, ja päivänselvästi mies joka tässä kaikessa loistaa olisi aivan liian tasokas minulle, ei minulla mahtaisi olla hänelle älyllisesti paljonkaan annettavaa paitsi innokas yleisö. Sellainen tuskin ketään pitkään stimuloi.
En ole törmännyt tuohon briljeeraamisen käsitteeseen ennen. Jos siihen liittyy seurassa ollessa äänekkyyttä, jonkinlaisen show’n vetämistä ja tilanteiden dominoimista, en todellakaan pidä sitä viehättävänä piirteenä. Olen joissakin tilanteissa valmis ymmärtämään sitä, erityisesti jos se on kuori jolla peitellään ujoutta tai muuta sosiaalista haastetta. Itsekin sorrun siihen välillä ujouteni takia.
Asun Helsingissä, olen 30, enkä halua itseäni kauheasti vanhempaa miestä. Ei haittaa jos on eronnut ja/tai lapsia.
Nyt varmaankin ymmärrät miksi kuvaamaasi miestä on vaikeaa löytää. Kaikki naiset haluavat kuvaamasi miehen. Joko koska ovat itsekin sellaisia, tai koska sosiaalisesti taitava mies täydentäisi heidän puutteitaan. Kutsun tätä samanlaisuus-erilaisuusperiaatteeksi.
Quote:
"Ei tarvitse olla ekstrovertti eikä mitenkään hirveän sulava, yksilöllisiä tapoja ilmentää perusmalleja löytyy kyllä, ja väitän tunnistavani niistä monia hienovaraisempia koska olen itsekin nörtti ja suuri osa ystävistäni on aina ollut tavalla tai toisella sosiaalisesti estyneitä"
...ja miten on, onko ystäviesi unelmamies sosiaalisesti estynyt (samanlainen) vai sosiaalisesti aktiivinen (erilainen)? Entäs millainen uskoisit sosiaalisesti aktiivisen naisen unelmamiehen olevan, samanlainen vai erilainen?
See?
Lisäksi sinun kuvaamasi sosiaalisuus joka perustuu pintapuoliseen tietoon monista asioista, sosiaalisiin vaistoihin ja tunteista keskustelemiseen, esiintyy voimakkaammin naisissa. Kun haussa on mies jossa on maskuliininen puoli ja sen lisäksi erikoisvarusteena kuvaamasi "feminiininen" puoli, tarjonta vähenee entisestään. Tämä on kuin minä hakisin pehmeää ja feminiinistä naista joka sen lisäksi osaa rakentaa talon ja puolustaa minua tappelussa.
Sosiaalinen briljeeraaminen voi olla dominoivaa ja äänekästä, tai sitten ei. Tässä tapauksessa luultavasti ei. Se on mitä tahansa sellaista joka herättää joukon huomion ja saa osakseen ihailua.
Lisäksi kuvaat olevasi nörtti, mutta selkeästi ihannemiehesi olisi enemmänkin sivistynyt maailmanmatkaaja-luennoitsija-sosiaalinen briljeeraaja, jota voisit katsella ylöspäin. Jos sinä haluat olla hypergaminen näissä asioissa, missä asioissa sinä olisit hyvä diili miehelle? Ei, erityisyytesi ja uniikki luonteesi ei riitä. Et voi asettua vain saamapuolelle.
Introverttejä nörttejä riittää kyllä, korkeakoulutuksella ja ilman. Käytöstavat omaavia ja miehiksi tunneälykkäitä, ei kuulosta mahdottomalta. Jos et vaadi sosiaalista briljeeraamista, menestystä tai komeutta (paitsi tietenkin jos olet erittäin hyvännäköinen ikäiseksesi). Se että miehen tulisi hallita aihe kuin aihe, ja erityisesti naisten suosimat aiheet kuten matkustelu ja ruoka, on kova vaatimus. Sen täyttäviä miehiä on vähän, miehet useammin keskittyvät muutamiin aiheisiin syvällisemmin.
Nettitreffit ovat hyvä paikka, jos kerran harrastuksista ym ei ole löytynyt. Baarit ja Tinder, liian pintapuolisia. Tässä auttaisin mielelläni, mutta ymmärrän ettei halua laittaa profiiliasi tänne. Ehkä sinun täytyy myös olla aloitteellisempi; jos et ole prinsessa, et voi pelata prinsessataktiikalla.
Minun suositukseni on että unohda alkuun sivistys ja verbaalinen briljeeraaminen. Etsi älykkyyttä. Kiinnität jo varmasti huomiota kijoitusasuun. Harrastaako mies jotain älykkyyteen viittaavaa? Entäs lukemista? Sivistys ei välttämättä selviä heti, ja sitähän voi hankkia lisää. Tämä suositus siksi koska muussa tapauksessa kiinnität huomiosi muidenkin tavoittelemiin sosiaalisesti lahjakkaisiin briljeeraajiin, ja lopputulos on sama kuin tähänkin mennessä.
Oletan myös että olet normaalipainoinen ja panostat ainakin jonkin verran ulkoiseen olemukseesi. Lisäksi voisit lukea kirjoja naisellisuudesta. Ja nyt en tarkoita naisten kirjoittamia sellaisia, vaan sovinistien ja pelurien kirjoja. Vaikka torjuisit 99% saamistasi ehdotuksista, se 1% saattaa opettaa sinulle jotain uutta.En ihan tunnista kaikkia ajatuksiani kun ovat kulkeneet sinun näppiksesi kautta, vaikka selvästi otatkin minut vakavasti ja vastaat vilpittömästi, mistä kiitokset. Huolestuttaa, että puhutaan toistemme ohi. Oion pari kohtaa.
En mielestäni sanonut, että pintapuolinen tieto on keskeistä sivistyksessä. Koitin ilmaista, että perustiedot maailmasta olisi oltava sen verran kunnossa, että pystyy analysoimaan uutta tietoa kontekstissa. Tuo ei ole lainkaan sama asia kuin että miehen tulisi tiedollisesi hallita kaikki keskustelunaiheet tai edes jotkut tietyt. Vaikka ehkä jollain tasolla siitä ja yleisistä keskustelukyvyistä seuraakin.
Matkustamista en pidä millään tapaa tärkeänä. Luennoitseminen ei ole välttämättä toivottavaa vaan herkästi menee moukkamaisuuden puolelle, vaikka onkin positiivista jos tyyppi osaa ymmärrettävästi selittää tietämäänsä. Verbaalinen kyvykkyys on niitä sivistyksen puolia jotka kyllä ovat positiivisia, mutteivät edellytyksiä. En keksi yhtään maskuliiniseksi miellettyä luonteenpiirrettä jota mitenkään välttämättä kaipaisin, jos ei hyväksytä sitä että kaikki järki ja kohtuullisuus olisi vain miehekästä.
Olennaisin huti on, että ikinä olisin kuvitellut voivani saada miehen jonka sosiaaliset taidot ovat paremmat kuin omani ja jota voisin katsella ylöspäin. Olisi pitänyt avata nörttiyden suhdetta sosiaalisiin taitoihini ehkä vähän paremmin. Pidän kauhean sulavakäytöksisen ja sosiaalisen miehen saamista hyvin epärealistisena ja luulen ettei minulla edes olisi heidän kanssaan kauheasti yhteistä. En ole mikään luonnonlahjakkuus, ja olen joutunut näkemään paljon vaivaa opetellakseni sosiaalisia taitoja, usein myöhäisemmässä iässä kuin ne kehittyivät muille, ja introvertti luonteeni tosiaan rajoittaa minua edelleen. Mutta nyt aikuisena pärjään aika hyvin ja uskon olevani vahvaa keskitasoa naisten asteikolla, ehkä enemmänkin jos suhteissa tärkeitä taitoja painotetaan vahvasti vähemmän tuttujen ihmisten kanssa käytettäviin taitoihin verrattuna. Haluan mieheltä lähinnä sitä, että olisi sen verran kartalla että pystyy tekemään yhteistyötä kanssani. Jos ymmärrys riittää vahvuuksieni tunnistamiseen hän varmasti myös arvostaa niitä paljon eikä koe että minä olisin asiassa mitenkään saamapuolella, ja oppii minulta.
Olen ihan tietoinen siitä että piirteet jotka kumppanissa ovat minulle tärkeitä ovat sitä myös todella monille muille naisille, ja että ne ovat yleisempiä naisissa kuin miehissä. En kuitenkaan ole valinnut kriteerejä mitenkään huvikseni. En yksinkertaisesti usko kokemukseni perusteella että mies jolla on heikot sosiaaliset taidot (ihmissuhdetaidot kuuluvat niihin!) olisi positiivinen lisä elämääni. Ei kukaan pysty yksin tekemään suhteesta hyvää.
Minun on kauhean vaikea uskoa että seksistisimmät miehet puhuisivat kaikkien miesten puolesta. Vahvasti epäilen, että sovinistien naisellisuusvinkit vetäisivät puoleeni lähinnä niitä miehiä, joita vähiten haluan. Tunnen jo sovinistien ajatusmaailman aika hyvin ja vaikka seassa joku helmi johon teoriassa voisin tarttua olisikin, tiedän että kokisin lukemisen todella raskaaksi ja tuskin pystyisin edes olemaan vastaanottavainen.
Mutta ok, aloitteellisempi. Sitä on varaa olla entistä enemmän.
Kiitän selvennyksestä.
Tämän vastauksen perusteella mahdollisuutesi kohenevat huomattavasti.
Joudun ikävä kyllä lukemaan rivien välistä ja käyttämään stereotypioita, koska tietyt asiat ovat sellaisia joita naiset eivät koskaan sano ääneen, edes palstoilla. Oletin että haluat miehen olevan sinua vahvempi ja tasaisempi henkisesti, ts. sinä olet useammin se joka itkee miehen olkapäätä vasten eikä toisin päin. Myös taito liidata sosiaalisissa tilanteissa on sellainen jota yleensä odotetaan mieheltä, ei niin päin että sinä johdat tilannetta ja mies kävelee perässä. Nämä esimerkkeinä.
Minä perehtyisin PUA-maailman oppeihin. Kolmesta syystä. Ensimmäisenä on aloitteellisuus; äärimmäisen harva nainen hallitsee sen. Nainen kyllä saa miehen kömpelyydestä huolimatta, mutta jos hallitset sen kunnolla, omaat ison edun kilpasiskoihin nähden. Toisekseen, kaikki perinteinen naisellisuus ei ole pahaa. Se voi myös olla hauskaa, leikkisää ja peräti voimaannuttavaa. Ja kolmanneksi, se auttaa ymmärtämään miesten pariutumishaasteita ja niistä seuraavia toimintamalleja.
Uskon että sinulla on mahdollisuuksia, jos vain olet rehellinen ulkonäkökriteereistäsi. Normaalipainoisuuden mainitsin syystä. Chapmanin yliopiston tutkimuksen mukaan se oli kakkosena miesten kriteerilistalla (kauneuden jälkeen), ja mitä koulutetumpi/älykkäämpi/menestyneempi (mitä tahansa näistä) mies oli, sitä suuremmaksi hoikkuuden merkitys kasvoi.
Tuntisin yhden miehen joka sopisi kuvaukseesi täydellisesti. On erittäin fiksu, lukee paljon ja laaja-alaisesti, erinomaiset käytöstavat, introvertti mutta oppinut sosiaalisesti huomattavasti keskivertoa taitavammaksi, ja keskustelutyylikin on sama kuin sinulla. Ikää n. 35v muistaakseni. Huonot puolet: asuu perähikiällä ja on kiinnostuneempi lintujen bongaamisesta jossain metsissä kuin naisista.
Ne miehet kun eivät ole sen enempää avoimesti tarjolla kuin sinäkään.
Tähän asti ulkonäköni ei ole vaikuttanut esteeltä. Tietääkseni minua ei ole torjuttu sen takia. Ehkä olisi jätetty torjumatta muista syistä jos olisin paremman näköinen, mutta eihän sitä lasketa. Kriteereitäni en osaa määritellä, kaksi vakavinta suhdettani oli jälkikäteen katsellen aika rumien miesten kanssa, mutta ei se todellakaan siltä tuntunut tutustuessa tai seurusteluaikana eikä vielä ihan pian eronkaan jälkeen. Kertaakaan en muista sivuuttaneeni ketään (pelkän) ulkonäön takia. Kyllä tietenkin tykkään enemmän hyvännäköisistä kuin rumista miehistä, kaikkein eniten sellaisista vähän itseäni paremman näköisistä.
En minä ollenkaan ajattele että perinteinen naisellisuus olisi paha asia. Enemmän siitä on hyvää kuin pahaa, pahaa ainoastaan se miten alttiiksi hyväksikäytölle se jättää ja miten typistää ja rajoittaa ihmistä. Osaan naisellisuuden attribuuteista samastun ja ne näkyvät muillekin (hyväntuulisuus, hymyileväisyys, empaattisuus, leikkisyys, ystävällisyys, auttavaisuus, lempeys, luottavaisuus, yhteistyöhaluisuus). Osa on tavoitteellisia ihanteita (hoivaavuus, lämpö, välittömyys, vastaanottavaisuus, haavoittuvuus, aseistariisuvuus), osaa ihailen toisissa mutta koen vieraaksi (uhrautuvuus, nöyryys, vaatimattomuus). Pyrin myös aktiivisesti muuttamaan jotain miesmäisiä valuvikojani (liika kriittisyys, itsekorostus, älyllistäminen) muuksi koska en niistä pidä, ja kaipa sekin tekee onnistuessaan minusta viehättävämmän.
Sovinisteihin en silti taatusti vetoa, enkä vastaa heidän naisellisuuskäsitystään. Mutta vaikka niin väittävätkin, eivät taida kuitenkaan ”vain sanoa ääneen sitä mitä kaikki miehet ajattelevat”. Muuten en kohtaisi jatkuvasti niitä pareja joissa mies on minusta oikein viehättävä ja nainen raakasti vastaa minua, plus on se koulutus ja sitä vastaava työ.
En siis mitenkään tyhjällä kuitannut tai liiotellut sanoessani, että tunnen sovinistien ajatusmaailman jo. Luin niitä antifeministi- ja PUAblogeja paljonkin joskus kauan sitten oppiakseni mitä kaikkea tässä maailmassa uskotaankaan, ja voidakseni keskustella niistä hämmentyneiden miespuolisten ystävieni kanssa. Olen aika varma sen aineiston pariin palaaminen olisi minulle vahingollista. Ihmiskuvani muuttuisi raadollisemmaksi ja voisi olla ettei rohkeus ja luottavaisuus enää riittäisi deittailuun ollenkaan. Mutta ehkä katselen jotain harmittomampaa materiaalia siitä kuinka olla hurmaavampi tjsp. Sellainen ehkä muutenkin soveltuu paremmin minun tilanteeseeni.
Lähestymisvaiheessa olen pitänyt ongelmana lähinnä sitä että miehet tuntuvat odottelevan sopivaa torjuntahetkeä pitkään sen jälkeen kun ovat jo päättäneet etteivät halua parisuhteeseen kanssani, ja lähtevän treffeille suunnilleen pelkästä kiitollisuudesta että pyysin. Paljon aikaa menee tuollaisen kanssa, eikä suoraan kysely varhaisessa vaiheessa vaikuta kauhean fiksulta. Tuo on jotenkin ratkaistava jos siirryn määräpohjaisempaan strategiaan.
Aika näyttää miten valmis olen lähtemään tuohon, kun en kärsi pahemmin sinkkuudestakaan. Etenkään sen valossa jos miehet joiden kanssa molemminpuolinen kelpuuttaminen saattaisi onnistua järjestään piileskelevät metsissä ja Perähikiällä. Eihän heidän löytämisekseen sitten edes ole paljon tehtävissä. :/
On ollut antoisaa avautua, olen yllättynyt että sinua ylipäätään liikuttavat miesongelmani millään tasolla. En tosiaankaan tätä odottanut kun rupesin huutelemaan että mistä niitä muuten-yhtä-hyvä-mutta-kouluttamattomia miehiä muka edes löytyy.
Voisin allekirjoittaa mainitsemanne kohtaamisongelman. Sinkkunaiset haluavat asua kaupungissa, suuri osa sinkkumiehistä puolestaan maalla.
En välttämättä täyttäisi kaikilta osin mainittuja kriteerejä (nelikymppinen, sivistys ei välttämättä riittävän laaja-alaista), mutta osuisin muilta osin aika lähelle. Minulla oli sama kohtaamisongelma. Asuin kaupungissa parikymppisenä, enkä ollut riittävän menevä ja aloitteellinen valloittamaan itselleni naisystävää. Päätin luopua toivosta seurustella ja muutin maalle. Samanhenkisiä sinkkunaisia ei täällä ollut, ei töissä eikä ravintoloissa.
Muutama vuosi eteenpäin kävin kahdessa iltatapahtumassa kaupungissa, ja uskomatonta mutta totta, molemmat illat päättyivät treffeihin. Nämä olivat ensimmäiset treffini. Toiset johtivat uuteen tapaamiseen retkeilytapahtumassa maalla ja nykyiseen parisuhteeseen. Lopulta muutimme yhdessä tänne omaan pikku taloon.
Ellen olisi käynyt kaupungissa (tai elämänkumppanini olisi kieltäytynyt reissusta maalle), olisin varmasti yhäkin sinkku.
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heippa, 1212-heebo.
Minä olen tutkinnoton, mutta älykäs ja monella tapaa melko sivistynyt nainen. Olen juuri sitä jo vuosia kärvistellyt, kun en yliopiston käyneille miehille kelpaa. (Lukuunottamatta ihan paria poikkeusta, joiden kohdalla epätoivon syyt olivat aika selviä ja minulle kynnyskysymyksiä. Kuuluivat muuten sattumoisin siihen sivistymättömään ja suhteellisen vähä-älyiseen osaan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista. Tai siis, ei ollenkaan sattumoisin, vaikka puutteensa eivät siihen tyhjennykään.) He olisivat tuttavapiirien, kiinnostuksen kohteiden, yleissivistyksen, käytöksen, ulosannin, maailmankuvan, ulkonäön, arvojen ja ehkä joidenkin muidenkin asioiden perusteella minulle luontainen kohderyhmä. Mutta vaikka sitä ei suoraan sanotakaan, olen hyvin voimakkaasti saanut sen vaikutelman että kouluttamattomuuteni ja alhainen statukseni haittaa pahasti mahdollisuuksiani heidän parissaan.
Olen yrittänyt etsiä älykkäitä ja sivistyneitä mutta vähemmän koulutettuja miehiä yliopistokoulutetun tuttavapiirini ulkopuolelta ja deittisivuilta siinä toivossa, että olisin heidän silmissään haluttavampi. Siis ihan kokemuksen nöyrentämänä pitänyt silmäni auki ja tutkinut oletuksiani sivistyksestä ja älystä ja siitä miten ne ihmisessä näkyvät. Karu totuus on, ettei älykkäitä ja sivistyneitä hirveästi löydy yliopistokoulutettujen ulkopuolelta. Olen tavannut elämäni aikana vain harvoja. Yksikään ei ole ollut ikäiseni, vapailla markkinoilla ja monogaaminen.
Ajattelinkin sinulta kysyä, tiedätkö mistä voisin löytää kaltaiseni sinkkumiehen? Jos sinulla on lisäksi ajatuksia siitä, miten tunnistaa älykäs ja sivistynyt mutta kouluttautumaton ihminen, kuulisin mielelläni myös niitä. En kauheasti ymmärrä sellaisesta älykkyydestä ja sivistyksestä, joka päällepäin ei vaikuta samalta kuin korkea koulutus.
Avataanpa tätä hieman.
Sivistys, ainakin useimmille naisille, oikeasti tarkoittaa vähän monista asioista tietävää sosiaalista briljeeraajaa. Miestä jota kelpaa näyttää ystäville, jonka sivistyneisyys ja verbaalinen lahjakkuus loistaa ravintolan joka nurkkaan kun tämä ylöspäin katselevan naisystävänsä vieressä kertoo muiden kuunnellessa. Luonnollisesti tähän lisätään muut asiat kuten pituus, matala ääni, komeat kasvot, itsevarmuus, määrätietoisuus, kunnianhimoisuus, jne - sama litania kuin kaikilla muillakin naisilla.
Menikö oikein?
Eli sivistys tarkoittaa statusta, jotain mikä näkyy päällepäin ja minkä muutkin näkevät. Sen on myös oltava sivistystä jonka pystyy liittämään naisten enemmistön mielenkiinnon kohteisiin kuten matkailuun ja ruokakulttuuriin. Sivistys joka käy ilmi ensisijaisesti kahden kesken, mahdollisesti liittyen syvällisempään ymmärrykseen hieman rajatummista aihealueista, ei ole kiinnostavaa.
Osuiko tämä?
Lisäksi tarvitsisin tietoa ikähaarukasta ja siitä asutko A) Tsadissa B) jossain muussa isommassa kaupungissa C) pikkukaupungissa tai maaseudulla.
Kylmä totuus on että sosiaalisen briljeeraajan haluaa lähes jokainen nainen, ja näitä miehiä ei riitä kaikille. Jos sen sijaan haussa on syvällinen, ajatteleva, lukemista harrastava introvertti...tilanne näyttää paremmalta, silloin kyse on lähinnä siitä etteivät nämä miehet pomppaa esille samoin kuin sivistystä omaavat sosiaaliset lahjakkuudet.
Mutta vastaa kysymyksiin, niin katsotaan mitä tilanteellesi voisi tehdä.
Kiitos vastauksesta.
Joo, kyllä sellainen riittävä ymmärrys monesta asiasta laaja-alaisesti on osa sivistystä. Ei niinkään faktatiedoilla päteminen tai joka asiasta mielipiteensä lausuminen, vaan lähinnä riittävä pohjatieto maailmasta että osaa asettaa uusia asioita kontekstiin.
Verbaalinen lahjakkuus itsessään on älykkyyttä, mutta pitkälle kehitetty verbaalinen potentiaali on minusta täysin reilua laskea sivistykseen. En erottele noita käytännössä vaan pidän verbaalista kyvykkyyttä osoituksena kummastakin.
Jotta voimme viestiä hyvässä hengessä, toivoisin ettet suorilta käsin oleta minua kauhean tyhmäksi, epärehelliseksi tai tekopyhäksi vaikka nainen olenkin. Haloefekti varmasti vaikuttaa minuunkin, mutta sivistys on sivistystä, ulkonäkö ulkonäköä, status statusta ja luonne luonnetta ja puhun niistä omilla nimillään. Määrätietoisuudesta tai kunnianhimosta en edes pidä, koska olen niin perinpohjaisen tottunut yhdistämään ne ylenkatseelliseen asenteeseen itseäni kohtaan että koen ne vieraannuttaviksi jo itsessäänkin.
Kyllä sivistyksen on näyttävä ulospäin jollakin tapaa. Vähintään nyt minulle. Eihän se muuten voisi olla valintakriteeri. Et varmaan tätä usko, mutta minulla ei ole ystävieni kanssa kateutta tai kilpailua. Ihan tarkoituksellisen valikoinnin johdosta. Alhaisessa statuksessa on se valtavan hyvä puoli, ettei sen ylläpitämiseksi tarvitse nähdä vaivaa.
Pidän sivistyksen tärkeimpänä osana tyylikästä käytöstä. Käytöstapoja, mutta myös kuuntelutaitoa, hyvin kehittyneitä sosiaalisia vaistoja, kykyä ottaa vastaan signaaleja toisilta, kykyä kannatella ja luotsata tilannetta tarvittaessa, kykyä seivailla toisia, laajemminkin kykyä toimia erilaisissa tilanteissa hienovaraisesti ja toiset huomioiden. Ei tarvitse olla ekstrovertti eikä mitenkään hirveän sulava, yksilöllisiä tapoja ilmentää perusmalleja löytyy kyllä, ja väitän tunnistavani niistä monia hienovaraisempia koska olen itsekin nörtti ja suuri osa ystävistäni on aina ollut tavalla tai toisella sosiaalisesti estyneitä. Olen siinä käsityksessä, että naiset yleisestikin pitävät kuvailtua sivistyneenä käytöksenä.
Muutenkin sivistys minun mielessäni pitää sisällään ennen kaikkea taitoja ja toimintamalleja, vähemmän tietoa. Kriittinen ajattelukyky, taito ottaa selvää asioista, introspektiokyky ja itsetuntemus nostavat kaikki ihmisen sivistystasoa. Harrastuneisuus oikeastaan missä tahansa asiassa myös. Yleistyksenä: kaikki hyvät taidot jotka ovat tavalla tai toisella opettelun tulosta eivätkä voi seurata yksin luontaisesta lahjakkuudesta. Ja jotta et nyt oleta että odotan tätä koko listaa mieheltä: en missään nimessä, ja päivänselvästi mies joka tässä kaikessa loistaa olisi aivan liian tasokas minulle, ei minulla mahtaisi olla hänelle älyllisesti paljonkaan annettavaa paitsi innokas yleisö. Sellainen tuskin ketään pitkään stimuloi.
En ole törmännyt tuohon briljeeraamisen käsitteeseen ennen. Jos siihen liittyy seurassa ollessa äänekkyyttä, jonkinlaisen show’n vetämistä ja tilanteiden dominoimista, en todellakaan pidä sitä viehättävänä piirteenä. Olen joissakin tilanteissa valmis ymmärtämään sitä, erityisesti jos se on kuori jolla peitellään ujoutta tai muuta sosiaalista haastetta. Itsekin sorrun siihen välillä ujouteni takia.
Asun Helsingissä, olen 30, enkä halua itseäni kauheasti vanhempaa miestä. Ei haittaa jos on eronnut ja/tai lapsia.
Nyt varmaankin ymmärrät miksi kuvaamaasi miestä on vaikeaa löytää. Kaikki naiset haluavat kuvaamasi miehen. Joko koska ovat itsekin sellaisia, tai koska sosiaalisesti taitava mies täydentäisi heidän puutteitaan. Kutsun tätä samanlaisuus-erilaisuusperiaatteeksi.
Quote:
"Ei tarvitse olla ekstrovertti eikä mitenkään hirveän sulava, yksilöllisiä tapoja ilmentää perusmalleja löytyy kyllä, ja väitän tunnistavani niistä monia hienovaraisempia koska olen itsekin nörtti ja suuri osa ystävistäni on aina ollut tavalla tai toisella sosiaalisesti estyneitä"
...ja miten on, onko ystäviesi unelmamies sosiaalisesti estynyt (samanlainen) vai sosiaalisesti aktiivinen (erilainen)? Entäs millainen uskoisit sosiaalisesti aktiivisen naisen unelmamiehen olevan, samanlainen vai erilainen?
See?
Lisäksi sinun kuvaamasi sosiaalisuus joka perustuu pintapuoliseen tietoon monista asioista, sosiaalisiin vaistoihin ja tunteista keskustelemiseen, esiintyy voimakkaammin naisissa. Kun haussa on mies jossa on maskuliininen puoli ja sen lisäksi erikoisvarusteena kuvaamasi "feminiininen" puoli, tarjonta vähenee entisestään. Tämä on kuin minä hakisin pehmeää ja feminiinistä naista joka sen lisäksi osaa rakentaa talon ja puolustaa minua tappelussa.
Sosiaalinen briljeeraaminen voi olla dominoivaa ja äänekästä, tai sitten ei. Tässä tapauksessa luultavasti ei. Se on mitä tahansa sellaista joka herättää joukon huomion ja saa osakseen ihailua.
Lisäksi kuvaat olevasi nörtti, mutta selkeästi ihannemiehesi olisi enemmänkin sivistynyt maailmanmatkaaja-luennoitsija-sosiaalinen briljeeraaja, jota voisit katsella ylöspäin. Jos sinä haluat olla hypergaminen näissä asioissa, missä asioissa sinä olisit hyvä diili miehelle? Ei, erityisyytesi ja uniikki luonteesi ei riitä. Et voi asettua vain saamapuolelle.
Introverttejä nörttejä riittää kyllä, korkeakoulutuksella ja ilman. Käytöstavat omaavia ja miehiksi tunneälykkäitä, ei kuulosta mahdottomalta. Jos et vaadi sosiaalista briljeeraamista, menestystä tai komeutta (paitsi tietenkin jos olet erittäin hyvännäköinen ikäiseksesi). Se että miehen tulisi hallita aihe kuin aihe, ja erityisesti naisten suosimat aiheet kuten matkustelu ja ruoka, on kova vaatimus. Sen täyttäviä miehiä on vähän, miehet useammin keskittyvät muutamiin aiheisiin syvällisemmin.
Nettitreffit ovat hyvä paikka, jos kerran harrastuksista ym ei ole löytynyt. Baarit ja Tinder, liian pintapuolisia. Tässä auttaisin mielelläni, mutta ymmärrän ettei halua laittaa profiiliasi tänne. Ehkä sinun täytyy myös olla aloitteellisempi; jos et ole prinsessa, et voi pelata prinsessataktiikalla.
Minun suositukseni on että unohda alkuun sivistys ja verbaalinen briljeeraaminen. Etsi älykkyyttä. Kiinnität jo varmasti huomiota kijoitusasuun. Harrastaako mies jotain älykkyyteen viittaavaa? Entäs lukemista? Sivistys ei välttämättä selviä heti, ja sitähän voi hankkia lisää. Tämä suositus siksi koska muussa tapauksessa kiinnität huomiosi muidenkin tavoittelemiin sosiaalisesti lahjakkaisiin briljeeraajiin, ja lopputulos on sama kuin tähänkin mennessä.
Oletan myös että olet normaalipainoinen ja panostat ainakin jonkin verran ulkoiseen olemukseesi. Lisäksi voisit lukea kirjoja naisellisuudesta. Ja nyt en tarkoita naisten kirjoittamia sellaisia, vaan sovinistien ja pelurien kirjoja. Vaikka torjuisit 99% saamistasi ehdotuksista, se 1% saattaa opettaa sinulle jotain uutta.En ihan tunnista kaikkia ajatuksiani kun ovat kulkeneet sinun näppiksesi kautta, vaikka selvästi otatkin minut vakavasti ja vastaat vilpittömästi, mistä kiitokset. Huolestuttaa, että puhutaan toistemme ohi. Oion pari kohtaa.
En mielestäni sanonut, että pintapuolinen tieto on keskeistä sivistyksessä. Koitin ilmaista, että perustiedot maailmasta olisi oltava sen verran kunnossa, että pystyy analysoimaan uutta tietoa kontekstissa. Tuo ei ole lainkaan sama asia kuin että miehen tulisi tiedollisesi hallita kaikki keskustelunaiheet tai edes jotkut tietyt. Vaikka ehkä jollain tasolla siitä ja yleisistä keskustelukyvyistä seuraakin.
Matkustamista en pidä millään tapaa tärkeänä. Luennoitseminen ei ole välttämättä toivottavaa vaan herkästi menee moukkamaisuuden puolelle, vaikka onkin positiivista jos tyyppi osaa ymmärrettävästi selittää tietämäänsä. Verbaalinen kyvykkyys on niitä sivistyksen puolia jotka kyllä ovat positiivisia, mutteivät edellytyksiä. En keksi yhtään maskuliiniseksi miellettyä luonteenpiirrettä jota mitenkään välttämättä kaipaisin, jos ei hyväksytä sitä että kaikki järki ja kohtuullisuus olisi vain miehekästä.
Olennaisin huti on, että ikinä olisin kuvitellut voivani saada miehen jonka sosiaaliset taidot ovat paremmat kuin omani ja jota voisin katsella ylöspäin. Olisi pitänyt avata nörttiyden suhdetta sosiaalisiin taitoihini ehkä vähän paremmin. Pidän kauhean sulavakäytöksisen ja sosiaalisen miehen saamista hyvin epärealistisena ja luulen ettei minulla edes olisi heidän kanssaan kauheasti yhteistä. En ole mikään luonnonlahjakkuus, ja olen joutunut näkemään paljon vaivaa opetellakseni sosiaalisia taitoja, usein myöhäisemmässä iässä kuin ne kehittyivät muille, ja introvertti luonteeni tosiaan rajoittaa minua edelleen. Mutta nyt aikuisena pärjään aika hyvin ja uskon olevani vahvaa keskitasoa naisten asteikolla, ehkä enemmänkin jos suhteissa tärkeitä taitoja painotetaan vahvasti vähemmän tuttujen ihmisten kanssa käytettäviin taitoihin verrattuna. Haluan mieheltä lähinnä sitä, että olisi sen verran kartalla että pystyy tekemään yhteistyötä kanssani. Jos ymmärrys riittää vahvuuksieni tunnistamiseen hän varmasti myös arvostaa niitä paljon eikä koe että minä olisin asiassa mitenkään saamapuolella, ja oppii minulta.
Olen ihan tietoinen siitä että piirteet jotka kumppanissa ovat minulle tärkeitä ovat sitä myös todella monille muille naisille, ja että ne ovat yleisempiä naisissa kuin miehissä. En kuitenkaan ole valinnut kriteerejä mitenkään huvikseni. En yksinkertaisesti usko kokemukseni perusteella että mies jolla on heikot sosiaaliset taidot (ihmissuhdetaidot kuuluvat niihin!) olisi positiivinen lisä elämääni. Ei kukaan pysty yksin tekemään suhteesta hyvää.
Minun on kauhean vaikea uskoa että seksistisimmät miehet puhuisivat kaikkien miesten puolesta. Vahvasti epäilen, että sovinistien naisellisuusvinkit vetäisivät puoleeni lähinnä niitä miehiä, joita vähiten haluan. Tunnen jo sovinistien ajatusmaailman aika hyvin ja vaikka seassa joku helmi johon teoriassa voisin tarttua olisikin, tiedän että kokisin lukemisen todella raskaaksi ja tuskin pystyisin edes olemaan vastaanottavainen.
Mutta ok, aloitteellisempi. Sitä on varaa olla entistä enemmän.
Kiitän selvennyksestä.
Tämän vastauksen perusteella mahdollisuutesi kohenevat huomattavasti.
Joudun ikävä kyllä lukemaan rivien välistä ja käyttämään stereotypioita, koska tietyt asiat ovat sellaisia joita naiset eivät koskaan sano ääneen, edes palstoilla. Oletin että haluat miehen olevan sinua vahvempi ja tasaisempi henkisesti, ts. sinä olet useammin se joka itkee miehen olkapäätä vasten eikä toisin päin. Myös taito liidata sosiaalisissa tilanteissa on sellainen jota yleensä odotetaan mieheltä, ei niin päin että sinä johdat tilannetta ja mies kävelee perässä. Nämä esimerkkeinä.
Minä perehtyisin PUA-maailman oppeihin. Kolmesta syystä. Ensimmäisenä on aloitteellisuus; äärimmäisen harva nainen hallitsee sen. Nainen kyllä saa miehen kömpelyydestä huolimatta, mutta jos hallitset sen kunnolla, omaat ison edun kilpasiskoihin nähden. Toisekseen, kaikki perinteinen naisellisuus ei ole pahaa. Se voi myös olla hauskaa, leikkisää ja peräti voimaannuttavaa. Ja kolmanneksi, se auttaa ymmärtämään miesten pariutumishaasteita ja niistä seuraavia toimintamalleja.
Uskon että sinulla on mahdollisuuksia, jos vain olet rehellinen ulkonäkökriteereistäsi. Normaalipainoisuuden mainitsin syystä. Chapmanin yliopiston tutkimuksen mukaan se oli kakkosena miesten kriteerilistalla (kauneuden jälkeen), ja mitä koulutetumpi/älykkäämpi/menestyneempi (mitä tahansa näistä) mies oli, sitä suuremmaksi hoikkuuden merkitys kasvoi.
Tuntisin yhden miehen joka sopisi kuvaukseesi täydellisesti. On erittäin fiksu, lukee paljon ja laaja-alaisesti, erinomaiset käytöstavat, introvertti mutta oppinut sosiaalisesti huomattavasti keskivertoa taitavammaksi, ja keskustelutyylikin on sama kuin sinulla. Ikää n. 35v muistaakseni. Huonot puolet: asuu perähikiällä ja on kiinnostuneempi lintujen bongaamisesta jossain metsissä kuin naisista.
Ne miehet kun eivät ole sen enempää avoimesti tarjolla kuin sinäkään.
Tähän asti ulkonäköni ei ole vaikuttanut esteeltä. Tietääkseni minua ei ole torjuttu sen takia. Ehkä olisi jätetty torjumatta muista syistä jos olisin paremman näköinen, mutta eihän sitä lasketa. Kriteereitäni en osaa määritellä, kaksi vakavinta suhdettani oli jälkikäteen katsellen aika rumien miesten kanssa, mutta ei se todellakaan siltä tuntunut tutustuessa tai seurusteluaikana eikä vielä ihan pian eronkaan jälkeen. Kertaakaan en muista sivuuttaneeni ketään (pelkän) ulkonäön takia. Kyllä tietenkin tykkään enemmän hyvännäköisistä kuin rumista miehistä, kaikkein eniten sellaisista vähän itseäni paremman näköisistä.
En minä ollenkaan ajattele että perinteinen naisellisuus olisi paha asia. Enemmän siitä on hyvää kuin pahaa, pahaa ainoastaan se miten alttiiksi hyväksikäytölle se jättää ja miten typistää ja rajoittaa ihmistä. Osaan naisellisuuden attribuuteista samastun ja ne näkyvät muillekin (hyväntuulisuus, hymyileväisyys, empaattisuus, leikkisyys, ystävällisyys, auttavaisuus, lempeys, luottavaisuus, yhteistyöhaluisuus). Osa on tavoitteellisia ihanteita (hoivaavuus, lämpö, välittömyys, vastaanottavaisuus, haavoittuvuus, aseistariisuvuus), osaa ihailen toisissa mutta koen vieraaksi (uhrautuvuus, nöyryys, vaatimattomuus). Pyrin myös aktiivisesti muuttamaan jotain miesmäisiä valuvikojani (liika kriittisyys, itsekorostus, älyllistäminen) muuksi koska en niistä pidä, ja kaipa sekin tekee onnistuessaan minusta viehättävämmän.
Sovinisteihin en silti taatusti vetoa, enkä vastaa heidän naisellisuuskäsitystään. Mutta vaikka niin väittävätkin, eivät taida kuitenkaan ”vain sanoa ääneen sitä mitä kaikki miehet ajattelevat”. Muuten en kohtaisi jatkuvasti niitä pareja joissa mies on minusta oikein viehättävä ja nainen raakasti vastaa minua, plus on se koulutus ja sitä vastaava työ.
En siis mitenkään tyhjällä kuitannut tai liiotellut sanoessani, että tunnen sovinistien ajatusmaailman jo. Luin niitä antifeministi- ja PUAblogeja paljonkin joskus kauan sitten oppiakseni mitä kaikkea tässä maailmassa uskotaankaan, ja voidakseni keskustella niistä hämmentyneiden miespuolisten ystävieni kanssa. Olen aika varma sen aineiston pariin palaaminen olisi minulle vahingollista. Ihmiskuvani muuttuisi raadollisemmaksi ja voisi olla ettei rohkeus ja luottavaisuus enää riittäisi deittailuun ollenkaan. Mutta ehkä katselen jotain harmittomampaa materiaalia siitä kuinka olla hurmaavampi tjsp. Sellainen ehkä muutenkin soveltuu paremmin minun tilanteeseeni.
Lähestymisvaiheessa olen pitänyt ongelmana lähinnä sitä että miehet tuntuvat odottelevan sopivaa torjuntahetkeä pitkään sen jälkeen kun ovat jo päättäneet etteivät halua parisuhteeseen kanssani, ja lähtevän treffeille suunnilleen pelkästä kiitollisuudesta että pyysin. Paljon aikaa menee tuollaisen kanssa, eikä suoraan kysely varhaisessa vaiheessa vaikuta kauhean fiksulta. Tuo on jotenkin ratkaistava jos siirryn määräpohjaisempaan strategiaan.
Aika näyttää miten valmis olen lähtemään tuohon, kun en kärsi pahemmin sinkkuudestakaan. Etenkään sen valossa jos miehet joiden kanssa molemminpuolinen kelpuuttaminen saattaisi onnistua järjestään piileskelevät metsissä ja Perähikiällä. Eihän heidän löytämisekseen sitten edes ole paljon tehtävissä. :/
On ollut antoisaa avautua, olen yllättynyt että sinua ylipäätään liikuttavat miesongelmani millään tasolla. En tosiaankaan tätä odottanut kun rupesin huutelemaan että mistä niitä muuten-yhtä-hyvä-mutta-kouluttamattomia miehiä muka edes löytyy.
Tokihan autan mielelläni.
Nykypäivänä on melko vähän naisia jotka ovat fiksuja, osaavat ajatella syvällisesti, eivät ole täysin pinnallisia ja riippuvaisia siitä mitä muut ajattelevat, eivät paneskele ympäriinsä ja myöntävät avoimesti haluavansa suhteen - plus ovat jopa valmiita tekemään asian eteen jotain, sen sijaan että odottavat asioiden vain tapahtuvan (= miehen pistävän asiat vain tapahtumaan).
Jo noilla kriteereillä karsiutuu sanotaanko 95%.
Tuo ongelmahan jonka mainitsit on sama josta minä olen kirjoittanut. Miesten, pl. top 5-10%, on todella vaikeaa saada treffejä naisten kanssa, joten he katsovat ne kortit joita heille suodaan. Komeat ja suositut miehet luonnollisesti toimivat tikapuuperiaatteella jossa alin taso on kännipano, sitten irtopano, sitten vakipano, ja lopulta elämänkumppani. Kun tavisnaisetkin pääsevät treffeille näiden miesten kanssa, ei taviksia edes kokeilla ennen kuin biologinen kello alkaa tikittämään.
Suhdetta etsivän naisen kannalta ongelmana on tietysti ajan haaskaaminen miehiin jotka ovat liian tasokkaita (kelpuuttavat panoksi, ei suhteeseen) tai muista syistä ei niin kovin kiinnostuneita.
Sitä en osaa sanoa piileskelevätkö kaikki potentiaaliset miehesi perähikiällä. Tuo kuvaamani mies kyllä opiskeli kaupungissa, mutta muutti takaisin maalle saatuaan työpaikan jossain luonnonsuojeluorganisaatiossa tms. Toki perähikiällä on miesenemmistö, ja monet kaupunkien nörteistä ovat vaikeammin tavoitettavissa kuin sosiaaliset naistenkaatajabriljeeraajat.
Se tulee mieleeni että vaikka aloitteellisuus on etu naiselle joka etsii jotain muuta kuin saalistajamiehiä (jotka siis haluavat valloittaa), ehkäpä hätäilet jo liikaa?
Oletko varmasti arvioinut sosiaalisen taitavuutesi ja etenkin naisellisuutesi oikein? Lasken plussaksi sen että olet kehittänyt itseäsi sen sijaan että olisit syntynyt luontaisesti sosiaaliseksi/naiselliseksi, mutta joskus on niin että ihmiset itse arvioivat sosiaalisuutensa - tai naisellisuutensa - yläkanttiin. Saatat kuitenkin antaa itsestäsi oudon kuvan, mitä liian nopea eteneminen korostaa.
Sekin mietityttää oletko realistinen ulkonäköihanteidesi suhteen? Tutkitusti naiset keskimäärin rankkaavat 80% miehistä keskivertoa rumemmiksi ja vain alle 1% selkeästi komeiksi.
Alueen laajentaminen Hkin ydinkeskustan ulkopuolella sijaitseville miesenemmistöalueille voisi olla hyvä ajatus. Ei nyt ihan perähikiälle tarvitse lähteä. Jos katselen vähän ympärilleni omalla asuinalueella (Hki/Punavuori), niin eipä täällä ole paljoa sinulle sopivia _kolmekymppisiä_ sinkkumiehiä.
Kuka idiootti sinultakin neuvoja kyselee? Vai vastaatko itsellesi?
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heippa, 1212-heebo.
Minä olen tutkinnoton, mutta älykäs ja monella tapaa melko sivistynyt nainen. Olen juuri sitä jo vuosia kärvistellyt, kun en yliopiston käyneille miehille kelpaa. (Lukuunottamatta ihan paria poikkeusta, joiden kohdalla epätoivon syyt olivat aika selviä ja minulle kynnyskysymyksiä. Kuuluivat muuten sattumoisin siihen sivistymättömään ja suhteellisen vähä-älyiseen osaan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista. Tai siis, ei ollenkaan sattumoisin, vaikka puutteensa eivät siihen tyhjennykään.) He olisivat tuttavapiirien, kiinnostuksen kohteiden, yleissivistyksen, käytöksen, ulosannin, maailmankuvan, ulkonäön, arvojen ja ehkä joidenkin muidenkin asioiden perusteella minulle luontainen kohderyhmä. Mutta vaikka sitä ei suoraan sanotakaan, olen hyvin voimakkaasti saanut sen vaikutelman että kouluttamattomuuteni ja alhainen statukseni haittaa pahasti mahdollisuuksiani heidän parissaan.
Olen yrittänyt etsiä älykkäitä ja sivistyneitä mutta vähemmän koulutettuja miehiä yliopistokoulutetun tuttavapiirini ulkopuolelta ja deittisivuilta siinä toivossa, että olisin heidän silmissään haluttavampi. Siis ihan kokemuksen nöyrentämänä pitänyt silmäni auki ja tutkinut oletuksiani sivistyksestä ja älystä ja siitä miten ne ihmisessä näkyvät. Karu totuus on, ettei älykkäitä ja sivistyneitä hirveästi löydy yliopistokoulutettujen ulkopuolelta. Olen tavannut elämäni aikana vain harvoja. Yksikään ei ole ollut ikäiseni, vapailla markkinoilla ja monogaaminen.
Ajattelinkin sinulta kysyä, tiedätkö mistä voisin löytää kaltaiseni sinkkumiehen? Jos sinulla on lisäksi ajatuksia siitä, miten tunnistaa älykäs ja sivistynyt mutta kouluttautumaton ihminen, kuulisin mielelläni myös niitä. En kauheasti ymmärrä sellaisesta älykkyydestä ja sivistyksestä, joka päällepäin ei vaikuta samalta kuin korkea koulutus.
Avataanpa tätä hieman.
Sivistys, ainakin useimmille naisille, oikeasti tarkoittaa vähän monista asioista tietävää sosiaalista briljeeraajaa. Miestä jota kelpaa näyttää ystäville, jonka sivistyneisyys ja verbaalinen lahjakkuus loistaa ravintolan joka nurkkaan kun tämä ylöspäin katselevan naisystävänsä vieressä kertoo muiden kuunnellessa. Luonnollisesti tähän lisätään muut asiat kuten pituus, matala ääni, komeat kasvot, itsevarmuus, määrätietoisuus, kunnianhimoisuus, jne - sama litania kuin kaikilla muillakin naisilla.
Menikö oikein?
Eli sivistys tarkoittaa statusta, jotain mikä näkyy päällepäin ja minkä muutkin näkevät. Sen on myös oltava sivistystä jonka pystyy liittämään naisten enemmistön mielenkiinnon kohteisiin kuten matkailuun ja ruokakulttuuriin. Sivistys joka käy ilmi ensisijaisesti kahden kesken, mahdollisesti liittyen syvällisempään ymmärrykseen hieman rajatummista aihealueista, ei ole kiinnostavaa.
Osuiko tämä?
Lisäksi tarvitsisin tietoa ikähaarukasta ja siitä asutko A) Tsadissa B) jossain muussa isommassa kaupungissa C) pikkukaupungissa tai maaseudulla.
Kylmä totuus on että sosiaalisen briljeeraajan haluaa lähes jokainen nainen, ja näitä miehiä ei riitä kaikille. Jos sen sijaan haussa on syvällinen, ajatteleva, lukemista harrastava introvertti...tilanne näyttää paremmalta, silloin kyse on lähinnä siitä etteivät nämä miehet pomppaa esille samoin kuin sivistystä omaavat sosiaaliset lahjakkuudet.
Mutta vastaa kysymyksiin, niin katsotaan mitä tilanteellesi voisi tehdä.
Kiitos vastauksesta.
Joo, kyllä sellainen riittävä ymmärrys monesta asiasta laaja-alaisesti on osa sivistystä. Ei niinkään faktatiedoilla päteminen tai joka asiasta mielipiteensä lausuminen, vaan lähinnä riittävä pohjatieto maailmasta että osaa asettaa uusia asioita kontekstiin.
Verbaalinen lahjakkuus itsessään on älykkyyttä, mutta pitkälle kehitetty verbaalinen potentiaali on minusta täysin reilua laskea sivistykseen. En erottele noita käytännössä vaan pidän verbaalista kyvykkyyttä osoituksena kummastakin.
Jotta voimme viestiä hyvässä hengessä, toivoisin ettet suorilta käsin oleta minua kauhean tyhmäksi, epärehelliseksi tai tekopyhäksi vaikka nainen olenkin. Haloefekti varmasti vaikuttaa minuunkin, mutta sivistys on sivistystä, ulkonäkö ulkonäköä, status statusta ja luonne luonnetta ja puhun niistä omilla nimillään. Määrätietoisuudesta tai kunnianhimosta en edes pidä, koska olen niin perinpohjaisen tottunut yhdistämään ne ylenkatseelliseen asenteeseen itseäni kohtaan että koen ne vieraannuttaviksi jo itsessäänkin.
Kyllä sivistyksen on näyttävä ulospäin jollakin tapaa. Vähintään nyt minulle. Eihän se muuten voisi olla valintakriteeri. Et varmaan tätä usko, mutta minulla ei ole ystävieni kanssa kateutta tai kilpailua. Ihan tarkoituksellisen valikoinnin johdosta. Alhaisessa statuksessa on se valtavan hyvä puoli, ettei sen ylläpitämiseksi tarvitse nähdä vaivaa.
Pidän sivistyksen tärkeimpänä osana tyylikästä käytöstä. Käytöstapoja, mutta myös kuuntelutaitoa, hyvin kehittyneitä sosiaalisia vaistoja, kykyä ottaa vastaan signaaleja toisilta, kykyä kannatella ja luotsata tilannetta tarvittaessa, kykyä seivailla toisia, laajemminkin kykyä toimia erilaisissa tilanteissa hienovaraisesti ja toiset huomioiden. Ei tarvitse olla ekstrovertti eikä mitenkään hirveän sulava, yksilöllisiä tapoja ilmentää perusmalleja löytyy kyllä, ja väitän tunnistavani niistä monia hienovaraisempia koska olen itsekin nörtti ja suuri osa ystävistäni on aina ollut tavalla tai toisella sosiaalisesti estyneitä. Olen siinä käsityksessä, että naiset yleisestikin pitävät kuvailtua sivistyneenä käytöksenä.
Muutenkin sivistys minun mielessäni pitää sisällään ennen kaikkea taitoja ja toimintamalleja, vähemmän tietoa. Kriittinen ajattelukyky, taito ottaa selvää asioista, introspektiokyky ja itsetuntemus nostavat kaikki ihmisen sivistystasoa. Harrastuneisuus oikeastaan missä tahansa asiassa myös. Yleistyksenä: kaikki hyvät taidot jotka ovat tavalla tai toisella opettelun tulosta eivätkä voi seurata yksin luontaisesta lahjakkuudesta. Ja jotta et nyt oleta että odotan tätä koko listaa mieheltä: en missään nimessä, ja päivänselvästi mies joka tässä kaikessa loistaa olisi aivan liian tasokas minulle, ei minulla mahtaisi olla hänelle älyllisesti paljonkaan annettavaa paitsi innokas yleisö. Sellainen tuskin ketään pitkään stimuloi.
En ole törmännyt tuohon briljeeraamisen käsitteeseen ennen. Jos siihen liittyy seurassa ollessa äänekkyyttä, jonkinlaisen show’n vetämistä ja tilanteiden dominoimista, en todellakaan pidä sitä viehättävänä piirteenä. Olen joissakin tilanteissa valmis ymmärtämään sitä, erityisesti jos se on kuori jolla peitellään ujoutta tai muuta sosiaalista haastetta. Itsekin sorrun siihen välillä ujouteni takia.
Asun Helsingissä, olen 30, enkä halua itseäni kauheasti vanhempaa miestä. Ei haittaa jos on eronnut ja/tai lapsia.
Nyt varmaankin ymmärrät miksi kuvaamaasi miestä on vaikeaa löytää. Kaikki naiset haluavat kuvaamasi miehen. Joko koska ovat itsekin sellaisia, tai koska sosiaalisesti taitava mies täydentäisi heidän puutteitaan. Kutsun tätä samanlaisuus-erilaisuusperiaatteeksi.
Quote:
"Ei tarvitse olla ekstrovertti eikä mitenkään hirveän sulava, yksilöllisiä tapoja ilmentää perusmalleja löytyy kyllä, ja väitän tunnistavani niistä monia hienovaraisempia koska olen itsekin nörtti ja suuri osa ystävistäni on aina ollut tavalla tai toisella sosiaalisesti estyneitä"
...ja miten on, onko ystäviesi unelmamies sosiaalisesti estynyt (samanlainen) vai sosiaalisesti aktiivinen (erilainen)? Entäs millainen uskoisit sosiaalisesti aktiivisen naisen unelmamiehen olevan, samanlainen vai erilainen?
See?
Lisäksi sinun kuvaamasi sosiaalisuus joka perustuu pintapuoliseen tietoon monista asioista, sosiaalisiin vaistoihin ja tunteista keskustelemiseen, esiintyy voimakkaammin naisissa. Kun haussa on mies jossa on maskuliininen puoli ja sen lisäksi erikoisvarusteena kuvaamasi "feminiininen" puoli, tarjonta vähenee entisestään. Tämä on kuin minä hakisin pehmeää ja feminiinistä naista joka sen lisäksi osaa rakentaa talon ja puolustaa minua tappelussa.
Sosiaalinen briljeeraaminen voi olla dominoivaa ja äänekästä, tai sitten ei. Tässä tapauksessa luultavasti ei. Se on mitä tahansa sellaista joka herättää joukon huomion ja saa osakseen ihailua.
Lisäksi kuvaat olevasi nörtti, mutta selkeästi ihannemiehesi olisi enemmänkin sivistynyt maailmanmatkaaja-luennoitsija-sosiaalinen briljeeraaja, jota voisit katsella ylöspäin. Jos sinä haluat olla hypergaminen näissä asioissa, missä asioissa sinä olisit hyvä diili miehelle? Ei, erityisyytesi ja uniikki luonteesi ei riitä. Et voi asettua vain saamapuolelle.
Introverttejä nörttejä riittää kyllä, korkeakoulutuksella ja ilman. Käytöstavat omaavia ja miehiksi tunneälykkäitä, ei kuulosta mahdottomalta. Jos et vaadi sosiaalista briljeeraamista, menestystä tai komeutta (paitsi tietenkin jos olet erittäin hyvännäköinen ikäiseksesi). Se että miehen tulisi hallita aihe kuin aihe, ja erityisesti naisten suosimat aiheet kuten matkustelu ja ruoka, on kova vaatimus. Sen täyttäviä miehiä on vähän, miehet useammin keskittyvät muutamiin aiheisiin syvällisemmin.
Nettitreffit ovat hyvä paikka, jos kerran harrastuksista ym ei ole löytynyt. Baarit ja Tinder, liian pintapuolisia. Tässä auttaisin mielelläni, mutta ymmärrän ettei halua laittaa profiiliasi tänne. Ehkä sinun täytyy myös olla aloitteellisempi; jos et ole prinsessa, et voi pelata prinsessataktiikalla.
Minun suositukseni on että unohda alkuun sivistys ja verbaalinen briljeeraaminen. Etsi älykkyyttä. Kiinnität jo varmasti huomiota kijoitusasuun. Harrastaako mies jotain älykkyyteen viittaavaa? Entäs lukemista? Sivistys ei välttämättä selviä heti, ja sitähän voi hankkia lisää. Tämä suositus siksi koska muussa tapauksessa kiinnität huomiosi muidenkin tavoittelemiin sosiaalisesti lahjakkaisiin briljeeraajiin, ja lopputulos on sama kuin tähänkin mennessä.
Oletan myös että olet normaalipainoinen ja panostat ainakin jonkin verran ulkoiseen olemukseesi. Lisäksi voisit lukea kirjoja naisellisuudesta. Ja nyt en tarkoita naisten kirjoittamia sellaisia, vaan sovinistien ja pelurien kirjoja. Vaikka torjuisit 99% saamistasi ehdotuksista, se 1% saattaa opettaa sinulle jotain uutta.En ihan tunnista kaikkia ajatuksiani kun ovat kulkeneet sinun näppiksesi kautta, vaikka selvästi otatkin minut vakavasti ja vastaat vilpittömästi, mistä kiitokset. Huolestuttaa, että puhutaan toistemme ohi. Oion pari kohtaa.
En mielestäni sanonut, että pintapuolinen tieto on keskeistä sivistyksessä. Koitin ilmaista, että perustiedot maailmasta olisi oltava sen verran kunnossa, että pystyy analysoimaan uutta tietoa kontekstissa. Tuo ei ole lainkaan sama asia kuin että miehen tulisi tiedollisesi hallita kaikki keskustelunaiheet tai edes jotkut tietyt. Vaikka ehkä jollain tasolla siitä ja yleisistä keskustelukyvyistä seuraakin.
Matkustamista en pidä millään tapaa tärkeänä. Luennoitseminen ei ole välttämättä toivottavaa vaan herkästi menee moukkamaisuuden puolelle, vaikka onkin positiivista jos tyyppi osaa ymmärrettävästi selittää tietämäänsä. Verbaalinen kyvykkyys on niitä sivistyksen puolia jotka kyllä ovat positiivisia, mutteivät edellytyksiä. En keksi yhtään maskuliiniseksi miellettyä luonteenpiirrettä jota mitenkään välttämättä kaipaisin, jos ei hyväksytä sitä että kaikki järki ja kohtuullisuus olisi vain miehekästä.
Olennaisin huti on, että ikinä olisin kuvitellut voivani saada miehen jonka sosiaaliset taidot ovat paremmat kuin omani ja jota voisin katsella ylöspäin. Olisi pitänyt avata nörttiyden suhdetta sosiaalisiin taitoihini ehkä vähän paremmin. Pidän kauhean sulavakäytöksisen ja sosiaalisen miehen saamista hyvin epärealistisena ja luulen ettei minulla edes olisi heidän kanssaan kauheasti yhteistä. En ole mikään luonnonlahjakkuus, ja olen joutunut näkemään paljon vaivaa opetellakseni sosiaalisia taitoja, usein myöhäisemmässä iässä kuin ne kehittyivät muille, ja introvertti luonteeni tosiaan rajoittaa minua edelleen. Mutta nyt aikuisena pärjään aika hyvin ja uskon olevani vahvaa keskitasoa naisten asteikolla, ehkä enemmänkin jos suhteissa tärkeitä taitoja painotetaan vahvasti vähemmän tuttujen ihmisten kanssa käytettäviin taitoihin verrattuna. Haluan mieheltä lähinnä sitä, että olisi sen verran kartalla että pystyy tekemään yhteistyötä kanssani. Jos ymmärrys riittää vahvuuksieni tunnistamiseen hän varmasti myös arvostaa niitä paljon eikä koe että minä olisin asiassa mitenkään saamapuolella, ja oppii minulta.
Olen ihan tietoinen siitä että piirteet jotka kumppanissa ovat minulle tärkeitä ovat sitä myös todella monille muille naisille, ja että ne ovat yleisempiä naisissa kuin miehissä. En kuitenkaan ole valinnut kriteerejä mitenkään huvikseni. En yksinkertaisesti usko kokemukseni perusteella että mies jolla on heikot sosiaaliset taidot (ihmissuhdetaidot kuuluvat niihin!) olisi positiivinen lisä elämääni. Ei kukaan pysty yksin tekemään suhteesta hyvää.
Minun on kauhean vaikea uskoa että seksistisimmät miehet puhuisivat kaikkien miesten puolesta. Vahvasti epäilen, että sovinistien naisellisuusvinkit vetäisivät puoleeni lähinnä niitä miehiä, joita vähiten haluan. Tunnen jo sovinistien ajatusmaailman aika hyvin ja vaikka seassa joku helmi johon teoriassa voisin tarttua olisikin, tiedän että kokisin lukemisen todella raskaaksi ja tuskin pystyisin edes olemaan vastaanottavainen.
Mutta ok, aloitteellisempi. Sitä on varaa olla entistä enemmän.
Kiitän selvennyksestä.
Tämän vastauksen perusteella mahdollisuutesi kohenevat huomattavasti.
Joudun ikävä kyllä lukemaan rivien välistä ja käyttämään stereotypioita, koska tietyt asiat ovat sellaisia joita naiset eivät koskaan sano ääneen, edes palstoilla. Oletin että haluat miehen olevan sinua vahvempi ja tasaisempi henkisesti, ts. sinä olet useammin se joka itkee miehen olkapäätä vasten eikä toisin päin. Myös taito liidata sosiaalisissa tilanteissa on sellainen jota yleensä odotetaan mieheltä, ei niin päin että sinä johdat tilannetta ja mies kävelee perässä. Nämä esimerkkeinä.
Minä perehtyisin PUA-maailman oppeihin. Kolmesta syystä. Ensimmäisenä on aloitteellisuus; äärimmäisen harva nainen hallitsee sen. Nainen kyllä saa miehen kömpelyydestä huolimatta, mutta jos hallitset sen kunnolla, omaat ison edun kilpasiskoihin nähden. Toisekseen, kaikki perinteinen naisellisuus ei ole pahaa. Se voi myös olla hauskaa, leikkisää ja peräti voimaannuttavaa. Ja kolmanneksi, se auttaa ymmärtämään miesten pariutumishaasteita ja niistä seuraavia toimintamalleja.
Uskon että sinulla on mahdollisuuksia, jos vain olet rehellinen ulkonäkökriteereistäsi. Normaalipainoisuuden mainitsin syystä. Chapmanin yliopiston tutkimuksen mukaan se oli kakkosena miesten kriteerilistalla (kauneuden jälkeen), ja mitä koulutetumpi/älykkäämpi/menestyneempi (mitä tahansa näistä) mies oli, sitä suuremmaksi hoikkuuden merkitys kasvoi.
Tuntisin yhden miehen joka sopisi kuvaukseesi täydellisesti. On erittäin fiksu, lukee paljon ja laaja-alaisesti, erinomaiset käytöstavat, introvertti mutta oppinut sosiaalisesti huomattavasti keskivertoa taitavammaksi, ja keskustelutyylikin on sama kuin sinulla. Ikää n. 35v muistaakseni. Huonot puolet: asuu perähikiällä ja on kiinnostuneempi lintujen bongaamisesta jossain metsissä kuin naisista.
Ne miehet kun eivät ole sen enempää avoimesti tarjolla kuin sinäkään.
Tähän asti ulkonäköni ei ole vaikuttanut esteeltä. Tietääkseni minua ei ole torjuttu sen takia. Ehkä olisi jätetty torjumatta muista syistä jos olisin paremman näköinen, mutta eihän sitä lasketa. Kriteereitäni en osaa määritellä, kaksi vakavinta suhdettani oli jälkikäteen katsellen aika rumien miesten kanssa, mutta ei se todellakaan siltä tuntunut tutustuessa tai seurusteluaikana eikä vielä ihan pian eronkaan jälkeen. Kertaakaan en muista sivuuttaneeni ketään (pelkän) ulkonäön takia. Kyllä tietenkin tykkään enemmän hyvännäköisistä kuin rumista miehistä, kaikkein eniten sellaisista vähän itseäni paremman näköisistä.
En minä ollenkaan ajattele että perinteinen naisellisuus olisi paha asia. Enemmän siitä on hyvää kuin pahaa, pahaa ainoastaan se miten alttiiksi hyväksikäytölle se jättää ja miten typistää ja rajoittaa ihmistä. Osaan naisellisuuden attribuuteista samastun ja ne näkyvät muillekin (hyväntuulisuus, hymyileväisyys, empaattisuus, leikkisyys, ystävällisyys, auttavaisuus, lempeys, luottavaisuus, yhteistyöhaluisuus). Osa on tavoitteellisia ihanteita (hoivaavuus, lämpö, välittömyys, vastaanottavaisuus, haavoittuvuus, aseistariisuvuus), osaa ihailen toisissa mutta koen vieraaksi (uhrautuvuus, nöyryys, vaatimattomuus). Pyrin myös aktiivisesti muuttamaan jotain miesmäisiä valuvikojani (liika kriittisyys, itsekorostus, älyllistäminen) muuksi koska en niistä pidä, ja kaipa sekin tekee onnistuessaan minusta viehättävämmän.
Sovinisteihin en silti taatusti vetoa, enkä vastaa heidän naisellisuuskäsitystään. Mutta vaikka niin väittävätkin, eivät taida kuitenkaan ”vain sanoa ääneen sitä mitä kaikki miehet ajattelevat”. Muuten en kohtaisi jatkuvasti niitä pareja joissa mies on minusta oikein viehättävä ja nainen raakasti vastaa minua, plus on se koulutus ja sitä vastaava työ.
En siis mitenkään tyhjällä kuitannut tai liiotellut sanoessani, että tunnen sovinistien ajatusmaailman jo. Luin niitä antifeministi- ja PUAblogeja paljonkin joskus kauan sitten oppiakseni mitä kaikkea tässä maailmassa uskotaankaan, ja voidakseni keskustella niistä hämmentyneiden miespuolisten ystävieni kanssa. Olen aika varma sen aineiston pariin palaaminen olisi minulle vahingollista. Ihmiskuvani muuttuisi raadollisemmaksi ja voisi olla ettei rohkeus ja luottavaisuus enää riittäisi deittailuun ollenkaan. Mutta ehkä katselen jotain harmittomampaa materiaalia siitä kuinka olla hurmaavampi tjsp. Sellainen ehkä muutenkin soveltuu paremmin minun tilanteeseeni.
Lähestymisvaiheessa olen pitänyt ongelmana lähinnä sitä että miehet tuntuvat odottelevan sopivaa torjuntahetkeä pitkään sen jälkeen kun ovat jo päättäneet etteivät halua parisuhteeseen kanssani, ja lähtevän treffeille suunnilleen pelkästä kiitollisuudesta että pyysin. Paljon aikaa menee tuollaisen kanssa, eikä suoraan kysely varhaisessa vaiheessa vaikuta kauhean fiksulta. Tuo on jotenkin ratkaistava jos siirryn määräpohjaisempaan strategiaan.
Aika näyttää miten valmis olen lähtemään tuohon, kun en kärsi pahemmin sinkkuudestakaan. Etenkään sen valossa jos miehet joiden kanssa molemminpuolinen kelpuuttaminen saattaisi onnistua järjestään piileskelevät metsissä ja Perähikiällä. Eihän heidän löytämisekseen sitten edes ole paljon tehtävissä. :/
On ollut antoisaa avautua, olen yllättynyt että sinua ylipäätään liikuttavat miesongelmani millään tasolla. En tosiaankaan tätä odottanut kun rupesin huutelemaan että mistä niitä muuten-yhtä-hyvä-mutta-kouluttamattomia miehiä muka edes löytyy.
Tokihan autan mielelläni.
Nykypäivänä on melko vähän naisia jotka ovat fiksuja, osaavat ajatella syvällisesti, eivät ole täysin pinnallisia ja riippuvaisia siitä mitä muut ajattelevat, eivät paneskele ympäriinsä ja myöntävät avoimesti haluavansa suhteen - plus ovat jopa valmiita tekemään asian eteen jotain, sen sijaan että odottavat asioiden vain tapahtuvan (= miehen pistävän asiat vain tapahtumaan).
Jo noilla kriteereillä karsiutuu sanotaanko 95%.
Tuo ongelmahan jonka mainitsit on sama josta minä olen kirjoittanut. Miesten, pl. top 5-10%, on todella vaikeaa saada treffejä naisten kanssa, joten he katsovat ne kortit joita heille suodaan. Komeat ja suositut miehet luonnollisesti toimivat tikapuuperiaatteella jossa alin taso on kännipano, sitten irtopano, sitten vakipano, ja lopulta elämänkumppani. Kun tavisnaisetkin pääsevät treffeille näiden miesten kanssa, ei taviksia edes kokeilla ennen kuin biologinen kello alkaa tikittämään.
Suhdetta etsivän naisen kannalta ongelmana on tietysti ajan haaskaaminen miehiin jotka ovat liian tasokkaita (kelpuuttavat panoksi, ei suhteeseen) tai muista syistä ei niin kovin kiinnostuneita.
Sitä en osaa sanoa piileskelevätkö kaikki potentiaaliset miehesi perähikiällä. Tuo kuvaamani mies kyllä opiskeli kaupungissa, mutta muutti takaisin maalle saatuaan työpaikan jossain luonnonsuojeluorganisaatiossa tms. Toki perähikiällä on miesenemmistö, ja monet kaupunkien nörteistä ovat vaikeammin tavoitettavissa kuin sosiaaliset naistenkaatajabriljeeraajat.
Se tulee mieleeni että vaikka aloitteellisuus on etu naiselle joka etsii jotain muuta kuin saalistajamiehiä (jotka siis haluavat valloittaa), ehkäpä hätäilet jo liikaa?
Oletko varmasti arvioinut sosiaalisen taitavuutesi ja etenkin naisellisuutesi oikein? Lasken plussaksi sen että olet kehittänyt itseäsi sen sijaan että olisit syntynyt luontaisesti sosiaaliseksi/naiselliseksi, mutta joskus on niin että ihmiset itse arvioivat sosiaalisuutensa - tai naisellisuutensa - yläkanttiin. Saatat kuitenkin antaa itsestäsi oudon kuvan, mitä liian nopea eteneminen korostaa.
Sekin mietityttää oletko realistinen ulkonäköihanteidesi suhteen? Tutkitusti naiset keskimäärin rankkaavat 80% miehistä keskivertoa rumemmiksi ja vain alle 1% selkeästi komeiksi.
Alueen laajentaminen Hkin ydinkeskustan ulkopuolella sijaitseville miesenemmistöalueille voisi olla hyvä ajatus. Ei nyt ihan perähikiälle tarvitse lähteä. Jos katselen vähän ympärilleni omalla asuinalueella (Hki/Punavuori), niin eipä täällä ole paljoa sinulle sopivia _kolmekymppisiä_ sinkkumiehiä.Kuka idiootti sinultakin neuvoja kyselee? Vai vastaatko itsellesi?
Tätä voi olla vaikea uskoa, mutta palstalle kirjoittelee joitakin naisia jotka osaavat tunnistaa asiantuntijuuden pariutumiskeskusteluissa.
Sinun on ilmeisesti ihan mahdoton ottaa vastaan puolueetonta kritiikkiä keskustelusi tasosta. Se on sinun ongelmasi. Olet ilmeisen halukas riitelmään, mutta valitettavasti en ala jankuttaa kanssasi.