Mikä on moniammatillinen tiimi koulussa - miksi?

mietteliäs ap kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö ole hommannet lapselle psykoterapiaa raivareihin?

Koulu ei voi antaa mitään kunnollista tukea ilman diagnoosia (usein näin ja on rahakysymys).

Et taida edes tietää, mitä psykoterapia on! Jos et viitsi googlettaa, kerron ainakin sen, ettei sitä anneta kouluikäisille raivarien takia.

Koulu voi antaa kunnollista tukea oikein hyvin, koska ei kaikkien asioiden takana ole mikään diagnosoitava neurologinen tmv. häiriö, vaan yksinkertaisesti vaikeuksia tunteiden tunnistamisessa tai sanoittamisessa, tai jotain muuta vastaavaa. 

Kiitos tästä kommentista.. tähän haluaisin itsekin uskoa. Ainakaan tähän ensimmäiseen palaveriin ei lastensuojelua tai psykologia tai rehtoria ole tulossa.. tai no, kuraattori.. se lienee se psykologi. Lapsi kävi kuraattorilla syksyllä pari kertaa, mutta sitten ne käynnit vain loppuivat ja homma jatkui normaalisti. Jotenkin saimme kuvan, että mitään hälyyttävää ei sitten kuitenkaan ollut?

Eivät kaikki lasten ongelmat ole mitenkään hälyyttäviä. Lapset ovat yksilöitä valmiuksienkin suhteen. Sinuna olisin tyytyväinen siihen, että koulu haluaa aktiivisesti löytää ratkaisun ongelmaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö ole hommannet lapselle psykoterapiaa raivareihin?

Koulu ei voi antaa mitään kunnollista tukea ilman diagnoosia (usein näin ja on rahakysymys).

Et taida edes tietää, mitä psykoterapia on! Jos et viitsi googlettaa, kerron ainakin sen, ettei sitä anneta kouluikäisille raivarien takia.

Koulu voi antaa kunnollista tukea oikein hyvin, koska ei kaikkien asioiden takana ole mikään diagnosoitava neurologinen tmv. häiriö, vaan yksinkertaisesti vaikeuksia tunteiden tunnistamisessa tai sanoittamisessa, tai jotain muuta vastaavaa. 

MT asioissa ei ole koskaan olemassa objektiivista diagnoosia, ne perustuu aina puhtaasti käyttäytymiseen eli mutuun.

Heti jos ois todettavissa aivoskannauksilla, verikokeilla tai virtsasta tms kyseessä ois oikea sairaus joka hoidettaisiin jossain muualla kun psykologien toimesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö ole hommannet lapselle psykoterapiaa raivareihin?

Koulu ei voi antaa mitään kunnollista tukea ilman diagnoosia (usein näin ja on rahakysymys).

Et taida edes tietää, mitä psykoterapia on! Jos et viitsi googlettaa, kerron ainakin sen, ettei sitä anneta kouluikäisille raivarien takia.

Koulu voi antaa kunnollista tukea oikein hyvin, koska ei kaikkien asioiden takana ole mikään diagnosoitava neurologinen tmv. häiriö, vaan yksinkertaisesti vaikeuksia tunteiden tunnistamisessa tai sanoittamisessa, tai jotain muuta vastaavaa. 

MT asioissa ei ole koskaan olemassa objektiivista diagnoosia, ne perustuu aina puhtaasti käyttäytymiseen eli mutuun.

Heti jos ois todettavissa aivoskannauksilla, verikokeilla tai virtsasta tms kyseessä ois oikea sairaus joka hoidettaisiin jossain muualla kun psykologien toimesta.

Miten viestisi liittyi siihen, mitä lainasit, tai edes tähän ketjuun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö ole hommannet lapselle psykoterapiaa raivareihin?

Koulu ei voi antaa mitään kunnollista tukea ilman diagnoosia (usein näin ja on rahakysymys).

Et taida edes tietää, mitä psykoterapia on! Jos et viitsi googlettaa, kerron ainakin sen, ettei sitä anneta kouluikäisille raivarien takia.

Koulu voi antaa kunnollista tukea oikein hyvin, koska ei kaikkien asioiden takana ole mikään diagnosoitava neurologinen tmv. häiriö, vaan yksinkertaisesti vaikeuksia tunteiden tunnistamisessa tai sanoittamisessa, tai jotain muuta vastaavaa. 

MT asioissa ei ole koskaan olemassa objektiivista diagnoosia, ne perustuu aina puhtaasti käyttäytymiseen eli mutuun.

Heti jos ois todettavissa aivoskannauksilla, verikokeilla tai virtsasta tms kyseessä ois oikea sairaus joka hoidettaisiin jossain muualla kun psykologien toimesta.

Miten viestisi liittyi siihen, mitä lainasit, tai edes tähän ketjuun?

psykoterapia ja neurologiset häiriöt ei kuulu samaan lauseeseen.

Vierailija kirjoitti:

mielenterveystutkimus, kohta annetaan concertaa... jolloin raivot pahenee, suunnittele itsemurhaa, ryhtyy todella väkivaltaiseksi jne. Ottaisin lapsen pois koulusta ja kotiopetukseen.

Ei nyt näin radikaalisti, mutta älä kuitenkaan lääkitse lastasi! ADHD lääkkeet sun muut ovat hirveitä myrkkyjä, ota selvää mitä ne sisältävät. Auttavat keskittymiseen joo, no niin auttaa amfetamiinikin....tiedoksi vaan. Eli onko luotettavia lääkkeitä...

se mietteliäs ap kirjoitti:

No kun lapsella ei ole diagnoosia. Hänellä ei ole mitään, joka täyttäisi minkään taudin/oireyhtymän/sairauden tai minkään ah, niin trendikkään adhd/aspeger tms. oireet. Koko maailma varmaan huokaisisi helpotuksesta, jos hänelle saatais lätkäistyä adhd -leima että "no niin, sitä se oli", mutta hänellä ei totta tosiaan ole sellaista.

Ainoastaan tämä tunteiden säätely on vaikeaa. Muuten hommat sujuvat hienosti ja koulussakin arvosanat hyviä/kiitettäviä. 

Ehkäpä meille ehdotetaan terapiaa tuossa? Sellaista ei ole vielä kukaan ehdottanut.. olen itse sitä muutamaan otteeseen miettinyt, mutta kun tämä raivoaminen on hyvin satunnaista. Jos sanon, että kerran-pari kuukaudessa niin lukumäärä kertoo kokonaisuuden.. on joskus huono viikko ja sitten esim. 3kk ilman _mitään_ ongelmia. Ainuttakaan. 

Terapia varmaan voisi auttaa. Et maininnut lapsen ikää, onko ihan pieni koululainen kyseessä? Jos murrosikä lähestyy, raivoamiset ovat kyllä ihan normaaleja kun hormonit hyrrää. Moni raivoaa kotona, jokunen sitten koulussa. Jos kotona todella tiukka kuri, eivätkä uskalla kapinoida, kapinoivat sitten koulussa, varsinkin jos opettaja on ihan kyvytön. Onko opettaja empaattinen ja pätevä? Jos lapsella on vaikeuksia käsitellä tunteitaan, ja käsitellä pettymyksiä, niin ei se mielestäni ole mikään maailmanloppu. Jos opettajat alkavat syyttää jostain, mitä lapsella ei ole, niin pidä silmät auki tilanteelle. Vie vaikka yksityiselle, ja maksa itse terapia. Pääset vähemmällä henkisesti, vaikka rahaahan siihen menee. Itse en luottaisi näihin työryhmiin, en edes erityisopeihin tai koulupsykologeihin. Olen heissäkin tavannut täysi kusipäitä. Eivät välttämättä halua aidosti auttaa, vaan haluavat vaan syytellä vanhempia ja tehdä perheen elämästä helvetin.

Siitä kun mietit että olisi helpompi kun olisi jokin diagnoosi. Ei se aina vaadi diagnoosia vaikka varmasti olisi helpotus tietää, että juuri tästä se johtuu. Tunteiden sääteleminen on yksi elämässä ja yhteiskunnassa pärjäämisen tärkeimpiä kivijalkoja (psykologian näkökulmasta) ja siksi on hyvä että lapsesi saa siihen jo nyt apua. Lapsella voi olla esim. heikko kosketus omiin tunteisiinsa ja niiden sanoittamiseen, häikkää harmottamisen tai ilmaisemisen puolella mikä aiheuttaa turhautumista ja raivateita. Rakastavilla ja hyvillä vanhemmilla voi olla tietämättään vääränlainen toimintamalli tilanteisiin. Sanon tämän esimerkkinä omasta elämästäni ja toivon siksi että saatte ja otatte vastaan kaiken tarvitsemanne avun. <3 t. Entinen raivoaivo josta tuli ihan kelpo aikuinen

mietteliäs ap kirjoitti:

Hei,

En vastusta, mutta olen mietteliäs..  

Millaista on mahdollinen "lisäapu" josta noissa keskustellaan? En oikein tunne systeemiä. Lapsi on toki ollut "tutkinnan kohteena" aiemminkin, koska ei tämä hermojen menettäminen nyt aivan uusi juttu ole. Hän on tavannut erityisopettajaa, kuraattoria, neurologia jne. mutta kaikki ovat parin kerran jälkeen aina todenneet, että lapsessa ei ole mitään vikaa. Siis sellaista diagnosoitavaa. 

Tuntuu, että henkilökunnalla olisi aivan hirvittävän suuri tarve löytää lapsesta joku sairaus tai vika, jonka piikkiin kaiken voisi kaataa. Toki mekin olemme aina avoimesti olleet valmiita tällaista etsimään, mutta kun sitä ei löydy.. 

Mutta joo, palatakseni aiheeseen.. osaako kukaan kertoa, millaisia tukitoimia tuossa voidaan määrätä/hankkia?

Kuulostaa siltä, että halutaan löytää lapsesta joku vika. Jos kerran neurologia jo tavannut, eikä ole todettu mitään vikaa, niin vika saattaa olla myös koulun päässä. Oletko harkinnut koulun vaihtoa?Onko lapsi väkivaltainen kavereiden kanssa? Tuleeko raivareita kotona? Tuleeko lapsi toimeen opettajansa kanssa??? Muista että opettajatkaan eivät ole täydellisiä.

Onko lapsi koukussa pelaamiseen? Peliaddiktit saavat joskus tuollaisia raivareita, johtuen vieroitusoireista (kun eivät pääse pelaamaan). Vakavasti otettava vaihtoehto, varsinkin jos kyseessä on poika.

Ajatuspoliisin toinen nimi.

Päästään tarkkailemaan lasta ja nuorta kotiin saakka, että "sosiaalistuminen" menisi ohjelmoinnin mukaan ja kaikista kasvaisi varmasti ulkoapäinohjattavia lampaita.

Kodit tarvittaessa hajoitetaan, sillä tärkeintä on yhteiskunnan ohjaukselle alistuminen. Sopiva turvattomuudentunne hajonneesta perheestä tekee lapsesta ja nuoresta muokattavamman kulloistenkin tarpeiden mukaan.

Kehitys käynnistyi teollistumisesta, mutta erityisesti nuorten tehokas erottaminen perheistään ja ohi perheen kasvatustyön tehtiin ns. nuorisokulttuurin avulla 50-luvulta alkaen.

Luehan tuosta yläpuolelta Vauva-lehden artikkeleista "Onko lapsesi erityisherkkä". Erittäin hyvä teksti.

Arvelisin kanssa, että pelaamisen piikkiin taitaa tuo käytös mennä. Minkä ikäinen lapsi? Pelaako salaa väkivaltaisia pelejä?

Luokanopettaja kutsuu moniammatillisen tiimin koolle silloin kun hänen omat keinot loppuu. Ei siinä ole tarkoitus diagnosoida lasta, vaan yhdessä miettiä, millaiset tukimuodot voisivat olla lapselle sopivia ja miten tilanteen kanssa edetään.

Ryhmä on tueksi opettajalle. Esimerkiksi laaja-alaisen erityisopettajan palveluja voi saada tätä kautta tai pohdintaa pienryhmän tarpeesta. Tätä kautta saa myös mahdollisuuden koulupsykologin palveluihin.

Älä huoli, lapsesi parasta ajatellaan.

T.erityisopettaja

Googleta "sosioemotionaaliset vaikeudet". Lapsella voi olla tunnesäätelyssä ja itsesäätelyssä isoja haasteita ilman helposti näkyvää syytä. Diagnoosia näistä ei mitenkään välttämättä saa, mutta koulu on yhtäkaikki velvollinen tarjoaamaan lapselle tukea, diagnoosi tai ei.

Moniammatillisessa tiimissä on ainakin lapsen opettaja, erityisopettaja, kuraattori tai koulupsykologi, vanhemmat. Joskus myös muita. 

Lapselle voidaan pohtia toimintaterapiaa, psykoterapiaa. (Tosin lähetteet näihin tekee lääkäri, ei tämä moniammatillinen tiimi!) Luokkaan voidaan suunnitella avustajaa. Lapselle voidaan harkita pienryhmää. Ja tukitoimia on vaikka mitä muitakin, pieniä arjessa tapahtuvia. Opettajia varmasti kiinnostaa tietää, jos teillä on joku keino, jolla lapsi pärjää haastavien tilanteiden yli. Tyyliin stressipallot saatavilla tai lupa poistua luokasta hetkeksi, kun ns keittää yli.  Ja että mikä olisi teidän mielestä hyvä tuki lapselle? Mitkä ovat teidän mielestänne hänen haasteet, missä tarvitsee tukea? Ja missä hän on hyvä, mitkä ovat hänen vahvuudet?

Jos lapsella ei ole kavereita, arki perheessä hektistä tai kuormittavaa, joku voi heittää ajatuksen tukihenkilöstä (jos on isompi lapsi) tai tukiperheestä. Ja arki voi olla kuormittavaa vaikkapa työn muuttumisen, muuton, läheisen sairastumisen, minkä ikinä takia. Se ei tarkoita että vika olisi vanhemmissa. 

Vanhemmille voidaan tarjota tukea, esim Ihmeelliset vuodet (onko tuttu kirja?), tai jokin vanhemmuusryhmä, vertaisryhmä tms. Teiltä varmaan kysytään miten te jaksatte. 

Joku kirjoitti ettei raivareiden takia psykoterapiaa. No sehän riippuu ihan raivareiden syystä. Syynä voi olla jotain kamalaakin, miksi lapsi purkaa pahaa oloaan ulos, ja se syy pitäisi sitten selvittää ja "terapoida". Joku lapsi kääntyy trauman takia sisäänpäin, joku räjähtelee. Jos on kyseessä pieni lapsi, psykoterapia voidaan toteuttaa kuvataide- tai musiikkiterapiana. 

Eikä aina tarvitse olla trauma, että käytös on haastavaa. Psykoterapiassa voidaan myös muokata käytöstä, opitaan tunnistamaan haastavia tilanteita ja miten niissä toimii.

Toimintaterapiassa voidaan ottaa vaikkapa sosiaaliset taidot ja kaveritaidot harjoittelun kohteeksi, jos se on se haaste. 

Syitä kuten hoitokeinojakin on pilvin pimein. 

Kiitoksia ajatuksista.. pari opettajaakin kommentoinut, kiitos.

Kyseessä on 9-vuotias poika... hän ei ole aggresiivinen kavereita kohtaan, enemmänkin nämä raivokohtaukset kohdistuvat opettajaan/auktoriteettiin. Hänellä ei ole tätä piirrettä lainkaan vapaa-ajalla tai kotona. Tämä onkin se meille kaikkein mystisin juttu. 

Päiväkodissa oli samaa - syyksi paljastui pitkällisen tonkimisen jälkeen hoitajan pedagogiset valmiudet - lapsi vaihtoi toiseen päiväkotiin ja kas kummaa, hän "parantui" eli ongelmat katosivat kokonaan.

Koulussa ongelmia on ollut joka vuosi säännöllisen epäsäännöllisesti - ei mitenkään viikottain, mutta välillä voi olla huono ajanjakso, jolloin oikein mikään ei suju ja sitten tosiaan 2-3kk ihan rauhallista ja hienoa. 

Hän on mielestäni vielä hieman lapsekas eli ei ole innostunut esim. urheilusta vaan tykkää leikkiä mielikuvitusleikkejä "tää olis tää ja nyt tää menis tonne" ja siksi kaveripiirikin on niukka mutta hänellä on 3-4 neljä hyvää ystävää, joiden kanssa leikit sujuvat ja käyvät kylässä.

Mielestäni ongelma liittyy ennen kaikkea tunteiden säätelyyn eli kun joku asia harmittaa niin se tunne lyö välittömästi maksimiin.. eli hän on harvoin "vähän harmissaan" vaan aina todella harmissaan, kun se osuu.. mutta muun ajan hän on todella aurikoinen, reipas, aktiivinen, puhelias ja innokas.

Pelaaminen. Puuh. Se tosiaan saattaisi olla yksi ongelman juurisyy? Hän on mielestäni todella addiktoitunut ruutuaikaan.. toisaalta ajattelen, että jos ei ole kaveria niin yksinollessaan voi hyvin pelata tai katsoa telkkua -kuka sitä yksikseen pihalla kulkee.. mutta kun kaveritkin pelaavat niin tämä poikien maailma tuntuu olevan yhtä MineCraftia.

Minä mietiskelen, ettei vaan olla menossa poliisikuulusteluhenkiseen tapaamiseen, jossa syytä yritetään väen vängällä löytää kotoa, vaikka ongelmia on ainoastaan koulussa. Toivoisin, että lapsi saisi tukea tunteidensa käsittelyyn ja jotain konkreettisia harjoituksia tms. mutta kun joka paikassa vain yritetään kuulustella, että josko kuitenkin sillä olisi hullut vanhemmat (ei ole) tai joku sairaus (ei ole), jonka piikkiin kaikki voidaan laittaa..

Jotenkin tuntuis siltä, kun ongelmia on vain jaksottain ja vain yhdessä ympäristössä (koulussa), että syy tulee siitä miten ulkopuolelta hänet kohdataan. Kiusaako joku? Jääkö ryhmässä ulkopuolelle, ei suoranaista kiusaamista? Liittyykö ongelmat muutoksiin, ei sopeudu jos tapahtuu jotain uutta (kaveri ollut poissa/sairaana, sijaisopettaja, uusi tehtävänanto, uusi aihe koulussa tms? ) Onko saanut luokassa palautetta, josta menettänyt "kasvonsa", joillain lapsilla tämä sotkee pasmat koko päiväksi, käyttäytyy taas huonosti, saa taas huonoa palautetta, tulee helposti kierre? 

Sitä eivät helposti usko että ongelmia olisi vain koulussa (omasta kokemuksesta näin). Onko tällaista teillä muutoin? Onko lapsi uhmakas muitakin vieraita aikuisia kuin opettajia kohtaan (isovanhemmat, tädit, kummit, tms?) Kyllä jotkut lapset toimivat juuri niin, että luottavat ja tottelevat vain tuttuja aikuisia, ja uskovat aikuisen auktoriteettiin. Yleensähän lapsi tottelee paremmin vieraita, mutta on näitä poikkeuksiakin. (Joista ei aina ammattikasvattajatkaan usko, että näin voisi olla. )

Tämä että lapsi luottaa vain tuttuihin, liittyy perusturvallisuuden puutteeseen. Se mikä rakentuu ihan imeväisikäisenä, alle vuoden ikäisenä jo. Oliko sinulla synnytyksen jälkeistä masennusta tms? Onko lapsen varhainen vuosi ollut myrskyisää, oliko sairasteleva, tai haastavan temperantin lapsi? Kaikki vaikuttaa myös vanhemman jaksamiseen ja siihen miten jaksaa vauvan/lapsen kanssa vuorovaikutuksessa olla. Tietysti harmillista, jos lapsella on pohjavireenä tällaista, mutta jos näin olisi, pakko sekin on tiedostaa ja myöntää, jotta pystyy asioita muuttamaan parempaan. Jos tuntuu että näin voisi olla, muista kuitenkin, ettei ole sinun syy. Olet varmasti tehnyt parhaasi, aina ei voimavarat vaan ole leijonan mitalla, ja esim sairasteluille ei vaan voi mitään.