Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen vasta 40, loputkin läheisistä kuolemassa
21.01.2018 |
Jään kohta ihan yksin. Tuntuu että oma elämäkin on päättymässä, koska kaikki joiden kanssa olen tätä elämää viettänyt kuolevat pois. Tämä elämän kiertokulku tuntuu liian raskaalta. Kaikesta luopuminen ja se että jää vain pelkät muistot.
Pelkään että minusta tulee sellainen joka vaan istuu kotona ja katselee valokuvia yksinään ja muistelee menneitä. Kauhee suru ja luopuminen koko ajan kun läheiset kaatuu.
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Varmaan pitäisi tehdä lapsi.
Tämä ei auta. Monet kotiäidit tuntevat itsensä todella yksinäisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna37 kirjoitti:
Eikö sinulla siis ole lapsia? Sisarusten lapsia? Kummilapsia?
Miten lapset voisivat korvata omat vanhemmat ja sisarukset?
Vierailija kirjoitti:
Anna37 kirjoitti:
Eikö sinulla siis ole lapsia? Sisarusten lapsia? Kummilapsia?
Miten lapset voisivat korvata omat vanhemmat ja sisarukset?
Eivät korvaa, vaan ovat paljon tärkeämpiä.
Voit surra niitä joista aika jo jättää, rakkaita saa ikävöidä.
Mene vaikka seurakunnan sururyhmään.
Hae ammattiapua jos siltä tuntuu.
Mutta itsesääli on eri asia, siihen ei kannata jäädä. Kokeile eri harrastuksia. Jos tutustut sataan ihmiseen, yhdestä voi tulla kaveri. Älä odota ihmisiltä, että he korvaisivat puuttuvat sukulaiset. Reippaasti vaan eri porukoihin. Äläkä odota ihmeitä, vaan kohtaamisia. Elämä on kuitenkin täynnä mahdollisuuksia.
Ehkä voit hakeutua vapaa-ehtoiseksi. Ikävää on että moni huolenpidon tarpeessa oleva ei kykene antamaan muille paljon, mutta jos näet vaikka kauppakeskuksen penkillä istuvan yksinäisen mummon, voit aivan hyvin mennä juttelemaan.
Mulle kävi sama sinun iässäsi. En osannut pelätä sitä ennalta noin paljon, mutta totuus osoittautui aika karmeaksi. Täysin juureton ja tyhjä olo ja sellainen yksinäisen vanhuksen tapainen yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne muihin verrattuna.
Sitä alkaa olla myös sen ikäinen, ettei oma perhe ole enää realismia, tietysti hyvällä tuurilla puoliso.
Ehkä tämä pikkuhiljaa helpottaa (joitakin vuosia kulunut), otti tosi koville oman terveydenkin suhteen.
Voimia sinulle tulevaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sepä siinä, ettei ne pinnalliset tuttavuudet muutu syvällisemmiksi, ellei vietä aikaa niiden kanssa.
Minulla on rakkaita läheisiä ja hyviä ystäviä. Heistä oli jonkinlaiseksi laastariksi pahimmalla hetkellä, mutta ei minkäänlaiseksi perheen korvaajaksi. Heidän kanssa ei voi katsoa lomakuvia perheen ekalta etelänmatkalta vuonna kasiviis ja kukaan ei kerro sulle, miten pienenä teit sitä tai tätä eikä toisaalta ole jatkumoa toiseenkaan suuntaan, jos ei ole lapsia.
Joku ehdotti terapiaa. Idea hyvä, toteutus hankala. Olen kokeillut paria, mutta eivät ole tajunneet ongelmaa.
Mietin miten selviän tästä. Jotain täytyy tehdä. Ajattelin että jos ryhtyisin bilettäjäksi ja alkaisin joka viikoloppu ravaamaan yökerhoissa. Ah, se on vain yksi idea. Voisi alkaa narkkariksi kuten Sillanpää. Jotenkin laittaa elämä risaiseksi.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka tekisi viisi lasta, niin ne eivät ole sama kuin omat vanhemmat, sisarukset ja lapsuudenystävä. Lapsista voi tulla aivan erilaiset eivätkä ne tunne minun lapsuuttani ja muistojani.
Vierailija kirjoitti:
Mietin miten selviän tästä. Jotain täytyy tehdä. Ajattelin että jos ryhtyisin bilettäjäksi ja alkaisin joka viikoloppu ravaamaan yökerhoissa. Ah, se on vain yksi idea. Voisi alkaa narkkariksi kuten Sillanpää. Jotenkin laittaa elämä risaiseksi.
-ap
Joo, voihan sitä tyhjyyttä täyttää vaikka millä. Minulla mieli ja keho teki stopin. Suru muuten väsyttää monia ihmisiä ihan tolkuttomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anna37 kirjoitti:
Eikö sinulla siis ole lapsia? Sisarusten lapsia? Kummilapsia?
Miten lapset voisivat korvata omat vanhemmat ja sisarukset?
Eivät korvaa, mutta sitten on taas olemassa perhe, jossa itse olet vain hiukan ei roolissa, eli et olekaan enää se lapsi ja sisko vaan olet se vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna37 kirjoitti:
Eikö sinulla siis ole lapsia? Sisarusten lapsia? Kummilapsia?
Miten lapset voisivat korvata omat vanhemmat ja sisarukset?
Eivät korvaa, vaan ovat paljon tärkeämpiä.
No onnea sitten. Tuo ajattelutapa varmasti periytyy lapsillesikin.
Tää on se näkökulma mitä moni vanhana lapsia tekevä ei osaa ajatella. Tottakai kaikilla on oikeus tehdä ne lapset millon itse haluaa, mutta voi tällekkin uhrata ajatuksen. Miltä tuntuu kasvaa tiedostaen koko ikänsä että lähipiiri ei oo kauaa läsnä.
Veri on vettä väkevämpää, vaikka monista ystävistä saakin perheenjäsenen, kun sille suhteelle antaa mahdollisuuden. Se ystävä ei kuitenkaan ole sukulainen ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävät ovat paljon kauempana kuin omat lähisukulaiset. Vaikka olisivat ystäviä lapsuudesta asti.
Miten voidaan sanoa että ystävät ovat vain pinnallista vapaa-ajan viettoa varten?
Onko se vanhempien tai sisarusten kanssa kahvittelu jotenkin syvällisempää ja mitä aikaa se sitten on jos ei vapaa-aikaa? Työtä?
Vierailija kirjoitti:
Mietin miten selviän tästä. Jotain täytyy tehdä. Ajattelin että jos ryhtyisin bilettäjäksi ja alkaisin joka viikoloppu ravaamaan yökerhoissa. Ah, se on vain yksi idea. Voisi alkaa narkkariksi kuten Sillanpää. Jotenkin laittaa elämä risaiseksi.
-ap
Adoptoi lapsi tai vaikka sisarukset. Jostain vinkuitiaanien maasta? Joo. On pitkiä ja työläitä prosesseja, mutta siinä sulle on pariksi vuodeksi puuhaa ja tavoitetta. Ja sitten kun lapsi/lapset saapuu, niin ei ole loppuelämä enää tyhjä.
Vierailija kirjoitti:
Anna37 kirjoitti:
Eikö sinulla siis ole lapsia? Sisarusten lapsia? Kummilapsia?
Miten lapset voisivat korvata omat vanhemmat ja sisarukset?
...ja heidän rahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi, että koet noin. Etsi ystäviä aktiivisesti. En usko, ettetkö ketään enää löytäisi.
Ystäviä on, mutta eivät ole sama kuin läheiset perheenjäsenet ja sukulaiset. Olen aina ollut perheihminen ja satsannut läheisiin enemmän kuin mihinkään muuhun. Olen aina viettänyt aikaa enemmän perheeni kanssa, jakanut ilot ja surut. Ystävät ovat olleet vain pinnallista vapaa-ajan seuraa, eivät ollenkaan sama asia.
Kannattaa miettiä elämänarvot uusiksi ja opetella arvostamaan elämässä myös muita ihmisiä. Olen itsekin huomannut, että ihmiset jakaantuvat tässä asiassa eri leireihin. Yksi on korostetun perhe-keskeinen. Toinen kaverikeskeinen. Kolmannet arvostavat elämässä perhettä, kavereita ja saattaapa jollain herua empatiaa tuntemattomillekin. Monet keskittyvät niin täysillä vain oman perheen kasvatukseen ja haistattavat vuosikaudet paskat muille "pinnallisille" tuttaville, leuhkivat lapsimäärällään ja sillä miten lapsista on toisilleen seuraa eikä tarvitse niille lapsillekaan etsiä ulkopuolisia kaverisuhteita, kun ne on niin hirveän pinnallisia. Samaa itsekeskeistä perhekeskeisyyden arvomaailmaa siirretään omille lapsille sillä oman perheen kesken nyhväämisellä. Niin mukavaa ja kätevää kuin se onkin, niin jonain päivänä se kaikki voi olla ohi. Jos perhe on ollut kaikki kaikessa niin vaikeaa voi olla etsiä sitten tukea muualta, kun mikään ja kukaan ei kelpaa. Ovat sitten pulassa, kun jonain päivänä oma perhe ei riitäkään tai ne rakkaat sisarukset, joista on ollut niin paljon iloa, alkavat kuolla pois yksi kerrallaan ja joku siitä sisarusparvesta joutuu olemaan sitten se viimeinen sissi, joka menettää kaiken. Ota tämä mahdollisuutena kasvaa henkisesti. Sellaista on elämä.
Kirjoituksesi oli liian pitkä. Kirjoituksesi sisälsi tosiasioita. Kirjoituksesi osui omalle kohdalleni.
Siksi alapeukut. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi, että koet noin. Etsi ystäviä aktiivisesti. En usko, ettetkö ketään enää löytäisi.
Ystäviä on, mutta eivät ole sama kuin läheiset perheenjäsenet ja sukulaiset. Olen aina ollut perheihminen ja satsannut läheisiin enemmän kuin mihinkään muuhun. Olen aina viettänyt aikaa enemmän perheeni kanssa, jakanut ilot ja surut. Ystävät ovat olleet vain pinnallista vapaa-ajan seuraa, eivät ollenkaan sama asia.
Kannattaa miettiä elämänarvot uusiksi ja opetella arvostamaan elämässä myös muita ihmisiä. Olen itsekin huomannut, että ihmiset jakaantuvat tässä asiassa eri leireihin. Yksi on korostetun perhe-keskeinen. Toinen kaverikeskeinen. Kolmannet arvostavat elämässä perhettä, kavereita ja saattaapa jollain herua empatiaa tuntemattomillekin. Monet keskittyvät niin täysillä vain oman perheen kasvatukseen ja haistattavat vuosikaudet paskat muille "pinnallisille" tuttaville, leuhkivat lapsimäärällään ja sillä miten lapsista on toisilleen seuraa eikä tarvitse niille lapsillekaan etsiä ulkopuolisia kaverisuhteita, kun ne on niin hirveän pinnallisia. Samaa itsekeskeistä perhekeskeisyyden arvomaailmaa siirretään omille lapsille sillä oman perheen kesken nyhväämisellä. Niin mukavaa ja kätevää kuin se onkin, niin jonain päivänä se kaikki voi olla ohi. Jos perhe on ollut kaikki kaikessa niin vaikeaa voi olla etsiä sitten tukea muualta, kun mikään ja kukaan ei kelpaa. Ovat sitten pulassa, kun jonain päivänä oma perhe ei riitäkään tai ne rakkaat sisarukset, joista on ollut niin paljon iloa, alkavat kuolla pois yksi kerrallaan ja joku siitä sisarusparvesta joutuu olemaan sitten se viimeinen sissi, joka menettää kaiken. Ota tämä mahdollisuutena kasvaa henkisesti. Sellaista on elämä.
Kirjoituksesi oli liian pitkä. Kirjoituksesi sisälsi tosiasioita. Kirjoituksesi osui omalle kohdalleni.
Mene narsku johonkin toiseen ketjuun vastailemaan itsellesi. Olet turha.
Alue: Aihe vapaa
Kannattaa miettiä elämänarvot uusiksi ja opetella arvostamaan elämässä myös muita ihmisiä. Olen itsekin huomannut, että ihmiset jakaantuvat tässä asiassa eri leireihin. Yksi on korostetun perhe-keskeinen. Toinen kaverikeskeinen. Kolmannet arvostavat elämässä perhettä, kavereita ja saattaapa jollain herua empatiaa tuntemattomillekin. Monet keskittyvät niin täysillä vain oman perheen kasvatukseen ja haistattavat vuosikaudet paskat muille "pinnallisille" tuttaville, leuhkivat lapsimäärällään ja sillä miten lapsista on toisilleen seuraa eikä tarvitse niille lapsillekaan etsiä ulkopuolisia kaverisuhteita, kun ne on niin hirveän pinnallisia. Samaa itsekeskeistä perhekeskeisyyden arvomaailmaa siirretään omille lapsille sillä oman perheen kesken nyhväämisellä. Niin mukavaa ja kätevää kuin se onkin, niin jonain päivänä se kaikki voi olla ohi. Jos perhe on ollut kaikki kaikessa niin vaikeaa voi olla etsiä sitten tukea muualta, kun mikään ja kukaan ei kelpaa. Ovat sitten pulassa, kun jonain päivänä oma perhe ei riitäkään tai ne rakkaat sisarukset, joista on ollut niin paljon iloa, alkavat kuolla pois yksi kerrallaan ja joku siitä sisarusparvesta joutuu olemaan sitten se viimeinen sissi, joka menettää kaiken. Ota tämä mahdollisuutena kasvaa henkisesti. Sellaista on elämä.