tuli huono olo tuosta hyvätuloisten ketjusta...

Vierailija kirjoitti:

Totta kyllä. Mutta kun puhutaan ikäpolvestani, joka ei ole kasvanut kirpputoritodellisuudessa eikä älyä ensimmäiseksi ryhtyä myymään, niin tuo logiikka vain unohtuu ja haaliminen astuu tilalle.

Unohdat yhden asian. Jos turvallisuudentunne on vajaa, sitä on hoidettava jotenkin. Mikä on vaihtoehto - luopumalla varastoista olo on epävarmaa epävarmempi. Millä se korjataan? Haalimalla vararahasto - mistä marginaalista? Menemällä terapiaan - millä rahoilla?

Onko ikäpolvi johon viittaat n. nelikymppiset, koska sen ikäinen minä olen?

Olen joutunut pinnistelemään aikuistuessani eroon tuosta kulutustyylistä koska tajusin että jos jatkan, päädyn äitini kaltaiseksi tyhjätaskuksi joka elää roinavuoren keskellä. Uhriutuminen on helppoa, tapojensa muuttaminen vaikeaa, mutta tämä onkin nyt tällainen pitkän aikavälin projekti.

1) Ostolakko vähintään 3 kuukaudeksi.  Tarkoittaa myös tavaran vastaanottolakkoa. Opettele sanomaan ei kaikelle mille sinulla ei ole tällä hetkellä todellista tarvetta. Aivan kaikelle, alkaen teelusikoista ja käsisaippuasta. Jos et tarvitse viikon sisällä, sano ei. Ostolakossa säästät rahaa, laita joka euro talteen (voit tehdä vaikka niin että aina kun jätät tietoisesti ostamatta, kirjaat ylös paljollako jätit ostamatta). Voit myös alkaa vähitellen myymään ylimääräistä tavaraa josta et pidä. Laita myös näistä saamasi rahat talteen, lisäksi kirjoita paperille tarkat summat siitä paljonko tuloa olet saanut myynneistäsi.

     Samalla tehdään aivotyöt: -mieti, näyttääkö maailma siltä että täältä on tavara loppumassa. Edes edullinen tavara. Vai olisiko kuitenkin niin että nykyään köyhäkin voi löytää lähes kaiken tarpeellisen pienellä etsiskelyllä.

-mieti, onko nyt kivaa. Oletko tyytyväinen siihen että kotisi on kaatopaikka mutta et omista mitään kivaa ja kaunista? Jos et ole, sitten sinun täytyy tyytyväiseksi tullaksesi muuttaa tapojasi perusteellisesti. 

Tajuat myös, että jos haaliminen toisi perusturvallisuutta, se olisi tuonut sitä jo. Haalit, koska mikään määrä haalimista ei ratkaise ongelmaa joka ei ole tavaranpuute vaan turvattomuuden tunne.

    Ostolakon jälkeen sinulla on vähän rahaa. Sanotaan että kolme kymppiä. Käytä KOKO RAHA siihen että ostat itsellesi yhden tarpeellisen arkituotteen sillä rahalla. Itsellesi: et lapselle, et kotiin, nyt on sinun vuorosi. Yksi tavara: jos haluat meikkituotteen, et haali kolmenkympin edestä halpismeikkejä vaan ostat yhden arkikäyttöön sopivan tuotteen (esim. ripsari tai huulipuna)  joka maksaa sen kolmekymppiä eli enemmän kuin olet tottunut ikinä maksamaan sen tyyppisestä tuotteesta.

Ota tämä tuote heti arkikäyttöön. Miltä tuntuu? Syylliseltä? Paremmalta? Jos, niin mieti miksi sinusta tuntuu siltä kuin tuntuu. Viisastut.

Sitten käyt läpi ostotyylisi tiheällä kammalla. Alat tehdä ostoslistan aivan kaikesta. Alat vertailla tarjouksia ja suunnitella joka ikisen hankintasi. Lopetat kaikki heräte-, löytö- ja hätävarahankinnat. Kotisi on jo täynnä tavaraa, ja hätätilassa sinä pärjäät kyllä jotenkin ilman siihen asti että saat hankittua kunnollisen. 

Säästät lisää rahaa ja opit järkevässä rahankäytössä tarpeellista kurinalaisuutta. Samalla voit jatkaa kodin raivausoperaatiota. Kirppismyynnissä on sekin hyvä puoli että kirppis tulee osaksi arkeasi ja tajuat että tarvittaessa voit löytää tarvitsemasi sieltä. Sinun ei siis TARVITSE varautua kolmanteen maailmansotaan pitämällä kotona ylisuuria varastoja. Koska sinulla ei ole ollut myymillesi tavaroille arjessa käyttöä, saatat myös huomata että tulet toimeen arjessa ihan yhtä hyvin kuin ennenkin. Meditoi tätä. Nauti siistiytyvästä kodista.

Koska teit tarpeistasi ostoslistan, et ole enää hädänalainen. Huomaat esim. keväällä että ostoslistalla on uusi, sopiva ja kaunis talvitakki. Nyt voit ostaa uuden kevätalesta tai hyödyntää ihmisten keväistä raivausintoa. Koska olet liikkeellä oikeaan aikaan, sinulla on varaa etsiä ja löytää parempi tuote kuin mihin budjettisi olisi riittänyt jos olisit sännännyt markettiin paniikkiostoksille vanhan hajotessa lopullisesti.

Tästä se lähtee. Alku on hankalinta, mutta tilanne alkaa helpottua kun huomaat että muutosten tekeminen tekee elämästäsi parempaa. Huomaat, että sinä et tarvitse tavaran tuomaa turvallisuudentunnetta koska alat saamaan saman turvallisuuden parantuneista taloustaidoistasi. Alat arvostaa itseäsi enemmän, joten et enää halua sekalaista roinaa etkä tunne huonoa omaatuntoa jos jätät saatavilla olevan roinan ottamatta ja maksatkin laadusta. Alat ymmärtää, että laatu on sinunkin ulottuvillasi eikä vain aivan eri maailmassa elävien rikkaiden etuoikeus.

Olen köyhä ja samalla minimalisti. En voisi kuvitellakaan säilyttäväni kotona mitään hirvittäviä tavararöykkiöitä. Koti on paikka, jossa haluan viihtyä ja rentoutua, sekoaisin, jos kaikki paikat olisivat täynnä jotain järjetöntä rompetta. En voi kyllä samaistua aiemman keräilijäköyhän mielenmaailmaan ollenkaan. Mutta jokainen tyylillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kyllä. Mutta kun puhutaan ikäpolvestani, joka ei ole kasvanut kirpputoritodellisuudessa eikä älyä ensimmäiseksi ryhtyä myymään, niin tuo logiikka vain unohtuu ja haaliminen astuu tilalle.

Unohdat yhden asian. Jos turvallisuudentunne on vajaa, sitä on hoidettava jotenkin. Mikä on vaihtoehto - luopumalla varastoista olo on epävarmaa epävarmempi. Millä se korjataan? Haalimalla vararahasto - mistä marginaalista? Menemällä terapiaan - millä rahoilla?

Onko ikäpolvi johon viittaat n. nelikymppiset, koska sen ikäinen minä olen?

Olen joutunut pinnistelemään aikuistuessani eroon tuosta kulutustyylistä koska tajusin että jos jatkan, päädyn äitini kaltaiseksi tyhjätaskuksi joka elää roinavuoren keskellä. Uhriutuminen on helppoa, tapojensa muuttaminen vaikeaa, mutta tämä onkin nyt tällainen pitkän aikavälin projekti.

1) Ostolakko vähintään 3 kuukaudeksi.  Tarkoittaa myös tavaran vastaanottolakkoa. Opettele sanomaan ei kaikelle mille sinulla ei ole tällä hetkellä todellista tarvetta. Aivan kaikelle, alkaen teelusikoista ja käsisaippuasta. Jos et tarvitse viikon sisällä, sano ei. Ostolakossa säästät rahaa, laita joka euro talteen (voit tehdä vaikka niin että aina kun jätät tietoisesti ostamatta, kirjaat ylös paljollako jätit ostamatta). Voit myös alkaa vähitellen myymään ylimääräistä tavaraa josta et pidä. Laita myös näistä saamasi rahat talteen, lisäksi kirjoita paperille tarkat summat siitä paljonko tuloa olet saanut myynneistäsi.

     Samalla tehdään aivotyöt: -mieti, näyttääkö maailma siltä että täältä on tavara loppumassa. Edes edullinen tavara. Vai olisiko kuitenkin niin että nykyään köyhäkin voi löytää lähes kaiken tarpeellisen pienellä etsiskelyllä.

-mieti, onko nyt kivaa. Oletko tyytyväinen siihen että kotisi on kaatopaikka mutta et omista mitään kivaa ja kaunista? Jos et ole, sitten sinun täytyy tyytyväiseksi tullaksesi muuttaa tapojasi perusteellisesti. 

Tajuat myös, että jos haaliminen toisi perusturvallisuutta, se olisi tuonut sitä jo. Haalit, koska mikään määrä haalimista ei ratkaise ongelmaa joka ei ole tavaranpuute vaan turvattomuuden tunne.

Hyvin luennoitte nykyajattelun perusteista, mutta haluaisin nähdä oman näkökulmani saavan hiukan enemmän pohdintaa osakseen ennen kuin se tuomitaan.

Olen viisikymppinen. Nuorena olin punkkari, ja materialismikielteisyyteni on lähtökohtaisesti maailmankatsomuksellista. Arvostan minäkin kauniita esineitä, mutta en pidä ajatuksesta, että minun pitäisi niitä juurikaan omistaa oman arvoni mittarina, koska koko se estetiikka on minulle lähtökohtaisesti osoitus maailmankuvasta, jossa ei ymmärretä sitä, mitä todellinen köyhyys on. Ihan riippumatta siitä, miten paniikinomainen köyhän suhde tavaraan on. Etenkään en pidä sellaisesta kodinsisustamisesta, jossa kaiken pitää olla täydellisesti. Täydellisyydentavoittelu on minun näkökulmastani turvallisuudentavoittelun muoto siinä kuin hamstraaminenkin.

Muista, että en ole äitisi, ja vaikka minun toimissani on samoja piirteitä, meissä on erojakin. Luultavasti meitä silti yhdistää ajatus, että japanilaiseen minimalismiin hurahtanut nuorempi polvi ei osaa tosissaan ajatella, että täällä saattaa kymmenen vuoden päästä olla tavarasta puutetta. Teidän hedonistinen suhteenne materiaan perustuu lapsekkaalle uskolle, että rauhaa, vaurautta ja onnea riittää ikuisesti. Siihen uskoon ei liene mitään järkiperusteita, ellei maailman suuria ongelmia saada suitsittua todella nopeasti. Siihen suuntaan tuskin ollaan menossa.

Minustakin ostolakot ovat järkeviä ja on hyvä tutkiskella suhdettaan materiaan ajoittain. Mutta perusongelmani on se, ettei tässäkään keskustelussa ymmärretä sitä, mitä pitkällinen köyhyys oikeasti tarkoittaa. Se todella muuttaa ajattelutapaa, ja vaikka osa siitä on omien tarpeiden sammuttamista ja itsekieltäymystä valheellisuuteen asti, niin se voi olla välttämätöntä, ylilyönteineenkin. Otetaan esimerkki.

Ne teelusikat - varmasti en tarvitse enempää viikkoon kuin nyt omistan, jos olen terve ja ehdin tiskata. Elän hektistä elämää, koska minulla on monta projektia jotta pysyn leivässä. Joten minun on pakko suhtautua tavaraan myös ajan funktiona (ristiriitaista juu, mutta köyhän on tasapainoteltava eri akseleilla, koska puutetta on monenlaisista resursseista). Jos tiedän tarvitsevani niitä lusikoita kesällä, jolloin minulla on vielä vähemmän aikaa, en todellakaan jätä ottamatta niitä vastaan nyt, tai ostamatta jos saan halvalla hyvät. Se ei olisi millään mittarilla säästöä. Saatan olla perso ilmaisille tai hyvin halvoille asioille, mutta en jonota ilmaista ämpäriä enkä osta turhaa enkä huonoa. Saippua mahtuu vessan kaappiin, ja lusikat laatikkoon. Eli ne tuottavat sitä teidän kuuluisaa iloanne, ja tässä tapauksessa vieläpä ihan aiheesta.

En näe mitään syytä flirttailla itselleni vahingollisten keskiluokkaisten ideaalien kanssa tunteakseni itseni arvokkaaksi. Kuulun akateemisesta koulutuksestani huolimatta lähestulkoon kurjalistoon, ja tyytyväiseksi minut tekisi se, että edellisen laman vääryydet korjattaisiin sen sijaan että keksitään kaksi kertaa kauheampia tässä nykyisessä.

Kotini on kaatopaikka, mutta syynä on keskeneräinen muutto pienine remonttitarpeineen joihin ei riitä aikaa eikä rahaa, ja neljä ihmistä 70 neliössä plus olemattomat säilytystilat. Turhaa tavaraa ei juuri ole mutamaa pieneksi jäänyttä vaatetta lukuunottamatta, eikä niitä ole aikaa myyskennellä. Minulle elämänlaatu on sitä, että sellaisesta ei oteta ongelmaa, mistä ei ole pakko ennen kuin akuutimmat ongelmat on jossain hoidossa. Vierastan syvästi nykyistä ajattelutapaa, että ongelmat alkavat omien ruumiinosien väärästä muodosta ja jatkuvat tyhjyydentunteeseen sitten, kun kaikki ongelmat on ratkottu ja elämä täydellistä, mutta merkitys karkaa silti.

Vierailija kirjoitti:

Olen köyhä ja samalla minimalisti. En voisi kuvitellakaan säilyttäväni kotona mitään hirvittäviä tavararöykkiöitä. Koti on paikka, jossa haluan viihtyä ja rentoutua, sekoaisin, jos kaikki paikat olisivat täynnä jotain järjetöntä rompetta. En voi kyllä samaistua aiemman keräilijäköyhän mielenmaailmaan ollenkaan. Mutta jokainen tyylillään.

Ei tarvitse samaistua voidakseen antaa arvoa toisellekin. Nyt ei tunnu tapahtuvan niin. On vain yksi totuus ja kova tarve kouluttaa säälittäviä köyhäraukkoja, jotka ovat köyhiä vain saamattomuuttaan ja typeryyttään. Ei pidä paikkaansa, ja sen takia en pidä tästä ketjusta.