Vierailija

Alle 10-vuotiaana en kärsinyt ahdistuksesta tai sosiaalisista peloista, mutta olin aika rauhallinen ja hiljainen lapsi ja joskus esim. ujostelin vieraita uusia ihmisiä. Vilkkaammat ja menevämmät pitivät minua joskus arkana.

Koulukiusaamiseni alkoi ala-asteen 5. luokalla ja sitä jatkui koko loppu peruskouluaika. Peruskoulun jälkeen aloin opiskella toisella paikkakunnalla, mutta peruskouluaikaiset kiusaajani (joita oli paljon, kiusaamiseni levisi laajalle) yhä nauroivat, ilkkuivat, lyttäsivät, jos näkivät mua jossain. Opiskelupaikkakunnalla sain paljonkin kavereita ja kiusaamista ei siellä ollut.

Ahdistusoireet alkoivat ala-asteen lopulla. Ensin sain esim. ihmisten ilmoilla ollessa pyörryttävän olon, hapen loppumisen tunteen, tukehtumisen tunteen yms. tuntemuksia. Sitten aloin tosissani jännittää esitelmien pitämistä (mun esitelmille oli ala-asteen lopulta asti buuattu ja naurettu kovaäänisesti eikä opettajat tähän mitenkään puuttuneet) sekä tunnilla vastaamista (josta myös olin saanut kiusaamista osakseni). Ennen esitelmiä laskin jo viikkoja etukäteen ahdistuneena koska on mun vuoroni. Joskus ajatus jumittui ja pää tyhjeni täysin esitelmää pitäessä, joskus vain esim. punastelin ja ääni oli heiveröinen.

Ekan kunnon paniikkikohtaukseni sain esikoiseni synnyttyä reilu parikymppisenä. Liitän tähän mm. sitä, että anoppini ilkeili mulle aika paljon niihin aikoihin. Paniikkikohtauksessa oksensin, tärisin, ajattelin kuolevani, ajatukset oli sekavia jne. Esikoisen pikkuvauva-aikana paniikkikohtauksia tuli ehkä kerran kuussa, myöhemmin harvenivat ja ovat välillä vuosikausiakin poissa. Stressaavissa elämäntilanteissa (lähinnä jos joku säännöllisesti lyttää mua tai on muuten ilkeä) niitä tulee kuitenkin vielä nykyäänkin, mutta harvakseltaan.

Nykyään oireina on lähinnä tällaisia: Välillä todella epävarma olo ihmisten seurassa, tekisi mieli vaan lähteä pois siitä tilanteesta. En silloin pysty katsomaan luontevasti ihmisiä silmiin. Esim. kaupassa jos näen esim. väsyneenä jonkun tutun, niin tulee todella epämiellyttävä ja epäonnistunut olo ja on vaikeuksia esim. tervehtiä. Tätä ei ole aina, mutta joskus. Esim. väsyneenä tulee useammin.

Joidenkin ihmisten seurassa esiintyy änkytystä ja muistin pätkimistä, lähinnä sellaisten, jotka on olleet mulle jotenkin ikäviä ja kohdelleet mielestäni huonosti. Samalla tulee ahdistunut olo. Tätäkin esiintyy enempi väsyneenä kuin pirteänä.

Menetän helposti yöuneni esim. työpaikan ristiriitatilanteiden takia, vaikken itse olisikaan varsinaisesti osallinen niihin. Herään silloin aamuyöllä ja uni ei meinaa millään tulla. Käytänkin usein melatoniinia...

Joskus mulle iskee epämääräinen yleinen ahdistus sen hetkisestä tilanteesta riippumatta. Voi tulla ihan kotonakin. Tätä tulee enemmän jos en ole saanut levätä tarpeeksi / omaa aikaa, jos on ollut lähiaikoina ristiriitatilanteita tms.

Elän kuitenkin ihan normaalia elämää. Käyn töissä ja olen siellä reipas ja sosiaalinen, harrastuksissa, perhe löytyy ja kavereita joita tapaan. Pyrin usein piilottelemaan ahdistustani enkä puhu siitä. Esim. töissä moni pitää mua itsevarmana ja reippaana (näin on sanottukin), osa taas on huomannutkin varmaan pelkoni (ne tyypit, joiden seurassa ahdistun ja ne, jotka on nähneet mut tarkemmin ristiriitatilanteissa).

Välillä on jaksoja, jolloin ahdistusta tulee vain esim. pari kertaa viikossa satunnaisesti ja lievänä, nopesti ohimenevänä. Joskus taas se vaivaa päivittäin monia kertoja, lähinnä silloin jos on joku ikävä ihmissuhdedraama meneillään lähipiirissä tai jos joku on kohdellut mua ikävästi.

Tällä hetkellä en käytä muuta lääkitystä kuin satunnaista melatoniinia uniongelmiin. En myöskään käy puhumassa ahdistuksestani tällä hetkellä hoitajalle tms.

Miten pahalta ahdistusongelmani vaikuttaa ulkopuolisen lukemana?

  • ylös 2
  • alas 0

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla