Mikä asia elämässäsi on mielestäsi epäreilua sinua kohtaan?

En keksi kyllä mitään sellaista. On asioita, jotka ovat elämässäni huonosti, mutta osa on omaa vikaani, osa sattumaa. 

Enpä keksi. Oon ollut tähän asti elämää vähän liiankin onnekas.

Sama kuin aloittajalla. Rajoittaa aika paljon ja vie energiaa. Tosin mielummin tämä kuin moni muu sairaus.

Elämä ei ole reilua. Minulla on on, ja on ollut vaikeaa terveyden kanssa, sosiaalisissa suhteissa ja myös muutama erittäin rikkova ihmissuhde jossa toinen osapuoli on halunnut vain hyväksikäyttää. Huonoa tuuria ja perus ihmisyyttä - sitähän se on.

Epäreiluus ei kuulu sanavarastooni. Elämä on sellainen millaiseksi sen itse teen.

On epäreilua, että minut jätettiin yksin huolehtimaan sairaasta miehestäni, vaikka hänen sukulaiset lupasivat auttaa ja tukea arjen pyörityksessä. Inhoan tyhjiä lupauksia.

Ei ole reilua, että olen ruma enkä näytä omalta sukupuoleltani, kun toiset saa elää elämänsä omana itsenään, tunnistaen peilistä itsensä ja ollen tuskastumatta siitä, miten muut heidät näkevät. Mutta pitää muistuttaa itseä seuraavista asioista:

- Maailma ei ole mulle mitään velkaa.

- Tämä ei ole kenenkään syy. En voi kohdistaa "vihaani" siis kehenkään, eikä luontokaan tahallaan mitään tee. Vaikka syypää löytyisikin, ei hän/se voisi muuttaa asiaa.

- Kukaan ei ole luvannut eikä voinutkaan luvata, että elämä helppoa ois.

- En voisi olla minään muuna kuin tällaisena edes olemassa. Eli se on vähän niin, että ota tai jätä.

Vierailija kirjoitti:

Epäreiluus ei kuulu sanavarastooni. Elämä on sellainen millaiseksi sen itse teen.

Paskainen kermaperse.

On epäreilua, että laiska, vaikea ja ammattitaidoton työkaveri saa istua viran päällä käytännössä tekemättä mitään, kun itse koittaa kaikin tavoin rämpiä työpaikan syrjässä kiinni, ajoittain ylikuormitettuna. Mulla olisi niin paljon enemmän annettavaa kuin hällä. Voi luoja, mitä saisinkaan aikaan kaikilla niillä työtunneilla!

Vierailija kirjoitti:

Epäreiluus ei kuulu sanavarastooni. Elämä on sellainen millaiseksi sen itse teen.

Näinhän sitä tosiaan voi ajatella, kunnes ehkä käykin niin että tapahtuu jotain sellaista joka muuttaa elämää  tavalla, jolle ei vaan mitään mahda. 

Vierailija kirjoitti:

Epäreiluus ei kuulu sanavarastooni. Elämä on sellainen millaiseksi sen itse teen.

Ai, silloinkin kun saisit locked-in -syndrooman? Hehheh, ootpa tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

Epäreiluus ei kuulu sanavarastooni. Elämä on sellainen millaiseksi sen itse teen.

Noin saattaa luulla jos ei ole vielä kohdannut elämän arvaamattomuutta. Kaikki ei aina ole omissa käsissä.

Ei se nyt nyt oikeastaan epäreilua ole vaan elämää mutta joskus ajattelen että äitini sairastuminen als:iin ja kuolema oli epäreilua. Oli ihana äiti ja olisi ollut ihana isoäiti muttei koskaan nähnyt lapsenlapsiaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäreiluus ei kuulu sanavarastooni. Elämä on sellainen millaiseksi sen itse teen.

Ai, silloinkin kun saisit locked-in -syndrooman? Hehheh, ootpa tyhmä.

Ja siis tietenkin pienemmätkin asiat vaurioittavat ihmisenkykyä toimia omaksi parhaakseen. Kuten manipuloiva ja syyllistävä kasvatus.

Rumuus on epäreilua. Miksi juuri minun piti synty naiseksi, jonka ulkonäössä ei ole mitään hyvää? Suurimmassa osassa ihmisistä on jotain kaunista ja jotain hyviä puolia joita korostamalla voi häivyttää huonompia puolia, mutta minun ulkonäössäni ei ole mitään positiivista. Olen ihan uupunut asian edessä.

Se on epistä, että minä, jolla on sattunut keräänymään kolmekin eri tutkintoa, työskentelen (omasta halustani kyllä joo, raha houkuttelee) täysin vieraalla alalla hirvittävän fyysisesti raskaassa työssä todella pienellä palkalla. Kun voisin samaan aikaan olla pöydän takana hörppimässä kaffeja. 

Se, että synnyin narsisti-isän lapseksi, tulin koulukiusatuksi, minkä takia masennuin ja ensirakkauteni petti ja jätti sanoen syynä olevan minun masennukseni vaikka hänen vuokseen jaksoin juuri ja juuri opiskella, pyykätä, tiskata, maksaa laskuja, tehdä ruokaa ja hoitaa kotia hänen ryypätessään uusien kavereiden kanssa, mistä tämä uusi löytyi.

On tiettyjä ihmistyyppejä joiden seura ei kiinnosta minua.

Aivan varmasti tällaisten ihmisten maailmankuva ja arvomaailma ei mitenkään kohtaa kanssani.

Silti juuri näitä joutuu sietämään.

Eikä kyse ole mistään vähäisestä asiasta.

Esim.en ole kiinnostunut juoruilusta ja en liikaa muiden asioista. En jaa kiinnostusta varasteluun, juopotteluun yms.

Koen epäoikeudenmukaisena, että joudun ainutlaatuisen elämäni viettämään näin.

Tässä ei ole mitään opettavaistakaan. Jos minusta on kiinnostunut ihminen joka ei miljoonan vuodenkaan jälkeen käsitä mistä kyse niin turhaa ajan haaskausta on.