Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
6- ja 3-vuotiaat lapset: joku just kysyi, onko hankalaa uhmaikäisen kanssa...
18.01.2018 |
Sanoin, että 3-vuotiaan kanssa on lähes kaikki helppoa, mutta tuo 6-vuotias... Tuntuu, ettei mitään voi tehdä ilman vääntöä ja huutoa. Onko muilla tätä? Mieluummin ottaisin pari uhmaikäistä lisää...
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä. 6v n kanssa on ihan kamalaa. Alkoi kun oli n. 5.5v, just 7v eikä loppua vielä näy. Tämä on jo uusi normaali. Pikkuveli on uhmaiässään suorastaan herttainen, mikäpä siinä jos heittäytyy äksäksi lattialle. Sen voi aina kantaa haalarista kotiin :)
Joo, tähän 6-vuotishulluuteen verrattuna uhmaikä on söpöä pikku kiukuttelua, joka menee yleensä äkkiä ohi. 6-vuotiaalla tilanne voi kestää kauemminkin. Tuntuu välillä, että mielenterveys menee tähän vääntöön.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on eskariuhma. Meilläkin se oli aivan hirveä, ja hirveä oli murrosikäkin. Onneksi ne ovat nyt ohi.
Vierailija kirjoitti:
Se on eskariuhma. Meilläkin se oli aivan hirveä, ja hirveä oli murrosikäkin. Onneksi ne ovat nyt ohi.
Mä just ajattelin, että tämä on varmasti murrosiän traileri! Aargh.
Vielä joku aika sitten ajattelin, että eihän se murrosikä nyt niin kaamea voi olla, mähän tykkään teineistä. Mutta ei se ihan taida riittää. Voi kamalaa, mitähän siitäkin tulee!
Ap
Joo, täällä on ollut ihan helvettiä pari päivää, kun eskarilainen on sairastanut ja ollut koko päivän kotona. 4v on pieni päivänsäde ja vauva itkee vain jos on joku hätä.
Mutta tuo 6 v - tänään se muun muassa itkuhuusi ruokapöydässä mulle miten mä pilaan aina kaiken - kun satuin puhumaan hänelle samalla hetkellä kun hänellä tipahti ruokaa syliin. Seuraavana hetkenä olisi pitänyt olla leikkimässä ja hieromassa jalkoja...
Kuinka te puhutte kuusivuotiaillenne omista tunteistanne? Siis lapsen aiheuttamaa ketutusta tarkoitan.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka te puhutte kuusivuotiaillenne omista tunteistanne? Siis lapsen aiheuttamaa ketutusta tarkoitan.
Heikosti...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on eskariuhma. Meilläkin se oli aivan hirveä, ja hirveä oli murrosikäkin. Onneksi ne ovat nyt ohi.
Mä just ajattelin, että tämä on varmasti murrosiän traileri! Aargh.
Vielä joku aika sitten ajattelin, että eihän se murrosikä nyt niin kaamea voi olla, mähän tykkään teineistä. Mutta ei se ihan taida riittää. Voi kamalaa, mitähän siitäkin tulee!
Ap
Eihän sitä vielä tiedä, ei kaikilla mene kaikki kaudet vaikeimman kautta.
Mun teini (tyttö) oli nelisen vuotta, 12-16 v. tosi raskas (vrt. 6-v), ja loppuhuipennuksena asui puoli vuotta isällään, mikä oli helpotus siinä tilanteessa. Tuli takaisin kun järkiintyi, mutta kyllä sen tenavan vähintään viikoittain halusi vilpittömästi työntää takaisin sinne, mistä hän oli tullutkin. Nyt voi sanoa näin kun työ on tehty ja lapsi aikuinen, luojan kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka te puhutte kuusivuotiaillenne omista tunteistanne? Siis lapsen aiheuttamaa ketutusta tarkoitan.
Heikosti...
Ap
Sitä tarkoitin, että koko vanhemmuuden ajan on opetellut, ettei manipuloi lasta millään "äidillä on nyt paha mieli ja se on sinun syytäsi" -jutuilla, mutta nyt lapsi alkaa olla jo sen kokoinen, että olen alkanut miettiä, pitäisikö välillä puhua ihan avoimesti siitä, mihin perseily johtaa.
Minä tykkään esimerkiksi riimitellä ja keksiä tarinoita vaikka lasten pehmoleluista. Mutta kun 6v jatkuvasti kirkuu ja tylyttää, olen niin pahalla tuulella että riimejä ei vain irtoa. Sitten kun sanon sen suoraan, sekin kuulostaa pahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä myös 3v ja 5,5v. Olen ollut ihan järkyttynyt tuon tulevan eskarin käytöksestä. Ekana tuli sellainen olo etten tunne lastani enää. Kunnes aloin pohtimaan olisiko se sittenkin sitä kuuluisaa eskariuhmaa... ? Meillä äiti on joka päivä tyhmä ja hän ei tykkää äidistä. On myös tullut fyysisemmäksi eli kokeillut rajojaan lyömällä minua / paiskomalla ovia/ käymällä siskon kimppuun. Hän kyllä selvästi tietää että se ei ole ok, mutta kokeilee kai kuinka paljon voi raivota? Ja sit toisessa hetkessä ollaan niin pieniä; illalla sängystä kuuluu hiljainen kuiskaus "äiti haluan sylkkyyn" =syliin. Yritä siinä sit hallita omia tunteita, kun ensin oot koko päivän toiminut likasankona ja sit pitäis lennosta vaihtaa lohduttajaksi ja rakastavaksi lempeäksi äidiksi 🤔
Nuoremman uhmat hoitelee isompaan verrattuna pikkurillillä, mutta raskasta se silti on kun molemmat ottaa tilansa kiukuttelemalla - vähintään vuorotellen 😂
No me kyllä ihan riidellään lapsen kanssa. Se tietää että sen käytös v*tuttaa mua ja mä tiedän että mä tein taas nyt jotain väärin :D Tällä hetkellä huudetaan aika paljon toisillemme, ei voi mitään. Ekat 4-5v pystyin olemaan suunnilleen korottamatta ääntä mutta kyllähän niitä konfliktitilanteita tulee ja molempien temperamentti on sellainen että äänitasot nousee.
Meillä on silti hirveän lämmin ja läheinen suhde. Tänään lapsi mietti että haluaa isona elää sitten tälläistä elämää kun meidän perheessä nyt eletään. Ihan tavallista rakkaudentäyteistä lapsiperhearkea.
Tämän ikäinen on meillä ainakin jo tosi fiksu ja iso. En usko että ne purkaukset puolin ja toisin ketään vahingoittaa, meillä ei ole kovin autoritäärinen meininki :D nro2
Alue: Aihe vapaa
Joo kyllä. 6v n kanssa on ihan kamalaa. Alkoi kun oli n. 5.5v, just 7v eikä loppua vielä näy. Tämä on jo uusi normaali. Pikkuveli on uhmaiässään suorastaan herttainen, mikäpä siinä jos heittäytyy äksäksi lattialle. Sen voi aina kantaa haalarista kotiin :)