Lapsi pelkää luistelua (koulun liikuntatunti), apua!

On karhunpalvelus lapselle, jos sille ei opeteta pienestä lähtien perustaitoja, johon esim. perinteiset liikuntamuodot kuuluvat. Lapselle tulee heti "kuka ei kuulu joukkoon" -tunne, kun muut tekee ja itse on avuton. Yleensä näiden vanhemmat on samanlaisia.

Ei meilläkään lapsi mitenkään nauti koulussa luistelusta. Olen silti hankkinut joka vuosi kouluun tarvittavat välineet eli luistimet. Lapselle olen sanonut, ettei kaikesta tarvitse tykätä, mutta kouluhommat pitää silti hoitaa asiallisesti. Luultavasti tulevaisuudessa ei moista taitoa enää lapsille paljon opeteta paitsi ehkä pohjoisimmassa Suomessa.

Oliko se jo aika opettaa lapselle ettei koko ajan voi olla kivaa ja mielekestä? Ei ole sitten se itsenäisyys ja aikuisuus märkä turbaani vasten kasvoja.

Vierailija kirjoitti:

Kävimme kyllä joskus vuosia sitten luistelua perheen kanssa harjoittelemassa, mutta ei kiinnostanut lasta ollenkaan. Niin ajattelin, että turha se on pakottaa. Kyllä hän oman lajinsa löytää (lahjakas juoksija).

AP

Ei minunkaan poika välittänyt luistelusta pienenä, eikä meinannut pysyä aluksi pystyssä. En halunnut pojan joutuvan noloihin tilanteisiin koulussa tai eskarissa, joten kun oli 5v mentiin joka päivä jäälle. Ostin pienen jääkiekkomailan ja sen avulla pysyi patemmin pystyssä.  Näin osasi eskarissa luistella ja aina ostin sopivat luistimet, ettei tarvinnut niitä koulun karseita lainaluistimia käyttää.

Tämä ei aptä enää auta, mutta ehkä jotain muuta. Ei oo kiva olla murrosikäinen ja joku perustaito puuttuu. Sitten ei enää oikein voi "pakottaa" mutta sen leikki-ikäisen olisi voinut ( jos tavallinen lapsi kyseessä).

Mielestäni luistelulle pitäisi sallia joku vaihtoehto. Joku jossa myös tasapaino ja liikkuvuutta yhtä paljon.

Mielestäni nämä koulujen opetusohjelmassa olevat liikuntamuodot ovat ummehtunut tuulahdus 60-90 luvuilta kun joka paikassa vielä oli talvi, ja lapsilla ainoa talviajan aktiviteetti joko luistelu tai hiihto.

Pidän monia muita liikunnallisia taitoja paljon tärkeämpänä kun luistelua, koska se ei ole mikään elin ehto jos muuten koordinaatio ja tasapaino pelaa.

Nykyään ei kaikkialla edes ole kunnon talvea joten lyhyeksi jää se hetki kun sitä voi harjoitella.

Koulujen kentillä on aina lämärin vetäjiä, joten omalla kohdalla jäi lasten kanssa harjoittelu vähiin aikanaan. Joka kerta jonkun kiekko meni naaman vierestä.

Inhoan sellaisia opettajia joille joku tietty laji on pakkomielle. Pitäisi osata katsoa kokonaisuutta ja huomioda myös lapsen yksilöllisen oppimisen oikeudet.

Siinä nyt lapsi kärsii aikuisen päätöksestä. Teini ei pelkää, sitä nolottaa kun muut osaa ja hän on avuton. Nämä on asioita, joita vanhemman tulee opettaa pikkulapselle, jotta elämä olisi sitten myöhemmin helpompaa. Ei kukaan ihminen maailmankaikkeudessa ole oppinut luistelemaan kertaakaan kaatumatta, haloo nyt. Sitten noustaan ylös ja jatketaan harjoittelua. Karhunpalvelus on päästää lapsi (ja itsensä) pienenä kaikessa helpolla.

Onneksi en ole liikkaope, menisi niin järki tällaisten vanhempien kanssa, jotka siirtää omat vastenmielisyytensä ja laiskuutensa kasvattaa lastensa kannettavaksi.

Minä en ole koskaan oppinut luistelemaan, vaikka ihan pienestä asti minua paikalliselle urheilukentälle vietiin. 

Vanhemmat sisarukset yritti opettaa, sitten koulussa koulukaverit, opettajat ja vanhemmiten poikakaverit. Ei siitä oo tullut mitään. 

Pysyn juuri ja juuri pystyssä, en oikein pääse edes eteenpäin paitsi ihan mateluvauhtia. Pelkään varmaan kovaa vauhtia ja kaatumista ja kaikkea siihen liittyvää.

Lapsuudesta jäi aina ihan kauhea kammo luisteluun, koska olin niin huono, enkä oppinut.

Ymmärrän lastasi. Kyllä mä muuten oon ihan ok urheilussa, mutta jostain syystä ei vaan äly/motoriikka toimi luisteluun. 

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni luistelulle pitäisi sallia joku vaihtoehto. Joku jossa myös tasapaino ja liikkuvuutta yhtä paljon.

Mielestäni nämä koulujen opetusohjelmassa olevat liikuntamuodot ovat ummehtunut tuulahdus 60-90 luvuilta kun joka paikassa vielä oli talvi, ja lapsilla ainoa talviajan aktiviteetti joko luistelu tai hiihto.

Pidän monia muita liikunnallisia taitoja paljon tärkeämpänä kun luistelua, koska se ei ole mikään elin ehto jos muuten koordinaatio ja tasapaino pelaa.

Nykyään ei kaikkialla edes ole kunnon talvea joten lyhyeksi jää se hetki kun sitä voi harjoitella.

Koulujen kentillä on aina lämärin vetäjiä, joten omalla kohdalla jäi lasten kanssa harjoittelu vähiin aikanaan. Joka kerta jonkun kiekko meni naaman vierestä.

Inhoan sellaisia opettajia joille joku tietty laji on pakkomielle. Pitäisi osata katsoa kokonaisuutta ja huomioda myös lapsen yksilöllisen oppimisen oikeudet.

Opettajan on noudatettava opetussuunnitelmaa. Koulussa liikuntalajimahdollisuudet ovat myös rajalliset, sillä lajit eivät saa oppilaille maksaa mitään. 

Ohi aiheen: Mielestäni kouluissa tulisi huomioida ja antaa runsaasti vaihtoehtoja liikkumiselle. Nämä luistelut, hiihdot ja muut ovat kautta aikojen jakaneet mielipiteitä.

Mikä tahansa liikunta on hyvästä. Itse olen lapsesta asti liikkunut runsaasti arkiliikuntana, pyöräilin, kävin uimassa, laskettelemassa ja ratsastamassa. Mitään lajia en olisi voinut kyseisellä paikkakunnalla harrastaa kun lähes ainoat vaihtoehdot olivat jääkiekko, jalkapallo tai taitoluistelu.

Liikunnan opettaja oli vanhan liiton ihminen ja kuvitteli etten liiku ollenkaan koska en harrasta kilpaurheilua. Sain kuitenkin kaikissa kuntotesteissä, cooperissa ja muissakin kiitettävän tuloksen. Osallistuin myös tunneille aktiivisesti. Silti sai kasin koska en harrastanut kilpaa. Testien ja osallistumisen perusteella arvosanani olisi ollut 9 tai jopa 10.

70-80 luvun meininki jatkuu näköjään vielä nykyäänkin liikuntatunneilla :(

Jos hankit luistimet, niin hanki myös kaulasuoja.Täälläpäin tyttö kuoli koulun luistelutunnilla, kaula aukesi.

Vierailija kirjoitti:

Hiihto ja luistelu on suomalaisen kansalaistaito. Luistelu aloitetaan jo eskarissa, miten poikasi on voinut luistaa hommasta...

Kaipa se nyt on liian myöhäistä, en tiedä oppiiko enää?

Ei eskarissakaan ketään luistimiin tungeta vasten tahtoa. 

Vierailija kirjoitti:

On karhunpalvelus lapselle, jos sille ei opeteta pienestä lähtien perustaitoja, johon esim. perinteiset liikuntamuodot kuuluvat. Lapselle tulee heti "kuka ei kuulu joukkoon" -tunne, kun muut tekee ja itse on avuton. Yleensä näiden vanhemmat on samanlaisia.

Niin, miten vanhemmat opettaisivat jotain, mitä eivät itse osaa. Liikunnanopettajat ovat ammattiryhmä, joka olettaa, että joku muu on hoitanut heidän hommansa eli opettamisen, he vain arvostelevat lopputuloksen.

Niin kauan kun valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa määritellään liikunnanopetuksen sisällöistä, että talvilajit kuuluvat osaksi liikunnanopetusta, ei niistä voida laistaa. Kävely ei ole mikään talvilaji, jolla voisi korvata luistelua (tai hiihtoa tai laskettelua tai curlingia tai jääkiekkoa tai muita talvilajeja, joita koulun puitteissa voidaan jollain tapaa opettaa). Uinti on ainoa yksilöity laji, joka OPSista löytyy yläkoululaisilla, mutta muilta osiin vastaan tulee koulun resurssit tarjota monipuolisesti eri lajeja. OPSissa puhutaan vaan eri vuodenaikojen hyödyntämisestä ja eri liikuntamuodoista, mutta käytännössä hiihto ja luistelu ovat pitkälti ne, mitä talvilajeista kouluissa voidaan toteuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vihasin itsekin aina luistelua, koska pienenä se ei kiinnostanut vaan enemmänkin kynä, paperi ja kirjat. Mutta tässäkin oli kyse pakottamisesta, en edelleenkään tykkää lähes mistään lajeista, koska pakottamisesta jäänyt paha maku suuhun.

Hiihtääkään en osaa, koska sekin oli koulussa pakkopullaa enkä IKINÄ hiihtänyt vanhempien kanssa. Tosin perheemme ei muutenkaan ollut urheilullinen, kun isä kävi aina töissä (oli kyllä aikoinaan intohimoinen jalkapallonpelaaja) ja äiti ei ole urheiluihmisiä kävelyä lukuunottamatta.

Nyt sitten lukion viimeisen liikuntakurssin jälkeen on tullut jonkinlaista kiinnostusta urheiluun. :) Ja kävely on mukavaa.

t. 18v

Minäkin innostuin liikunnasta vasta pakko liikunnan jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Hiihto ja luistelu on suomalaisen kansalaistaito. Luistelu aloitetaan jo eskarissa, miten poikasi on voinut luistaa hommasta...

Kaipa se nyt on liian myöhäistä, en tiedä oppiiko enää?

Ei ainakaan meillä 1980-luvun alussa ollut lastentarhassa ikinä luistelua. Tosi vaikeaa oli koulussa. Jouduin kiusatuksi. Toki vanhemmat yrittivät auttaa.

Vierailija kirjoitti:

On karhunpalvelus lapselle, jos sille ei opeteta pienestä lähtien perustaitoja, johon esim. perinteiset liikuntamuodot kuuluvat. Lapselle tulee heti "kuka ei kuulu joukkoon" -tunne, kun muut tekee ja itse on avuton. Yleensä näiden vanhemmat on samanlaisia.

Kotona opetettiin hiihtämistä ja olin siinä hyvä, mutta luistelusta tuskin vanhemmilla kokemusta. 

Tästä kumpuaa nuorten vaikeudet kestää tavallista elämää tai opiskeluja tai työelämää. On ihan normaalia että ihminen tuntee myös negatiivisia tunteita ja aikuisten tehtävä on rohkaista lasta ja nuorta pärjäämään näiden tunteiden kanssa ja tekemään asioita siitä huolimatta että aina ei ole huikea wuhuu-fiilis. Ja kyse on isommasta asiasta kun siitä luistelusta, älkää vanhemmat lähtekö mukaan kauhistelemaan ja vellomaan jokaisessa nuoren negatiivisessa tunteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On karhunpalvelus lapselle, jos sille ei opeteta pienestä lähtien perustaitoja, johon esim. perinteiset liikuntamuodot kuuluvat. Lapselle tulee heti "kuka ei kuulu joukkoon" -tunne, kun muut tekee ja itse on avuton. Yleensä näiden vanhemmat on samanlaisia.

Niin, miten vanhemmat opettaisivat jotain, mitä eivät itse osaa. Liikunnanopettajat ovat ammattiryhmä, joka olettaa, että joku muu on hoitanut heidän hommansa eli opettamisen, he vain arvostelevat lopputuloksen.

On hieman eri asia opetella eskarissa/ekaluokalla liikkumistaitoja kun muutkin pyllähtelevät ja oppiminen tulee leikin varjolla kuin ruveta teini-ikäisen kanssa tahkoamaan. Aivan kuin sanoisit että kodilla ei ole mitään vastuuta lapsensa ikätasoisesta ja normaalista kehityksestä. Aivan älytön kommentti.

Koen omaa luontoani kasvattaneeksi sen, että olen ollut koulussa sekä paras että huonoin jossain. Olin joskus hiihdossa kaikkein huonoin. Muistan edelleen miten kaikille pakollisissa hiihtokilpailuissa itkin ja olin monta minuuttia toisiksi viimeisintä hitaampi. Myös juoksussa olin joskus ihan häntäpäässä.

Ilo olikin suuri, kun ylä-asteella olin kunnon parantuessa keskitason hiihtäjä ja sain pitkän matkan juoksusta arvosanan 8,5. Muistan nämä hyvin, koska onnistumisen kokemus oli niin vahva. Identiteettini ei ollutkaan enää huonokuntoinen plösö.

Syyn tiedän kyllä. Vanhempani eivät vieneet liikkumaan tai opettaneet minulle liikuntaa kotona ollenkaan. Ostivat vain pleikkarin, suklaata ja limpparia koska niin pysyin sopivasti näkymättömänä ja helppona. Minua ei ole kasvatettu ollenkaan, telkkari ja tietokone ovat oikeat kasvattajani jos katsotaan miten vietin eniten lapsena aikaani koulun ulkopuolella.

Teen omien lasten kohdalla eri tavalla. Opetan kaikki taidot vähintään mitä itse osaan. Kaikki peruskoulussa vaadittavat asiat ovat kyllä opittavissa, harjoittelemme vaikeita asioita yhdessä ja painotan, että harjoittelu tekee mestarin. Mitä vaikeampi taito (vaikka se luistelu), sitä palkitsevampaa on oppia se.