Elämä ruuhkavuosissa on pelkkää paskaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka ihme keksi termin ”ruuhkavuodet”? Se on ELÄMÄÄ! Ja jokainen tekee elämästään juuri niin ruuhkaisen kuin haluaa. Minulla on kaksi lasta ja käyn töissä. Miehen kanssa pyöritetään niin arkea kuin juhlaakin enkä ole mitenkään erikoisen väsynyt.

Riippuu varmaan niistä töistäkin. Meillä mies tekee vuorotyötä lääkärinä ja itse olen poissa kotoa 7.30-19.30. Että sumplimista on. Eikä niitä töitä/työaikoja noin vaan muuteta. Varsinkaan samalla palkalla.

No ei varmasti samalla palkalla! Mutta kaikkea ei voi saada! Jos haluaa paljon palkkaa se tietää paljon töitä ja vähän vapaa-aikaa. Voihan sitä ratkaista asian niinkin että elää vaatimattomammin pienemmällä palkalla. Tekee vähemmän töitä ja nauttii vapaa-ajasta. Harva saa molemmat. Elämä on valintoja!

Niin. Mitähän se lääkäri esim. tekisi? Entä kuka sitten hoitaa potilaita, kun kaikki downshiftaavat? Vaan miehet voi edetä urallaan, naiset hoitakoot lapsia?

Eikä tässä mitään miljonäärejä olla muutenkaan. Pitkien koulujen jälkeen kiitollisia pysyvistä työpaikoista.

Niin niin mutta sitten ei pidä valittaa jos itse on valinnut! Mikä olisi muka sitten hyvä? Kyllä lääkärikin voi rajoittaa työtuntejaan siinä missä muutkin. Ei se maailman pelastaminen yhden ihmisen hartiella ole. Ja tuo että "kuka hoitaa potilaat jos kaikki downshiftaavat". Kun kaikkihan eivät sitä tee! Mutta jos siis työmäärä tuntuu liian raskaalta niin sitten täytyy miettiä mikä on tärkeintä! Itse sitä elämästään tekee sellaisen kuin haluaa mutta jos haluaa sekä rahaa että vapaata kuten varmaan aika moni haluaa niin se onkin jo vaikeampi yhtälö. Eikä siinä muu auta kuin laittaa asiat tärkeys järjestykseen ja tyytyä sitten valintoihinsa. Vai mikä olisi sinun mielestäsi ratkaisu? No ehkä lottovoitto olis ihan jees! Ja kuka pakottaa naiset hankkimaan lapsia ja jäämään kotiäideiksi? Ei kukaan! Sekin on ihan itse valittu asia.

Mä en ole puhunut raskaudesta mitään. Vaan aikataulujen sumplimisesta. Sillä rahalla saa aikaa, kuten siivoojan, lastenhoitajan ja pidemmät lomat.

No mikä sitten on se ongelma? Kaikkihan on siis ihan hyvin ilmeisesti! Vai oletko edes ap?

Tsemppiä! Täällä ruuhkavuosissa kärvistelevä mamma myös. On yksilöllistä miten paljon kukakin jaksaa. Varsinkin jos ei ole tukiverkostoja, satut sairastumaan, on masennusta tms.

Mikä sanahirviö, ruuhkavuodet!

Istutko ruuhkassa vuodesta toiseen, vai mikä mättää?

Jos ei halua askarrella paskan kanssa ei pidä porsia.

En tiedä auttaako, mutta: se elämänvaihe ei oikeasti kestä kauan. Itsellä lapset nyt 8 ja 10. Helppoa elämää!

Näin vapaapäivänä olen pääosin saanut laiskotella. Kauppareissu, nopeaa helppoa ruokaa pojille, koneellinen pyykkiä. Kohta soittelen kotiin saunaan, molemmat jossain kavereiden kanssa nyt ulkona.. Valtaosa päivästä mennyt lueskellessa yms.

Murrosikää ootellessa😀?

Mikä sun elämästä ap tekee sitten niin rankkaa? Eikö mistään voi karsia?

Itse rasitun ja väsyn tosi helposti, joten kaikki on karsittu minimiin: itselläni ei ole mitään harrastuksia eikä lapsia kuskata harrastuksiin. Viikonloppuihin ei ikinä suunnitella mitään, saatetaan käydä vaikka uimassa JOS jaksetaan mutta aina rankan työviikon jälkeen ei jaksa yhtään mitään. Niin kuin tänään: päivän kohokohta oli että haettiin Lidlistä herkkuja, muuten on nukuttu pitkään, lepäilty ja pelattu. Monelle aktiiviselle ihmiselle meidän viikonloput olis varmasti painajainen, mutta itselleni tällaiset viikonloput on tärkeitä palautumisen kannalta.

Kodin ei tarvitse olla tip top eikä ruuan tarvitse olla vimosen päälle, jos ei jaksa. Omat voimavarat on tunnistettava ja elettävä sen mukaan.

Tunnistan samoja ajatuksia. Elän ruuhkavuosia, vaikka mitään erityistä "ruuhkaa" elämässä ei olekaan. Töitä, omia ja lasten harrastuksia, kotitöitä. Niissä ne päivät menee. Enemmän mulla kai on se ongelma, että tää ei ole sitä elämää, jota pohjimmiltani halusin. Tätäkö mun elämä on? Tässäkö se oli? En haluaisi elää mitään sitku-elämääkään, mutta arjen pyörityksessä mihinkään muuhun ei tunnu olevan mahdollisuuksia. Ja se väsyttää, ja potuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Omat voimavarat on tunnistettava ja elettävä sen mukaan.

Just näin. Mä jätin lapset tekemättä, vaikka muutama miesystävä olisi sellaisia halunnut. Mulla on muutama pitkäaikaissairaus ja lisäksi adhd, joka vaikeuttaa mm. arjen hallintaa. Oppimisvaikeuksia mulla ei kuitenkaan ole, vaan opiskelin helposti maisteriksi ja työllistyin koulutusta vastaavasti. Valitettavasti työelämässä on ollut ongelmia (mm. ajanhallinta, kyllästyminen, väsyminen), minkä vuoksi olen joutunut todella rankkaan oman elämän järjestelemiseen. Tähän kuuluu mm. toimintaterapiaa, lääkityskokeiluita, kodin raivaussiivous (ns. konmarittaminen), uusien kalenterityyppien ja apuvälineiden käyttöönotto, vaatekaapin työstäminen arkea tukevaksi, aamu- ja iltarutiineiden opettelu, viikottaisen kotityöpäivän rutinoiminen, joidenkin apuvälineiden (mm. sarastusvalo, lääkedosetti, tiskikone, ajastin, monipuolisempi mikro, uusi älypuhelin ja joitakin mobiilisovelluksia) käyttöön ottaminen jne. Lisäksi mulle on tulossa ruokavalion osittainen muutos (mm. allergioiden takia). Aiemmin olen siis elänyt boheemia huuhaa-elämää ja väsymyksen vuoksi olen karsinut harrastuksista, kodinhoidosta ja paljon muustakin. Nyt siis remontoin elämääni pääosin omatoimisesti ja omien toiveideni pohjalta, mutta minua tukee niin psykiatri, sisätautilääkäri, apuvälineohjaaja, toimintaterapeutti, sairaanhoitaja, kuntoutusohjaaja kuin ammattijärjestäjäkin. Sekä tietysti moni läheinen. Lisäksi käynnissä on muutamia oikeusjuttuja, joissa minua auttaa juristit ja potilasasiamies. Pari vuotta olen tätä showta nyt punnertanut eteenpäin. Alussa olin vuodepotilaana useita kuukausia ja työelämästä olen ollut pois pari vuotta. Välillä tuntuu kuin en olisi edistynyt yhtään, mutta koko ajan tässä on onneksi tullut tuloksia. Nyt jo suunnitellaan työhön paluuta ja sitä ruokavalion fiksausta ynnä muita edistyneemmän tason hankkeita. Se täytyy sanoa, että esimerkiksi raivaussiivouksesta (noin 70% entisistä tavaroista poistettiin) oli todella paljon hyötyä arjen pyörityksen osalta ja samoin rutiinit kuten jokailtainen pikasiivous ovat helpottaneet huimasti. Minulla menee nykyään paljon vähemmän aikaa kotitöihin kuin ennen ja lisäksi mieli on keventynyt selvästi. Myös adhd-lääkityksestä odottelen apuja, joskaan minulle ei ole vielä löydetty sopivaa lääkettä. Muiden sairauksien osalta lääkitykset on jo saatu aika hyvään tasapainoon.

Mutta siis, onneksi en lapsia hankkinut. Pidin omaa terveyttäni liian hatarana, enkä ymmärtänyt miksi arjen pyöritys on minulle niin rankkaa ja miksi olen aina väsynyt. Adhd-diagnoosin sain vasta 36-vuotiaana, joskin se oli kuulemma "aivan selkeä tapaus". Toivon pääseväni kunnolla nauttimaan lapsivapaudestani, kunhan saan tämän oman arjen pyörimään kunnolla. Toki minulla on takana mukavia vuosia opiskeluajoilta ja joiltain työelämän vuosiltakin, kun voimia vielä riitti ja työelässä ei ollut niin rankkaa. Lasten hankkimista esti myös tunne siitä, etteivät mieskandidaatit olisi puheistaan huolimatta tehneet yhtä paljon kotitöitä ja kantaneet vastuuta lasten kasvatuksesta. Lisäksi omat tukiverkot ovat hyvin heikot, koska läheisiä asuu ulkomailla ja osa on esim. sairaita. Nyt huokaisen helpotuksesta, ettei niitä lapsia ole. Välillä käyn näissä teidän ruuhkavuosia elävien ketjuissa toteamassa itsekseni (yleensä ein jätä viestiä vierailustani), että olin viisas jättäessäni lisääntymisen muiden hommaksi. Olen tyytyväinen tädin, kummitädin ja pian myös isotädin rooliin.