Hepsis ja Nysä; kiitos!
Tässä sitä vaan rimpuillaan eteenpäin. Onneksi on loma ettei tartte töissä kärvistellä. Välillä masentaa enemmän, välillä vähemmän. Kaikkihan on elämässä edelleen hyvin, paitsi että, no joo, te tiedätte. Ehkäpä tämä on kaltaiselleni suorittajalle (yes, täällä on toinen samanlainen!) paikka nöyrtyä, että ihminen nyt vaan ei saa tässä elämässä kaikkea mitä haluaa. Mun elämässä on tämä ongelma, jollakin muulla se on jotain toista, joka tapauksessa tämän kanssa nyt vaan on elettävä ja revittävä ilo irti elämästä muuten. Tätä kun en voi muuttaa haluamalla tai tekemällä. Kortit on tosiaan jaettu jossain muualla!
Teidän viestit antoi kuitenkin voimaa jatkaa, kiitos!
Hertta35
Kommentit (2)
Eipä voi muuta sanoa kuin jaksamisia Hepsis! Saako kysyä monesko yritys teillä on? Päivä kerrallaan se menee, kun ei muutakaan voi. Mulla kesti pahinta vaihetta masennuksesta viikon. Oli myös jotenkin vaikeempaa päästä nyt yli kuin aiemmista kerroista, kai siksi, että alkaa ihan oikeesti näyttää aika epärealistiselta tuo vauvahaave (3. ivf ja ikää jo 35). Voi tietysti sanoa, ettei vielä kannata luovuttaa mutta henkisesti tämä on niin kuluttavaa, että enpä tiedä jaksaako tätä enää. Ja hemmetti, sekin ärsyttää, että muut vaan tekee lapsia mutta oma elämä vaan pyörii tuloksettomien hoitojen ympärillä. Ne alkaakin pyörittää minua enkä minä hoitoja. Haluaisin oikeestaan taas elämäni itselleni. Itse asiassa huomasin, että kun olin päässyt pahimmasta surusta taas yli, niin olin helpottunut, että ei enää tarvinnut stressata hoitoja ja niiden onnistumista. Että kun ei onnistunut niin pääsin sitten edes siitä henkisestä ahdistuksesta. Kyllä ihmisen pää on outo kapine!
Ehkäpä onneksi arki on niin kiireistä, kuten se meillä suorittajilla tuppaa olemaan ;), että on pakko pitää itsensä pinnalla. Ajattelin jo vähän, että haen sairaslomaa (sitä haetaan pienemmistäkin syistä...) mutta väänsin itseni väkisin töihin. Ihan hyvä niin, muuten kulkisin täällä mökissä edelleen ihan sekapäisenä. Yritän myös väkisin nähdä positiiviset asiat elämässäni. Shoppailu on kanssa auttanut masennukseen! Meilläkin on puutarha ja nyt kun lumet on lähteneet, niin eipähän muuten puutu tekemistä! Hautaan suruni sinne rikkaruohojen keskelle.
Miehille tämänkin surun kokeminen näyttää olevan erilaista. Oma mieheni on ollut tosi ihana ja surrut omalla tavallaan mutta kun kolmatta päivää väänsin kyyneltä silmän nurkasta ja kerroin olevani masentunut niin se kysyi, että ai mistä. Että eikös se asia nyt ole jo loppuunkäsitelty. Ei onnistunut ja siirytään sitten seuraaviin vaihtoehtoihin. Näin sitä ajatellaan putkiaivoilla. Olin repiä hiukset päästäni (ja miehen päästä). Olen sitten vääntänyt rautalankamallia siitä miltä tämä naisesta tuntuu. Se on auttanut, että ymmärretään toisiamme. Mutta hoh noita miehiä joskus... Oikeestaan aika koomista, kaiken traagisuuden keskellä on aina jotain tahatonta komiikkaa. Kaikki ne sairaalakäynnit, joissa ronkitaan joka päästä, ei niitä kestä jos ei keksi niistä jotain ihan älyttömyyksiä ja järjenvastaisia tilanteita, joille voi yhdessä nauraa.
Adoptiota mekin on vähän jo mietitty mutta se tuntuu vielä suurelle askeleelle. Pari pakastealkiota on vielä, katsotaan nyt ekaks sulaako ne. Ehkäpä vaan lepään kesän ja mietin muita juttuja.
Tämmöistä täällä, yritetään pitää pää pinnalla vaikka välillä tuntuu, ettei jaksaisi räpiköidä ja elämä tuntuisi tyhjältä. Me ollaan arvokkaita ihmisiä ihan tällaisenaan.
Sähköisesti jaksamishalaus sulle!
ps. kone kenkkuilee, montakohan kertaa tämä tulee näkyville, toivottavasti ei enempää kuin yhden ...
Täällä minäkin yritän taas nousta negan aiheuttaman masennuksen suosta. Uusi clomikuuri päällä ja täytyy vain toivoa, ettei ovis osu vappumaanantaiksi (niin kuin todennäköisesti käy).
Ilma on onneksi ihana, joten täytyy nyt vain yrittää nauttia keväästä. Pihatyöt rauhoittavat kummasti mieltä.
Jos meillä ei kohta tärppää, täytyy miettiä adoption mahdollisuutta, ehkä se rauhoittaisi mieltä kun se alkaisi tuntua hyvältä vaihtoehdolta...