Työssäkäyvät, sanokaapa rehellisesti, kiinnostaako työnne teitä oikeasti

Ei vitussa

Millaisia takaiskuja? Sinänsä tykkään työstäni, mutta olen myös hyvin pettynyt ja en ole varma jaksanko työelämässä kovin pitkään tai joudun downshiftaamaan johonkin helpompaan. Omat sosiaaliset taitoni eivät riitä.

Enpä minäkään sitä nyt ilokseni tee, melkeinpä vain sen takia ettei joutuisi työttömien pompotteluihin ja byrokratioihin. Töissäollessa se on vaan helppoa kun joka kuu tulee tili eikä tarvi selitellä tai täytellä mitään lappuja tai miettiä että mitäs sitten.

Ei. Pakko kuitenkin duunissa käydä.

Ei todellakaan. Ei motivoi mitenkään. Ei anna mitään. Puurtamista joka päivä.

Päätinkin hakea opiskelemaan ihan eri alaa.

Kiinnostaa todellakin. Olen levy-yhtiössä töissä.

Kiinnostaa oikeasti. Teen 20 vuoden työuran jälkeen työkseni sitä, mistä aikoinaan tein lopputyöni. Enkä muutama vuosi sitten edes tiennyt, että tällaisellakin voi itsensä elättää ja vieläpä hyvällä palkalla.

Toki mielummin olisin matkailubloggari, mutta kohtuus se on haaveilussakin.

No mä olen tuossa tilanteessa aina vaihtanut ammattia ja työpaikkaa, nykyisessä olen ollut 10/2014 lähtien ja vielä tuntuu kivalta. Sitä edellisessä olin 7 vuotta ja erotyötä tein mielessäni noin vuoden verran ennen kuin irtisanouduin.

Hyvä kysymys. Mietin itse tätä melkein päivittäin, olen jo miettinyt useamman vuoden. Ei kiinnosta, mutten jaksaisi tehdä mitään muutakaan työtä. Olen it-alalla johtavassa asemassa ja ulkoisesti varmaankin monen mielestä huipputyössä. Ikävä juttu, enkä näe tähän ratkaisua.

N47

Kiinnostaa. Paras työ maailmassa, en vaihtaisi mihinkään. Olen yläkoulun aineenopettaja. Ja kyllä, olen ihan tosissani.

Ei kiinnosta lainkaan. Rahan takia teen.

Masentavaa ajatella että samaa puuduttavaa sontaa vielä päälle 30 vuotta edessä. Alan vaihtoa harkinnut, mutta en tiedä mikä kiinnostaisi, ja opiskeluun on iso kynnys, koska taloudellinen tilanne siinä toki kärsisi. Pitäisi eka olla varma, että satavarmasti haluan alaa vaihtaa, ja uudella alalla viihtyisin.

Olen kirjanpitäjä.

Toivon kovasti pääseväni syksyllä opiskelemaan. Kaipaan taukoa työelämästä. Teen rutiininomaista duunarihommaa päivästä toiseen. Palkka on hyvä asia ja se ettei tartte juosta luukulta toiselle, selitellä ja täytellä kaavakkeita. Mutta eipä tästä muuta iloa ole. No fyysinen työ vielä, niin saa samalla liikuntaakin.

Ei mitenkään erityisesti.

Teen erittäin vaativaa ja hyvinpalkattua projektimuotoista asiantuntijatyötä. Päivät, viikot ja projektit toistaa itseään todella pahasti. Olenkin kehitellyt tapoja, joilla pääsen duunista mahdollisimman helpolla: hyvä runko, jolla projektit saa vedettyä läpi, valmiit materiaalit jotka vähän muunnellen toimii 90% projekteista, etäpäivät ja pitkät lomat.

Olen silti harkinnut takaisin opiskelemaan lähtemistä tai downshiftaamista nelipäiväiselle viikolle.

Ei kiinnosta. Ainoa motiivi on palkka ja aina on tehtävä jotain työtä elantonsa eteen. Itselläkin työelämässä takapakkeja. Näin anonyymisti uskallan myöntää rehellisesti, että oma työelämäni on ollut paskaa, koska olen lähes jokaisessa paikassa tullut työpaikkakiusatuksi.

Yhteisössä on aina se yksi kiintiöidiootti. Nykyisessä työssä tiimissä on taas tällainen wannabe-pomo, joka pitää meidät muut työkaverit kurissa, puhuu muista pahaa esimiehelle ja korostaa samalla omaa erinomaisuuttaan. Olen tehnyt ylitöitä mutta tänä vuonna päätin etten enää tee. Elämässäni on muutakin sisältöä ja projekteja kuin tylsä työni, josta saatava korvaus ei ole edes suuri. Jos olisin tyyliin kirurgi tai oman yrityksen johtaja, suhtautumiseni työhön olisi silloin eri.

Työni on periaatteessa tärkeää, mutta tulevaisuudessa yhä suurempi osa siitä tullaan tekemään automaatiossa. Työntekijät tulevat olemaan lakiasiantuntijoita, se taas on ala, johon minulla ei ole koulutusta. Älli ei riitä juristin tasolle.

Nykyään työn tärkeys ja motivaatio tuppaa helposti hukkumaan työn arjessa. Homma on järjestetty niin, että työohjeet ovat jatkuvassa muutoksessa. Esimiehet eivät tiedä, mitä alaiset oikeasti tekevät. Työvuorot annetaan työntekijöille. Kun tulee ratkaistavaksi ongelmia, ei aina tiedä, mistä saisi apua. Seurauksena voi olla, että hommat, jotka olisi tehnyt nopeasti pari vuotta sitten, tyssäävät, kun ei löydä tietoa, miten ne pitäisi tehdä tänä vuonna.

Tällainen ikään kuin kuluttaa motivaatiota. Hyvätkin tarkoitukset jähmettyvät omaan mahdottomuuteensa. Fiksuimmat tosin aina löytävät avun jostain. Meikäläisen kaltainen tyhmyri ei löydä ja on välillä väsynyt etsimään. Isänmaan kustantama koulutus on varmaan joidenkin mielestä mennyt Kankkulan kaivoon kohdallani. Parhaani olen tehnyt kuitenkin.

Vihaan työtäni, mutta tällä hetkellä ei ole varaa eikä motivaatiota lähteä opiskelemaan.

ei vittuukaa

ainut syy miks otin oli et pääsen ulkomaille kauas perheestä, työ on kielipainotteista joten oon odotellu 5kk että joku toinen suomen puhuja tulis päästämää mut tuskistani. pelkästään kaks plussaa, työkaverit ja se että oon 100 ihmisen tiimissä top10:ssä palkkavertailussa.

Ei kiinnosta, mutta pitäähän sitä jotakin tehdä, että saa rahaa. Elän töissäni lomasta lomaan.

Olen myös miettinyt, onko mahdollista löytää oikeasti kiinnostavaa alaa. Joillekin varmaan on, mutta minulle ilmeisesti ei. Minulla ei ole mitään sellaisia taitoja, joita nykyään tarvitaan. En ymmärrä tietokoneista, enkä matematiikasta yhtään mitään. Lisäksi olen erittäin introvertti ja inhoan sosiaalisia tilanteita. Tämä piirre on vain voimistunut iän myötä. Ei tule mieleen yhtään ammattia, jossa tällainen ihminen voisi viihtyä. On siis kärvisteltävä vain jossain, jotta saa leivän päälle muutakin kuin ylähuulen.

Ei kiinnosta, ei huvita. Joka aamu on tuskaa lähteä. Raha on ainoa motivaattori.  Opiskelu kiinnostaa, mutta mistä rahoitus..  Ahdistaa tää työmuotokin, joka vi-tun päivä n. 8-16.  Talvella pimeetä mennen tullen, kesällä päivän parhaat hetket menee ohi, kun kököttää toimistossa. VIHAAN. Tuntuu, että elämä on ihan umpikujassa, lopareita ei voi ottaa karenssin takia ja uutta työpaikkaa on vaikea löytää. Saisin kyllä niin hienosti ajan kulumaan oloneuvoksena...