Epävakaa persoonallisuushäiriö - pelottaa

Olen pienestä asti ollut tempperamenttinen ja herkkä luonne. Se on sekä lahja, että kirous ja kotipuolessa sitä ei arvostettu tippaakaan.

En ole koskaan kokenut olevani masentunut. Olen superonnellinen kun olen onnellinen ja supermasentunut, jopa itsetuhoinen kun jotain ikävää sattuu.

Teini-ikäisenä otin kaksi kertaa lääkkeiden yliannostuksen, koska minulla oli isot riidat sekä ystävän, että vanhempien kanssa. Luojan kiitos en tiennyt mitään lääkkeistä ja tappavista määristä. Ehkä myös alitajuntaisesti otin määrän josta selviän. En koskaan halunnut kuolla, ne oli vain hyvin spontaaneja tilanteita mistä en nähnyt hetkeen muuta ulospääsyä.

Myöhemmin moni ihmissuhteeni on romuttunut, koska olen hyvin tempperamenttinen ja ennalta-arvaamaton luonne. En varsinaisesti ole pahaa tarkoittava ihminen mutta hyvin suorasanainen ja tuomitsen herkästi ihmisten käytöksen jos se on mielestäni loukkaava minua tai ketään muuta kohtaan. Jotkut sanovat minun aiheuttavan herkästi draamaa.

Alkukesästä minulla diagnosoitiin epävakaa persoonallisuushäiriö ja vaikka diagnoosin ei pitäisi antaa täysin määritellä minua niin se on silti ajanut minut pahempaan ahdinkoon. Yhtäkkiä koen, että minussa on jotain vikana, minkä takia en voi täysin ansaita hyvää tässä maailmassa ja paikkaa yhteiskunnassa. Yhtäkkiä olen mielisairas jollain tapaa.

Olen parisuhteessa, asuen vieraassa maassa ja mieheni on kovalla koetuksella. Hän jaksaa ymmärtää minua mutta silti pienikin väärinymmärrys saa mut pelkäämään ja syyttämään häntä siitä ettei halua olla minun kaltaiseni kanssa. Tilanne ylty eilen niin pahaksi, että tein taas jotain mitä kadun valtavasti. Löin pääni oveen niin, että sain aivotärähdyksen. Tilannetta edelsi se, että meinasin ottaa yliannostuksen rauhoittavista.

Kun pääsen aloittamaan työt täällä niin haluan tutkia mahdollisuuksia aloittaa psykoterapian mutta pelkään, että tilanne pahenee ennen sitä.

Onko täällä ketään joka kärsii samasta kuin minä? Mistä löytäisin vertaistukea netissä? Miten voin oppia hyväksymään diagnoosin tai ymmärtämään, että sen ei tarvitse olla tuomio?

Kiitos kun jaksoit lukea! Toivottavasti jotkut osaavat avartaa mun ajatusmaailmaa ja löytäisin apuja selviämään elämässä tälläisenä kuin olenkin, eikä satuttamaan itseäni enää enempää.