En kestä enää miestäni!!!!! Mies on aivan kamala
Sotkee eikä siivoa..
Jos ottaa keittiöstä jtn niin pöydälle aina läikytetty mehua ja lasista jäänyt rengas pöytään, myös murustelee leivillä eikä siivoa sotkujaan..
Oikeastaan teki tai mies mitä vain niin aina pienimäärä on läikynyt pöydälle, mies mylskään siivoa muitakaan jälkiä vaan jättää astioita milloin mihinkin ja hänen "työhuoneensa" (heittomerkit sinsi ettei todellakaan tarvi mitään työhuineuta on huini palkkaisella duunari alalla) kuitenkin huineensa on aivan kaaoksen vallassa..
Mies ei oikeastaan tunnu jaksavan tehdä mitään ylimääräisiä kotijuttuja tms..
Hän ei ole kiinnostunut tapaamaan ihmisiä tsi lähtemään bilettämään...
Hänellä on vain omat harrastuksensa ja työnsä.
Toki huomioi kyllä minuakin vapaa-ajallaan mutta..
Mies ei tule toimeen kenenkään kanssa.. häntä inhotaan työpaikalla ja on siis riitaantunut lähes jokaisen työkaverinsa kanssa eikä ooe väleissä sukulaisiensa kanssakaan (paitsi äitinsä eli anoppini)
Ja tuntuu, että kaikki ihmiset hermostuvat mieheeni ja mies loukkaantuu taas kaikesta kaikille...
Mieheni jatkuvasti ja ns turhaa asiaa.. eli mitään järkevää...
Näiden lisäksi on pienikokoinen ja kimeä ääninen..
Emme riitele juurikaan, mutta olen kyllästynyt tähän!
Eikö ole ihan inhimillistä, ettei tuollaisen ihmisen kanssa eläminen houkuttele?
Tuohan on kuin täydellinen vasta kohta naisten unelma miehelle!!
Ainoat hyvät puolet miehessä ovat, että on ihan komea ja söpö sekä hyvän tuulinen, mutta nuo ovat aika pieniä tähän kaikkeen huonoon nähden..
Mies ei selkeästtikään osaa olla ihmisten kanssa eikä ymmärrä meitä...
Haluan erota. Olenko paha ihminen?
Kommentit (45)
Aika huonojuttu, että jos hän hyvännäköinen! Usein hyvännäköinen mies luo naiselle kuvan myös ihanan luonteen omaavasta miehestä..
Ero ehdottomasti jos niin haluat
No miksi olet alkanut edes tuollaisen kanssa ap! Kyllä jokainen kunnon nainen ansaitsee kunnon miehen!
Kyllä tuollaiselle äijälle löytyy niitä tonokki naisia jotka ovat hänen tasoaan..
Pitää naida vain niitä uraohjuksia, jotka käyvät kotona vain nukkumassa, paitsi jos ovat työmatkalla. Siinä on sekin hyvä puoli, että voi kauhistella naisiin kohdistuvaa palkkasyrjintää, kun mies saa 60 tunnin työviikosta enemmän massia kuin joku nainen 30 viikon työviikosta.
Kuulostatte kyllä oikein sopivilta toisillenne, sori vaan.
Näiden lisäksi on pienikokoinen ja kimeä ääninen...
Pienet miehet tuppaa olemaan vittumaisia...
Vaihdat miestä ja sillä hyvä. Miks yleensä pitää jäädä suhteseen, jossa sitten vain valittaa kuinka kauheaa se on...
Joo eroa. Halveksuntasi miestä kohtaan paistaa tänne asti. Et ole paha ihminen mutta selvästikään et rakasta miestä.
Tuliko vähän typoja? Olitko kuinka jurrissa, kun kirjoitit vai etkö vaan osaa vaikka yrittäisit?
miksi pitää valittaa ja vänistä, "en enää kestä". Jos tuntuu tuolta, pitää pistää töppöset eri suuntaan ja lähteä kiitämään.
Loppuu tuo typerä ininä.
Vierailija kirjoitti:
Näiden lisäksi on pienikokoinen ja kimeä ääninen...
Pienet miehet tuppaa olemaan vittumaisia...
Mutta kuitenkin komea ja hyväntuulinen. MInusta on kummallista, että niin hyväntuulinen ihminen riitaantuu kaikkien kanssa. Keskustele ongelmasta anoppisi kanssa, kun hän on katsonut tuota jo vähän kauemmin. On varmaan ollut ongelmalapsi pienestä pitäen,
Miten yleensä tulit muuttaneeksi hänen kanssaan yhteen?
En tajua, kuinka ihmiset/nainen ja mies voivat ylipäätään asua yhdessä. Remu Aaltonen on oikeassa. Ihanaa asua yksin, käydä töissä, tavarat on samalla paikalla kuin lähtiessä. Miestä tapailen vknloppuna.
Tämä iänikuinen valitus siitä, kuinka mies ei tee kotitöitä.
Ihan rehellisesti naiset - jo tapaamisvaiheessa kun tapaatte sen uroon ja käytte niitä soidinmenoja, tehkää sille ukolle huushollissanne selväksi jo alkuun, että täällä tiskataan itse astiat, viedään roskat roskiin, pyykit pyykkikoriin jne. Tulevan parisuhteen roolit muotoutuvat jo monesti tapaamisvaiheessa.
Näitä esimerkkejä olen nähnyt lukemattomia, kuinka nainen jo suunnilleen ensitapaamiselta passaa ja palvelee potentiaalista seurustelukumppaniaan. "otatko kulta vielä olutta, anna mä kulta vien ne astiat, voi kulta istu sä vaan siinä, mä vien ton roskan, ei älä nyt nouse, mä siivoan" ja lässyn lässyn. Ensitapaamisesta usein menee se maaginen pari vuotta, kun nainen alkaakin ärsyyntyä näihin roolituksiin, kun se alunperin niin ihanan passattavan kultamussukan rakastettavat piirteet muuttuvatkin vihattaviksi. Sitten alkaa juuri tämä katkera valitus, marttyyrius ja eropuheet, kuinka mies on niin sika kun makaa vaan ja itse saa kaiken hoitaa ja kukaan ei auta.
Naiset, pienenä vinkkinä - älkää suostuko tai ruvetko passaamaan ketään alun pitäenkään. Voitte ihan suoraan sanoa sinne deitillenne, että tässä talossa on itsepalvelu näissä perustoiminnoissa, kuten roskat, omat tiskit jne. Tällä ihan yksinkertaisesti vältätte roolien vinoutumisen heti alun alkaenkin. Ei tarvitse sitten parin vuoden kuluttua olla katkera marttyyri.
Miksi iniset täällä? Miehesi on yhtä tyytymätön kuin sinäkin, joten paras laittaa lusikat jakoon.
Ensimmäisenä tuli mieleen, että miten voi olla noin helvetisti kirjoitusvirheitä.
Itse en kattois päivääkään naista joka kirjoittais noin, ja nipottaisi niistä asioista mistä nipotat. Taidatte kyllä olla ihan toisillenne luotuja.
Tapa se, balsamoi ja laita vitriiniin olohuonetta koristamaan, jos se on niin hyvännäköinen, että se kannattaa pitää. Jos idea ei miellytä, ota ero.
Vierailija kirjoitti:
Näiden lisäksi on pienikokoinen ja kimeä ääninen...
Pienet miehet tuppaa olemaan vittumaisia...
Varsinkin, jos ne on myös heikkoleukaisia...
No et ole hirveä ihminen! Kuulostaa aivan kamalalta D: ....