Meillä ensimmäinen lapsi suunnitteilla. Haluaisin kysyä, että mitä olisit halunnut tietää ennen lapsen syntymää?

Sen että se on niin ihanaa! :)

Että lähes koko ajan on jokin vaihe. Meillä oli koliikki, korvakierre, uhmaikä, kyselyikä, eskariuhma, draamaikä ja murrosikä (helvetti tutunnäköisessä paketissa) ja niiden välissä jotain lyhyitä, seesteisempiä jaksoja. Lapsi on nyt 17, ja tämä äiti ei tule estelemään poikasen lentoa pesästä.

Vierailija kirjoitti:

Olisin halunnut tietää että monet vauvat on myös tosi helppoja ja vauvan kanssa on rentoa ja ihanaa. Ekat kuukaudet on (mahdollisesti) parasta aikaa, jolloin kannattaa vain käpertyä vauvakuplaan. Ottaa vauva kainaloon ja varata paljon herkkuja ja hyviä leffoja imetysmaratoneja varten.

Ekan kanssa olisin ollut vain rennompi ja ottanut sen heti viereen nukkumaan. Toisen kanssa nukuin pikkuvauva-aikana paremmin kuin koskaan elämässäni, 10h yöunia kun vain tuhisi vieressä. Näitä ei voi tietysti muille neuvoa, mutta meillä se toimi.

Just tällaista mä kuvittelin vauvan kanssa olevan. Odotin täysillä sitä ihmeellistä vauvakuplaa, jossa vauvan kanssa lepäillään päivät pitkät sängyllä ja kaikki on ihanan harmonista.

Ja höpsistä. Esikoinen oli syntymästään saakka niin virkeä ja utelias tapaus, ettei viihtynyt hetkeäkään siellä sängynpohjalla. Imetys tyssäsi heti alkuun, joten syötin pullolla ja kirmasin pitkin kämppää, jotta vauvalla ois virikettä ja nähtävää.

Toka lapsi itki synnäriltä asti 10 kk putkeen. Siltä se ainakin tuntui. Varmasti hyviäkin hetkiä oli, mutta niitä en muista sen valtavan unenpuutteen vuoksi.

Yllätyin, etten tykännytkään yhtään vauva-ajasta. Kaikki sen jälkeen tapahtunut lasten kehitys on ollut ihan mahtavaa! Jokaisessa lapsen kehitysvaiheessa on omat ilonsa ja hankaluutensa. Yritä keskittyä niihin iloihin. Esim. nyt 3-vuotiaan pukeminen on ihan tuskaa, mutta kun lähtemään päästään, niin poika viihtyy ihan älyttömän hyvin menossa mukana. Helppo tehdä mitä vain, vaikka luulin, että just vauvan kanssa ois tällasta :D

Tärkein neuvo: tarkista myös, että puolisosi on 100 % mukana vauvahommassa. Sen tietää kyllä etukäteen, onko mies aina sluibailemassa vastuusta vai kantaako kortensa kekoon. Mun mies oli tota ekaa sorttia, joten eroamassa ollaan. En enää ikinä lisäänny sluibailijan kanssa.

Tajusin kyllä jo etukäteen että synnytys sattuu mutta se kipu oli jotain niin kamalaa ettei sitä voinut kuvitella. Ja alapää meni jauhelihaksi vaikka vauva oli vain 2,9kg.

Pidin imetystä itsestäänselvänä ja oli järkytys kun minulla ei noussut maito ollenkaan millään keinolla. Ja menkat alkoi tasan 28 päivää synnytyksestä.

Ja olisin halunnut tietää että nännit voi hajota rupi/verimössöksi kun yrittää epätoivoisesti imettää tyhjistä rinnoista. 

Mutta iloinen yllätys oli että korvikkeella kasvaa erittäin terveitä ja fiksuja lapsia. Tyttö nukkui täydet yöt 21-09 jo 3kk ja 4kk ryömi, 6kk konttasi ja 8kk käveli tuen kanssa. Paljon ruokaa ja paljon unta niin kehitys oli huimaa.

Vastuu ja huolehtiminen ja toisen puolesta ”pelkääminen” ei lopu lapsen täysi- ikäistymiseen

Huoli lapsesta ei lopu vauva -, taapero-, koulu- tai murrosiän jälkeen. Huoli kestää niin kauan kuin teillä on yhteistä aikaa. Ei lopu edes lapsen avioliittoon. Saat vielä lapsenlapsetkin huoliisi.

Kai rakkauteen kuuluu tämäkin. Lapsen suru ja murhe koskee kaksinverroin äidin sydämeen. Aina.

Ettei tarvitse suhtautua kaikkeen niin vakavasti ja tarkasti. Ei se vauva pahasti mene pilalle, vaikka kaikki ei menis kuin oppikirjoissa. Itse seurasin ensimmäisen kanssa ohjeita ihan liikaa, stressasin, rasituin jne.

Vierailija kirjoitti:

Tajusin kyllä jo etukäteen että synnytys sattuu mutta se kipu oli jotain niin kamalaa ettei sitä voinut kuvitella. Ja alapää meni jauhelihaksi vaikka vauva oli vain 2,9kg.

Pidin imetystä itsestäänselvänä ja oli järkytys kun minulla ei noussut maito ollenkaan millään keinolla. Ja menkat alkoi tasan 28 päivää synnytyksestä.

Ja olisin halunnut tietää että nännit voi hajota rupi/verimössöksi kun yrittää epätoivoisesti imettää tyhjistä rinnoista. 

Mutta iloinen yllätys oli että korvikkeella kasvaa erittäin terveitä ja fiksuja lapsia. Tyttö nukkui täydet yöt 21-09 jo 3kk ja 4kk ryömi, 6kk konttasi ja 8kk käveli tuen kanssa. Paljon ruokaa ja paljon unta niin kehitys oli huimaa.

Itselläni ei kyllä synnytys ollut mitenkään hirveä, pitkään se kyllä kesti. Imetystä ei mielestäni kannatakaan yrittää väkisin jos ei suju niin korvikkeita onneksi on, vaikka niihin monet suhtautuu huonosti. Parempi se mielestäni on vauvalle hyvinvoiva äiti joka ei suotta stressaa koko aikaa imetyksestä jos siinä ongelmia on.

Olisin halunnut tietää, miten käytännössä ihan oikeesti pidetään huolta itsestä ja miksi ja milloin se on erityisen tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajusin kyllä jo etukäteen että synnytys sattuu mutta se kipu oli jotain niin kamalaa ettei sitä voinut kuvitella. Ja alapää meni jauhelihaksi vaikka vauva oli vain 2,9kg.

Pidin imetystä itsestäänselvänä ja oli järkytys kun minulla ei noussut maito ollenkaan millään keinolla. Ja menkat alkoi tasan 28 päivää synnytyksestä.

Ja olisin halunnut tietää että nännit voi hajota rupi/verimössöksi kun yrittää epätoivoisesti imettää tyhjistä rinnoista. 

Mutta iloinen yllätys oli että korvikkeella kasvaa erittäin terveitä ja fiksuja lapsia. Tyttö nukkui täydet yöt 21-09 jo 3kk ja 4kk ryömi, 6kk konttasi ja 8kk käveli tuen kanssa. Paljon ruokaa ja paljon unta niin kehitys oli huimaa.

Itselläni ei kyllä synnytys ollut mitenkään hirveä, pitkään se kyllä kesti. Imetystä ei mielestäni kannatakaan yrittää väkisin jos ei suju niin korvikkeita onneksi on, vaikka niihin monet suhtautuu huonosti. Parempi se mielestäni on vauvalle hyvinvoiva äiti joka ei suotta stressaa koko aikaa imetyksestä jos siinä ongelmia on.

Ja lisäyksenä minun vauvani oli hieman yli 4kg eikä synnytyksestä jäänyt huonoa fiilistä.

Että maidon nousu ja imetys sattuu aivan hel...tin paljon ekalla kerralla

Miten hirvittävästi kotityömäärä lisääntyy ja miten paljon lapsi vaatii. Kaveri sanoi että 3 eka vuotta on rankimmat, sitten siihen tottuu. Olin järkyttynyt kun lapsi oli puolivuotias.

Olin 29v vastavalmistunut lastensairaanhoitaja kun vauva syntyi, ollut vastasyntyneiden teholla töissä vähän aikaa.

Totesin, että kotona teen aamuvuoron, iltavuoron, yövuoron ja taas aamuvuoron jne. Ja käyn vauvan kanssa kaupassa, pyykkituvassa, neuvolassa jne.

Mutta vauva oli ihana! Aivan taivaallinen muru. Meillä oli paljon ongelmia, koliikki, maitoallergia, rankkaa pulauttelua, painon laskua, itkua itkua itkua, mutta vauva oli maailman tärkein asia ja äidinvaisto tosi voimakas.

Jokainen nainen ansaitsee vauvakokemuksen, se on uskomaton!

Voikohan mistään nähdä kuvia synnyttäneiden naisten sukuelimistä, siitä miten voi pahimmillaan käydä? En ole mikään pervo, vaan utelias ja haluan kaiken tiedon ennen kuin itse päätän mitään.

Vierailija kirjoitti:

Että maidon nousu ja imetys sattuu aivan hel...tin paljon ekalla kerralla

Minulla ei sattunut, välillä kun tissit täyttyivät liiaksi olivat kipeät, mutta se helpotti heti kun tyhjenivät.

- Luulin, että kaikki lapset käyttävät jossain vaiheessa pottaa. -> Poika halusi heti pöntölle niin kuin isikin. Tytär halusi pöntölle, koska velikin kävi. Potta lähti uudenveroisena kirppikselle.

- Luulin, että vauva nukkuu parhaiten vieressä/samassa huoneessa. -> Molemmat lapset siirtyivät omaan huoneeseen 6-10 kk ikäisinä. Ja ihan liian myöhään. Tätä edelsi kuukausien turhat yöheräilyt, koska meidän lapset havahtuivat pienimpäänkin kahahdukseen.

- Luulin, että kaikki vauvat nukkuvat päiväunia. -> Tytär nukkui 12 h päivän aikana vain kahdet vartin päikkärit. Oppi kävelemään 1 v ja sen jälkeen maistui päikkäritkin. Nyt 2-vuotiaana ei enää nuku niitä.

- Luulin, että kaikki lapset viihtyvät rattaissa ja kaupungilla. -> Molemmat meillä huutaneet hysteerisinä vaunuissa (tylsistyneinä), sittemmin rattaissa puskeneet aina vaan pois ja ite kävelemään. Konttausikäisen kanssa vaikeinta... Ei onnistunu rauhaisat kävelylenkit metsässä tai ostoskeskushengailu.

Niin... Ja olin siis lastenhoitaja ennen omia lapsiani. Ja ihan pihalla kaikesta näemmä! Se oma lapsi kyllä kasvattaa sut äidiksi paremmin kuin kukaan. Siinä olin oikeassa, että harsoja kannattaa varata PALJON! Ostin 30 kpl, kaikki illalla pyykissä, kun vauva pulautti tämän tästä.

Mulla kesti masennuksen vuoksi vuosi, ennenkuin sisäistin, että tää ihan oikeesti on nyt mun elämää ja, etten pysty lastani hylätä.

Siitä puoli vuotta vielä, kunnes tajusin, että tästähän voi ihan oikeesti nauttia ja, että epäilykset siitä, että rakastanko lastani jäivät historiaan.

Että, ois ollut kiva tietää, että noinkin pitkään voi joillakin kestää, ennen kuin se lapsen kanssa eläminen oikeesti liitetään sanaan onni. Nyt lapsi jo 7-v ja on ihan paras tyyppi koko maailmassa, ja minä äärimmäisen onnekas kun hänen lähellään saan elää ja olla.

Ja jos sulla vielä ei ole blenderiä, niin hanki jo ;). Ravitsemus on tärkeää ja typerryttävän helppoa tehdä itse muksun ruoat. Myöhemmin meinaan voi harmittaa, jos tässä asiassa oikaisee liikaa.

Nämä ovat nyt enemmän vauvavuoteen (ja vähän sen jälkeenkin) liittyviä, kun se on ollut itselleni aina mieleenpainuvin aikakausi.

1) Jokainen vauva on yksilö, muiden vinkeistä ja neuvoista ei kannata ottaa stressiä, vaikka kaikkea mikä itsestä tuntuu hyvältä voi kyllä kokeilla

2) Vauvaa ei voi hemmotella pilalle läheisyydellä, kunhan opit lukemaan hänen omia haluja liikkua, tutkia maailmaa, aikanaan taaperona toimia itse häiriöttä jne.

3) Ei kannata toimia muiden iloksi "pienissä" asioissa omia periaatteita vastaan, kun lapset ovat pieniä. Nämä jäävät vaivaamaan erityisesti vauvavuonna.

4) Se että vauva itkee, nukkuu huonosti, ei kasva hurjalla tahdilla, imetys takkuaa aluksi tai aikanaan vauva ei syö kiinteitä kuin porsas, ei tarkoita että olisit huono äiti.

5) On ihan ok rajoittaa vierailujen määriä kotona, niin kauan kuin sinusta itsestä siltä tuntuu.

6) Vauvaa ei täydy "jakaa" muiden kuin miehen kanssa, vain koska siskosta olisi niin ihana hoivata tai äidistä kokea mennyttä äitiyttä uudelleen. Jos jokin ei tunnu sinusta hyvältä, niin voit laittaa sille stopin.

7) On ihan ok upota vauvakuplaan ja äitiyteen. On ihan ok myös kokea raastavia raivon ja epätoivon tunteita ajoittain, ne kuuluvat asiaan.

8) Ei kannata lukea mitä tahansa trendikasvatusoppaita. Jos oikeasti kiinnostaa lapsen kehitys, niin etsi hyviä kiintymyssuhdetta ja kehityspsykologiaa käsitteleviä kirjoja.

9) Luovuta miehelle vastuuta alusta alkaen, lähtien ensimmäisistä päivistä. Anna miehen löytää oma roolinsa isänä ja tue sitä, kuitenkaan vähättelemättä omaa äitiyttäsi. Vaadi mieheltä samaa tukea sinullen. Tämä on oikeasti paljon tärkeämpää parisuhteellenne, kuin yksikään romanttinen illallinen.

Terkuin kolmikertainen äiti

Kaikki ei aina mene ihn niin ruusuisesti kuin vauvalehdissä yms. kerrotaan. Vaikka aina toivotaan tervettä lasta, niin aina toive ei toteudu.

Meillä ensimmäinen joutui syntymänsä jälkeen muutamaksi päiväksi vastasyntyneiden teholle infektion vuoksi, huusi ensimmäiset 4kk kuin pieni sika ja nukkui max tunnin pätkissä, luultiin koliikiksi mutta paljastuikin allergiaksi. Eli tosi suppealla ruokavaliolla ensimmäiset 2,5v, kunnes alkoi helpottaa.

Toinen eli elämänsä ensimmäiset 2kk vastasyntyneiden teholla, leikattiin sinä aikana 3 kertaa ja kaikki pienemmät toimenpiteet päälle. Ekat reilut 2v sairauden vuoksi todella hankalia. Loppu elämän lääkitys ja erityisruokavalio ja ihan varmasti saa olla lääkäreiden kanssa tekemisissä enemmän kuin kohtuudella. 

En siis halua pelotella, mutta siihenkin kannattaa jollain tasolla henkisesti varautua, että kaikki ei menekkään hyvin ja vauvavuosi (tai pidempäänkin) voi olla todella raskaita ja aika monesta unelmasta ja periaattesta joutuu tinkimään ja elämää suunnittelemaan ihan toisista lähtökohdista, kuin mitä on kuvitellut (nuoremman lapsen ekojen vuosien aikana, kun poistuimme kotipaikkakunnalta, niin hoitajan lääkärin ohje oli, että ota aina etukäteen selvää missä on lähin sairaalapäivystys ja jos joudutte menemään sinne, niin älä anna tehdä laspelle mitään, ennen kuin ovat konsultoineet oman sairaalamme lastenlääkäreitä, silti kävimme mummuloissa ja muissa sukulaisissa lasten kanssa ja elimme niin meidän näköistä elämää, kun vaan lapsen sairaus antoi myötä)

Vierailija kirjoitti:

Voikohan mistään nähdä kuvia synnyttäneiden naisten sukuelimistä, siitä miten voi pahimmillaan käydä? En ole mikään pervo, vaan utelias ja haluan kaiken tiedon ennen kuin itse päätän mitään.

Tästä tuli mieleen: älä säikähdä alapäätäsi heti synnytyksen jälkeen. Varsinkin epparin jäljiltä se voi olla alkuun todella, todella hirveä. Mulla oli aivan sinipunainen (mustelmilla), turvonnut ja venynyt. Käskivät peilillä tarkkailla mahd. tulehtumisen merkkejä. Joo en uskaltanut katsoa enää sen ekan kerran jälkeen, luulin että koko värkki jää sellaiseksi! :D Olin ihan paniikissa ja luulin, etten ikinä enää harrastaisi seksiä.

3-6 kk päästä näky oli ihan täysin normaali! Ehkä jo aiemmin oli, en vaan ilennyt katsoa :D Joku häppäri siellä ihan vähän lerputtaa, mutta tosi siisti ja hyvin toimiva on edelleen. Ja sain sentään 12 tikkiä. Älä masennu, vaikka repeäisi paljonkin. Outo juttu, mutta alapää usein osaa korjata itse itseään. Loput hoitaa kirurgi, jos on tarve.

Että en tule jaksamaan. Nyt lapsi joutuu kärsimään ajattelemattomuudestani. Onneksi on puoliso ja lastensuojelu.