Vauvavuosi oli koko elämäni kauhein kokemus

Samaa mieltä. Years from hell, minä sitä kutsun. Kun kyseessä ei ole vain yksi vuosi.

Ja tämä tuli sinulle yllätyksenä?

Entäs sitten raskaus? Ei saa rauhassa töitänsä tehdä, kun pitää käydä jossain hemmetin neuvolassa, jossa ei osata edes kertoa mitään.

Imettää nyt osaa vaikka eläin, mutta muuten vauvavuosi on kyllä todella helppoa verrattuna muihin lapsivuosiin. Mitä vanhempi lapsi, sitä vaikeampaa.

Minullakin se oli kauheaa. Kuvittelin kaiken ihan erilaiseksi. Minulla ei ollut mitään kokemusta lapsista. Huolella valittu mies muuttui lapsen myötä julmaksi, välinpitämättömäksi ja itsekeskeiseksi.

Vauvavuotta seurasi vielä ikävämmät ajat. Uhmaikäinen oli minulle vielä raskaampi kestettävä. Minulla oli masennusta, uupumusta ja unettomuutta. En tiennyt kuka olen ja en sopinut äidin rooliin, joka oli silti hoidettava. Lapsi on nyt 6v, ja jäi ainoaksi. Jätin miehen, yritän parsia mielenterveyttäni kasaan ja olla hyvä äiti. En ikinä tunnustaisi tätä kenellekään ääneen, mutta jos olisin tiennyt millaista lapsen kanssa on, olisi jäänyt tekemättä. Lapsessa ei siis kuitenkaan ole mitään vikaa, vaan minussa.

Mikä on ppd?

Sama!

Esikoisen vauvavuosi tosi vaikea, kakkonen pienellä ikäerolla ja se oli vielä hirveämpi. Äidiksi kasvaminen ei ollut minulle helppoa.

Uhmaiässä taas jo pärjäsin ja nyt sitten teinien kanssa on omat kuvionsa, mutta minulle nimenomaan ne vauvavuodet on olleet raskaimmat.

Sama kokemus, syynä unettomuus. Yksi lapsi ja toista kertaa en samaa jaksaisi.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on ppd?

Synnytyksen jälkeinen masennus. 

Kurjaa kuulla. Minusta vauvavuosi oli mahtava, ja sanon näin siitä huolimatta, että vauva valvotti ja imetys epäonnistui ja jouduin lypsämään. Toisen lapsen kanssa - esikoisen ollessa alle kaksivuotias - oli myös ihan mukavaa, mutta toki kiireisempää, kun esikoinen ei enää nukkunut päiväunia ja vauva heräili öisin tunnin välein.

Silti koen, että se on ollut elämäni parasta aikaa.

Ehkä kyse on ennen kaikkea ennakko-odotuksista ja siitä, miten sitoutunut on hommaan. Meillä lapsia tehtiin vuosia ja lapsettomuushoidoilla ja olin jo päälle kolmekymppinen (33 ja 35), joten astuminen sivuun hektisestä työurasta tuntui oikeastaan tosi kivalta ;-)

(Ja siis sanon näin akateemisena tietotyöläisenä, joka TYKKÄÄ työstään)

Saipa hetken tehdä jotain ihan muuta ja keskittyä seuraamaan lastensa kasvua ja kehitystä. Ja kun on kotona lasten kanssa, voi itse aika pitkälle määrittää sen, mitä tekee. Ei ole pomoa vaatimassa palaveriin, itse päätät, vääntäydytkö puistoon lasten kanssa vai ollaanko tämä päivä ihan vaan kotosalla verkkareissa.

Ja korostan, että en yritä päteä tai litata kenenkään kokemuksia, ja varmasti synnytysmasennus on todella raskas juttu, johon ei millään "sitoutumisella" voi vaikuttaa. Sairaushan se on, joka voi iskeä kenelle tahansa. Eli en kommentoi niinkään ap:ta, jolle toivon kovasti voimia. 

Kunhan ihan yleisellä tasolla kommentoin ja liittyen omaan kokemukseeni.

10

Vierailija kirjoitti:

jouduin lypsämään

o_O

Vierailija kirjoitti:

Kurjaa kuulla. Minusta vauvavuosi oli mahtava, ja sanon näin siitä huolimatta, että vauva valvotti ja imetys epäonnistui ja jouduin lypsämään. Toisen lapsen kanssa - esikoisen ollessa alle kaksivuotias - oli myös ihan mukavaa, mutta toki kiireisempää, kun esikoinen ei enää nukkunut päiväunia ja vauva heräili öisin tunnin välein.

Silti koen, että se on ollut elämäni parasta aikaa.

Ehkä kyse on ennen kaikkea ennakko-odotuksista ja siitä, miten sitoutunut on hommaan. Meillä lapsia tehtiin vuosia ja lapsettomuushoidoilla ja olin jo päälle kolmekymppinen (33 ja 35), joten astuminen sivuun hektisestä työurasta tuntui oikeastaan tosi kivalta ;-)

(Ja siis sanon näin akateemisena tietotyöläisenä, joka TYKKÄÄ työstään)

Saipa hetken tehdä jotain ihan muuta ja keskittyä seuraamaan lastensa kasvua ja kehitystä. Ja kun on kotona lasten kanssa, voi itse aika pitkälle määrittää sen, mitä tekee. Ei ole pomoa vaatimassa palaveriin, itse päätät, vääntäydytkö puistoon lasten kanssa vai ollaanko tämä päivä ihan vaan kotosalla verkkareissa.

Sinä joko puhut paskaa, tai olet idiootti.

Itse nautin, kun ei tarvinnut käydä töissä.

Näin meillä on erilaiset kokemukset. Synnytys oli helppo, lapsi nukkui ja söi, muun ajan katseli maailman menoa. Olen kirjoittanut vauvakirjaan. "Miksu on nyt 3kk. Onkohan hänellä jotain vikaa, kun ei koskaan itke?"

Ei ne vauvavuodet mitään glamouria ole. Itse repesin pahasti ekassa synnytyksessä - tikkejä oli vaikka muille jakaa. Imetys ei onnistunut, mutta vauva oli helppo.

Toinen lapsi - synnytys jouduttiin käynnistämään. Olin lepohuoneessa tuskissani ja pyysin kätilöä katsomaan - ja vauva syntyi 10 min päästä. Vauva kaikin puolin aktiivinen ja nousi seisomaan 5 kk ja käveli 9 kk. Neuvolasta saatiin sitten lähete psykologille ja taapero ei pysynyt paikallaan eikä pystynyt keskittymään (nykyisin todella rauhallinen nuori).

Sitten vielä se kolmas, joka on onneksi rauhallinen, tasapainoisen tuntuinen, hyvä koulussa yms

Mutta vieläkin ihmettelen, että miten olen oikein jaksanut ja olihan se yhtä helvettiä kaikkien vauva-aika.

Suosittelen kaikille yhtä lasta👍

T. 3 pojan äiti

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen kaikille yhtä lasta👍

T. 3 pojan äiti

Minä suosittelen useimmille lapsettomuutta. Muutenkin ihmisten olisi parempi kuolla sukupuuttoon.

Miksi mies siis jätti sinut Ap? Eikö hän jaksanutkaan olla tukena vastoinkäymisessä?

Synnytys oli tosin kauhea kokemus, mutta lapsi on ihana. Vauvavuodesta kauhean teki miehen muuttuminen itsekkääksi, väkivaltaiseksi juopoksi ja sitä seurannut turvakotiin lähtö ja ero. Lapsessa ei ollut mitään vikaa, vaan miehessä. Lapsi on jo 8v. ja yhä tuo kamala mies uhkailee ja vainoaa meitä.