Tarjolla olisi vaativaa asiantuntijan työtä mutta mietin valitsenko silti kaupan kassan
Olen ollut kaupassa töissä jo yli 10v. Tykkään työstä, etenkin asiakaspalvelusta. Kevyttä sosiaalista kanssakäymistä. Nyt sitten kun valmistuin korkeakoulututkintooni (toinen korkeakoulututkintoni) ja minulle olisi tarjolla töitä naisvaltaiselta alalta, haluaisinkin valita kaupan kassan! Kesätöissä en pitänyt oikein näistä toimistotöistä joissa pelkkiä naisia. Ns. pelkään naisia ja heiltä saamaa kritiikkiä. Menen usein hajalle kun en osaa vastata oikein ja sitten valvon yöt.
Kaupassa ainut että tuntuu nololta olla pelkkä "kaupan kassa" kun ihmiset luulevat että olen tyhmä. Anteeksi, ei ole tarkoitus dissata tätä työtä. En haluaisi luopua tuosta ihanasta pienestä kaupasta jossa olen töissä ja mennä töihin, jossa vaan pääni lopulta hajoaa.
Muita naisia jotka eivät ole pystyneet työskentelemään naisvaltaisella alalla? Tai mitä muutkin ajattelevat tällaisista ajatuksista? Miten valitsisitte?
Kommentit (67)
Eikö kauppojen kassoista muka valtaosa ole naisia?
Aika harva asiantutijatyö on oikeasti vaativaa. Paitsi niille toistaitoisille, jotka eivät vaan osaa.
Mille alalle oikein olet valmistunut, jos korkeakoulututkinto, toimistotyö ja pelkkiä naisia töissä?
Ilman muuta valitsisin oman alan työn. Kaupan kassana on vaikeaa saada elantoa. Ehkä nuorena menee, mutta mitäs sitten kun sinulla on perhe ja lapsia sekä pienipalkkainen vuorotyö? Usein kaupan alalla joutuu tekemään myös vastoin tahtoaan osa-aikatyötä, jolla ei elä.
Veemäisiä työkavereita on ihan missä vain. Aina voi hakea uutta työtä, jos on meno mahdotonta.
Asiantuntijatyö 4000 e/kk vs. kaupan kassa 1500 e/kk?
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kaupassa töissä jo yli 10v. Tykkään työstä, etenkin asiakaspalvelusta. Kevyttä sosiaalista kanssakäymistä. Nyt sitten kun valmistuin korkeakoulututkintooni (toinen korkeakoulututkintoni) ja minulle olisi tarjolla töitä naisvaltaiselta alalta, haluaisinkin valita kaupan kassan! Kesätöissä en pitänyt oikein näistä toimistotöistä joissa pelkkiä naisia. Ns. pelkään naisia ja heiltä saamaa kritiikkiä. Menen usein hajalle kun en osaa vastata oikein ja sitten valvon yöt.
Kaupassa ainut että tuntuu nololta olla pelkkä "kaupan kassa" kun ihmiset luulevat että olen tyhmä. Anteeksi, ei ole tarkoitus dissata tätä työtä. En haluaisi luopua tuosta ihanasta pienestä kaupasta jossa olen töissä ja mennä töihin, jossa vaan pääni lopulta hajoaa.
Muita naisia jotka eivät ole pystyneet työskentelemään naisvaltaisella alalla? Tai mitä muutkin ajattelevat tällaisista ajatuksista? Miten valitsisitte?
Vaihdoin aikanaan alan josta tykkäsin alaan josta maksetaan kunnolla. KANNATTI
Meet sinne niin saat ylimääräsen 1500-2000e
(Veikkaan riippuu työstä)
Se tunne kävelet kauppaan välittämättä tavaran hinnasta ostat mitä haluat tekee siitä sen arvoisen
Muakin kiinnostaa, mikä on ala, joka on toimistotyö, johon pitää olla korkeakoulututkinto ja jossa on töissä melkein pelkästään naisia? Ei ole tullut sellaista vielä vastaan.
Miten asiatuntijatyössä pitäisi välittää akkojen kateudesta, kun työn kuvaan liittyy kuitenkin auktoriteetti? Jos tunnet, että sulla ei ole voimaa siihen, valitse kassa.
On kyllä, mutta kaupassa työskentely on erilaista. Tauolla ollaan yleensä erikseen ja vaikka tulisi paskoja juttuja niin asiakaspalvelun kautta mieli nousee nopsaa. Kesäisin joutui tuuraajaan lomalaisten töitä ja sai kuulla aina ilkeitä kyselyjä jos oli vähänkin tehnyt väärin tai eri tavalla. Ja sanotaanko näin että kaupassa usein nuoria töissä, jotka eivät ole niitä työhön kyllästyneitä keski-ikäisiä seläntakanapuhujia.
Vierailija kirjoitti:
Asiantuntijatyö 4000 e/kk vs. kaupan kassa 1500 e/kk?
Siis kuka korkeakoulututkinnon jälkeen enää nostaa sormeakaan 4k€/kk pallalla???
Vierailija kirjoitti:
Aika harva asiantutijatyö on oikeasti vaativaa. Paitsi niille toistaitoisille, jotka eivät vaan osaa.
Oletko kuullut burnoutista? Melko monella asiantuntijalla on todennäköisempää saada burnout kuin kaupan kassalla. Kassalla ei tarvita samanlaista ajatustyötä ja työt eivät seuraa kotiin. Naisvaltaisilla aloilla on myös enemmän sosiaalistastressiä kuin miesvaltaisilla aloilla. Mies valtaisalla aloilla ei kukaan kiinnitä meikkaamattomiiteen kun naisvaltaisilla alalla olet päivän puheen aihe.
Itse työskentelen vaativassa asiantuntijatyössä ja haaveilen kyllä HYVIN usein "helpommasta" tai siis enemmän sellaisesta suorittavasta työstä. Mutta ei minua ne toimiston tädit haittaa, heitä oppii äkkiä olemaan kuuntelematta ja teen töissä omaa hommaani ja valitsen omat ystäväni.
Enemmän minua painaa valtava työtaakka. Se, että työ pitää alusta asti itse organisoida suuria projekteja ja tehtävälista kasvaa vuosi vuodelta kasvamistaan. Tunne siitä, ettei pysty hallitsemaan koko tehtäväkenttää. Pidän kuitenkin palkasta ja vastuusta sekä haasteista eli vielä en ole lähtenyt kaupan kassaksi :)
Jos raha ja uraputki eivät sinua motivoi, niin jää ihmeessä siihen työhön, josta pidät.
Ei minua työssä raha ja palkka niin kiinnosta. Ei lainaa, ei lapsia. Eikä tässä aloituspalkka olisi montaa sataa isompi kuin kokoaikasella kassalla. Täydet kokemuslisät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kaupassa töissä jo yli 10v. Tykkään työstä, etenkin asiakaspalvelusta. Kevyttä sosiaalista kanssakäymistä. Nyt sitten kun valmistuin korkeakoulututkintooni (toinen korkeakoulututkintoni) ja minulle olisi tarjolla töitä naisvaltaiselta alalta, haluaisinkin valita kaupan kassan! Kesätöissä en pitänyt oikein näistä toimistotöistä joissa pelkkiä naisia. Ns. pelkään naisia ja heiltä saamaa kritiikkiä. Menen usein hajalle kun en osaa vastata oikein ja sitten valvon yöt.
Kaupassa ainut että tuntuu nololta olla pelkkä "kaupan kassa" kun ihmiset luulevat että olen tyhmä. Anteeksi, ei ole tarkoitus dissata tätä työtä. En haluaisi luopua tuosta ihanasta pienestä kaupasta jossa olen töissä ja mennä töihin, jossa vaan pääni lopulta hajoaa.
Muita naisia jotka eivät ole pystyneet työskentelemään naisvaltaisella alalla? Tai mitä muutkin ajattelevat tällaisista ajatuksista? Miten valitsisitte?
Vaihdoin aikanaan alan josta tykkäsin alaan josta maksetaan kunnolla. KANNATTI
Meet sinne niin saat ylimääräsen 1500-2000e
(Veikkaan riippuu työstä)
Se tunne kävelet kauppaan välittämättä tavaran hinnasta ostat mitä haluat tekee siitä sen arvoisen
Nii eli meet autokauppaan ja ostat 100k€ auton tosta vaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva asiantutijatyö on oikeasti vaativaa. Paitsi niille toistaitoisille, jotka eivät vaan osaa.
Oletko kuullut burnoutista? Melko monella asiantuntijalla on todennäköisempää saada burnout kuin kaupan kassalla. Kassalla ei tarvita samanlaista ajatustyötä ja työt eivät seuraa kotiin. Naisvaltaisilla aloilla on myös enemmän sosiaalistastressiä kuin miesvaltaisilla aloilla. Mies valtaisalla aloilla ei kukaan kiinnitä meikkaamattomiiteen kun naisvaltaisilla alalla olet päivän puheen aihe.
Eli siis mitä? Työstä tekee vaativan se, että siellä on naisia töissä eikä se, että siihen vaaditaan korkeakoulututkinto?
Pah, raha ei sua onnelliseksi tee. Jos saat kaupasta perustoimeentulon niin jää ihmeessä. Elämässä on aika paljon muutakin kuin kuluttaminen. Minä ja mieheni teemme tietoisesti lyhyttä päivää ja nautimme elämästä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kaupassa töissä jo yli 10v. Tykkään työstä, etenkin asiakaspalvelusta. Kevyttä sosiaalista kanssakäymistä. Nyt sitten kun valmistuin korkeakoulututkintooni (toinen korkeakoulututkintoni) ja minulle olisi tarjolla töitä naisvaltaiselta alalta, haluaisinkin valita kaupan kassan! Kesätöissä en pitänyt oikein näistä toimistotöistä joissa pelkkiä naisia. Ns. pelkään naisia ja heiltä saamaa kritiikkiä. Menen usein hajalle kun en osaa vastata oikein ja sitten valvon yöt.
Kaupassa ainut että tuntuu nololta olla pelkkä "kaupan kassa" kun ihmiset luulevat että olen tyhmä. Anteeksi, ei ole tarkoitus dissata tätä työtä. En haluaisi luopua tuosta ihanasta pienestä kaupasta jossa olen töissä ja mennä töihin, jossa vaan pääni lopulta hajoaa.
Muita naisia jotka eivät ole pystyneet työskentelemään naisvaltaisella alalla? Tai mitä muutkin ajattelevat tällaisista ajatuksista? Miten valitsisitte?
Vaihdoin aikanaan alan josta tykkäsin alaan josta maksetaan kunnolla. KANNATTI
Meet sinne niin saat ylimääräsen 1500-2000e
(Veikkaan riippuu työstä)
Se tunne kävelet kauppaan välittämättä tavaran hinnasta ostat mitä haluat tekee siitä sen arvoisen
Koin tänään ensimmäistä kertaa tämän tunteen. Ja hypin ulkona innosta. T: valmistunut ja asiantuntijatyössä aloittanut
Ap: pohdi, ovatko ajatuksesi totta vai kuitenkin vain ajatuksia ja olettamuksia? Eikö kannattaisi haastaa ne myös käytännössä uudelleen valmistuneena?
Testaisin siis itse käytännössä ja jos edelleen sitten tuntuu samalta, palaisin kassalle.
Tämä on näitä typeriä naisvihaprovoja. Harmi vaan, että unohtui semmoinen pieni yksityiskohta, että kaupan työntekijöistä leijonanosa on naisia. Ja jos ruokakaupassa on, niin myös asiakkaista. Eikä kukaan ole niin idari, että opiskelee kaksi korkeakoulututkintoa ollakseen hihnan päässä nälkäpalkalla.
Itse olen ollut ikäni naisvaltaisilla työpaikoilla eikä ole ollut mitään ongelmia. Kun olen kuunnellut kavereiden juttuja miesten kanssa työskentelystä, niin eipä ole kateeksi käynyt.
Yritä nyt keksiä joku vähän uskottavampi tarina. Vai olisiko sinulla mitään ihan oikeaa kokemusta tai näkemystä vai kykenetkö vain trollaamaan? Säälittävää.
Ohis. Miesvaltaisella ei ole sen kummempaa, vaikka moni kokee miesten juoruilut keskusteluna. T. naisinsinööri, ainoa nainen työpaikalla ja suurin osa yhteistyökumppaneista miehiä.
Tee juuri niinkuin oikealta tuntuu. Eli jäät kauppaan töihin