Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Voitaisiiko harkita vanhanpiian veron palauttamista?

Vierailija
11.01.2018 |

Eli kovennettu verorasitus 24 vuotta täyttäneille naimattomille ja lapsettomille kansalaisille.

Omasta mielestäni tuo vero pitäisi palauttaa. Mielestäni tähän on useampiakin perusteluita.

Ensinnäkin, Suomen valtion on pakko keksiä verolähteitä. Kukaan ei innostu uusista veroista mutta ajat ovat nyt sellaisia, että toimiin on ryhdyttävä. Huonoista vaihtoehdoista on valittava vähiten huonoin.

Toiseksi, lapsettomilla sinkuilla on enemmän aikaa ja työmahdollisuuksia. Tämän lisäksi heillä on paljon vähemmän kulueriä normaalin arjen pyörittämiseen. Lapsiperheillä on rahallisesti tiukempaa.

Kolmanneksi, elämän jatkuvuuden kannalta olisi hyvä että täyttäisimme maan ja kasvattaisimme Suomalaista perinnettä. Lapsettomat sinkut eivät jätä jälkeensä mitään niin merkityksellistä. Muut kantavat tätä vastuuta tulevaisuudesta.

Neljänneksi, varakkaita sinkkuja on etenkin pääkaupinkiseudulla todella paljon. Muutamankin prosentin vero toisi valtiolle ison potin. Yhteisen asian hyväksi.

Toivoisin asiallista keskustelua aiheesta.

Kommentit (46)

Vierailija
41/46 |
14.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä näitä aataminaikuisia mielipiteitä sikiää? Vai onko aloitus provo. Olen nyt 60v. huomannut, että nykynuoriso on sata kertaa konservatiisisempaa kuin esim 40v sitten. Kaikissa asioissa. Tai sitten he ovat vain tyhmiä joilla ei ole vielä elämänkokemusta tarpeeksi omatakseen suhteellisuudentajua. Minun oman kokemukseni mukaan pienituloisena sinkkuna on kaikkein tukalin tilanne talouden suhteen. Kokemusta on myös lapsiperheen äitinä ja kahden aikuisen taloudesta. Kun muutin miehen kanssa yhteen ja aloimme perustaa perhettä, pystyin ensimmäisen kerran laittamaan rahaa säästöön. Kaikki eivät ole myöskään omasta halustaan sen enempää sinkkuja kuin lapsettomiakaan. Lasten teko on oma valinta niille, jotka siihen kykenevät. Rikkaat ovat asia erikseen. On sama mikä siviilisääty on kun rahaa ja omaisuutta on riittävästi.

Vierailija
42/46 |
14.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parempi keino olisi evätä lapsilisät, jos vanhempien älykkyysosamäärän keskiarvo on alle 100.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/46 |
14.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän tässä sinkkuna tule tuettua lapsiperheitä jo ihan tarpeeksi, kun joutuu maksamaan lähes kaikesta yksin enemmän ja mm. kaupan bonuksissakin ne perheelliset vie kaikki fyffet.

Vierailija
44/46 |
15.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Parempi keino olisi evätä lapsilisät, jos vanhempien älykkyysosamäärän keskiarvo on alle 100.

Onko se niitten lapsipoloisten vika että vanhemmat on taukkeja? Nämä lapset nimenomaan apua eniten kaipaavatkin!

Vierailija
45/46 |
15.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitäpä jos se suomen valtio vaan lopettaisi alati kiihtyvän törsäämisen niin ei tarvitsisi lisätä verojakaan?

Vierailija
46/46 |
15.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samapa tuo, mutta pahaltahan se tuntuisi näin miehenä, joka ei voi saada lapsia ja joita tosin kukaan normaali nainen ei kanssani muutenkaan tekisi (olen alle 160 cm).

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kuusi seitsemän