Lue keskustelun säännöt.
Miten kauneusleikattu äiti puhuu tyttärelleen/lapsilleen positiivisesta kehonkuvasta "sinä riität"-hengessä?
N31 joka vastustaa kauneskirurgiaa.
10.01.2018 |
Vai eikö puhu? Että alkaako jo nuoresta lähtien tyrkyttää omia pinnallisia valintojaan lapselle?
Tänäpäivänä kauneukirurgia; leikkaukset, fillerit ym ovat niin arkipäiväisiä, että oikeen hirvittää. Samaan aikaan puhutaan positiivisesta kehonkuvasta, itsevarmuudesta, sisäisestä kaunedesta etc.
Miten lapsen tärkein roolimalli, eli oma vanhempi, voi olla uskottava esikuva lapsen vahvan ja itsetunnon kehityksen kannalta, jos vanhempi ei ole pitänyt itseäänkään riittävänä juuri sellaisena miksi on luotu?
Kommentit (31)
Aika naiivia, että täällä oikeasti rinnastetaan meikkaus/hiusten värjäys kirurgiaan, koska "molemmat ovat itsensä parantelua".
Ihanko oikeasti joku voi nämä niputtaa samaan? Mielestäni esim meikkaaminen on sama asia kuin vaatetus. Se on päälle "vedettävä", illan tullen pois otettava, vaihtuva tilanteen ja panostuksen mukaan. Kuitenkin näiden "paranteluiden" jälkeen ihminen on taas oma sama itsensä, ja hänen on myös mahdollista jatkaa omana luomuna itsenänsä, toisin kuin kirurgisesti "parannellut".
Muutama kommentoi sitä, että "tottakai kerron lapseleni että häntä mahdollisesti tulevaisuudessa häiritsevät asiat pitää korjata".
Miksi et mieluummin kehottaisi korjaamaan niitä pään sisältä? Miksi itse et korjannut asiaa pään sisältä (=hyväksynyt epätäydellisen mutta toimivan ja elävän kehosi)?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öh no eihän se sitä tarkoita ettei hyväksyisi itseään tai olisi tyytyväinen itseensä jos kuitenkin haluaa olla "paras itsensä". Samaan kategoriaanhan menee sitten meikit ja kampaajalla käyminen.. Kuinka voit opettaa lapsellesi että hän riittää jos itse parantelet ulkonäköäsi meikillä?
Huomaathan kuinka tässäkin takana on ajatus: "et ole paras itsesi jos et ehosta" ja "olet huonompi itsesi kun et ehosta".
Sinä siis et käytä meikkiä etkä laita hiuksiasi ikinä? Vaatteissakaan sillä ei ole mitään merkitystä miten ne sopivat sinulle ulkonäöllisesti? Ok.
En käytä meikkiä ja hiukset harjaan ja pidän kiinni (en ulkonäkösyistä vaan käytännön). Vaatteillakaan ei ole tarvetta koreilla. Mut täähän on hei ihan mahdoton yhtälö, että tässä markkinavoimien raiskaamassa maailmassa joku voisi oikeasti kokea riittävänsä sellaisena kuin on. Varsinkin kun joka tuutista meille syötetään tuota "ole paras itsesi meikkaamalla, laihduttamalla, ostamalla sitä ja tätä" shaibaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain luin että ei se mitään autakaan jos puheet ja teot on ristiriidassa, hämmentää vain enemmän. Lapsi oppii esimerkistä.
Miten sitten voi olla mahdollista että hyvin vaatimattoman ja meikkaamattoman naisen tytöstä voi kasvaa hyvinkin ulkonäkö keskeinen? Niin?
Koska huonoa itsetuntoa esiintyy yhtä lailla yliyrittävillä pinnallisilla, kuin yhtään yrittämättömillä "harmaavarpusillakin". Pinnallinen ja itsekeskeinen luonnehan on nimenomaan heikkoitsetuntoisten hommia.
Kiinnostaa tietää,se äiti kellä on silarit niin tunteeko mies kun koskettaa,että sulla on tekorinnat?vai huomaatko sitä koskettaessa,tuntuuko erillaiselta..tää nyt ei ollut tämän aiheen kysymys,mutta kiinnostaa tietää...
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaa tietää,se äiti kellä on silarit niin tunteeko mies kun koskettaa,että sulla on tekorinnat?vai huomaatko sitä koskettaessa,tuntuuko erillaiselta..tää nyt ei ollut tämän aiheen kysymys,mutta kiinnostaa tietää...
Todellakin huomaa! T. kavereiden silareita hypistellyt nainen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt taas ollaan dramaattisia.Kaikkia filleröintejä nyt ei tarvitse lapselle mainostaa.
Noh.Puhuttaessa voi sanoa,vaikka että toiset ihmiset pitävät luonnollisemmasta kauneudesta ja toiset ovat tälläytyjiä.Yleensä kaikki välittävät jonkin verran ulkonäöstä ja isosti oman hyvän mielen takia.
Voi kertoa,että kumpikaan ei ole väärin.Kauneus on katsojan silmässä,ulkonäkö vain yksi osa ihmistä ja niinpä se onkin.
Jos on rento ja avoin asenne,niin ei ole iso juttu.
Mä kerron oman tarinani että ehkä avaa
Olen itsekin miettinyt mitä sanoisin tyttärilleni tai pojilleni jos he haluaisivat kauneusleikkauksia. Koska en voi tietenkään kieltää tai puhua täysin negatiiviseen sävyyn niistä kun itselleni on tehty nenäleikkaus. Vielä mulla ei edes lapsia ole mutta sitten tulevaisuudessa toivottavasti lapsia olisi. Muistan jo lapsena kun sukulaiseni haukkuivat perheelleni tyypillistä nenää ja aina puhuttiin että on ruma nenä noilla, ja huomasin jo lapsena että kylläpä tällä perheenjäsenellä on iso ja vino nenä jne. Tottakai se vaikutti muhun jo silloin. Jos en olisi ikinä kuullut noita puheita niin olisinko rekisteröinyt päähäni silloin lapsena jo että mun nenä on muuten ihan hirvittävä.
Minä halusin nenäleikkauksen esiteinistä saakka, nenäni oli vino, epäsymmetrinen, siinä oli kyhmy ja vanhetessa alkoi vielä kaartua alas päin luoden hienon noitanenälookin. Ulkonäkökriiseilyä ei auttanut yhtään koulukiusaaminen kun sanoi kuulla päivittäin olevansa ruma ja kuvottava jne. Häpesin ulkonäköäni niinkin paljon että en halunnut mennä ulos. Vuosien terapiakaan ei muuttanut suhtautumista ulkonäkööni tai ainakaan kasvojeni piirteisiin, kroppani opin hyväksymään. Mutta kasvoni olivat vain niin huomattavan erikoiset että ne ärsyttivät, en katsonut ikinä peiliin muuta kuin pakollisen meikin tehdessäni.
Nenäleikkauksesta on nyt vuosi ja en ole stressannut enää ulkonäköäni samalla tavalla, on vielä kasvoissani joitain asioita mitkä eivät ole mukamas kovin"ihanteellisia" mutta en halua myöskään luopua näistä alkuperäisistä piirteistäni. Näistä olen oppinut itsessäni jopa pitämään myöhemmiten. Jos minua vaikka kuvataan niin en enää etsi asentoa joilla saisin kasvoni mahdollisimman siedettäviksi.
Jos oma lapseni aikuisena sitten haluaisi nenäleikkauksen ja sen itse maksaisi niin mä ainakin varmistaisin vuosien ajan sitä että onko varma asiasta ja auttaisiko nenäleikkaus oikeasti vai onko se ongelma jossain syvemmällä mielessä ja kuva itsestä vain vääristynyt.
Joillain ihmisillä se ongelma on enemmän siellä pään sisällä ja vaikka kuinka sitä "virheellistä" kohtaa leikkauttaisi niin sen näkisi silti rumana ja huonona.
Tarinan oppi oli että kiinnitäkää huomiota siihen miten puhutte toisista ihmisistä ja miten puhutte yleisesti ulkonäöstä, kehukaa älkää haukkuko, kehukaa vaikka että onpas ihanat hiukset tai onpas hänellä ihanan väriset silmät jne, mutta älkää sanoko vaikka että hyi kamala kun on pulska nainen. Koska se lapsi toistaa sitten samaa kasvaessaan. Myös itsellensä. Ja jos lapsi kysyy koskaan että onko kaunis tai hyvännäköinen niin vastatkaa että täydellinen eikä kukaan ihminen ole ruma paitsi jos on sisäisesti ruma.
N23
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä kerron oman tarinani että ehkä avaa
Olen itsekin miettinyt mitä sanoisin tyttärilleni tai pojilleni jos he haluaisivat kauneusleikkauksia. Koska en voi tietenkään kieltää tai puhua täysin negatiiviseen sävyyn niistä kun itselleni on tehty nenäleikkaus. Vielä mulla ei edes lapsia ole mutta sitten tulevaisuudessa toivottavasti lapsia olisi. Muistan jo lapsena kun sukulaiseni haukkuivat perheelleni tyypillistä nenää ja aina puhuttiin että on ruma nenä noilla, ja huomasin jo lapsena että kylläpä tällä perheenjäsenellä on iso ja vino nenä jne. Tottakai se vaikutti muhun jo silloin. Jos en olisi ikinä kuullut noita puheita niin olisinko rekisteröinyt päähäni silloin lapsena jo että mun nenä on muuten ihan hirvittävä.
Minä halusin nenäleikkauksen esiteinistä saakka, nenäni oli vino, epäsymmetrinen, siinä oli kyhmy ja vanhetessa alkoi vielä kaartua alas päin luoden hienon noitanenälookin. Ulkonäkökriiseilyä ei auttanut yhtään koulukiusaaminen kun sanoi kuulla päivittäin olevansa ruma ja kuvottava jne. Häpesin ulkonäköäni niinkin paljon että en halunnut mennä ulos. Vuosien terapiakaan ei muuttanut suhtautumista ulkonäkööni tai ainakaan kasvojeni piirteisiin, kroppani opin hyväksymään. Mutta kasvoni olivat vain niin huomattavan erikoiset että ne ärsyttivät, en katsonut ikinä peiliin muuta kuin pakollisen meikin tehdessäni.
Nenäleikkauksesta on nyt vuosi ja en ole stressannut enää ulkonäköäni samalla tavalla, on vielä kasvoissani joitain asioita mitkä eivät ole mukamas kovin"ihanteellisia" mutta en halua myöskään luopua näistä alkuperäisistä piirteistäni. Näistä olen oppinut itsessäni jopa pitämään myöhemmiten. Jos minua vaikka kuvataan niin en enää etsi asentoa joilla saisin kasvoni mahdollisimman siedettäviksi.
Jos oma lapseni aikuisena sitten haluaisi nenäleikkauksen ja sen itse maksaisi niin mä ainakin varmistaisin vuosien ajan sitä että onko varma asiasta ja auttaisiko nenäleikkaus oikeasti vai onko se ongelma jossain syvemmällä mielessä ja kuva itsestä vain vääristynyt.
Joillain ihmisillä se ongelma on enemmän siellä pään sisällä ja vaikka kuinka sitä "virheellistä" kohtaa leikkauttaisi niin sen näkisi silti rumana ja huonona.
Tarinan oppi oli että kiinnitäkää huomiota siihen miten puhutte toisista ihmisistä ja miten puhutte yleisesti ulkonäöstä, kehukaa älkää haukkuko, kehukaa vaikka että onpas ihanat hiukset tai onpas hänellä ihanan väriset silmät jne, mutta älkää sanoko vaikka että hyi kamala kun on pulska nainen. Koska se lapsi toistaa sitten samaa kasvaessaan. Myös itsellensä. Ja jos lapsi kysyy koskaan että onko kaunis tai hyvännäköinen niin vastatkaa että täydellinen eikä kukaan ihminen ole ruma paitsi jos on sisäisesti ruma.
N23
Ymmärrän pointtisi, ja valitettavaa että sua on kiusattu ja jo pienestä latistettu :(
Kuitenkin aloitukseni pointti konkretisoituu vahvasti juuri sinun kaltaiseen tapaukseen, siinä tapauksessa että saat itsekkin lapsen, joka saa verenperintönä samanlaisen nenän.
Sitten kun lapsesi alkaa viimeistään teininä kriiseilemään ulkonäkönsä/nenänsä kanssa (niinkuin lähes kaikki teinit jossain vaiheessa jostain piirteestään), niin mitenkä voit vakuuttaa hänet että hän on kaunis juuri sellaisena/sellaisella nenällä?
Itse olet kuitenkin leikkauttanut sen piirteen pois, mutta nuoruuskuvista se kuitenkin lapsellekkin viimeistään paljastuu.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Aika naiivia, että täällä oikeasti rinnastetaan meikkaus/hiusten värjäys kirurgiaan, koska "molemmat ovat itsensä parantelua".
Ihanko oikeasti joku voi nämä niputtaa samaan? Mielestäni esim meikkaaminen on sama asia kuin vaatetus. Se on päälle "vedettävä", illan tullen pois otettava, vaihtuva tilanteen ja panostuksen mukaan. Kuitenkin näiden "paranteluiden" jälkeen ihminen on taas oma sama itsensä, ja hänen on myös mahdollista jatkaa omana luomuna itsenänsä, toisin kuin kirurgisesti "parannellut".
Muutama kommentoi sitä, että "tottakai kerron lapseleni että häntä mahdollisesti tulevaisuudessa häiritsevät asiat pitää korjata".
Miksi et mieluummin kehottaisi korjaamaan niitä pään sisältä? Miksi itse et korjannut asiaa pään sisältä (=hyväksynyt epätäydellisen mutta toimivan ja elävän kehosi)?
-ap
Eikös tässä keskusteltu asiasta lapsen näkökulmasta? Aikuinen toki ymmärtää kirurgian ja meikkauksen eron, mutta lapsen silmissä itsensä parantelu on itsensä parantelua, keinoista riippumatta. Toki vain jos puhutaan pienistä lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika naiivia, että täällä oikeasti rinnastetaan meikkaus/hiusten värjäys kirurgiaan, koska "molemmat ovat itsensä parantelua".
Ihanko oikeasti joku voi nämä niputtaa samaan? Mielestäni esim meikkaaminen on sama asia kuin vaatetus. Se on päälle "vedettävä", illan tullen pois otettava, vaihtuva tilanteen ja panostuksen mukaan. Kuitenkin näiden "paranteluiden" jälkeen ihminen on taas oma sama itsensä, ja hänen on myös mahdollista jatkaa omana luomuna itsenänsä, toisin kuin kirurgisesti "parannellut".
Muutama kommentoi sitä, että "tottakai kerron lapseleni että häntä mahdollisesti tulevaisuudessa häiritsevät asiat pitää korjata".
Miksi et mieluummin kehottaisi korjaamaan niitä pään sisältä? Miksi itse et korjannut asiaa pään sisältä (=hyväksynyt epätäydellisen mutta toimivan ja elävän kehosi)?
-ap
Eikös tässä keskusteltu asiasta lapsen näkökulmasta? Aikuinen toki ymmärtää kirurgian ja meikkauksen eron, mutta lapsen silmissä itsensä parantelu on itsensä parantelua, keinoista riippumatta. Toki vain jos puhutaan pienistä lapsista.
Ei tässä keskustella lapsen näkökulmasta, vaan siitä miten aikuinen voi uskottavasti tukea lapsen/nuoren positiivista minäkäsitystä ulkonäön suhteen.
Niin niin. Tärkeää pk-klinikalle, jolla on somenäkyvyyden nostatuskampanja menossa. Olennainen asia tulikin jo viestissä 12.
Nyt on keksitty taas uusi tulokulma aiheeseen. Toisaalta, markkinoija tekee vaan työtään, somekanavillakin...
ks.
https://www.vauva.fi/keskustelu/3065036/isot-lollot-riippurinnat?change…;
https://www.vauva.fi/keskustelu/3060838/miehet-haukkuivat-baarissa-f-ku…