Ruotsin talousluvut löivät asiantuntijatkin ällikällä: Valtiontalouden ylijäämä paisui viime vuonna yli kuuteen miljardiin euroon
Valtion verotulot ylittivät kaikki odotukset. Danske Bankin ekonomisti kuvasi verotuloja Dagens Industri -lehdessä ”hulluiksi”.
Ruotsin talous on niin vahvassa vedossa, että valtiontalouden ylijäämä paisui viime vuonna peräti 61,8 miljardiin kruunuun eli noin 6,3 miljardiin euroon.
Siinä missä Suomen valtio paikkailee talouttaan ja menojaan miljardien velanotolla, Ruotsi äimistelee odottamattoman suuria verotulojaan. Ruotsi on voinut velanoton sijaan viime vuosina lyhentää velkaansa.
Viime vuoden aikana velan määrä väheni 19 miljardia kruunua 1 328 miljardiin kruunuun eli 135 miljardiin euroon. Suhteessa väkilukuun ja bruttokansantuotteeseen se on huomattavasti vähemmän kuin Suomessa.
Riksgälden, joka vastaa Suomen Valtiokonttoria, tiedotti valtiontalouden luvuista tiistaina. Lukemat löivät asiantuntijatkin ällikällä, koska vielä lokakuussa Riksgälden ennusti että valtiontalouden ylijäämä olisi 28,3 miljardia kruunua eli vajaat kolme miljardia euroa.
Tosin vuonna 2016 Ruotsin valtiontalouden ylijäämä oli vieläkin suurempi, peräti 85,3 miljardia kruunua eli 8,7 miljardia euroa.
Ylijäämän paisuminen viime vuonna johtui ennen kaikkea odotettua suuremmista verotuloista loppuvuonna. Pelkästään joulukuussa veroja kertyi valtion kirstuun 18 miljardia kruunua eli noin kaksi miljardia euroa odotettua enemmän.
Danske Bankin pääekonomisti Michael Grahn kuvasi verotulojen määrää Dagens Industri -lehdessä ”hulluksi”.
Riksgälden arvioi, että verotulojen kasvuun vaikuttaa ”veropohjan odotettua vahvempi kehittyminen”. Tämä tarkoittaa yritystoiminnan ja rakentamisen odotettua vilkkaampaa kehittymistä.
Samaan aikaan Riksgälden kuitenkin varoittaa tiedotteessaan, että verotuloihin voi myös vaikuttaa matala korkotaso, jonka vuoksi yritykset ehkä maksavat verot aiempaa aikaisemmin taikka muut syyt, joiden vuoksi yritykset ovat muuttaneet veronmaksuaikatauluaan.
https://www.hs.fi/talous/art-2000005518175.html
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
No musta on kuitenkin parempi että suomi on eu:ssa kuin että ei, saadaan paremmin kansainvälisyyttä esille ja esim. ulkomailta pakettien tilaaminen on helpompaa.
Tässä näkyy keskivertoäänestäjän tietotaso: "no siis niinQ eu on niinQ hyvä ku niinQ ollaa niinQ euroopas ja niinQ voi tilata pakettei lol"
En ole pitkään aikaan ihmetellyt miksi Suomi ei menesty
Olen periaatteen vuoksi pidättäytynyt kommentoimasta Hesarin juttuja, koska Hesari sallii nimimerkillä kommentoimisen ja valtaosa (vähintään 99 %) ei uskalla kommentoida omalla nimellään.
Mutta nyt päätin poiketa periaatteestani.
Täällä sekä vasemman että oikean laidan kulkijat tulkitsevat Ruotsin lukuja oman ideologiansa pussiin.
Hyvät palstaveljet ja -sisaret! Tarkastelusta puuttuu kokonaan kotitalouksien hurja velkaantuminen. Ja se ei ole pikku juttu se. Ruotsissa muhii suurempi kupla kuin uskommekaan. Toki arveluttavilla keinoilla operoivat Ikea ja H&M menestyvät, mutta niidenkään menestys ei ole pitkällä aikajänteellä kirkossa kuulutettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö Ruotsin pitänyt olla konkurssin partaalla kaikkien niiden ulkomaalaisten vuoksi?
Kuka niin on sanonut? Tiedossa oli, että aluksi tuo hyödyntää taloutta pistäen rahan liikkumaan, mutta sitten tuleekin virtsa housuun talvella. Näin ekonomistit sanoivat jo vuosia sitten
Ulkomaalaisilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Oma valuutta sen tekee.
Vertailun vuoksi Sveitsin keskuspankki teki viime vuonna voittoa 60 miljardai euroa ja jakaa rahat kansalle. Maan koko huomioiden tuo on kuin Suomen pankki jakaisi kansalle 20 miljardia euroa ilmaista rahaa
Vierailija kirjoitti:
No musta on kuitenkin parempi että suomi on eu:ssa kuin että ei, saadaan paremmin kansainvälisyyttä esille ja esim. ulkomailta pakettien tilaaminen on helpompaa.
Ja-ha, ja AP yrittää pelastaa kasvonsa leikkimällä mielikuviensa av-mammaa.
Kommenttisi olivat kruunu pär kruunu typerämpiä.
Eikö ollutkaan kiva keskustelu palstapersu, eli kouluttamaton idiootti. Tyhmyys ei ole vika, mutta se kun liitetään runsaaseen päänaukomiseen netissä ajantappona, ollaan minkä äärellä, jep Go Laura Go!
Huvittava pälli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö Ruotsin pitänyt olla konkurssin partaalla kaikkien niiden ulkomaalaisten vuoksi?
Kuka niin on sanonut? Tiedossa oli, että aluksi tuo hyödyntää taloutta pistäen rahan liikkumaan, mutta sitten tuleekin virtsa housuun talvella. Näin ekonomistit sanoivat jo vuosia sitten
Ulkomaalaisilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Oma valuutta sen tekee.
Vertailun vuoksi Sveitsin keskuspankki teki viime vuonna voittoa 60 miljardai euroa ja jakaa rahat kansalle. Maan koko huomioiden tuo on kuin Suomen pankki jakaisi kansalle 20 miljardia euroa ilmaista rahaa
Ai ei vai. Kenelle tukholmassa rakennetaan hikipäässä asuntoja? Tyhjilläänkö ne meinataan pitää
Ruotsissa demarit ovat suurin puolue, Suomi on selvästi porvarimaa.
No musta on kuitenkin parempi että suomi on eu:ssa kuin että ei, saadaan paremmin kansainvälisyyttä esille ja esim. ulkomailta pakettien tilaaminen on helpompaa.