APUA! Olen ihastunut toiseen naiseen, mitä teen?

Olen 32v perheen isä ja olen ollut avioliitossa vaimoni kanssa pian 11 vuotta. Suhteemme on ollut melko myrskyisä ja meillä on ollut monenlaisia, terveydellisiä ja taloudellisia ongelmia. Nuo ongelmat ovat helpottuneet huomattavasti viimeisen kahden vuoden aikana muunmuassa pariterapian avulla. Suhteemme on nykyään melko tasainen ja seksielämäkin sujuu paremmin kuin koskaan. En kuitenkaan koe saavani vaimolta rakkautta niin paljon kuin sitä kaipaisin. Hän ei esimerkiksi käytännössä koskaan kerro oma-aloitteisesti että rakastaa minua tai ei vaikka suutele minua oma-aloitteisesti eikä ole myöskään seksin suhteen aloitteellinen. Minusta tuntuu, että minä olen vastuussa meidän parisuhteesta, jos en olisi näin tunteellinen ihminen, olisimme lähinnä kavereita ja kämppiksiä.
Meillä on kolme lasta 3-10 ikäväliltä. Vaimo aloitti syksyllä työt ja sen jälkeen olen hoitanut käytännössä kaikki kotityöt, pyykit, ruoanlaitot, siivoukset, lasten kouluunlaitot ja hoitoonviennit. Vaimoni työaika on 7-15 ja minä työskentelen yrittäjänä kotoa käsin. Arki sujuu ihan ok, vaikka olen välillä aika väsynyt kun teen kaiken. Viikonloppuisinkin herään aina lasten kanssa aikaisin että vaimo saa nukkua koska herää viikolla joka aamu kuudelta ja minä seitsemältä.
Hoidan myös lasten lääkäri, neuvola, hammaslääkäri ja päivystyskäynnit.
Viime viikon maanantaina menin nuorimman kanssa päivystykseen koska oli kuumetta ja korva kipeänä. Olin valvonut hänen kanssaan 3 yötä todella vähillä yöunilla. Otin vuoronumeron ja menin aulaan istumaan ja poika meni leikkipaikalle. Heti minun jälkeeni sinne tuli pienen pojan kanssa uskomattoman kaunis nuori nainen, joka heti tervehti reippaasti ja hymyili minulle. Aloimme jutella niitä näitä ja lapsemme alkoivat leikkiä keskenään. Päivystyksessä oli ruuhkaa ja jouduimme odottamaan lääkärille pääsyä yli kaksi tuntia. Aulassa oli välipala-automaatti, josta tämän nuoren naisen poika kyseli saada jotain syötävää. Tämä nainen kertoi pojalle että automaatti toimii vain kolikoilla eikä hänellä ole kolikoita mukana. No, minulla sattui olemaan niin ostin sieltä sekä omalle että hänen pojalleen syötävää. Meillä riitti todella hyvin juttua, yhdistävänä tekijänä muunmuassa se, että molempien lapset ovat lievästi kehitysvammaisia erityislapsia. Pitkiä katseita, hymyä ja läppää lensi molemmin puolin. He menivät ensin lääkärille (vaikka tulivat meidän jälkeen) ajattelin, että tapaammekohan heitä enää koskaan ja tuli sellainen haikea tunne. No, kun me pääsimme lääkäriltä pois, he istuivat kuitenkin vielä aulassa, ulkovaatteet jo päällä. Ulkona satoi lunta ja oli todella kylmä tuuli. Hän siinä kertoi että aika haasteellista lähteä kotiin kävelemään yli kahden kilometrin matka, koska oli tullut lastenrattaiden kanssa kävellen koska ei omistanut autoa. No, minä tarjouduin viemään heidän kotiin. Kodin pihalla, kun nostin rattaat peräkontista ja olin lähdössä, tämä nainen ojensi kätensä, esitteli itsensä nimellä ja kiitteli kovasti ja kysyi voisinko ottaa hänen puhelinnumeronsa ja laittaa tilinumeron että hän voi maksaa nuo pienet välipalaostokset takaisin, kieltäydyin kohteliaasti ottamasta rahaa vastaan. Pitkien katseiden jälkeen toivotimme hyvää jatkoa ja lähdin ajelemaan kotia kohti. Oli todella haikea fiilis. Kirosin itseäni etten ottanut hänen numeroaan, samalla muistuttelin itselleni että ei, minä olen varattu mies. jatkuu: