Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Paniikkikohtaus?
n13
09.01.2018 |
Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, olen erittäin tarkka omista rajoistani ja juuri nyt tuntuu siltä, etten halua _yhtään_ ihmisiä lähelleni. Olo on kuin sumussa, ihan kuin tämä kaikki olisi vain unta. Olen myös huonolla tuulella ja pelkään, että huudan seuraavalle, joka uskaltaa rauhaani häiritä. :D Ahdistaa kun ihmiset tulee ihan liian iholle ja en pysty katsomaan ketään silmiin. Jotenkin pelkään olevani ällöttävä ja viallinen ja muut ihmiset tarkkailevat ja tuijottavat minua, sitten he puhuvat minusta. Tiedän, ettei näin oikeasti ole, mutta nyt tuntuu siltä. Näitä kohtauksia saan aina kaupassa, joskus myös kun ihmisiä tulee vastaan esimerkiksi lenkillä, juuri nyt koulussa. Pitäisikö hakeutua hoitoon?
Kommentit (17)
Muille nämä kohtaukset näkyvät kai jonkinlaisena poissaolokohtauksena, ala-asteella opettaja sanoi, että "vedän verhon eteeni". Tästä tulee niin paha olo, tekee mieli vaan itkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, ei tämä nyt ehkä ihan paniikkiakaan ole.
Ehkä tämä johtuu stressistä. :/ Jotain sellaista omaa epävarmuutta ja pelkoa.
Ja tämä lähelle tuleminen on ehkä se suurin ongelma, koska inhoan kosketusta ja olo on vain niin epämukava, että tulee oikeasti kyyneleet silmiin. Ei ole silti mitään traumoja, mistä voisi johtua. Kuitenkin, koko keho alkaa "täristä" jotenkin oudosti ja se itku on hyvin lähellä.
Minkälaista apua tähän sitten voisi saada ja mitä kautta? Kaupoissa, etenkin suurissa, käyminen tuntuu erittäin ahdistavalta, vaikka teidänkin selviäväni hengissä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tämä jotain uutta vai onko näin jossain määrin aina ollut? Jos jälkimmäistä niin saattaa olla lievää aspergeria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa, ehkä olen aina ollut vähän ujo, mutta on tämä selvästi pahentunut parissa vuodessa. En myöskään pidä ihmisistä yleensäkään, vaan olen mieluummin yksin.
En kaipaa muiden seuraa ja vielä vähemmän kosketusta tai turhanpäiväistä juttelua. Haluan olla yksin, muistan jo päiväkodissa olleeni omaan rauhaan vetäytyjä ja päiväuniaikaan siirsin oman patjani kauemmas muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jos sitten onkin as-taipumusta niin ei hätää;
huonot uutiset: sille ei ole parannuskeinoa sen kanssa pitää vain oppia elämään
hyvät uutiset: isompana tunnista tilanteet, "opit" jossain määrin luovimaan sosiaaliset tilanteet paremmin ja bonuksena sinulla on yleensä joki matemaattinen/rationaalisen ajattelun kyky joka selvästi keskivertoa parempi. Kirjoituksesi jäsentely ja logiikka tuntuu hyvin kypsältä 13-vuotiaaksi.
t. lievä as
Ei mulla Aspergeria ole. Näitä tulee kohtauksina, menee siis ohi aina jossain vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
n13 kirjoitti:
Ei mulla Aspergeria ole. Näitä tulee kohtauksina, menee siis ohi aina jossain vaiheessa.
Luuletko että as-oireet ovat muuttumaton vakio. Eivät ole.
En tiedä, mutta ainakaan en ole älykäs, kuten assit yleensä. Keskimääräistä alhaisempi ÄO.
Sillä ei nyt kuitenkaan taida olla tekemistä näiden kohtausten kanssa. Jos olisi vaikka vain piirteitä, niin kai oireilisin aina, enkä vain välillä? :/ Tämä on yleensä pahimmillaan viikkoa tai kahta ennen kuukautisia. Joskus, kun koen oloni erityisen rumaksi, lihavaksi tai haisevaksi, kohtaus voi tulla muuhunkin aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan rauhassa siellä nyt. Ketään ei kiinnosta toisten ihmisten touhut, varsinkin yli muutaman tuhannen hengen kylissä. Jos et tule vastaatulijoiden silmille, niin ihan rauhassa saat vaikka kengänkärkiäsi katsella kauppareissulla.
Minulla on lähes kaikki nuo samat oireet ja tuntemukset (n30), itselläni diagnosoitiin viime vuonna yleistynyt ahdistushäiriö.
Alue: Aihe vapaa
Terapia voi auttaa. Sinällään tuo ei kuulosta paniikilta, silloinhan luulee tulevansa hulluksi, kuolevansa tms ja sykkeet ovat tapissa.