Lue keskustelun säännöt.
Mitäs nyt? Lapset muuttavat pois kotoa, ja itsellä on ontto olo.
07.01.2018 |
Vanhin tytär on asunut omillaan jo kolme vuotta, ja olen ollut pelkästään onnellinen hänen puolestaan. Mutta nyt kun kaksoset muuttavat opiskelupaikkakunnilleen, niin tämä iskee kuin metrinen halko. Olen yllättynyt omista tuntemuksistani, olen tietysti iloinen heidän puolestaan, mutta olen jo viikon ajan itkeskellyt itsekseni. Perjantaina itkin kaupassa hyllyjen välissä kun kävin ostamassa heille siivoustarvikkeita mukaan. Mites tässä nyt näin kävi? Jäädään miehen ja koiran kanssa kolmistaan, mikä ajatuksena on kiinnostava, mutta olo on kauhean ontto. Olen ihan pihalla. Auttakaa, antakaa vertaistukea. Kiitos.
Kommentit (38)
Meillä vasta valmistellaan muuttoa, mutta on ollut ihanaa tehdä hankintoja uuteen kotiin. Viime kesänä ostettiin ensimmäiset astiat ja Black Friday -alesta lisää. Tällä viikolla käytiin koko perheen voimin katsomassa huonekaluja ja saatiin ostettua sänky, ruokailuryhmä ja pesutorni. Kirjahyllyt jäivät vielä ostoslistalle ja ajan kanssa mietittäväksi. Siivousvälineetkin on vielä hankkimatta. Minusta tämä on mukavaa puuhaa!
Meillä lapsi muutti osittain pois jo lukion ajaksi, joten tässä on hiljalleen saanut totuteltua lapsen poissaoloon. Hän käy kyllä joka toinen viikonloppu kotona, kun koulusta on vapaata. Mutta tästäkin vähästä vapaa-ajasta joudumme jo taistelemaan, koska poikaystävä ja bestis ovat hänelle myös tärkeitä. Ennen lukion alkua otin ihan tarkoituksella enemmän aikaa lapsen kanssa. Silloin oli vaateostoksia, käytiin välillä elokuvissa ja lounaalla. Silloin ajattelin, että nämä yhteiset hetket käyvät pian vähiin ja nyt pitää ottaa vähän varastoon. Miestäkin yllytin, mutta hänellä ei ilmeisesti ollut samanlaista tarvetta.
Tämä joululoma oli nyt viimeinen kerta kun lapsi on kotona pidemmän aikaa. Tästä eteenpäin on vain viikonloppuja, kunnes muuttaa kokonaan pois. Kauas hän ei lähde, vaan muuttaa saman kaupungin sisällä. Ja viestittelen hänen kanssaan nytkin melkein joka päivä, joten tämä välimatka ei niin haittaa. Olen puhunut hänelle vähän vitsinä, mutta puoleksi tosissani, että meille pitää kyllä jäädä jonkinlainen tapaamisoikeus senkin jälkeen kun hän on muuttanut pois. Ehkei joka viikko, mutta joka toinen viikko, tai edes kerran kuussa aion houkutella hänet kotiin syömään vähän kalliimpaa ruokaa kuin mihin opiskelijalla on varaa.
Miehen kanssa on alettu ostaa hyvää ruokaa, kun ei tarvitse ostaa niin monelle! :-) Ja sitten toisaalta kun lapsi on käymässä kotona, ostamme juhlan kunniaksi silloinkin hyvää ruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan ymmärtänyt näitä ”tyhjän pesän syndrooma”- äitejä. Minulle oli helppoa lähettää lapset maailmalle (sananmukaisesti, kaikki muuttivat toiseen maahan opiskelemaan), sillä tiesin antaneeni heille kaikkeni ja hyvät eväät elämään.
Jokaiseen on hyvät välit ja tapaamme silloin tällöin, vietämme joulutyhdessä, lomailemme yhdessä jne.
Mutta nautin myös suuresti siitä, että minulla ja miehelläni on nyt omaa kahdenkeskistä aikaa yllinkyllin.Et kai sinäkään niin täydellinen ole, ettei missään asiassa ole ristiriitaisia fiiliksiä?
Mitä tekemistä täydellisyydellä tämän suhteen on? Mutta mitään ristiriitaista tunnetta minulla ei ollut sen suhteen, että lapset muuttivat pois. En itkeä tirauttanut yhtään kertaa saati voivotellut miehelle tai kavereille. Olin valmis siihen, että he muuttavat pois kotia ihan samalla tavalla kuin he olivat valmiita muuttamaan pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tyytyväinen, että lapset ovat fiksuja ja pärjäävät. Välillä tietysti tulee haikea olo ja ikävä, mutta silloin soitan. On myös ihanaa, kun voi harrastaa ja nauttia ihan omasta ajasta. Meillä lapset muuttaneet yksi kerrallaan jo muutama vuosi sitten.
Meillä yksi lapsista ei pärjää elämässä. Asuu omillaan. En tiedä miltä tuntuisi jos kaikilla lapsilla olisi perusasiat kunnossa. Nyt yhden ongelmat painaa mielessä koko ajan emmekä pysty auttamaan vaikka mitä tekisimme.
Ärsyttää töissä kuunnella kun työkaverit päivittelee muka ongelmia esim oli hiekkaa eteisen lattialla kun kävi aikuisella lapsella kylässä tai kuinka kotona asuva teini ei ollut koko päivänä saanut tyhjennettyä astianpesukonetta. Voi tyhjyys!
Teini ei saanut tyhjennettyä astiapesukonetta. Se ei todellakaan ole vakavaa. Riippuu siitä mitä hän teki ja missä seurassa koko päivän kotona. Ja joskus saa olla laiska. Hmm. Mikä tuon jo itsenäistyneen lapsesi ongelma on?
Voithan passata miestäsi (vitsi vitsi). Älä lankea siihen vaan ala rakentamaan omaa elämääsi👍
Vierailija kirjoitti:
Meillä vasta valmistellaan muuttoa, mutta on ollut ihanaa tehdä hankintoja uuteen kotiin. Viime kesänä ostettiin ensimmäiset astiat ja Black Friday -alesta lisää. Tällä viikolla käytiin koko perheen voimin katsomassa huonekaluja ja saatiin ostettua sänky, ruokailuryhmä ja pesutorni. Kirjahyllyt jäivät vielä ostoslistalle ja ajan kanssa mietittäväksi. Siivousvälineetkin on vielä hankkimatta. Minusta tämä on mukavaa puuhaa!
Meillä lapsi muutti osittain pois jo lukion ajaksi, joten tässä on hiljalleen saanut totuteltua lapsen poissaoloon. Hän käy kyllä joka toinen viikonloppu kotona, kun koulusta on vapaata. Mutta tästäkin vähästä vapaa-ajasta joudumme jo taistelemaan, koska poikaystävä ja bestis ovat hänelle myös tärkeitä. Ennen lukion alkua otin ihan tarkoituksella enemmän aikaa lapsen kanssa. Silloin oli vaateostoksia, käytiin välillä elokuvissa ja lounaalla. Silloin ajattelin, että nämä yhteiset hetket käyvät pian vähiin ja nyt pitää ottaa vähän varastoon. Miestäkin yllytin, mutta hänellä ei ilmeisesti ollut samanlaista tarvetta.
Tämä joululoma oli nyt viimeinen kerta kun lapsi on kotona pidemmän aikaa. Tästä eteenpäin on vain viikonloppuja, kunnes muuttaa kokonaan pois. Kauas hän ei lähde, vaan muuttaa saman kaupungin sisällä. Ja viestittelen hänen kanssaan nytkin melkein joka päivä, joten tämä välimatka ei niin haittaa. Olen puhunut hänelle vähän vitsinä, mutta puoleksi tosissani, että meille pitää kyllä jäädä jonkinlainen tapaamisoikeus senkin jälkeen kun hän on muuttanut pois. Ehkei joka viikko, mutta joka toinen viikko, tai edes kerran kuussa aion houkutella hänet kotiin syömään vähän kalliimpaa ruokaa kuin mihin opiskelijalla on varaa.
Miehen kanssa on alettu ostaa hyvää ruokaa, kun ei tarvitse ostaa niin monelle! :-) Ja sitten toisaalta kun lapsi on käymässä kotona, ostamme juhlan kunniaksi silloinkin hyvää ruokaa.
En todellakaan ymmärrä, että kotsa muuttavalle nuorelle ostetaan ruokailuryhmä ja pesutorni. Ja nuo siivoustarvikeostokset, mistä useampi tässä ketjussa mainitsee. Eikö se lapsi osaa ekalla kauppakäynnill ostaa wcharjaa, moppisett ja yleispuhdistusainetta. En ihmettele nykynuorison uusavuttomuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka tahansa perheellinen antaisi mitä tahansa, että lapset lähtisivät heti pois kotoa. Joten älä ole kiittämätön. Lisäksi on niitä, joiden lapset eivät koskaan lähde kotoa. Joten on törkeää sinun tehdä tuosta ongelma. Ole tyytyväinen, että saat olla ilman lapsiasi.
Kai sen voi joku näinkin ajatella...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vasta valmistellaan muuttoa, mutta on ollut ihanaa tehdä hankintoja uuteen kotiin. Viime kesänä ostettiin ensimmäiset astiat ja Black Friday -alesta lisää. Tällä viikolla käytiin koko perheen voimin katsomassa huonekaluja ja saatiin ostettua sänky, ruokailuryhmä ja pesutorni. Kirjahyllyt jäivät vielä ostoslistalle ja ajan kanssa mietittäväksi. Siivousvälineetkin on vielä hankkimatta. Minusta tämä on mukavaa puuhaa!
Meillä lapsi muutti osittain pois jo lukion ajaksi, joten tässä on hiljalleen saanut totuteltua lapsen poissaoloon. Hän käy kyllä joka toinen viikonloppu kotona, kun koulusta on vapaata. Mutta tästäkin vähästä vapaa-ajasta joudumme jo taistelemaan, koska poikaystävä ja bestis ovat hänelle myös tärkeitä. Ennen lukion alkua otin ihan tarkoituksella enemmän aikaa lapsen kanssa. Silloin oli vaateostoksia, käytiin välillä elokuvissa ja lounaalla. Silloin ajattelin, että nämä yhteiset hetket käyvät pian vähiin ja nyt pitää ottaa vähän varastoon. Miestäkin yllytin, mutta hänellä ei ilmeisesti ollut samanlaista tarvetta.
Tämä joululoma oli nyt viimeinen kerta kun lapsi on kotona pidemmän aikaa. Tästä eteenpäin on vain viikonloppuja, kunnes muuttaa kokonaan pois. Kauas hän ei lähde, vaan muuttaa saman kaupungin sisällä. Ja viestittelen hänen kanssaan nytkin melkein joka päivä, joten tämä välimatka ei niin haittaa. Olen puhunut hänelle vähän vitsinä, mutta puoleksi tosissani, että meille pitää kyllä jäädä jonkinlainen tapaamisoikeus senkin jälkeen kun hän on muuttanut pois. Ehkei joka viikko, mutta joka toinen viikko, tai edes kerran kuussa aion houkutella hänet kotiin syömään vähän kalliimpaa ruokaa kuin mihin opiskelijalla on varaa.
Miehen kanssa on alettu ostaa hyvää ruokaa, kun ei tarvitse ostaa niin monelle! :-) Ja sitten toisaalta kun lapsi on käymässä kotona, ostamme juhlan kunniaksi silloinkin hyvää ruokaa.
En todellakaan ymmärrä, että kotsa muuttavalle nuorelle ostetaan ruokailuryhmä ja pesutorni. Ja nuo siivoustarvikeostokset, mistä useampi tässä ketjussa mainitsee. Eikö se lapsi osaa ekalla kauppakäynnill ostaa wcharjaa, moppisett ja yleispuhdistusainetta. En ihmettele nykynuorison uusavuttomuutta.
Ei niiden kodin tavaroiden hankinnassa ole kyse siitä, etteikö nuori osaisi itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan ymmärtänyt näitä ”tyhjän pesän syndrooma”- äitejä. Minulle oli helppoa lähettää lapset maailmalle (sananmukaisesti, kaikki muuttivat toiseen maahan opiskelemaan), sillä tiesin antaneeni heille kaikkeni ja hyvät eväät elämään.
Jokaiseen on hyvät välit ja tapaamme silloin tällöin, vietämme joulutyhdessä, lomailemme yhdessä jne.
Mutta nautin myös suuresti siitä, että minulla ja miehelläni on nyt omaa kahdenkeskistä aikaa yllinkyllin.Et kai sinäkään niin täydellinen ole, ettei missään asiassa ole ristiriitaisia fiiliksiä?
Mitä tekemistä täydellisyydellä tämän suhteen on? Mutta mitään ristiriitaista tunnetta minulla ei ollut sen suhteen, että lapset muuttivat pois. En itkeä tirauttanut yhtään kertaa saati voivotellut miehelle tai kavereille. Olin valmis siihen, että he muuttavat pois kotia ihan samalla tavalla kuin he olivat valmiita muuttamaan pois.
Oletko muuten tunteeton ihminen? Itketkö elokuvissa tai kirjan takia tai musiikkkia kuunnellessasi?
Kaltaisenne kaheliäidit ovat varmasti nuoren kannalta todella kiusallisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei!
Miksi et ottaisi ulkomaalasita nuorta asumaan jos tilaa on sekä puitteet kunnossa?
Suomessa on paljon eteenkin nuoria miehiä jotka muuttaisivat mielellään asumaan luoksesi! Saisit samalla ystäväsi kateelliseksi kun kävisit hänen kanssan kaupassa tai syömässä;)
Ylen uutisissa tuli jokunenaika sitten haastattelu jossa suomalainen eläkeläisperhe oli ottanut ulkomaalaisen nuoren miehen luokseen asumaan ja he sanoivatki hyvin että rakastavat tätä yhtä paljon kuin omaa lastaan. Se oli kauniisti sanottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vasta valmistellaan muuttoa, mutta on ollut ihanaa tehdä hankintoja uuteen kotiin. Viime kesänä ostettiin ensimmäiset astiat ja Black Friday -alesta lisää. Tällä viikolla käytiin koko perheen voimin katsomassa huonekaluja ja saatiin ostettua sänky, ruokailuryhmä ja pesutorni. Kirjahyllyt jäivät vielä ostoslistalle ja ajan kanssa mietittäväksi. Siivousvälineetkin on vielä hankkimatta. Minusta tämä on mukavaa puuhaa!
Meillä lapsi muutti osittain pois jo lukion ajaksi, joten tässä on hiljalleen saanut totuteltua lapsen poissaoloon. Hän käy kyllä joka toinen viikonloppu kotona, kun koulusta on vapaata. Mutta tästäkin vähästä vapaa-ajasta joudumme jo taistelemaan, koska poikaystävä ja bestis ovat hänelle myös tärkeitä. Ennen lukion alkua otin ihan tarkoituksella enemmän aikaa lapsen kanssa. Silloin oli vaateostoksia, käytiin välillä elokuvissa ja lounaalla. Silloin ajattelin, että nämä yhteiset hetket käyvät pian vähiin ja nyt pitää ottaa vähän varastoon. Miestäkin yllytin, mutta hänellä ei ilmeisesti ollut samanlaista tarvetta.
Tämä joululoma oli nyt viimeinen kerta kun lapsi on kotona pidemmän aikaa. Tästä eteenpäin on vain viikonloppuja, kunnes muuttaa kokonaan pois. Kauas hän ei lähde, vaan muuttaa saman kaupungin sisällä. Ja viestittelen hänen kanssaan nytkin melkein joka päivä, joten tämä välimatka ei niin haittaa. Olen puhunut hänelle vähän vitsinä, mutta puoleksi tosissani, että meille pitää kyllä jäädä jonkinlainen tapaamisoikeus senkin jälkeen kun hän on muuttanut pois. Ehkei joka viikko, mutta joka toinen viikko, tai edes kerran kuussa aion houkutella hänet kotiin syömään vähän kalliimpaa ruokaa kuin mihin opiskelijalla on varaa.
Miehen kanssa on alettu ostaa hyvää ruokaa, kun ei tarvitse ostaa niin monelle! :-) Ja sitten toisaalta kun lapsi on käymässä kotona, ostamme juhlan kunniaksi silloinkin hyvää ruokaa.
En todellakaan ymmärrä, että kotsa muuttavalle nuorelle ostetaan ruokailuryhmä ja pesutorni. Ja nuo siivoustarvikeostokset, mistä useampi tässä ketjussa mainitsee. Eikö se lapsi osaa ekalla kauppakäynnill ostaa wcharjaa, moppisett ja yleispuhdistusainetta. En ihmettele nykynuorison uusavuttomuutta.
Ei niiden kodin tavaroiden hankinnassa ole kyse siitä, etteikö nuori osaisi itse.
Niin, mitä itsenäisyyttä se on, ettei opettele ottamaan toisen aikuisen apua vastaan? Se on yhtä tärkeä taito kuin kyky käydä omin päin kaupassa. Moni ei tule ajatelleeksi sitäkään, että maailmassa pärjätäkseen pitäisi osata verkostuoitua ja oppia ymmärtämään nyky-yhteiskunnan sosioekonomista rakennetta. Ei vain käydä ajallaan töissä tai koulussa.
Lisäksi useampi vanhemmista saattelee lapsensa omaan elämään, eikä vain käske poistua maailmalle selviämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
xl_mammuli kirjoitti:
Hei!
Miksi et ottaisi ulkomaalasita nuorta asumaan jos tilaa on sekä puitteet kunnossa?
Suomessa on paljon eteenkin nuoria miehiä jotka muuttaisivat mielellään asumaan luoksesi! Saisit samalla ystäväsi kateelliseksi kun kävisit hänen kanssan kaupassa tai syömässä;)
Ylen uutisissa tuli jokunenaika sitten haastattelu jossa suomalainen eläkeläisperhe oli ottanut ulkomaalaisen nuoren miehen luokseen asumaan ja he sanoivatki hyvin että rakastavat tätä yhtä paljon kuin omaa lastaan. Se oli kauniisti sanottu.
Joo ei kiitos ketää tuntematonta tyhjentämään lompakkoani!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vasta valmistellaan muuttoa, mutta on ollut ihanaa tehdä hankintoja uuteen kotiin. Viime kesänä ostettiin ensimmäiset astiat ja Black Friday -alesta lisää. Tällä viikolla käytiin koko perheen voimin katsomassa huonekaluja ja saatiin ostettua sänky, ruokailuryhmä ja pesutorni. Kirjahyllyt jäivät vielä ostoslistalle ja ajan kanssa mietittäväksi. Siivousvälineetkin on vielä hankkimatta. Minusta tämä on mukavaa puuhaa!
Meillä lapsi muutti osittain pois jo lukion ajaksi, joten tässä on hiljalleen saanut totuteltua lapsen poissaoloon. Hän käy kyllä joka toinen viikonloppu kotona, kun koulusta on vapaata. Mutta tästäkin vähästä vapaa-ajasta joudumme jo taistelemaan, koska poikaystävä ja bestis ovat hänelle myös tärkeitä. Ennen lukion alkua otin ihan tarkoituksella enemmän aikaa lapsen kanssa. Silloin oli vaateostoksia, käytiin välillä elokuvissa ja lounaalla. Silloin ajattelin, että nämä yhteiset hetket käyvät pian vähiin ja nyt pitää ottaa vähän varastoon. Miestäkin yllytin, mutta hänellä ei ilmeisesti ollut samanlaista tarvetta.
Tämä joululoma oli nyt viimeinen kerta kun lapsi on kotona pidemmän aikaa. Tästä eteenpäin on vain viikonloppuja, kunnes muuttaa kokonaan pois. Kauas hän ei lähde, vaan muuttaa saman kaupungin sisällä. Ja viestittelen hänen kanssaan nytkin melkein joka päivä, joten tämä välimatka ei niin haittaa. Olen puhunut hänelle vähän vitsinä, mutta puoleksi tosissani, että meille pitää kyllä jäädä jonkinlainen tapaamisoikeus senkin jälkeen kun hän on muuttanut pois. Ehkei joka viikko, mutta joka toinen viikko, tai edes kerran kuussa aion houkutella hänet kotiin syömään vähän kalliimpaa ruokaa kuin mihin opiskelijalla on varaa.
Miehen kanssa on alettu ostaa hyvää ruokaa, kun ei tarvitse ostaa niin monelle! :-) Ja sitten toisaalta kun lapsi on käymässä kotona, ostamme juhlan kunniaksi silloinkin hyvää ruokaa.
En todellakaan ymmärrä, että kotsa muuttavalle nuorelle ostetaan ruokailuryhmä ja pesutorni. Ja nuo siivoustarvikeostokset, mistä useampi tässä ketjussa mainitsee. Eikö se lapsi osaa ekalla kauppakäynnill ostaa wcharjaa, moppisett ja yleispuhdistusainetta. En ihmettele nykynuorison uusavuttomuutta.
Ei niiden kodin tavaroiden hankinnassa ole kyse siitä, etteikö nuori osaisi itse.
Niin, mitä itsenäisyyttä se on, ettei opettele ottamaan toisen aikuisen apua vastaan? Se on yhtä tärkeä taito kuin kyky käydä omin päin kaupassa. Moni ei tule ajatelleeksi sitäkään, että maailmassa pärjätäkseen pitäisi osata verkostuoitua ja oppia ymmärtämään nyky-yhteiskunnan sosioekonomista rakennetta. Ei vain käydä ajallaan töissä tai koulussa.
Lisäksi useampi vanhemmista saattelee lapsensa omaan elämään, eikä vain käske poistua maailmalle selviämään.
Kyllä kaupassa käyminen ehtii omillaan asuessa tulla tutuksi, vaikka ne perustarpeet kävisikin hankkimassa yhdessä vanhempien kanssa. Eipä olisi tullut mieleenkään laittaa nuorta kuskaamaan siivousämpäreitä polkupyörällä tai maksamaan huonekalujen kuljetuksesta, kun pystyimme kuljettamaan kaiken tarpeellisen autolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkään, että koittaa yksinäinen vanhuus, kuten monella naisella. Sitä sitten odottaa, josko ne lapset lapsineen joskus kävisivät ja kun lähtevät, alkaa uusi odotus.
Tämä on nykyään aika epäluonnollista. Ennen vanhaan lapset hoitivat vanhempansa tai maksoivat hoitopaikan (Ihan lain velvoittamana Suomessa 1960-luvulle asti) Taloissa oli vanha isäntäpari ja nuori isäntäpari lapsineen jne. Miksi nykyään ei isovanhemmat ole kiinteä osa perhettä kuten ennen.
No, johtuu siitä, että nuoret ovat mukavuudenhaluisia. Vanhuksista on vaivaa, kun niille täytyy kaikkea siinä sivussa jaaritella ja hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaltaisenne kaheliäidit ovat varmasti nuoren kannalta todella kiusallisia.
Lapsen rakastaminen ei lopu koskaan. Poismuuttavaa rakastaa vielä haikeammin. Rakkaus on kaheliutta, myönnetään, mutta minkäs teet?
Minun ainoakseni muutti viime kesänä paria kuukautta vaille 17-vuotiaana omilleen. Mutta vain muutamaa viikkoa ennen muuttoa olimme vakavassa auto-onnettomuudessa, josta selvisimme täysin mitättömillä pintanaarmuilla. Pojan muutto on tuntunut sen jälkeen niin paljon helpommalta, kun toisella istumajärjestyksellä poikani ei olisi ehtinyt muuttaa koskaan kotoa. Tuntuu niin lohdulliselta voida soittaa koska tahansa, kun vaihtoehtona olisi ikuinen ikävä.
Vierailija kirjoitti:
Pelkään, että koittaa yksinäinen vanhuus, kuten monella naisella. Sitä sitten odottaa, josko ne lapset lapsineen joskus kävisivät ja kun lähtevät, alkaa uusi odotus.
Tämä on nykyään aika epäluonnollista. Ennen vanhaan lapset hoitivat vanhempansa tai maksoivat hoitopaikan (Ihan lain velvoittamana Suomessa 1960-luvulle asti) Taloissa oli vanha isäntäpari ja nuori isäntäpari lapsineen jne. Miksi nykyään ei isovanhemmat ole kiinteä osa perhettä kuten ennen.
No, johtuu siitä, että nuoret ovat mukavuudenhaluisia. Vanhuksista on vaivaa, kun niille täytyy kaikkea siinä sivussa jaaritella ja hoitaa.
Ei vaan ne vanhukset on mukavuudenhaluisia. Nuorten pitää muuttaa töiden perässä milloin minnekin eikä vanhat ihmiset enää sitä muuttorumbaa jaksa. Omatkin lapset ovat menneet opiskelujen perässä pääkaupunkiseudulle ja mistäs tietää, missä päin maailmaa he valmistumisen jälkeen asuvat, tänne kotiseudulle he eivät palaa.
Me miehen kanssa voidaan muuttaa Helsinkiin vuokralle, jos lapset jäävät sinne. Pienillä eläkkeillä saadaan asumistukea, sen lisäksi siellä on hyvä erikoissairaanhoito, jota tarvitsen sairauteni vuoksi. Vapaavuori sanoi, että Suomessa pitää keskittyä kaupungistumiseen, joten hän saa, mitä tilaa - köyhiä eläkeläisiä Helsinkiin :)
Et kai sinäkään niin täydellinen ole, ettei missään asiassa ole ristiriitaisia fiiliksiä?