Aavistitko keskenmenon/ erilaisen lapsen? Pelottaa.

Tämän olen tajunnut vasta jälkikäteen. Monet ystäväni ovatkin keskenmenoni jälkeen sanoneet, että he olivat miettineet raskausaikanani tiedänkö " jonkin olevan vialla" . Olin kuulemma puhunut aina tyyliin " kun eihän sitä koskaan tiedä miten käy..." Ja kun tämä oli jo neljäs raskaus, niin koskaan aikaisemmin en ole toiminut vastaavasti. Sisaruksillekin raskaudesta kerrottiin vasta aika myöhään, vaikka vatsani pullotti jo kummasti. Raskaus eteni melkein viikolle 21 asti ja muut lapset saivat tietää noin kuukautta aikaisemmin.



Mutta älä sinä pelkää, kaikki menee varmasti ihan hyvin. Ei kai tällasia tapahtumia voi oikeasti aavistaa, jälkeenpäin vaan miettii kaikenlaista. Sitä jotenkin yrittää selittää itselleen " niin, mähän tein niin tai jätin tekemättä näin" ...

En mä osaa pukea sanoiksi mun sekavia ajatuksia... Mutta viestini tärkein sanoma sinulle on se, että älä suotta pelkää. Nauti raskaudestasi!!!

Ei sitten mennytkään. Oli tuulimunaraskaus joka kaavittiin eilen. Että aina ei voi luottaa intuitioon. Esikoisen kanssa pelkäsin keskenmenoa kokoajan ja meinasihan se mennäkin viikolla 8+ mutta ei mennyt ja kaikki meni hyvin.

että kaikki ei ole kunnossa. Sikiön kehittyminen loppunut noin vkolla 8 ja joka todettiin viikolla 11 kuolleeksi. Aiemmassa raskaudessa (poika nyt 10kk) oli tosi huono olo alussa mitä tällä kertaa ei sitten ollutkaan, pinna vaan kireellä niinkuin edelliselläkin kerralla.

Epäilin jo raskaustestiä, et se olis näyttänyt väärän positiivisen. Etenkin se, kun ihan alkuraskauden raskausoireet hävisivät, pisti miettimään. Neuvolassa ei saatu sydänääniä kuulumaan viikolla 10+4, tämä hermostutti. Jälkeenpäin ajatellen masu oli jotenkin kumman turvonnut ja ilmakas, erilainen kuin aiemmassa raskaudessa. Mua myös väsytti oudosti etenkin illalla, ei meinannu silmät pysyä auki enää klo 20 jälkeen. Jotenkin koko raskaus tuntui oudolta näin jälkikäteen ajatellen.

Tätä neljättä kun aloin odottaa, en plussatestin jälkeen kertaakaan osannut olla iloinen ja onnellinen, vaan pelkäsin koko ajan, että kaikki ei ole kunnossa, VAIKKA esim. pahoinvointia minulla oli enemmän kuin koskaan ennen. Eka neuvolaan halusin vasta kun viikkoja 12, jotta syke kuultaisiin varmasti, jos joku vatsassa olisi. Sykettä ei kuultu ja pakokauhu lisääntyi. Viikon verran sain pyytää lähetettä ultraan, neuvolan mielestä ei syytä huoleen ollut. Kun lopulta pääsin ultraan, vauvan todettiin kuolleen kohtuun viikolla 9. Tämä tapahtui siis rv 14+0. Suru oli ja on valtava. Juhannusvauvastamme tuli Jouluenkeli.



MUTTA Sinulle ap, todennäköisesti kaikki on hyvin, huoli ja stressi kuuluvat myös " normaaleihin" raskauksiin!

Minullakin on kolme tytärtä. Ja raskaudet myös helppoja, samoin kuin synnytykset. Tytöt ovat syntyneet vuosina 98, 99 ja 03.

Tämä meidän neljäskin vauva oli tyttö. Syntyi rvkolla 20+5.

Sinua kohtaan. Mitä pidemmälle raskaus ehtii, sitä lujemmat siteet vauvaan syntyy ja joka päivä luopuminen on vaikeampaa ja kipeämpää... Ja kun viikkoja on jo 20, ei mitenkään voi/halua uskoa, että vauva voidaan vielä ottaa pois.. Oikein paljon voimia Sinulle ja toivotaan, että vielä vauvat saamme, tyttäret tai pojat. (Meille on aina ollut sama, kumpi sieltä tulee, vaikka ympäristö poikaa tuntuu odottavankin. Tämän kokemuksen jälkeen en halua edes vitsinä kuulla, että teemmekö poikaa. Kun vain saisimme elävän vauvan ja jos vielä terveen, niin suurempaa lahjaa ei ole..)

Minulla kaksi lasta ja kaksi alkuraskauden keskenmenoa.

Aina olen tiennyt jo hyvissä ajoin ennen raskaustestiä että olen raskaana, lähinnä pahoinvoinnin takia.

Nyt tässä viimeisimmässä keskenmenossa lievää raskauspahoinvointia oli toki alussa mutta viikon 6 alussa väheni ja sitten loppui, ja aavistelin että kaikki ei mene normaalisti.

Tiputusvuotuoa tuli, mutta ultrassa näkyi kuitenkin viikkoja vastaava sikiö ja sydänäänet viikon 6 lopussa ja hiukan verenvuotoa istukan vierestä.

Viikolla 7 kuitenkin tuli keskenmeno.

Ilmeisesti kuitenkin jotain vikaa oli ollut koska pahoinvointikaan ei koskaan kunnolla iskenyt.

Suluissaoleva tekstisi on kuin minun kirjoittamaa.

oli jo menoillaan, kun sydänäänet pikkuiseltamme eivät enää helmikuussa näkyneet eivätkä kuuluneet. Ja edessähän oli ennenkaikkea henkisesti raskas synnytys.

Oireina (joiden perusteella olin varma, ettei kaikki ole ok) olivat järjetön pahoinvointi, hirveät päänsärkykohtaukset ja tajunnanmenetys parikin kertaa. Alkuraskaudesta oli lisäksi alavatsakipuja. Koko ajan vain jotenkin odotin jotakin tapahtuvaksi:). Lisäksi ultrassa viikkoja löytyi kaksi liikaa (" oman" lasketunajan olin päätellyt ovulaatiotestin perusteella)

Nykyinen raskaus on viikolla 7 ja risat menossa ja olo on tosi epätodellinen. Alavatsakipuja on tässäkin ollut ja hieman supistuksia, jotka tosin helpottavat levossa:( Tosin kahden vilkkaan pojanviikarin (syksyllä pojat täyttävät 6 ja 3 v.) äitinähän lepo on suhteellinen käsite;)

Voimia kaikille keskenmenon kokeneille. Toivonpa, että tämä raskauteni tästä etenisi aivan normaalisti, viime viikolla sydämensyke ainakin näkyi ultratessa

keskenmenon tulemista ja molemmat raskaudet kulkivat alkuun ihan samoilla tuntemuksilla, vaikka toisessa tuli keskenmeno jo alkuraskaudessa ja toisessa kaikki kääntyi kuntoon. Toisessa sitten juuri pelkäsin kauheasti, kun nimenomaan tuntui ihan samalta alkuun, tuli vertakin 4 ekaa kk joka päivä ja oli paineentuntoa pari kk alussa. Pelkäsin ihan kamalasti koko raskauden lävitse, sillä edes lopussa ne rinnat eivät aristaneet, en juossut vessassa normaalia enempää, pahoinvointia ei ollut ollut juuri nimeksikään...Sulla on ap kokemusta aiemmista raskauksista mutta onneksi on niin, että kaikkien raskauksien ei tarvitse kulkea samalla tavoin ja kaikki voi olla ihan o.k! Iso halaus!