Lue keskustelun säännöt.
Uupunut yh äiti kaipaa vertaistukea!
04.01.2018 |
Tsempatkaa, antakaa vinkkejä tai sympatiaa, mä oon nyt ihan finaalissa.
Olen kahden lapsen yksinhuoltaja, minulla on haastava työ ja lapset haastaa. Olen ihan loppu ja väsynyt ja alakuloinen. Mies lähti kaksi vuotta sitten toisen naisen matkaan, tavallaan olen siitä yli päässyt mutta kai nää sydänsurutkin vie voimavaroja. Lisäksi arvottomuuden tunteet yhdistettynä satunnaisiin miessuhteisiin eivät varmaan ole psyykeelle hyväksi. Nyt tosin olen ollut niin kiinteästi lasten kanssa ettei miehiä ole ehtinyt tapaamaan, onneksi.
Miten te arjen puurtajat jaksatte tätä yksinäisyyttä ja vastuuta? Ystäviä on mutta heillä omat menonsa, vanhemmat auttaa kun ehtii. Eli tosi harvoin. En tiedä kumpi on pahempaa, tää konkreettinen yksin rämpiminen arjessa vai jatkuva hyljätyksi tuleminen joka suunnasta.
Pahoittelut sekavasta tekstistä, piti vaan saada avautua johonkin..
Kommentit (21)
Kiitos. Eihän tässä jeesustelut tauda auttaakaan.. pitää vaan koittaa pysyä järjissään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
I feel you! Oletko vielä kenties sellainen suorittajatyyppi, jonka koti on aina tiptop, lapset viimeisen päälle puettuja, joka itse on aina puunattu ja nätisti meikattu jne? Olen nimittäin itse sellainen. Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Minulla on alkanut helpottaa nyt, kun lapseni ovat 10 vuoden molemmin puolin. Olen vuosien mittaan saanut muodostettua lasten kavereiden perheiden kanssa kivan ringin, jonka puitteissa jeesataan toisiamme esim. koulu- ja harrastuskyytien kanssa. Ja vuosi sitten tapasin kivan miehen, joka elämääni on myös jäänyt, ja vaikka häntä en arjellani halua vaivata, onhan se mukava kun on välillä aikuista seuraa - ja säännöllinen seksielämä lievittää myös stressiä.
Tsemppiä! Kyllä se oikeesti helpottaa lasten kasvaessa! Ongelmien määrä varmasti on vakio, mutta kun kaikki voimavarat ei mene ihan siihen perusarjen pyörittämiseen niin niistäkin selviää!
Tiedän tunteen, täällä sama tilanne. Onko lapset yhtään isällään? Onko sulla yhtään omaa aikaa? Mulla välillä omaa aikaa joka hieman helpottaa, ei mullakaan kyllä suuremmin tukiverkostoa ole.
Vierailija kirjoitti:
I feel you! Oletko vielä kenties sellainen suorittajatyyppi, jonka koti on aina tiptop, lapset viimeisen päälle puettuja, joka itse on aina puunattu ja nätisti meikattu jne? Olen nimittäin itse sellainen. Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Minulla on alkanut helpottaa nyt, kun lapseni ovat 10 vuoden molemmin puolin. Olen vuosien mittaan saanut muodostettua lasten kavereiden perheiden kanssa kivan ringin, jonka puitteissa jeesataan toisiamme esim. koulu- ja harrastuskyytien kanssa. Ja vuosi sitten tapasin kivan miehen, joka elämääni on myös jäänyt, ja vaikka häntä en arjellani halua vaivata, onhan se mukava kun on välillä aikuista seuraa - ja säännöllinen seksielämä lievittää myös stressiä.
Tsemppiä! Kyllä se oikeesti helpottaa lasten kasvaessa! Ongelmien määrä varmasti on vakio, mutta kun kaikki voimavarat ei mene ihan siihen perusarjen pyörittämiseen niin niistäkin selviää!
Täytyy myöntää että ulkoinen habitus on minulle tärkeää, ainut mistä olen joustanut on kodin siisteys.. siitäkin poden huonoa omaatuntoa, raivoissani sitten kerran viikossa raivaan paikat kuntoon :D tuskin kukaan lähipiiristä tajuaa miten uupunut olen, äitini ei hyväksy sitä tosiasiaa vaikka olen sen hänelle suoraan sanonut.
Lapset ovat 5 ja 6 vuotiaita.. kyllä tämä tästä helpottaa varmasti joskus, nyt vain tuntuu ihan toivottomalta kun väsyttää ja vituttaa koko ajan.
Miehen haluaisin nimenomaan rakkauden ja hellyyden ja seksin vuoksi, en kotitöitä tekemään :D
Kiitos viestistäsi
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen, täällä sama tilanne. Onko lapset yhtään isällään? Onko sulla yhtään omaa aikaa? Mulla välillä omaa aikaa joka hieman helpottaa, ei mullakaan kyllä suuremmin tukiverkostoa ole.
Satunnaisesti ovat isällään, hänellä pitelee kiirettä uuden rakkautensa kanssa joten lapset jääneet taka-alalle. Välillä tuntuu että vaikka yhden viikonlopun saakin omaa aikaa, menee puolet ajasta töihin ja toinen puoli nukkumiseen tai treenaamiseen. Enkä tunne sen riittävän. Viikko korpimökissä yksin viinitynnyrin kanssa voisi auttaa :D
Kiitos viestistäsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löytyisikö täältä jotain sopivaa sinulle?http://www.yvpl.fi/jaesenyhdistykset-ja-niiden-tapahtumat/
Itse muistan kuinka hyvältä tuntui päästä puhumaan ihan ulkopuolisten ihmisten kanssa tapahtuneista ja tuntemuksista.
Myös asioiden kirjoittaminen ylös oli terapeuttista. Ehkä jo tämän viestin kirjoittaminen toi sinulle pienen hengähdyjsen. Valoa ja iloa päiviin toivon sinulle.
Oletko sellaisessa taloudellisessa tilanteessa että voisit palkata lapsille hoitajan, vaikka edes kerran kaksi kuussa muutamaksi tunniksi? Käyttäisit sen ajan vain itseesi. Kasvohoito, hieronta, jooga, avantosauna, mikä sun juttu nyt onkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko selvittäny jos voisit hakea tukiperhettä teille? Vois olla aika helpottavaa ja saisit aikaa ihan vaan rentoutua lisää. Jos lapset on isompia kannattaa myös ettiä jotain leirejä vaikka kesäks jollon saisit taas vähän pidemmän ajan itselles ja lapsetkin vois tykätä. Jo se jos lapset ei vielä harrasta mitään, niin joku seurakunnan kerho kerran viikossa illalla antaa aika paljon ja ei oo kallis.
Tsemppiä! Nyt on rankkaa, mutta joskus helpottaa kyllä (:
Tai missäpäin asut? Mä voin auttaa sua jos ollaan samalla suunnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Löytyisikö täältä jotain sopivaa sinulle?http://www.yvpl.fi/jaesenyhdistykset-ja-niiden-tapahtumat/
Itse muistan kuinka hyvältä tuntui päästä puhumaan ihan ulkopuolisten ihmisten kanssa tapahtuneista ja tuntemuksista.Myös asioiden kirjoittaminen ylös oli terapeuttista. Ehkä jo tämän viestin kirjoittaminen toi sinulle pienen hengähdyjsen. Valoa ja iloa päiviin toivon sinulle.
Nimenomaan tämä hetken mielijohteesta tehty avautuminen auttoi.
Omassa tilanteessa haastaa sekin asia, että olen lastensuojelussa sosiaalityöntekijänä joten todennäköisesti puolet ihmisistä oman paikkakunnan tilaisuuksissa olisi tuttuja. Tämä vaikeuttaa avun pyytämistä muutenkin, tuntuu vaikealta pyytää apua tahoilta joiden kanssa tekee ammatillista yhteistyötä.
Vierailija kirjoitti:
Oletko sellaisessa taloudellisessa tilanteessa että voisit palkata lapsille hoitajan, vaikka edes kerran kaksi kuussa muutamaksi tunniksi? Käyttäisit sen ajan vain itseesi. Kasvohoito, hieronta, jooga, avantosauna, mikä sun juttu nyt onkaan.
Taloudellinen tilanne on ihan ok, olenkin harkinnut hoitajan palkkaamista. Voisi tehdä ihan hyvää.. pitäisi vain löytää luotettava jostakin, joka pärjäisi tuon nuoremman haastavan lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ootko selvittäny jos voisit hakea tukiperhettä teille? Vois olla aika helpottavaa ja saisit aikaa ihan vaan rentoutua lisää. Jos lapset on isompia kannattaa myös ettiä jotain leirejä vaikka kesäks jollon saisit taas vähän pidemmän ajan itselles ja lapsetkin vois tykätä. Jo se jos lapset ei vielä harrasta mitään, niin joku seurakunnan kerho kerran viikossa illalla antaa aika paljon ja ei oo kallis.
Tsemppiä! Nyt on rankkaa, mutta joskus helpottaa kyllä (:
Tukiperhe tuntuu aika radikaalilta, tarvitsijoita on paljon, sellaisia joilla tilanne huonompi kuin itsellä.. lapset harrastavat jalkapalloa, treenit kerran viikossa. Ovat vielä niin pieniä että vanhemman läsnäoloa vaatii.
Kiitos tsempistä
Ymmärrän tilanteesi ja tsemppiä sinulle! Aika samassa tilanteessa olen itse. Erotuksena, että ex on alkoholisti, joten melkolailla totaali yh:na mennään. Voin kuvitella, että jos ehdit säätää jotain miesten kanssa ja ne jutut menee mönkään niin tuntuu entistä raskaammalta. Itse en jaksaisi enää yhtään enempää ns huolia ja energiasyöppöjä, siksi tietoinen päätös etten edes etsi uutta kumppania. Eikä tässä olisi aikaakaan uudelle suhteelle: aina töissä tai lasten kanssa.
Väsynyt olen minäkin. Jos joskus lapset ovat yhden yön mummolassa en pysty ns ottamaan aikaa itselleni koska olen niin uupunut. Lomaa yrittäjänä pidän tosi vähän ja ne lyhyet pätkät menee ihan vaan palautumiseen, aina ei ehdi tulla edes lomafiilistä.
Yritän tsempata itseäni, että ehkä jo 5 vuoden kuluttua on helpompaa kun lapset ovat itsenäisempiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen yhden lapsen yh, opiskelen ja käyn töissä, joten uskon voivani samaistua uupumukseesi. Tosin eksäni on ihailtavan aktiivinen lapsen suhteen, joten lepohetkiä saan kyllä tarvittaessa jopa ex tempore arjen kaatuessa niskaan. Tällä hetkellä on juuri sellainen tilanne.
Olisiko lähipiirissäsi ketään, joka ymmärtäisi ottaa väsymyksesi vakavasti? Ihan jo henkinen tuki tekee paljon, eikä kokemasi vähättely varmasti ainakaan auta asiaa. :/ Toinen juttu, mikä tuli mieleen: vaaditko itseltäsi äitinä paljon? Varmasti jo ammattisi puolesta tiedät keskivertoa enemmän lasten tarpeista ym., mutta ethän vain vaadi itseltäsi liikoja siinä suhteessa? Voit ihan hyvin istuttaa lapsesi vaikka lastenohjelman eteen illan ajaksi ja keskittyä itse hetkeksi vaikka lempparisarjaasi, jos se auttaisi sinua palautumaan. Eivät ne lapset siitä rikki mene, mutta sinä saatat mennä, ellet huomioi myös omaa hyvinvointiasi.
Kovasti jaksamista sinulle arkesi keskelle! Toivon, että löydät edes pieniä helpotuksia tilanteeseesi.<3
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tilanteesi ja tsemppiä sinulle! Aika samassa tilanteessa olen itse. Erotuksena, että ex on alkoholisti, joten melkolailla totaali yh:na mennään. Voin kuvitella, että jos ehdit säätää jotain miesten kanssa ja ne jutut menee mönkään niin tuntuu entistä raskaammalta. Itse en jaksaisi enää yhtään enempää ns huolia ja energiasyöppöjä, siksi tietoinen päätös etten edes etsi uutta kumppania. Eikä tässä olisi aikaakaan uudelle suhteelle: aina töissä tai lasten kanssa.
Väsynyt olen minäkin. Jos joskus lapset ovat yhden yön mummolassa en pysty ns ottamaan aikaa itselleni koska olen niin uupunut. Lomaa yrittäjänä pidän tosi vähän ja ne lyhyet pätkät menee ihan vaan palautumiseen, aina ei ehdi tulla edes lomafiilistä.
Yritän tsempata itseäni, että ehkä jo 5 vuoden kuluttua on helpompaa kun lapset ovat itsenäisempiä.
Pakko myöntää ettei minulla aidosti ollut aikaa tai energiaa miessuhteisiin, kai sitä halusi vain todistella itselleen että kelpaan ja olen ja haluttava jne.. pahalta tuntuu se että kohtaamani miehet ovat halunneet kanssani vain pintapuolisia asioita. Ei pysyvyyttä. No, siksipä olen keskittynyt vain omaan elämääni ja jättänyt miesasiat tuonnemmaksi.
Itsellenikin tuo lohtua ajatus siitä, että tämän on pakko helpottaa jossain vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yhden lapsen yh, opiskelen ja käyn töissä, joten uskon voivani samaistua uupumukseesi. Tosin eksäni on ihailtavan aktiivinen lapsen suhteen, joten lepohetkiä saan kyllä tarvittaessa jopa ex tempore arjen kaatuessa niskaan. Tällä hetkellä on juuri sellainen tilanne.
Olisiko lähipiirissäsi ketään, joka ymmärtäisi ottaa väsymyksesi vakavasti? Ihan jo henkinen tuki tekee paljon, eikä kokemasi vähättely varmasti ainakaan auta asiaa. :/ Toinen juttu, mikä tuli mieleen: vaaditko itseltäsi äitinä paljon? Varmasti jo ammattisi puolesta tiedät keskivertoa enemmän lasten tarpeista ym., mutta ethän vain vaadi itseltäsi liikoja siinä suhteessa? Voit ihan hyvin istuttaa lapsesi vaikka lastenohjelman eteen illan ajaksi ja keskittyä itse hetkeksi vaikka lempparisarjaasi, jos se auttaisi sinua palautumaan. Eivät ne lapset siitä rikki mene, mutta sinä saatat mennä, ellet huomioi myös omaa hyvinvointiasi.
Kovasti jaksamista sinulle arkesi keskelle! Toivon, että löydät edes pieniä helpotuksia tilanteeseesi.<3
En osaa sanoa miten minut otettaisiin vakavasti. Olen koko elämäni ollut reipas, pärjääjätyyppiä eikä kukaan ota hätääni tosissaan vaikka olen suoraan puhunut uupumuksesta. Lieneekö vika minussa vai lähipiirissä, en tiedä.
Varmasti vaadin liikaa itseltäni ja kannan huonoa omaatuntoa koko tilanteesta ja tämän kaiken vaikutuksesta lasten kehitykseen. Osaan kyllä relata välillä, tänään menin tyhjään saunaan syömään salaa suklaata ja selailemaan puhelinta :D
Lämmin halaus sinulle, muutaman vuoden jälkeen voit ajatella, että selvisimpäs. Koska sä selviät, varmasti!
Tässä lohduttava ylistyslaulu kaikille yyhoille
https://open.spotify.com/album/1rtRRnXbcKIESBf1MOZm6G?si=YygFWX3xSDCgMb…
"Pullon stolichnayaa ensin kämpillä vain
hilpaisin mä naamaan ja siitä humalaa sain
Sitten päälle kaljaa ja olin taas kännissä
YH, YH, tiedät mistä mies nauttii
YH, YH, sua, susta mä vain unta nään
Aamulla heräsin vieraasta vuoteesta
Vierelläni lojui toista sataa kiloa (YH)
vaaleanpunaista käytettyä ruhoa
YH, YH, tiedät mistä mies nauttii
YH, YH, miehen sä viet taivaisiin
Ooo, sä kosketat tralalaatani
Hyväile mun viiksiä, beibe
Aaaaahhhh
YH, YH, tiedät mistä mies nauttii
YH, YH, miehen sä viet taivaisiin
YH"
Minä olen kahden lapsen totaali-yh eikä arjessa ole apuvoimia. Isovanhemmat asuvan monen sadan kilometrin päässä. Arki tuntui aivan mahdottomalta, olin koko ajan kiukkuinen ja aina oli kiire. Aloin tekemään osittaista työaikaa niin, että yksi päivä viikossa on kokonaan vapaa. Vien lapset aamulla päiväkotiin ja eskariin ja useimmiten haen pois klo 12 jolloin tehtiin yhdessä jotain kivaa, uimista, lautapelejä, metsäretki jne. Jotain yksinkertaista ja vaivatonta mutta leppoisaa yhdessäoloa. Joskus pidän koko päivän itselleni ja sekin auttaa kyllä.
Tietysti jos teillä töissä joutuu osittaisen työajanjan tekijät tekemään saman työn mutta lyhyemmässä ajassa, sitten tuo ei ole ratkaisu. Itse päätin että teen sen mitä työajalla ehdin ja loput jää odottamaan seuraavaa päivää. En suostu uhraamaan hyvinvointiani työlle. Palkassahan tuo toki hiukan tuntuu mutta minä koen että on sen arvoista ehdottomasti.
Tsemppiä. Toivottavasti saat toivoa ja neuvoja. Itse en ole samassa tilanteessa, joten en rupea ns jeesustelemaan. :):)