Muilla " nimirasitteita" suvussa?

Ikävä kyllä (?) mä olen sitä mieltä, että lapselle annetaan se nimi, jonka vanhemmat yksissätuumin haluavat ja joka lapselle sopii, ei sellaista nimeä joka suvussa väkisin kulkee!



Kyllähän noita nimirasitteita saa sitten ottaa neljästä suvusta: äidin äidin suku, äidin isän suku, isän äidin suku ja isän isän suku! Tuleekos lapselle nimeksi vaikka Oiva-Kaleva Risto Matti, ettei vaan loukata ketään sukulaista ja joka sukurasite huomioidaan?



Minä en pidä mieheni toisesta nimestä, ja vaikka se on sekä miehen että hänen isänsä toinen nimi, ei se meidän esikoispojalle nimeksi tullut. En halua antaa lapselleni nimeä, josta en itse pidä, ja joka ei mielestäni kyseiselle lapselle edes olisi sopinut.



Seuraavaksi kastetaan kuopuspoikaa, ja hänellekin nimeksi tulee sellainen, joka kummallekin meistä vanhemmista sopii: ei siis välttämättä sellainen, jota suku odottaa. Tosin esikoisen nimi oli valmiina ennen syntymää ja se hänelle myös upeasti sopii, kakkosressukalla ei vielä ole nimeä, joka maistuisi hyvältä koko perheen (mies, minä ja esikoinen) suussa, joten kutsumme häntä vielä vain " vauvaksi" ... Kohta tulee kiire, mutta sukurasitteisiin emme silti sorru. :)

Sorry minultakin! Täällä kun ei tunne toisiaan niin vaikea tietää millä mielellä kommentteja tulee :) Tuntuu nimittäin välillä että teenkö kärpäsestä härkäsen kun tuo nimiasia niin harmittaa.. Mutta tosissaanhan sen näkee vasta sitten jos se poika joskus saadaan..

Tämä perinne on vielä hypellyt niin että miehen isän isoveli ei ole sitä jatkanut, vaan mieheni isä, joka ei siis ole itse Frans... Kellään näistä ukoista (kolmessa polvessa ainakin) ei ole edes käytössä kutsumaniemä se Frans; sitäkin typerämpi perinne minusta. Niinpä erikoistamme odottaessani pidin peukkuja, että samaan aikaa raskaana ollut miehen veljen vaimo saisi pojan - ja niin onneksi sai ja minun poikani (nykyinen ja mahdollisesti myöhemmin syntyvät veljensä) pelastuivat tältä tavalta... Ja poikani serkku on siis Frans xxx.



Omassa suvussani on ollut tapana valita mummojen yms nimiä; tai vähintäänkin ottaa niistä vaikutteita uusia tulokkaita nimetessä. Äitini kuitenkin suututti porukat aikanaan tyttäriään nimetessään ja valitsi mieleisensä, aikoinaan trendikkäät nimet lapsilleen. Ja hyvä niin!



Itse en aio mitenkään erityisesti tutkia sukupuita lapsiani nimetessäni. Omat mieltymykseni painavat eniten - ja tietysti mieheni mielipide, onneksi hän on samaa mieltä.

Mutta jos vielä poika joskus tulee, tilanne onkin toinen, sillä mieheni haluaa antaa pojalleen edesmenneen isänsä nimen. En pidä siitä nimestä yhtään, mutta pakko kai siihen on suostua, jos vielä sen pojan saamme. En aio alkaa nimestä riitelemään, varmaan siihen sitten tottuu (eikä se nimi mikään kamala ole, ei vaan ole minusta maailman paras)

Meillä kulkee minun suvussani sellainen perinne, että tytön toinen nimi (meillä on vaan kaksi osaisia nimiä) on aina yksi jonkun mummon tai isomummon tai muun nimistä. Lisäksi se yleensä esikoisella on Kristiina. Eli vaihtoehtoja löytyy kyllä aikas monta, jos just tuota Kristiinaa ei halua käyttää.



No, esikoinen sai toiseksi nimekseen tuon Kristiinan, mutta sitten toisen tytön kohdalla teimme radikaalin ratkaisun ja annoimme vaan nimen, joka kuulosti kivalle omaan korvaan. Sieltä suvun nimien seasta ei vaan löytynyt mitään oikeasti kivaa ja nättiä, joka ois sopinut meidän valitseman etunimen kaveriksi ja mies vastusti sitä, että molemmilla tytöillä ois ollu sama toinennimi.



Keksiskö siitä Kalevista jonkun modernimman väännöksen tyyliin Oskari - Oscar?

Sama tilanne täälläkin, ja tiedän, ettei auta mitään ehdottaa, että vaihtaisitte Kalevin vaikka siihen Ilmariin, kalevalaisia nimiähän ne on molemmat. Mutta kun näitä sukujen perinteitä ei niin vain muuteta, niin ei muuteta.



Meillä on miehen suvussa esikoispojilla kulkenut jo useamman sata vuotta Andreas. Antteja kai nämä puhekielessä ovat olleet, mutta juuri tuo Andreas-muoto pitäisi saada pojan nimeen mukaan aivan ehdottomasti. Itse olen mieltynyt supisuomalaisiin luontonimiin, ja Andreas tuntuu tosi ruotsinkieliseltä niiden joukkoon. Ja kun en yhtään pidä Anterostakaan!



Kyllä kai se riittää, että lapsella on yksi sellainen nimi, jota äiti rakastaa - ainakin, jos muuta vaihtoehtoa ei löydy... Lapsihan voi siitä Kalevista tai Andreaasta kuitenkin itse tykätä ja olla ylpeä siitä, että kuuluu sukupolvien Kalevi-ketjuun mukaan. Ehkä siihen omakin korva voi sitten tottua tai ainakin voi itse olla lapselle sanomatta, että inhoaa sitä pakkopullanimeä.



Näissä mietteissä

Picapica - tyttöä tai poikaa odotellen

Miehen suvussa kulkee just tuo mainitsemasi Ilmari. Mieheni ukin etunimi on ollut Ilmari ja siitä lähtien se on sitten ollut esikoispoikien toinen nimi. Eli meidän poika on nyt neljännessä polvessa Ilmari. Aluksi minua ärsytti, kun ilmeisesti anoppi oli sanonut miehelleni, että pitäis laittaa Ilmari toiseksi nimeksi. No, hyväksyin sen sitten, mutta ehdotin, että pojan toinen nimi olisi ollut edesmenneen isäni nimi ja kolmas nimi tuo Ilmari eli koko nimiehdotukseni oli Joonas Mikko Ilmari. Minusta se olis käynyt tosi hyvin, mutta miehelleni se ei kelvannut, vaan Mikko piti jättää pois. Sanoi, että laitetaan sitten toiselle pojalle se Mikko, mutta eipä olla poikia sen koommin saatu aikaiseksi, vaan nytkin on ilmeisesti neljäs tyttö tulossa ;-). Edelleen hieman harmittaa, etten saanut ehdotustani menemään läpi.



Hieman kinkkinen tilanne tuon Kalevin kanssa, jos ei siitä nimestä tykkää. Kuullostaisiko Kaleva yhtään paremmalta (kuten Urho Kaleva Kekkonen)? Tai jos sen lyhentäis Kalle? Voihan se olla, ettei suvun mielestä ole sama asia ;-).



Tsemppiä kuitenkin nimen valintaan :-).



neronja rv19+4

..mutta tuo neronjankin ehdottama Kalle muoto sopisi ainakin Olavin kanssa.. xxx Kalle Olavi. Tai sitten jos ei tuo Kalle kelpaa suvulle, niin isäsi etunimi, olkoon nyt sitten vaikka Mikko niin xxx Mikko Kalevi.

Minusta tuo Kalevi on kiva nimi. Mitä enemmän sitä makustelee sitä paremmalta se kuulostaa. :)

Ja toisaalta sitten taas myös se, että vanhemmiten se saattaa olla pojalle tärkeäkin asia, että hän on jatkona suvun perinteessä.





glemei

Tai siis ikäväähän se on, että noita rasitteita on muillakin...



Mä en ole edes raskaana nyt (esikko vasta 7vk) mutta molemmissa raskauksissa ajattelin että jos poika tulee niin sitten tulee tää Kalevi-ongelma. Ja niin tulen ajattelemaan sitten mahdollisen kolmosenkin kohdalla.



Kalle ja Kaleva kuulostaa kyllä huomattavasti paremmilta, mutta kyllä sen tulee sitten se Kalevi olla, kun on muillakin. En viitsi käydä sitä muokkaamaan mieleiseksemme, koska sitten ei ole enää sama nimi.



Noh, toivotaan, ettei tuo mun ukko osaa poikia tehdäkään.. ;) Ainakin ennustaja-elli tms povasi meille 3 tyttöä. Nyt niitä kaksi.



Kiitos lohdusta!





Mikaela



p.s. sinänsäkin kuulostaisi hassulta, kun tyttöjemme toiset nimet on Mikaela ja Daniela, että sitten pikkuveli onkin Kalevi. Kuka ei kuulu joukkoon ;) No mutta harvoinhan noita toisia nimiä missään tarttee toitotella.

" Mä en ole edes raskaana nyt (esikko vasta 7vk) mutta..."



Esikko ei tosiaankaan ole vasta 7 viikkoa vaan nuorimmaisemme :)

lyhentää myös Olavi nimen Olliksi, kuten Kalevia on ehdotettu lyhennettävän Kalleksi. xxx Olli Kalevi tai xxx Kalle Olavi. Kuulostavat heti paremmilta!

Mieluummin luopuisin tuosta Kalevista.. Kyllähän miehen suku ymmärtäisi jos tulisikin Olavi eikä Kalevi, koska menetin isäni nuorena ja hänen kunniakseen nimen antaisin.. Mutta ehkä annan sitten xxxx Kari Kalevi (Kari oli isäni etunimi). Se ainakin sopisi paremmin..

Kun sitä makustelee, ei se ole ollenkaan mahdoton... vaikkei ehkä ihan suosikkikaan.



Meillä miehen suvussa on esikoispojalle annettu toiseksi nimeksi Juhani, mutta koska se on mieheni isoveljellä toisena nimenä, päätimme, että jos hän saa pojan, saa hän halutessaan jatkaa suvun perinteitä. Ja niin me olemme nimenneet lapsemme ihan suvusta välittämättä, eikä kukaan ole valittanut.

ole ' rasitteena' toisena nimena ' Anneli' - vaan ihan ilolla annoin sen myos vanhimmallle tytolle: itsella ja aidillani, seka serkkutytolla ja hanen aidillaan on myos sama toinen nimi...isoaidillani on Amalia toisena nimena, ja nuoruusvuosina minusta se oli aivan hirvea nimi; nyt voisin antaa uudelle tulokkaalle toiseksi jos olisi tytto... niin se maku muuttuu vuosien myota.



Kalevi nimena on tosi tunnettu varma suomalainen, ja lapsesi myohemmin varmasti tyytyvainen ' perinteiseen ' nimeen! Ja eihan pojan nimen tarvitsekaan kuulostaa samanlaiselta kuin tytoilla?!

ei se siitä ole kiinni. Kalevi-nimi ei vain ole lähellekään sitä nimimakua joka minulla on. En siis ikinä antaisi sitä nimeä lapselleni, ellei olisi pakko -niinkuin nyt olisi.



No, ehkä me osataan tehdä vain näitä tyttöjä, jatkossakin.. ;)

glemei:

Ja toisaalta sitten taas myös se, että vanhemmiten se saattaa olla pojalle tärkeäkin asia, että hän on jatkona suvun perinteessä.

glemei

Juuri näin. Eipä lisättävää.

Meidän suvussa (ja onneksi myös miehen suvussa!) kulkee nimenä Olavi. Joten itsellä ei ole ollut mitään huolta pojan nimeämisessä :) Onhan tuo yleinen nimi, mutta etunimeksi valittiin hiukan erikoisempi.

Tästä ketjusta löysin " listalleni" kaksi uutta nimeä:

Amalia ja Kaleva, kiitoksia :D

Assam

mutta jos olisi niin perinne loppuisi minuun. Naurettavaa että jo kuolleet sukulaiset saa päättää seuraavien sukupolvien nimet!

Täältä tulee toinen poikkeava mielipide.

En antaisi suvussa kulkenutta nimeä, jos en itse nimestä pitäisi ja miehen kanssa oltaisiin samoilla linjoilla nimen antamisen kanssa.

Jos et oikeasti halua antaa tuota nimeä, älä anna. Vai painaako tuo perinne mieltäsi enemmän?

Antaisin lapselle nimen, josta itse pidän. Perinteen voi katkaista. Voi myös " perinteenä" hakea uuden nimen suvusta, joka miellyttää antajia.

Henkilökohtaisesti olemme antaneet lapsille suvusta nimiä sillä perusteella, että olemme pitäneet jostain nimestä, ja sillä on ollut perinteitä suvussa.

Kulkeehan teillä jo mahdollisesti sukunimi suvussa.

Perinteestä voi myös luopua.

..eli miehen suvun odotukset. TIEDÄN että olettavat mahdollisen poikamme jatkavan perinnettä.. Heidän takiaan sen siis tekisin.



Tottakai olisi pojalle tärkeää ja hienoa että jatkaa perinnettä jo viidennelle sukupolvelle ja että on samaa nimeä isän, ukin jne kanssa.



Aika vähänhän noita toisia nimiä missään kyllä tarttee.. Mutta silti haluaisin nimetä lapsemme niinkuin itse haluaisimme. Mutta nyt emme voi niin tehdä ja se kyllä ottaa aivoon, vaikka on täällä maailmassa suurempiakin murheita.



Siispä toivon sitä kolmatta tyttöä.. ;) Kiva kuitenkin kuulla mitä muut ovat mieltä ja onko joku ehkä samassa tilanteessa. Lisää kommentteja vain, kiitos!

Meillä kuopus syntyi erään isoisovanhemman täyttäessä pyöreitä, joten halusimme antaa vauvalle hänen nimensä toiseksi nimeksi ihan vain silkasta kunnioituksesta. Ihminen on ihana, nimi taas ei missään tapauksessa kuulunut suosikkeihin. Silti pidimme_ehdottomasti_tärkeämpänä nimenantoperusteena sitä, että nimellä on historiaa kuin että se on muuten vain kiva. Kyse on kuitenkin vain toisesta nimestä.



Nyt, vuosi tapahtuman jälkeen, lapsi näyttääkin yllättäin kaikkein eniten juuri tuon toisen nimen nimiseltä! Emme aio vaihtaa kutsumanimeä, mutta olemme todella onnellisia että päädyimme juuri tähän yhdistelmään ja juuri näin perustein.



Kukin nimi muokkautuu lapsen mukana, vanhat mielikuvat väistyvät. Antakaa ihmeessä ko. nimi lapsellenne vaikka kolmen nimen yhdistelmässä, josta hän voi sen itse halutessaan tiputtaa myöhemmin pois! Teinä kyllä jatkaisin ketjua ja jättäisin lopullisen valinnan itse lapselle.