Lue keskustelun säännöt.
Te vanhemmat jotka olette parisuhteessa lapsettoman kanssa
03.01.2018 |
Miten kumppaninne suhtautuu lapsiinne? Onko suhtautuminen muuttunut vuosien mittaan? Minkälaista suhtautumista odotatte/toivotte?
Mä olen kolmisen vuotta seurustellut lapsettoman miehen kanssa. Itselläni on kaksi alakouluikäistä. Tähän asti olen ollut erittäin tyytyväinen meidän järjestelyyn: molemmilla on omat asunnot ja oma arki ja yhteinen aika on sitten laadukasta parisuhdeaikaa. Tarkoitus on muuttaa saman katon alle vasta sitten, kun mun lapset muuttavat pois kotoa. Koska nuorempi lapsi on 10, meneehän siihen vielä hetki. Itse asiassa tämä asumisjärjestely ei mitenkään mua haittaa edelleenkään, mutta mua on pikkuhiljaa alkanut ottaa päästä se, miten mies suhtautuu mun lapsiin. Ei se niitä vihaa tai inhoa (ehkä?) mutta hän on kuin lapsia ei olisi olemassakaan. En oikein tiedä, mitä odotan, mutta olisiko se liikaa vaadittu, jos mies vaikka onnittelisi lasta syntymäpäivänä? Mun lapset on kuitenkin valtava osa mun elämää, ja nyt tuntuu siltä, että ihan kuin mies ei ole kiinnostunut siitä osasta mun elämää ollenkaan. Muuten hän on todella huomaavainen, mutta lasteni suhteen kuin eri mies. Äh, en mä tiedä. Onko asia vaan mulle arka, teenkö siitä ongelman turhaan?
Kommentit (58)
Mulla sama tilanne. Yli 4 vuotta seurusteltu, lapset 15,13 ja 10. Mies on tehnyt selväksi, ettei isäpuoleksi halua eikä asua lasteni kanssa koskaan. Ymmärrä ja hyväksyn tämän, vaikka toki olisi mukava joskus asua yhdessä. Omia lapsia mies ehkä haluaisi joskus (ikä 36), mutta ei ole varma. Olen siten asennoitunut, ettei tämä loppuikää kestä, valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole lapsia, koska en pidä lapsista enkä ole lapsista mitenkään kiinnostunut.
Lapset ovat osa sinun elämääsi mutta eivät miehesi. Mies tuskin lähettelee omalle äidillesi synttärionnitteluja.
Kunhan välit ovat asialliset, kaikki on minusta OK. Etäisyys voi olla jopa hyvä asia.
Seurustelin lapsettoman miehen kanssa, joka suhtautui aika lailla samoin, kuin lapseni olisi ilmaa. Ei vihamielisyyttä, mutta ei kyllä pahemmin normaaleja käytöstapojakaan. Siis mitään isähahmoa en ollut etsinytkään, lapsilla on hyvä isä, mutta kyllä se käytös kertoi omaa kieltään, alkoi omakin suhtautuminen häneen muuttua ajan myötä. Eroon päättyi ja hyvä niin.
Miehellä on 10v lapsi, jonka olen tavannut pari kertaa ja voin jo sen perusteella sanoa, että en voi sietää häntä. Joten lapsi on pidetty irrallisena suhteestamme ja nautitaan kahden aikuisen välisestä suhteesta. Isä tapaa lasta koko ajan vähemmän ja vähemmän.
Hmmm, vaikka on sovittu ettei lasten tartte kuulua miehen elämään niin eikö normi käytötavat silti olisi ok? Minusta et siis loukkaannu turhaan, ihmisiähän ne lapsetkin on ja jos ovat läsnä kun tapaatte on kohteliasta kysyä myös heidän kuulumiset lyhyesti ja juurikin esim. hyvät syntymäpäivät toivottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole vanhempi, mutta aikanani seurustelin useamman vuoden miehen kanssa jolla oli päiväkoti-ikäinen (myöhemmin koululainen) lapsi. En leikkinyt äitiä tai huolehtinut lapsen asioista, mutta suhtauduin samoin kuin vaikka kummilapseeni.
Vietimme aikaa yhdessä miehen ja lapsen kanssa niin arkisissa puuhissa kuin joskus jossain huvipuistoissakin. Välillä myös hain lapsen päiväkodista tmv mutta harvemmin. Annoin kyllä tilaa isäviikonloppuisin heidän menemisilleen ja sovin silloin etityisesti omia menoja, mutta olin kyllä tervetullut heidän mukaansa ja tykkäsin touhutakin lapsen kanssa. Olin (ainakin omasta mielestäni) lapselle kuin joku hauska täti. Annoin vanhempien hoitaa pyykkihuollot ja isommat komentamiset, mutta pääsin viettämään sitä hauskaa ”perhe”aikaa.
Kuulostaa todella omituiselta että seurustelisi vanhemman kanssa mutta ei olisi minkäänlaista suhdetta lapseen.
Jos asutte erillään, niin minusta se on ok. Vaikeampaa olisi, jos asuisitte yhdessä.
Minä olen naimisissa ja meillä molemmilla on omia lapsia. Olen välinpitämätön miehen lapsia kohtaan. He kuuluvat miehen elämään, mutta ei minun elämääni. Minä teen omiani silloin, kun lapset ovat meillä. Tai teen jotain omien lasteni kanssa. Ei se haittaa meitä lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asia on sinulle arka. Se johtuu juuri tuosta äitiyden erityisominaisuudesta, jossa oletaan lapsien olevan jotain ainut laatuista jotka pitää ottaa kaikessa huomioon jotekin ylikorostaen heidän ihanuutta. Ihan samalla tavalla nekin on vain ihmisiä, kuin se Teppo-setäkin jota sinä et voi sietää kun hänessä on vaan jotain ärsyttävää, eikä sinun tarvitse sitä sen enemään selitellä. Mutta, kun kyseessä on jonkun lapsi ei ole mitenkään hyväksyttävää suhtauta heihin kuten tavalliseen ihmiseen.
Tuo tilanne ja ongelma jatkuu lasten muutettua omilleen, sillä sittenhän lapsenlapset alkavat joskus myöhemmin olla mummollaan yökylässä.
Ja aika kurjaa, että lapsi jossain vaiheessa tajuaa, että äiti odotti pois muuttoa, jotta pääsi miehen kanssa yhteen ja paluuta ei lapsuudenkotiin ole.
(useinhan käy niinkin, että jo itsenäistyneellle tulee vastoinkäymisiä ja haluaa muuttaa vielä vuodeksi pariksi lapsuudenkotiinsa. Naapurin tytär teki niin erottuaan avokistaan aikoinaan. Nyt sillä on jo aviomies ja lapsia, eli selkeästi muuttanut)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos asutte erillään, niin minusta se on ok. Vaikeampaa olisi, jos asuisitte yhdessä.
Minä olen naimisissa ja meillä molemmilla on omia lapsia. Olen välinpitämätön miehen lapsia kohtaan. He kuuluvat miehen elämään, mutta ei minun elämääni. Minä teen omiani silloin, kun lapset ovat meillä. Tai teen jotain omien lasteni kanssa. Ei se haittaa meitä lainkaan.
Kenestä "meistä" puhut? Et voi ainakaan väittää, että lapsille ei haittaisi lainkaan, jos taloudessa asuva aikuinen kohtelee ihmistä välinpitämättömästi, sehän on todella haitallista lapselle! Sua ei varmaan haittaa lainkaan, sitä en epäile.
Me ollaan kohta 60 v pariskunta, asumme eri osoitteissa. Miehellä ei ole lapsia.
Minulla on kaksi n. 30 -vuotiasta lasta, jotka molemmat avoliitossa ja asuvat eri paikkakunnalla.
Mies on NIIN mustasukkainen lapsilleni. Jos vietän heidän kanssa nyt vaikka joulua (mies on oman äitinsä luona). Jos kehun lapsiani, mies mitätöi. Jos kehun lasteni puolisoita, mies mitätöi.
Mies ei halua lapsiani puolisoineen mökilleen, on sanonut sen minulle suoraan etteivät ole tervetulleita. Ei edes lasteni koirat hoitoon saa tulla mökille (miehellä on itsellä ollut koiria).
Miksi ihmeessä muuten jatkan suhdetta...??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta vaikuttaa siltä, että miestä harmittaa suuresti se, ettei saanut itselleen naista, jolla ei ole lapsia. Ikään kuin joutui tyytymään naiseen, jolla niitä sitten on, mutta yrittää päässään tehdä naisestaan lapsettoman ignooraamalla ne lapset täysin. Niitä ei ole hänelle olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Hmmm, vaikka on sovittu ettei lasten tartte kuulua miehen elämään niin eikö normi käytötavat silti olisi ok? Minusta et siis loukkaannu turhaan, ihmisiähän ne lapsetkin on ja jos ovat läsnä kun tapaatte on kohteliasta kysyä myös heidän kuulumiset lyhyesti ja juurikin esim. hyvät syntymäpäivät toivottaa.
Minusta small talk ei oikein ole suomalaista tapakultturia ja tuo jenkkien teennäinen how are you on lähinnä huvittavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö kotoa poismuuttaneet lapset saa enää jatkossa käydä/yöpyä kotona tai siis äidin uudessa kodissa? Entä mahdolliset lapsenlapset.
Kuulostaa lähinnä kurjalle. Millainen on ihminen, joka ei pidä tai huomioi kumppaninsa lapsia? Olisiko hänelle vela sopiva kumppani.
Itse olen eronut, teinilasten äiti ja etäsuhteessa miehen kanssa jolla aikuiset lapset. Hän suhtautuu hyvin lapsiini, ei leiki isää, ei ota kantaa riitoihimme mutta kyselee kuulumiset, muistaa syntymäpäivät jne. ja on pikkuhiljaa kehittänyt omat hyvät välit lapsiin. Minä olen yhtä ystävällinen hänen aikuisille lapsilleen tavatessamme. Molemmat tiedämme, että lapset ovat iso osa kumppanin elämää, hyväksymme sen ilman äitipuoli/isäpuolileikkejä. Toisen lapset kuuluvat elämänpiiriin luonnollisesti ja ilman muuta ne otetaan huomioon eikä pidetä taakoina. Ehkä kummankin vanhemmuus auttaa ymmärtämään ja hyväksymään lapset omaankin elämään.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan kohta 60 v pariskunta, asumme eri osoitteissa. Miehellä ei ole lapsia.
Minulla on kaksi n. 30 -vuotiasta lasta, jotka molemmat avoliitossa ja asuvat eri paikkakunnalla.
Mies on NIIN mustasukkainen lapsilleni. Jos vietän heidän kanssa nyt vaikka joulua (mies on oman äitinsä luona). Jos kehun lapsiani, mies mitätöi. Jos kehun lasteni puolisoita, mies mitätöi.
Mies ei halua lapsiani puolisoineen mökilleen, on sanonut sen minulle suoraan etteivät ole tervetulleita. Ei edes lasteni koirat hoitoon saa tulla mökille (miehellä on itsellä ollut koiria).
Miksi ihmeessä muuten jatkan suhdetta...??
Mies on itse jäänyt lapsen tasolle, tosin edes kaikki lapsetkaan eivät ole tuollaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos asutte erillään, niin minusta se on ok. Vaikeampaa olisi, jos asuisitte yhdessä.
Minä olen naimisissa ja meillä molemmilla on omia lapsia. Olen välinpitämätön miehen lapsia kohtaan. He kuuluvat miehen elämään, mutta ei minun elämääni. Minä teen omiani silloin, kun lapset ovat meillä. Tai teen jotain omien lasteni kanssa. Ei se haittaa meitä lainkaan.
Kenestä "meistä" puhut? Et voi ainakaan väittää, että lapsille ei haittaisi lainkaan, jos taloudessa asuva aikuinen kohtelee ihmistä välinpitämättömästi, sehän on todella haitallista lapselle! Sua ei varmaan haittaa lainkaan, sitä en epäile.
Taloudessa asuva lapsi kohteelee minua välinpitämättömästi, joten en ala häneen väkisin mitään suhdetta luomaan. Tuijottakoon puhelintaan kuulokkeen korvilla ja vanhemmat vastakoot miten haitallista tuo on lapsille. Eli lasta ei haittaa pätkääkään miten hänen suhtaudutaan.
ei edellinen
Vierailija kirjoitti:
Eikö kotoa poismuuttaneet lapset saa enää jatkossa käydä/yöpyä kotona tai siis äidin uudessa kodissa? Entä mahdolliset lapsenlapset.
Kuulostaa lähinnä kurjalle. Millainen on ihminen, joka ei pidä tai huomioi kumppaninsa lapsia? Olisiko hänelle vela sopiva kumppani.
Yli 20 vuotta muuttanut pois vanhempien luona, eikä ole kertaakaan ollut tarvetta yöpyä heidän luonaan. Ja käynkin äärestä harvoin, kun tavataan kaupungilla ne harvat kerrat.
Vierailija kirjoitti:
Asia on sinulle arka. Se johtuu juuri tuosta äitiyden erityisominaisuudesta, jossa oletaan lapsien olevan jotain ainut laatuista jotka pitää ottaa kaikessa huomioon jotekin ylikorostaen heidän ihanuutta. Ihan samalla tavalla nekin on vain ihmisiä, kuin se Teppo-setäkin jota sinä et voi sietää kun hänessä on vaan jotain ärsyttävää, eikä sinun tarvitse sitä sen enemään selitellä. Mutta, kun kyseessä on jonkun lapsi ei ole mitenkään hyväksyttävää suhtauta heihin kuten tavalliseen ihmiseen.
Tavalliseen ihmiseen? Suljetaan pois omasta tietoudesta kaikki epämiellyttävä....
Olisin varmaan juuri tuollainen, jos seurustelisin lapsellisen kanssa. Lapset olisivat ok, mutta en haluaisi heihin mitään läheistä sidettä enkä olla mikään isäpuoli