Onko kukaan eronnut elämänsä miehestä oma-aloitteisesti?

Siis vaikka rakastaa, eikä ole riitoja ja on hyvää seksiä jne?

Olemme naimisissakin jo ja 7 v yhdessä, mutta mulla on yhä suuria vaikutuksia sopeutua elämään toisen ihmisen kanssa, kun olen niin erakkoluonne. Tarvitsen tosi paljon omaa aikaa.

Miehellä on aikaavievä työ ja harrastus ja arki sujuu ihan ok siksi, kun saan olla yksin, mutta viikonloppuisin ja lomilla on ihan kauheaa. Tuntuu, että pää räjähtää, eikä vatsa toimi jne, kun ollaan koko sjan yhtä aikaa kotona. Olen ns ajanut miehen ulos harrastuksiin vähän patistaen, mutta rajansa siinäkin, kun tottakai hän haluaisi olla kotona lepäämässä loma-aikoina.

Onko tässä mitään muuta vaihtoehtoa kuin ero? Tiedän, että vika on minussa eikä miehessä. Tuntuisi toisaalta ikävältä erota elämänsä rakkaudesta tällaisesta käytännön syystä. Ehkä olen jumiutunut, enkä näe rakentavia ratkaisuja, jos niitä on. Mitä neuvoisitte? Raha on este siinä mielessä, että asunto on pieni kaksio. Siinä on vain yksi vessa tietenkin. Isompaan ei ole varaa, vaikka joku jättikartano länsi- ja itäsiivellä tietenkin ratkaisisi ongelman.