Onko kukaan muu tänään vaan yksin kotona?
Mitä aiotte tehdä?
Mä ajattelin laittaa jonkun leffan kohta pyörimään ja syödä itse tehtyä pizzaa joka on juuri uunissa. Vähän masentaa mutta kaverit on kaikki puolisoiden ja perheidensä kanssa rauhakseen, mua ei kutsuttu mihinkään enkä kehdannut tuppautua tollasiin.
Mietin että voisin lähteä kävelemään ja katselemaan ilotulituksia keskustaan ennen keskiyötä mutta saa nähdä jaksanko. Luulen että masentaisi vain enemmän ja tuntisin itseni ulkopuoliseksi kaikkien porukoiden ympärillä, mieluummin ehkä menen nukkumaan ja unohdan koko vuoden vaihtumisen.
Kommentit (67)
Olen yksin. Mies lähtee bileisiin. Luen kirjaa ja menen aikaisin nukkumaan. Ah.
Vierailija kirjoitti:
Hankkikaa elämä!
Ai elämää on se, että pitää juhlapyhinä juoda? 😂😂😂😂😂😂
Joo, itse en ole yksin, mutta ihan kotona selvinpäin, näperrän luuria ja ukko pelaa kaverinsa kanssa änäriä, ihan yhtä selvinpäin hekin. Kohta evästä, saunaa ja ehkä käydään jossain ajelemassa. Sitten 😴 Ihan hyvää elämää vaikkei juokaan.
Mä oon totta puhuen todella masentunut tänään. On siis ensimmäinen uusivuosi ikinä yksin, ja olen jumissa kaupungissa, jossa edes perheeni ei tällä hetkellä ole.
Noh, mä siivosin asunnon, jotta vuosi käynnistyy huomenna mukavasti ja rennosti, herkuttelen, enkä juo alkoholia ollenkaan, niin huomenna on parempi olo kuin monella muulla. Aattelin myös vastoin kaikkia suunnitelmia käydä lenkillä huomenaamuna. Sinänsä kivempi aloitus uudelle vuodelle, mielestäni.
Itse menen huomenna aamuvuoroon töihin, joten ihan mielelläni jäin yksin kotiin. Otin siskon koiran hoitoon ja mennään kohta nukkumaan. Ei harmita, kun asennoidun tähän jo hyvissä ajoin :)
Olin eilen ulkona, ja en pystyisikään lähtemään ulos. Elokuvat hyvä vaihtoehto, eniten haluaisi olla perheen kanssa mutta se perhe pitää uudestaan perustaa. Lisäksi en ole vieläkään toipunut suhteesta, kaipailen miestä edelleen...silloin ei edes halua muita. Vaikka hän ei välitä. Rakkauden tuhlausta...
Yksinhän sitä täälläkin ollaan. Nuorena tuntui, että pitäisi sitä ja sitä, mutta ei enää niin. Nautin myös yksinolosta. Yleensä mulla on tässä lapset, mutta eipä lähde tämä yh nytkään baareilemaan, vaikka voisi.
jooh, yksin ollaan kotona. Oli kyllä parikin suunnitelmaa parin kaverin kanssa mutta yksi lähti toisen kaverinsa tyköön viettää uuttavuotta ja toinen perui koska miehensä ei pysty sattumeesta syystä lähtemään (minkä ymmärsi kyllä). Eipä siinä, ei hirveästi olis jaksanut kukkua keskustassa mutta olisihan se mukavaa olla seurassa tällaisina juhlapäivinä :/
Ai niin, tänään on uudenvuoden aatto. Hyvä kun joku muistutti 😆
Uusia vuosia ja bileitä olen nähnyt ihan tarpeeksi, mitään en ole suunnitellut tälle illalle.
Olisi melkein parempi olla yksin,akka on naama norsunvitulla 24/7 ,seksistä tai mistään ei voi kuin nähdä unta.
Kaikki kaveritkin ovat hävinneet jonnekin,tiedän että ovat ryyppäämässä ym. Mutta ei mua mihinkään pyydetty.
Olisipa joku kiva nainen minkä luokse voisi aina välillä mennä,mutta eihän naiset ole ikinä olleet oikeasti kiinnostuneet minusta,pelkkä hyväksikäytetty elättäjä olen ollut.
Täälläkin yksin kotona. Kavereita kyllä löytyy, mutta tälläsinä juhlina olen vain aina väliinputoaja, joka ei kuulu kenenkään suunnitelmiin. Kamalalta tuntuu, mutta ehkä tulevaisuudessa sitten. Parempi nyt nuorena oppia pärjäämään yksin, ehkä joku vuosi tämä ei tunnu enää niin pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Kotona olen ja aion lukea Simpauttajaa.
Hojo Hojo sitten sinulle ja oikein hyvää Uutta Vuotta 🌟😀
Täälläpä minä yksin kotona kuoharia siemailen. Läheisimmät kaverit on poissa paikkakunnalta ja muiden seuraan en sitten oikein kehdannut lähteä tunkemaan, kun ei kutsua kuulunut. Aiemmin mietin että ei sitä mihinkään jaksaisikaan lähteä, mutta kyllä sitä nyt taas illan ollen iski vähän yksinäinen olo. Taidan vaan selailla nettiä ja katsoa netflixiä ja mennä ajoissa nukkumaan. Ei tuonne kaupungillekaan oikein yksin viitsisi lähteä, vaikka kiva olisikin katsella vähän menoja.
Koiran kans ollaan kotosalla. Mut kutsuttiin kyllä muutamiin pirskeisiin, mutta koiraa ei voi jättää yksin, kun pelkää raketteja. Täällä me ollaan verhot alhaalla, musiikkia soittelen. Pizzaa tilasin juuri. Ei sen kummempaa ohjelmaa, kohta jatkan kirjan lukemista. Oikein mukavasti menee ilta näin. :)
Käytännössä olen yksin. Avomies on kyllä kotona, mutta ollaan eri huoneissa. En tiedä miksei se jaksa pitää mulle seuraa. Olen yrittänyt käydä halimassa, pussailemassa, juttelemassa, mutta ei sitä kiinnosta. Sanoisin, että pahempi olla yksinäinen kuin yksin...
Meikäki tääl yksin oleilee. En tosin omasta tahdostani. Vanhan koululuokan ryhmächatissä osa pisti viestiä et mitä tänää ja sinne tuli viestiä että keskustaan. Kyselin et millo ovat menossa ja minne et jos mahdollista ois päästä mukaan, niin eikö vastaukset ollu luokka "jossain vaiheessa ja jonnekki". Noh ei oo eka kerta :)
Tosin on tää aika perseestä aina olla yksinään ja jos haluan mennä jonnekki, nii yksinhä sitä on mentävä.
Täällä yksin tai koiran kanssa oikeastaan. Kävin ulkona kävelemässä, mutta siitä ei kovin hyvä olo tullut. Vähän ulkopuolinen olo. Harkitsin baariin menoa, muttei huvita juoda eikä kuunnella känniläisiä. Kiva olis vaikka pelata jotain lautapeliä jonkun kanssa. Yh:na olen aika erakoitunut. Teinit ovat viettämässä uv isänsä kanssa. Mutta meneehän tää näinkin. Voi syödä ja katsella mitä leffaa huvittaa. Fb en avaa kun rupeaa vaan vituttaa.
Minäkin yksin. Teini kaupungilla ja valvon siihen saakka kun tulee. Leffaa aloittelen kohta katsomaan ja otan lasillisen punaviiniä. Suunnittelen huomis aamun brunssia ja vuosi aloitetaan terveellisesti. Hyvää uutta vuotta muille yksin oleville!
Juu täällä olen katsonut jo kauden Breaking badia. Ja juonut siideriä ja syönyt herkkuja. Olen yksinäinen ihminen ympäri vuoden, ei vain juhlapöivinä, eikä minulle ikinä tule kutsuja mihinkään. No tämä on elämääni, minkäs sille voi.
Uusi vuosi on yksinäisin juhla mulle. Jotenkin tuntuu, että kaikki muut ovat iloisella mielellä juhlimassa perheen ja ystävien kanssa. Ollaan miehen kanssa kaksin kotona, mutta ei tehdä mitään yhdessä. Tosi yksinäinen ja surkea olo.
Prk teen muuttoa ja HIRVEE paniikki. Lapsi hoidossa, mies roudamassa kamoja. Yksin olen tyhjässä isossa talossa. Jääkaapissa sinaappia ja pikkelsiä. Hyvää uutta vuotta!!