Onko kukaan muu tänään vaan yksin kotona?
Mitä aiotte tehdä?
Mä ajattelin laittaa jonkun leffan kohta pyörimään ja syödä itse tehtyä pizzaa joka on juuri uunissa. Vähän masentaa mutta kaverit on kaikki puolisoiden ja perheidensä kanssa rauhakseen, mua ei kutsuttu mihinkään enkä kehdannut tuppautua tollasiin.
Mietin että voisin lähteä kävelemään ja katselemaan ilotulituksia keskustaan ennen keskiyötä mutta saa nähdä jaksanko. Luulen että masentaisi vain enemmän ja tuntisin itseni ulkopuoliseksi kaikkien porukoiden ympärillä, mieluummin ehkä menen nukkumaan ja unohdan koko vuoden vaihtumisen.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Istun kellarissa ja odotan ohjeita ULA-kanavilta.
Oletko survivalisti?
Mä oon siitä onnellinen tänään, että väsymyksestäni ja uupumuksestani huolimatta kävelin 3 kilsan metsälenkin, joka teki tosi hyvää. Leivoin korvapuusteja.
Mulla olis kaikenlaista juomaa paljon, mutta ei tee mieli. Noita pamahduksia ei jaksais kuunnella, mutta silti aion vielä sisullani kävellä kilsan verran UFF:n konttia täyttämään. Sain kerättyä vanhoja froteepyyhkeitä ja lakanoita muovikassiin. Jos eivät kelpaa muuhun kuin lumpuksi, niin hyvä niin.
On vähän outo olo. Olen ollut yksinhuoltajana 20 vuotta mutta kumpikin lapsi muutti tänä vuonna omiin oloihinsa. Vaikka nautin rauhasta kyllä.
Minä olen, olin juuri reissussa ja nyt vatsataudissa. Ei kiinnosta mennä mihinkään.
Naapurikin näköjään on paikalla, on yleensä kaikki juhlapyhät kotona muutenkin.
Olen tavallaan yksin koska mieheni on pystyynkuollut zombie. Ei siis mitään neurologista, huono luonne vain.
Itse olisin mielellään lähtenyt juhlimaan kaupungille, muttei ole ketään kenen kanssa mennä. Inhoan tätä.
Vierailija kirjoitti:
Hankkikaa elämä!
Mulle ei ole koskaan selvinnyt miten ja mistä se hankitaan. Nekin jotka aina käskee hankkimaan, eivät kerro miten ja mistä. Eiköhän se ole niin, että osalla vaan olosuhteet tuo onnekkaita sattumuksia, joita nimitetään elämäksi. Ja jos niitä ei ole, ei ole sitä elämääkään. Sitä ei voi hankkia. Hankkimalla voi saada vain niitä pystyyn kuolleita zombie-puolisoita, ne ovat kanssasi vain kun odottavat sitä oman elämänsä alkamista.
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin mielellään lähtenyt juhlimaan kaupungille, muttei ole ketään kenen kanssa mennä. Inhoan tätä.
Mikä kaupunki? :)
Kaverin tyttöystävä sai jonkun paniikki tms. kohtauksen ja joutui perumaan juhlat joihin piti mennä. Muut kaverit on tänä vuonna vähän muissa kuvioissa (perhe/suku), että plan B:tä on hieman turha hautoa :D Vähän toki vituttaa ettei tullut pahemmin edes mietittyä vaihtoehtoisia suunnitelmia mutta ei voi mitään. Täytyy vissiin hommata lisää dokaavia kavereita vaikkei kyseinen touhu niin paljoa enää jaksa kiinnostaakaan, paitsi just näin ajoittain.
Ei tässä maailmassa ole ihmistä, joka olis mun kanssa jouluna, uutena vuotena, juhannuksena, viikonloppuisin...
Joskus viikolla löytyy kavereita lenkille tms. Muuten olen aina yksin, tänään ja huomennakin.
Olen yksin kotona ja tyytyväinen. Katsokaa netistä muiden maiden ilotulituksia, jos ette jaksa valvoa puolelle öin.
Minäkin olen vain puuhastellut kotona, tein lasagnea ja söin liikaa,uh. Illemmalla katson telkkarista jotakin tai luen, lemmikit eivät välitä raketeista mutta haluan kuitenkin olla niiden kanssa kaiken varalta. Huomenna vähäksi aikaa töihin, tiistainakin töissä vain vähän aikaa eli osa- aika lomaa on vielä tulevalla viikolla.
Tulin tunti sitten töistä. Kaveri oli ystävällisesti käyttänyt koirani kävelyllä illalla ennen pommitusten alkamista. Kävin suihkussa ja laitoin itselleni naposteltavaa; sipsiä, kasviksia, dippiä, vesimelonia. Nyt mussutan niitä, palstailen täällä ja katson Risto Räppääjää. Pyykkikone, tiskikone ja kuivaaja on päällä toisessa päässä taloa ja radio pauhaa toisessa päässä taloa. Koira makaa toistaiseksi rauhallisena sohvan vieressä vaikka kuulostelee toisella korvalla ulkoa kantautuvia ääniä. Tätä herkkua yli puolen yön ja sitten päästään piipahtamaan ulkona. Aamulla aikainen herätys töihin. Kaikki ystävät ja sukulaiset on jossain juhlimassa vuodenvaihdetta. Oon kyllä ihan mielelläni kotona nyt, kun kerta töihinkin pitää aamulla jaksaa nousta. Tää on oikeestaan jo vähän niinku perinne, että yksin kykin kotona uutta vuotta vastaanottamassa.
Itse vietän yksinäistä uutta vuotta ensimmäistä kertaa ikinä koskaan. Olen vastasyntyneen kanssa yksin kotona ja passitin miehen esikoisen kanssa juhlimaan ystävien luokse että lapsi saisi vähän riemuita.
Vähän on haikea olo täällä, pommit paukkuu ja kukaan ei vastaa puhelimeen, mutta onneksi on tuo tuhisija jolle saa höpöttää. Vois sitä ihmisellä huonomminkin asiat olla joten pidätän nekin hormoni-itkut.
Kiva olla kotona ihan yksin. Relata rennoissa vaatteissa, sauna lämpenemässä, kaapissa odottamassa kylmää siideriä, hedelmiä, juustoja.
Suomi-USA peliä odotan. Raketit näen ikkunasta. Hyvää uutta vuotta kaikille!
N42
Yksin kotona, mitä nyt pieni joukko eläimiä seurana :) Minulla on ihana uusi miesystävä jolla on kaksi ihanaa lasta. Ollaan kuitenkin oltu yhdessä vasta puolivuotta, joten ajattelin, että lasten kannalta parempi, että viettävät odotetun uuden vuoden yhdessä vain isän kanssa. Mielestäni kannattaa edetä hitaasti, kun on lapsia kuvioissa, tai ainakin lasten ehdoilla.
Viihdyn näinkin, avasin punaviinipullon ja syön joulusta jääneitä juustoja. Ja menen ajoissa nukkumaan :D
Ihanaa uutta vuotta kaikille AV:laisille! Mun ensimmäinen vuosi täällä, ja hauskaa on ollut!
Laitoin vauvan nukkumaan ja nyt plösöön koiran kanssa sohvalla. Katson tv:stä sinkkuelämää putkea ja kohta haen jäätelöä pakkasesta.
Voisin maksaa siitä, että saisin olla edes hetken yksin. Koko joulu oli velvotteita täynnä ja nyt täytyy yrittää viihdyttää lapsia. Ei tämä mitään lomaa ole.
Täälläkin yksin. Luen kirjaa, syön hyvää ruokaa ja ihan olen vaan :) Katson ikkunasta ilotulituksia.
Tyytyväisenä yksin kotona, saunassa käyty ja jalkakylpy otettu, nyt vain rentoilua. Jääkaapissa pari kylmää olutta, juustoa ja siihen sopivaa hilloa, ehkä laitan Vestworldin pyörimään tai jotain muuta. Aivan täydellinen olo!
Istun kellarissa ja odotan ohjeita ULA-kanavilta.