Onko kukaan muu tänään vaan yksin kotona?
Mitä aiotte tehdä?
Mä ajattelin laittaa jonkun leffan kohta pyörimään ja syödä itse tehtyä pizzaa joka on juuri uunissa. Vähän masentaa mutta kaverit on kaikki puolisoiden ja perheidensä kanssa rauhakseen, mua ei kutsuttu mihinkään enkä kehdannut tuppautua tollasiin.
Mietin että voisin lähteä kävelemään ja katselemaan ilotulituksia keskustaan ennen keskiyötä mutta saa nähdä jaksanko. Luulen että masentaisi vain enemmän ja tuntisin itseni ulkopuoliseksi kaikkien porukoiden ympärillä, mieluummin ehkä menen nukkumaan ja unohdan koko vuoden vaihtumisen.
Kommentit (67)
Joo yksin olen. Leffa oliskin hyvä juttu ja käteenveto.
Yksin minäkin, mutta ei häiritse. Kattelen areenasta vuoroin vieraissa- sarjaa. Syön myös itsetehtyä pitsaa.
Nautin yksinolosta. Ystävätär taisi lähteä kaupungille, mutta minua hirvittävät kaikki humalaiset rakettien poksauttelijat.
Kotona olen ja aion lukea Simpauttajaa.
Mäkin oon, vaikken ole edes sinkku! Ja ah voi että mä nautin, jouluna tuli nimittäin oltua ihan tarpeeksi perheen kanssa ja kumppanin kanssa nyhjäsin kylki kyljessä toista viikkoa. Ei enää kiinnosta yhtään mikään pakko-juhlinta, ihan parasta nauttia vaan rauhassa omasta ajasta tekemättä mitään ja herkutella. Ehkä valkkaria ja joku leffa... :) ehkä oon outo, kun olisin voinut valita kumppanin kainalossa tai baarissa bilettämässä vuoden vaihtumisen mut tää vaan tuntuu ihan yhtä hyvältä ja oikealta just nyt! Älkää muutkaan repikö turhia paineita vaan siksi että nyt on joku tietty päivä kalenterissa meneillään. Tai jos kaipaatte seuraa niin etsikää sitä, mut älkää hävetkö valintojanne tai yksinoloa!
Olen yksin kotona eikä minua saisi tuonne kylmään, pimeään, äänekkääseen humalaisten kansoittamaan keskustaan kirveelläkään.
Vierailija kirjoitti:
Kotona olen ja aion lukea Simpauttajaa.
Hojo hojo! Yksikseen olen. Saunon, syön, ammun raketit ja ihmettelen maailman menoa.
Luulin että olen ainoa! Kävin vuokraamassa pari leffaa ja yritän sulkea korvani tuolta kamalalta paukkeelta. Itse aion kyllä mennä katsomaan sitten yöllä kaupungin ilotulituksen, vaikka olisikin ulkopuolinen olo.
Kissan kanssa kahdestaan, aviomies lähti vanhempiensa luokse. Ei siis mitään riitaa ollut, appivanhemmat vain ovat jo iäkkäitä ja tarvitsevat välillä apua. En tiedä vielä mitä teen, ehkä käyn vielä kaupassa ennen kuin se suljetaan. Punaviiniä ja kirkasta viinaa olisi, mutta ei oikein tee mieli. Ehkä katson elokuvan Tyttökuningas.
Miksi silti nolottaa kun joku puolituttu kysyi mitä meinaan tehdä ja varmasti töissäkin kysellään ensi viikolla että mitäs tehtiin. Ja en tehnyt mitään.
Itse valitsin olla yksin vaikka pyydettiinkin jonnekin. Ei jotenkin huvita. Eipä tässä. Se syyllisyys ja harmin olo tulee lähinnä siitä kun kaikki muut juhlii ympärillä.
Kahden koiran kanssa vietän tän uudenvuoden, Huomenna töihin.
Olen yksikseni ihan omasta tahdosta, en jaksaisi nyt yhtään ketään. Melkeinpä pelottaa, että humalaiset kaverit tulee oven taakse ja tuppaa väkisin kylään tai repivät johonkin.
Vierailija kirjoitti:
Itse valitsin olla yksin vaikka pyydettiinkin jonnekin. Ei jotenkin huvita. Eipä tässä. Se syyllisyys ja harmin olo tulee lähinnä siitä kun kaikki muut juhlii ympärillä.
Sama täällä. Kutsuttiin kotipippaloihin. Hetken pohdittuani päätin jäädä kotosalle. Ei jaksa jonotella ravintoloihin, takseihin yms. En juo alkoholia, niin mikään ei ole niin tympeää kuin katsella selvinpäin känniläisiä. Kotona puuhastelukin on mielenkiintoisempaa. Tuota ei tajunnut itsekään kun vielä joi. Piti niitä tylsinä jotka eivät juoneet ja omaa tuoppiin tuijottamista ja samojen juttujen jankkaamista jotenkin huisin paljon kiinnostavampana heh.
Vierailija kirjoitti:
Mitä aiotte tehdä?
Mä ajattelin laittaa jonkun leffan kohta pyörimään ja syödä itse tehtyä pizzaa joka on juuri uunissa. Vähän masentaa mutta kaverit on kaikki puolisoiden ja perheidensä kanssa rauhakseen, mua ei kutsuttu mihinkään enkä kehdannut tuppautua tollasiin.
Mietin että voisin lähteä kävelemään ja katselemaan ilotulituksia keskustaan ennen keskiyötä mutta saa nähdä jaksanko. Luulen että masentaisi vain enemmän ja tuntisin itseni ulkopuoliseksi kaikkien porukoiden ympärillä, mieluummin ehkä menen nukkumaan ja unohdan koko vuoden vaihtumisen.
Lähe meitsin kanssa Malminkartanoon kattoo paukkuja
Kotona puolison ja koiran kanssa. Mies puuhaa omiaan ja mä otan rennosti koira kainalossa. Ei huvittanut lähteä mihinkään. Kaverit kyllä pyysivät, mutta oikeastaan inhoan kaikkia näitä pakkojuhlia. Keskustakin niin täynnä ihmisiä ettei se ole enää kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä aiotte tehdä?
Mä ajattelin laittaa jonkun leffan kohta pyörimään ja syödä itse tehtyä pizzaa joka on juuri uunissa. Vähän masentaa mutta kaverit on kaikki puolisoiden ja perheidensä kanssa rauhakseen, mua ei kutsuttu mihinkään enkä kehdannut tuppautua tollasiin.
Mietin että voisin lähteä kävelemään ja katselemaan ilotulituksia keskustaan ennen keskiyötä mutta saa nähdä jaksanko. Luulen että masentaisi vain enemmän ja tuntisin itseni ulkopuoliseksi kaikkien porukoiden ympärillä, mieluummin ehkä menen nukkumaan ja unohdan koko vuoden vaihtumisen.Lähe meitsin kanssa Malminkartanoon kattoo paukkuja
Harmi etten asu Helsingissä .. :D
Sama täällä. Laitan juuri kasviksia uunissa ja hirvenlihaa ja sitten aion katsella tuon uusimman blade runnerin, se kestää sopivasti melkein 3h. Mietin että avaisiko punaviinipullon vai ei.. 0.75l on aika paljon yhdelle ihmiselle.