Pitäisikö koulukiusaaminen kriminalisoida?

No miksei, mutta joskus voi olla vaikeaa todistaa onko kiusaamista tapahtunut vai ei. Nytkin meneillään eräs tapaus, jossa teinityttö valehtelee kiusaamisesta (ei niinkään koulussa tapahtuvaa kuin vapaa-ajalla) ja vanhemmat ja kaikki uskovat ihan täysillä. Oikeasti tyttö on itse ilmoittanut "jättävänsä" entiset kaverit ja hänellä on uusi kaveripiiri. Nyt valehtelee, että entiset kaverit ovat häntä kiusanneet ja sulkeneet pois piiristä. Tyttö on oikea draama queen, eikä ole kyllä ainoa teinityttö tuossa lajissa. Siinä äkkiä muuttuu jopa kiusaaja muka kiusatuksi, tuollaisenkin tapauksen tiedän. Ainoa joka todistaa muuta, on tyttö itse ja vielä vuosia jälkikäteen. Hänet itsensä muistetaan ilkeänä ja jopa pelottavana tapauksena. 

Tätä suurempi ongelma on se, että koulut ei maineensa takia halua puuttua kiusaamiseen. On helpompaa sano että ei meillä kiusata, kun nähdä vaivaa. Ja siitähän niitä ongelmia tulee.

Sitä paitsi lapset on lapsia, vajaita taidoiltaan ja ajatuksiltaan. Siksi lapsia ei voi tuomita tai rangaista pitkäkestoisesti. Aikuisten velvollisuus on opettaa ja ohjata lapsia. Lapsella on oikeus erehtyä ilman elinikäistä sanktiota.

Ap:n aloitus on typerä. Meillä lainsäädäntö on aivan riittävä näissä asioissa ja suurin osa tapauksista on kuitenkin aika kiikun-kaakun, kertaluonteisia, draamoja, hysteerikkojen liioittelua yms.  Minusta koulukiusaamisesta puhutaan kuin jonain isonakin ilmiönä. Sitä on aika vähän kuitenkaan ja ne tapaukset pitää pystyä hoitamaan näillä nykyisillä resursseilla. Lopuille "kiusaamisitkijöille" voisi sanoa, että "elämä on..".

kyllä! ja rikosoikeudellisen vastuun saisi laskea 13:sta ikävuoteen. koulukiusaajan pitää vaihtaa koulua, ei kiusatun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin pitäisi. On se ihme miten toisen loppuelämän saa pilata ilman seurauksia. Koulukiusaaminen fyysisesti tuhoaa kehityksen ja aivot pahimmissa tapauksissa. Kasvuiässä saatuja vaurioita ei voi korjata  kaikissa tapauksissa jälkeenpäin.

Ei kai kukaan salli lapselleen niin tehtävän. ?

Jos antaisin jonkun huonosti kasvatetun kakaran kiusata omaa lastani terveyttä vaarantavalla tavalla, niin kyllä syyllinen olisin minä.

Entäs jos et vain tietäisi asiasta? Ja jos tietäisit, mitä tekisit? Kyllä suurin osa vanhemmista yrittääkin kaikkensa.

Meillä mikään äitini yritys puuttua kiusaamiseen ei vain tehonnut, koska niin paljon on kiinni koulun henkilökunnasta. Jos kiusaajan vanhemmatkaan eivät ole kiinnostuneita koko asiasta niin mitä tehdään? 

Ne todelliset kiusaamisen seuraukset näkyivät sitten myöhemmin oikein kunnolla. Alakoulun ja suurimman osan yläkoulua vielä osasin toimia normaalisti, en itsekään tiennyt että jossain vaiheessa voimat tulee loppumaan.

Kyllähän se on jo kriminalisoitua. Ihmisiin ei saa käydä käsiksi, eikä ihmisiä saa vainota, eikä ihmisiä saa haukkua jne. Kaikki kiusaamiseen liittyminen on laitonta.

Kysymys kuuluu että miksi vitussa kiusaamiseen ei puututa!?

Vierailija kirjoitti:

Sitä paitsi lapset on lapsia, vajaita taidoiltaan ja ajatuksiltaan. Siksi lapsia ei voi tuomita tai rangaista pitkäkestoisesti. Aikuisten velvollisuus on opettaa ja ohjata lapsia. Lapsella on oikeus erehtyä ilman elinikäistä sanktiota.

Ap:n aloitus on typerä. Meillä lainsäädäntö on aivan riittävä näissä asioissa ja suurin osa tapauksista on kuitenkin aika kiikun-kaakun, kertaluonteisia, draamoja, hysteerikkojen liioittelua yms.  Minusta koulukiusaamisesta puhutaan kuin jonain isonakin ilmiönä. Sitä on aika vähän kuitenkaan ja ne tapaukset pitää pystyä hoitamaan näillä nykyisillä resursseilla. Lopuille "kiusaamisitkijöille" voisi sanoa, että "elämä on..".

Aha, että "lapsi saa erehtyä" vuosiksi kiusaamaan ja syrjimään jotakuta niin, että tästä tulee mielenterveysongelmainen jonka elämä vaikeutuu huomattavasti? Lainsäädäntö ei todellakaan ole riittävä. Se ei ota huomioon kiusaamisen ja/tai syrjimisen pitkäkestoisia vaikutuksia, jotka eivät pelkästään vaikuta kiusattuun vaan usein tulevat myös yhteiskunnalle kalliiksi. Eikö edes se kiinnosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin pitäisi. On se ihme miten toisen loppuelämän saa pilata ilman seurauksia. Koulukiusaaminen fyysisesti tuhoaa kehityksen ja aivot pahimmissa tapauksissa. Kasvuiässä saatuja vaurioita ei voi korjata  kaikissa tapauksissa jälkeenpäin.

Ei kai kukaan salli lapselleen niin tehtävän. ?

Jos antaisin jonkun huonosti kasvatetun kakaran kiusata omaa lastani terveyttä vaarantavalla tavalla, niin kyllä syyllinen olisin minä.

Entäs jos et vain tietäisi asiasta? Ja jos tietäisit, mitä tekisit? Kyllä suurin osa vanhemmista yrittääkin kaikkensa.

Meillä mikään äitini yritys puuttua kiusaamiseen ei vain tehonnut, koska niin paljon on kiinni koulun henkilökunnasta. Jos kiusaajan vanhemmatkaan eivät ole kiinnostuneita koko asiasta niin mitä tehdään? 

Ne todelliset kiusaamisen seuraukset näkyivät sitten myöhemmin oikein kunnolla. Alakoulun ja suurimman osan yläkoulua vielä osasin toimia normaalisti, en itsekään tiennyt että jossain vaiheessa voimat tulee loppumaan.

Ehkä ne lastensa asiat pitää tietää, ennen kuin alkaa uhriutua.

Minunkin äiti puuttui aktiivisesti syrjimiseen ja ehkä sai jotakin aikaiseksi. Mutta isommat ongelmat oli paljon syvemmällä, en siksi oikein raaski syyttää koulutovereitani että vieroksuivat minua.

Joka tapauksessa, jos minun lastani koulussa oikeasti kiusattaisiin, niin ei menisi sinne. Sillä selvä. Olen äidiltäni perinyt ratkaisukeskeisyyden ja mielelläni neuvon teitä muitakin, jotka ette osaa itse pitää huolta asioistanne.

Vierailija kirjoitti:

Sitä paitsi lapset on lapsia, vajaita taidoiltaan ja ajatuksiltaan. Siksi lapsia ei voi tuomita tai rangaista pitkäkestoisesti. Aikuisten velvollisuus on opettaa ja ohjata lapsia. Lapsella on oikeus erehtyä ilman elinikäistä sanktiota.

Ap:n aloitus on typerä. Meillä lainsäädäntö on aivan riittävä näissä asioissa ja suurin osa tapauksista on kuitenkin aika kiikun-kaakun, kertaluonteisia, draamoja, hysteerikkojen liioittelua yms.  Minusta koulukiusaamisesta puhutaan kuin jonain isonakin ilmiönä. Sitä on aika vähän kuitenkaan ja ne tapaukset pitää pystyä hoitamaan näillä nykyisillä resursseilla. Lopuille "kiusaamisitkijöille" voisi sanoa, että "elämä on..".

"Sitä on aika vähän" kertoo, että sinulla ei ole asiasta mitään tietämystä. 

Tämä mainitsemasi lapsi voi olla teini-ikäinen idiootti, joka kenties on aloittanut kiusaamisen lapsena ja jatkanut sitä systemaattisesti niin monta vuotta, ettei voida enää laittaa nuoren iän ja tietämättömyyden piikkiin. 

Kaltaisesti kiusaajien puolustelijat ja kiusaamisen vähättelijät ovat heti kiusaajien jälkeen alinta pohjasakkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa siitä onkin jo lain vastaista (pahoinpitely, kunnianloukkaus, vahingonteko ym.), mutta alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa.

Lasku vanhemmille.

Jaa että asiat korjaantuu rahalla?

Vanhemmat eivät ole vastuussa lastensa tekemistä, ellei lapsi ole niin pieni että vaatii jatkuvaa välintä valvontaa.

Jos 2 vuotias hakkaa kivellä naapurin auton lommoille, niin vanhemmat maksaa. Mutta jos 12 vuotias hakkaa koulumatkalla auton kivellä lommoille, niin hän maksaa sen itse.

Mikä on kiusaamista? Onko se uhrin mielestä mielensä pahoitus jostain asiasta josta hän on eri mieltä. Osaako nuori edes päätellä mikä on kiusaamista? Selviä tapauksia tietysti on kuten nimittely ja toisen ihonväriin kohdistuva loukkaus jne..

Riippuu vähän mitä se pitää sisällään. Ihan fyysistä väkivaltaako, vai jotain pelkkää  perään lällätystä tms.

Jos jotain tarkoituksellista jonkun oppilaan kiusaamista ilmenee siihen olisi opettajakunnan ilman muuta kuitenkin joka tapauksessa syytä puuttua ja pitää luokalle asiasta vakava puhuttelu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin pitäisi. On se ihme miten toisen loppuelämän saa pilata ilman seurauksia. Koulukiusaaminen fyysisesti tuhoaa kehityksen ja aivot pahimmissa tapauksissa. Kasvuiässä saatuja vaurioita ei voi korjata  kaikissa tapauksissa jälkeenpäin.

Ei kai kukaan salli lapselleen niin tehtävän. ?

Jos antaisin jonkun huonosti kasvatetun kakaran kiusata omaa lastani terveyttä vaarantavalla tavalla, niin kyllä syyllinen olisin minä.

Entäs jos et vain tietäisi asiasta? Ja jos tietäisit, mitä tekisit? Kyllä suurin osa vanhemmista yrittääkin kaikkensa.

Meillä mikään äitini yritys puuttua kiusaamiseen ei vain tehonnut, koska niin paljon on kiinni koulun henkilökunnasta. Jos kiusaajan vanhemmatkaan eivät ole kiinnostuneita koko asiasta niin mitä tehdään? 

Ne todelliset kiusaamisen seuraukset näkyivät sitten myöhemmin oikein kunnolla. Alakoulun ja suurimman osan yläkoulua vielä osasin toimia normaalisti, en itsekään tiennyt että jossain vaiheessa voimat tulee loppumaan.

Ehkä ne lastensa asiat pitää tietää, ennen kuin alkaa uhriutua.

Minunkin äiti puuttui aktiivisesti syrjimiseen ja ehkä sai jotakin aikaiseksi. Mutta isommat ongelmat oli paljon syvemmällä, en siksi oikein raaski syyttää koulutovereitani että vieroksuivat minua.

Joka tapauksessa, jos minun lastani koulussa oikeasti kiusattaisiin, niin ei menisi sinne. Sillä selvä. Olen äidiltäni perinyt ratkaisukeskeisyyden ja mielelläni neuvon teitä muitakin, jotka ette osaa itse pitää huolta asioistanne.

Tuollainen yksinkertaistettu ja mustavalkoinen ajattelu ei toimi oikeassa maailmassa.

Pakko oli mennä kouluun kun on oppivelvollisuus ja se oli paikkakunnan ainoa koulu. Minun ongelmani alkoivat vasta kiusaamisesta, sitä ennen ei ollut mitään isoja syvällä olevia mörköjä. 

"Lastensa asiat pitää tietää", no entä jos se lapsi ei vain kerro eikä kukaan muukaan kerro tai välitä? 

Ja olen samaa mieltä tuosta, ettei kaikki todellakaan ole mitään kiusaamista, mitä kiusaamiseksi väitetään.

Voi elämä, siis lapsen ongelmien syy on muissa lapsissa? Jos näin on asia on helppo ratkaista.

Vaan moniko lähettää lapsen maailmaan ja kouluun jo valmiiksi rikkinäisinä? Avioerot, välinpitämättömyys, läsnäolon puute, rakkaudettomuus (kyllä sitä on, se on realismia, rakkaus vaatii nimittäin työtä).

Onko lapsillamme hyvät omakuvat, itsetunto kohdillaan? Oikeudentajua?

Jos olet se hyvä vanhempi, joka on kasvattanut pikku pulmusen, hyvä niin! Älä anna häntä kenenkään kiusata.

Mutta jos lapsi ei löydä edes kotoaan turvapaikkaa ja uskottua?

Vierailija kirjoitti:

Mikä on kiusaamista? Onko se uhrin mielestä mielensä pahoitus jostain asiasta josta hän on eri mieltä. Osaako nuori edes päätellä mikä on kiusaamista? Selviä tapauksia tietysti on kuten nimittely ja toisen ihonväriin kohdistuva loukkaus jne..

Kyllä se yleensä on selvää, mikä on kiusaamista ja mikä joku yksittäinen ei niin kiva kommentti. Lapsille nyt pitää tietenkin opettaa, että ihmiset saavat olla eri mieltä asioista, eikä ainakaan itselleni tullut koskaan mieleen että tää nyt on hei kiusaamista.

Yleensä kyse on siitä, että samat henkilöt nälvivät samoja tyyppejä säännöllisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin pitäisi. On se ihme miten toisen loppuelämän saa pilata ilman seurauksia. Koulukiusaaminen fyysisesti tuhoaa kehityksen ja aivot pahimmissa tapauksissa. Kasvuiässä saatuja vaurioita ei voi korjata  kaikissa tapauksissa jälkeenpäin.

Ei kai kukaan salli lapselleen niin tehtävän. ?

Jos antaisin jonkun huonosti kasvatetun kakaran kiusata omaa lastani terveyttä vaarantavalla tavalla, niin kyllä syyllinen olisin minä.

Entäs jos et vain tietäisi asiasta? Ja jos tietäisit, mitä tekisit? Kyllä suurin osa vanhemmista yrittääkin kaikkensa.

Meillä mikään äitini yritys puuttua kiusaamiseen ei vain tehonnut, koska niin paljon on kiinni koulun henkilökunnasta. Jos kiusaajan vanhemmatkaan eivät ole kiinnostuneita koko asiasta niin mitä tehdään? 

Ne todelliset kiusaamisen seuraukset näkyivät sitten myöhemmin oikein kunnolla. Alakoulun ja suurimman osan yläkoulua vielä osasin toimia normaalisti, en itsekään tiennyt että jossain vaiheessa voimat tulee loppumaan.

Ehkä ne lastensa asiat pitää tietää, ennen kuin alkaa uhriutua.

Minunkin äiti puuttui aktiivisesti syrjimiseen ja ehkä sai jotakin aikaiseksi. Mutta isommat ongelmat oli paljon syvemmällä, en siksi oikein raaski syyttää koulutovereitani että vieroksuivat minua.

Joka tapauksessa, jos minun lastani koulussa oikeasti kiusattaisiin, niin ei menisi sinne. Sillä selvä. Olen äidiltäni perinyt ratkaisukeskeisyyden ja mielelläni neuvon teitä muitakin, jotka ette osaa itse pitää huolta asioistanne.

Tuollainen yksinkertaistettu ja mustavalkoinen ajattelu ei toimi oikeassa maailmassa.

Pakko oli mennä kouluun kun on oppivelvollisuus ja se oli paikkakunnan ainoa koulu. Minun ongelmani alkoivat vasta kiusaamisesta, sitä ennen ei ollut mitään isoja syvällä olevia mörköjä. 

"Lastensa asiat pitää tietää", no entä jos se lapsi ei vain kerro eikä kukaan muukaan kerro tai välitä? 

Tämä ei liity koulukiusaamiseen, mutta omat lapseni eivät ole koulussa.

Heidän terveytensä ja hyvinvointinsa on joka tapauksessa ehdoton prioriteetti.

Lapsen kanssa kannattaa rakentaa sellainen suhde, että hän voi kertoa.

Ei mitään ahdistavaa pakkoa, vaan luottamussuhde. Lasta voi myös lukea.

Asiaan kannattaa panostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa siitä onkin jo lain vastaista (pahoinpitely, kunnianloukkaus, vahingonteko ym.), mutta alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa.

Lasku vanhemmille.

Jaa että asiat korjaantuu rahalla?

Vanhemmat eivät ole vastuussa lastensa tekemistä, ellei lapsi ole niin pieni että vaatii jatkuvaa välintä valvontaa.

Jos 2 vuotias hakkaa kivellä naapurin auton lommoille, niin vanhemmat maksaa. Mutta jos 12 vuotias hakkaa koulumatkalla auton kivellä lommoille, niin hän maksaa sen itse.

"Maksaa itse" eli vanhemmat senkin todellisuudessa maksaa, ei 12-vuotiaalla ole tuloja. Voivathan vanhemmat sen summat pidättää vaikka lapsen viikkorahoista, mutta kun pelkät ilmoitukset eivät riitä niin ehkä rahanmenetys kalvaisi tarpeeksi, että tekisivät jotain mukulansa sairaalle päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on kiusaamista? Onko se uhrin mielestä mielensä pahoitus jostain asiasta josta hän on eri mieltä. Osaako nuori edes päätellä mikä on kiusaamista? Selviä tapauksia tietysti on kuten nimittely ja toisen ihonväriin kohdistuva loukkaus jne..

Kyllä se yleensä on selvää, mikä on kiusaamista ja mikä joku yksittäinen ei niin kiva kommentti. Lapsille nyt pitää tietenkin opettaa, että ihmiset saavat olla eri mieltä asioista, eikä ainakaan itselleni tullut koskaan mieleen että tää nyt on hei kiusaamista.

Yleensä kyse on siitä, että samat henkilöt nälvivät samoja tyyppejä säännöllisesti.

No näinhän se kyllä onkin. itseänikin kiusattiin pienenä 6 vuotta enkä koskaan kertonut siitä vanhemmilleni. Olin jo niin väsynyt siihen että en olisi jaksanut mitään ylimääräisiä kyselyjä asiasta. Nykyisin olen sosiaalisesti syrjäytynyt. (Sosiaalinen fobia)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin pitäisi. On se ihme miten toisen loppuelämän saa pilata ilman seurauksia. Koulukiusaaminen fyysisesti tuhoaa kehityksen ja aivot pahimmissa tapauksissa. Kasvuiässä saatuja vaurioita ei voi korjata  kaikissa tapauksissa jälkeenpäin.

Ei kai kukaan salli lapselleen niin tehtävän. ?

Jos antaisin jonkun huonosti kasvatetun kakaran kiusata omaa lastani terveyttä vaarantavalla tavalla, niin kyllä syyllinen olisin minä.

Entäs jos et vain tietäisi asiasta? Ja jos tietäisit, mitä tekisit? Kyllä suurin osa vanhemmista yrittääkin kaikkensa.

Meillä mikään äitini yritys puuttua kiusaamiseen ei vain tehonnut, koska niin paljon on kiinni koulun henkilökunnasta. Jos kiusaajan vanhemmatkaan eivät ole kiinnostuneita koko asiasta niin mitä tehdään? 

Ne todelliset kiusaamisen seuraukset näkyivät sitten myöhemmin oikein kunnolla. Alakoulun ja suurimman osan yläkoulua vielä osasin toimia normaalisti, en itsekään tiennyt että jossain vaiheessa voimat tulee loppumaan.

Ehkä ne lastensa asiat pitää tietää, ennen kuin alkaa uhriutua.

Minunkin äiti puuttui aktiivisesti syrjimiseen ja ehkä sai jotakin aikaiseksi. Mutta isommat ongelmat oli paljon syvemmällä, en siksi oikein raaski syyttää koulutovereitani että vieroksuivat minua.

Joka tapauksessa, jos minun lastani koulussa oikeasti kiusattaisiin, niin ei menisi sinne. Sillä selvä. Olen äidiltäni perinyt ratkaisukeskeisyyden ja mielelläni neuvon teitä muitakin, jotka ette osaa itse pitää huolta asioistanne.

Tuollainen yksinkertaistettu ja mustavalkoinen ajattelu ei toimi oikeassa maailmassa.

Pakko oli mennä kouluun kun on oppivelvollisuus ja se oli paikkakunnan ainoa koulu. Minun ongelmani alkoivat vasta kiusaamisesta, sitä ennen ei ollut mitään isoja syvällä olevia mörköjä. 

"Lastensa asiat pitää tietää", no entä jos se lapsi ei vain kerro eikä kukaan muukaan kerro tai välitä? 

Tämä ei liity koulukiusaamiseen, mutta omat lapseni eivät ole koulussa.

Heidän terveytensä ja hyvinvointinsa on joka tapauksessa ehdoton prioriteetti.

Lapsen kanssa kannattaa rakentaa sellainen suhde, että hän voi kertoa.

Ei mitään ahdistavaa pakkoa, vaan luottamussuhde. Lasta voi myös lukea.

Asiaan kannattaa panostaa.

No ilman muuta. Vanhemmatkaan eivät vain ole täydellisiä. Tässä nyt kärsin ilmeisesti siitä, että välit vanhempiin eivät olleet tarpeeksi luottamukselliset, mutta minkäs sille tässä vaiheessa voin? Äitiänikin se kaduttaa että asia menivät miten menivät, hänen oma kasvatuksensa tietenkin muokkasi hänen käytöstään. Yksi syy oli myös se, että äidin oli pakko olla töissä todella paljon että voimme elää.

Niin monta asiaa tähän kuvioon on vaikuttanut, mutta jotain vastuuta pitäisi olla koulullakin ja sen kiusaajan vanhemmilla, ei pelkästään kiusatun perheellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on kiusaamista? Onko se uhrin mielestä mielensä pahoitus jostain asiasta josta hän on eri mieltä. Osaako nuori edes päätellä mikä on kiusaamista? Selviä tapauksia tietysti on kuten nimittely ja toisen ihonväriin kohdistuva loukkaus jne..

Kyllä se yleensä on selvää, mikä on kiusaamista ja mikä joku yksittäinen ei niin kiva kommentti. Lapsille nyt pitää tietenkin opettaa, että ihmiset saavat olla eri mieltä asioista, eikä ainakaan itselleni tullut koskaan mieleen että tää nyt on hei kiusaamista.

Yleensä kyse on siitä, että samat henkilöt nälvivät samoja tyyppejä säännöllisesti.

No näinhän se kyllä onkin. itseänikin kiusattiin pienenä 6 vuotta enkä koskaan kertonut siitä vanhemmilleni. Olin jo niin väsynyt siihen että en olisi jaksanut mitään ylimääräisiä kyselyjä asiasta. Nykyisin olen sosiaalisesti syrjäytynyt. (Sosiaalinen fobia)

Ymmärrän, minullakin tuo sosiaalinen fobia on jossain määrin. On ollut vaiheita jolloin se oli todella paha, nyt vähän parempi, mutta koko ajan saa itseään pakottaa ettei taas syrjäydy. Hankalaa kun pelkää ihmisten negatiivisia tunteita ja sitä, että joutuisi taas naurunalaiseksi. Tuntuisi helpommalta vain vältellä kaikkea.