Mulla on mies ja lapset. Kun lapset muuttaa pois kotoa, jätän tuon miehen. Kohtalotovereita?

Mun isäni on myös ilkeä. Noin kymmenuotiaasta lähtien ehdotin vanhemmilleni eroa. Heidän suhteensa muuttui myöhemmin omaishoitajuudeksi, joten eivät eronneet. Sain kotoa varsin erikoisen parisuhteen mallin, ja sen ansiosta valitsin ensimmäisen puolisoni täysin väärin. Sen liiton jälkiä korjattiin terapiassa. Onneksi Siperia opetti sen, mitä vanhemmat eivät, ja toisella kerralla olin viisaampi.

Vierailija kirjoitti:

Minä en uskaltanut lähteä vaihtoon enkä muuttaa kotoa, koska pelkäsin olevani katalysaattori vanhempieni erolle. Mieti sitä.

Meidän lapsilla on vahva itsetunto ja ovat jalka kytkimellä koko ajan kun heidät vain päästää. Kaikki vahvoja ja valmiita omaan elämään, eivät meidän tilanteesta mitään murehdi. ap

Ajattelin aikoinaan samalla tavalla. Päätin kuitenkin lähteä jo aikaisemmin. 

Vierailija kirjoitti:

On tässä kodissa rakkautta. Ainoastaan minun rakkaus mieheen puuttuu. Mies sanoo rakastavansa minua, halaa ja pussaa, mutta minä en tunne häntä kohtaan muuta kuin inhoa. Koska on ilkeä lapsille. 

Uskon että ehjä perhe ilman riitoja on lapsille parempi kuin kaksi erillistä kotia. 

Kyse on siis minun kestämisestäni, ja kyllä minä kestän. Kyselin vain että onko kohtalotovereita? Ymmärrystä täältä tuskin saa.

Jos mies on ilkeä lapsille, niin älä enää odota, vaan eroa heti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetat lapsillesi että on parempi elää valheessa kuin tehdä päätöksiä joista tulee onnelliseksi. Hyi vittu. Pilaat lastesi elämän. Eroa vauhdilla. On siinäkin "äiti"

Minä taas näen että oikea äiti ajattelee lastensa parasta ja toimii sen mukaisesti eikä omien viettiensä mukaisesti. 

ap

Ööö.. onko se lasten parhaaksi jos isä on ilkeä lapsille ja äiti pysyy silti lasten kanssa liitossa..?

Meillä muuten sama tilanne, mutta olemme jo pitkään pitäneet perhettä yhteisenä projektina joka loppuu kun lapset ovat omillaan eli kahden vuoden kuluttua. 

Sitten pitää vaan realistisesti hahmottaa se todellisuus että en enää asu isossa talossa isolla puutarhalla, vaan itselleni ja vieraileville lapsille sopivassa kodissa joka tulee olemaan huomattavasti pienempi kun tulot puolittuvat (nyt ansaitaan suurinpiirtein saman verran miehen kanssa, mikä riittää hyvin isoon perhekotiin mutta puolitettuna summa riittää vähempään molemmille, luonnollisesti. )

Uusi vaihe elämässä :)

Millä tavalla isä on ilkeä lapsille kun kuitenki koet että se on parempi, mitä että eroiaisitte ja lapset ei välttämättä niin paljon olisi ilkeän isänsä kanssa.

Mitä rakkautta sellainen on että ollaan ilkeitä? I

Vierailija kirjoitti:

Meillä muuten sama tilanne, mutta olemme jo pitkään pitäneet perhettä yhteisenä projektina joka loppuu kun lapset ovat omillaan eli kahden vuoden kuluttua. 

Sitten pitää vaan realistisesti hahmottaa se todellisuus että en enää asu isossa talossa isolla puutarhalla, vaan itselleni ja vieraileville lapsille sopivassa kodissa joka tulee olemaan huomattavasti pienempi kun tulot puolittuvat (nyt ansaitaan suurinpiirtein saman verran miehen kanssa, mikä riittää hyvin isoon perhekotiin mutta puolitettuna summa riittää vähempään molemmille, luonnollisesti. )

Uusi vaihe elämässä :)

Mä lähdin, kun lapset olivat 12 ja 14 v. Vanhempani kuolivat ja sain perinnön. Vanhempani olivat viisaita ja olivat laittaneet perintöönsä ehdon, että aviopuolisoni ei tule saamaan siitä yhtään mitään. Se oli testamentin kuultuani hasta la vista exälle. 

Täällä kohtalotoveri. Syynä tuo miehen 13v. tyttö joka on kutsunut minua äidikseen 2 vuotiaasta asti. Oma äiti ei kuvioissa. Ja mies ymmärrä teinityttöjä, en voi jättää miehen armoille tyttöä :D Yhteisiä 3 lisäksi, mies veisi 13 vuotiaan pois sisarusten luot erossa