Puhuttiin miehestä naimisiin mennessä kahdesta lapsesta, nyt meillä on yksi ja mies on sitä mieltä että saa riittää

Vierailija kirjoitti:

Tuttu jätti ehkäisyn pois vaikka miesystävä ei halunnut lapsia. Tuli raskaaksi, mies meni paniikkiin ja jätti. Nainen meni paniikkiin ja itki että mä haluun tän lapsen, mulla ei muuten ole ketään!!

Pariskunta päätyi muuttamaan yhteen, mutta väkinäiseltä näytti yhdessäolo. Etenkin kun seurustelunkin motiivi oli kuulemma "kun nyt on joku".

Että niin kovin monenlaisista lähtökohdista voi perheitä perustaa.

Henk koht en ymmärrä, miksi yksi lapsi ei riitä. Jos rakkautta on, on todellakin hullun hommaa jättää mies ja kuvitella löytävänsä toisen jota rakastaa ja jota kiinnostaa yh.äiti.

Ja siihen päälle koko rumba ja suru, mitä liiton ja perheen rikkomisesta seuraa.

Kyllä se perhe rikkoutuu siitäkin ennenpitkää kun toinen katkeroituu toisen pettäessä lupauksensa. Ei se onnellisena tuossakaan tapauksessa pysy että vain miehen päätös ratkaisee, vaimolla ei sananvaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a, meillä toinen lapsi vaan helpotti vanhempien taakkaa. Esikoinen aina kinusi seuraa mutta parivuotiaasta alkaen kuopus olikin parempaa seuraa kuin vanhemmat. Tosi oudolta tuntuisi jos olisi yksi, varmaan olisi yksinäinenkin, nytkin nuo tuossa pelaavat yhdessä Afrikan tähteä, koululaisia jo.

Riippuu luonteesta. Minä en ole koskaan kaivannut sisaruksia, ei myöskään 17-vuotiaani. Kavereissa on ollut molemmilla riittämiin tekemistä.

Ehkä jos ei paljon lomaile, mökkeile jne. Meillä ainakin nämä lomat olisi aika ankeita ilman sisarusta, kaveritkin lomailevat omilla tahoillaan.

Teillä on lapsi, joka kaipaa (live)seuraa. Meillä ei. Jälkikasvu on somesukupolvea, eivät ole kaverit tavoittamattomissa lomillakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a, meillä toinen lapsi vaan helpotti vanhempien taakkaa. Esikoinen aina kinusi seuraa mutta parivuotiaasta alkaen kuopus olikin parempaa seuraa kuin vanhemmat. Tosi oudolta tuntuisi jos olisi yksi, varmaan olisi yksinäinenkin, nytkin nuo tuossa pelaavat yhdessä Afrikan tähteä, koululaisia jo.

Riippuu luonteesta. Minä en ole koskaan kaivannut sisaruksia, ei myöskään 17-vuotiaani. Kavereissa on ollut molemmilla riittämiin tekemistä.

Mulla taas on yksi sisarus pienellä ikäerolla, eikä olla ikinä viihdytty yhdessä. Aina menty omia reittejä ja oltu eri kaveriporukoissa. Aikuisinakaan ei olla lähennytty. Ollaan vaan niin erilaisia persoonia. Eivät sisarukset todellakaan ole automaattisesti läheisiä ja halua pitää toisilleen seuraa. 

Joo, olen huomannut. Olen suurella mielenkiinnolla seurannut miehen ja sisarustensa perhedynamiikkaa. Siskonsa kanssa heittelivät lapsena toisiaan keittiöveitsillä ja ovat vihanneet toisiaan aikuisuuteen saakka. Nykyään, nelikymppisinä viihtyvät samassa tilassa joulupäivällisen ajan. Aina ei mene putkeen sekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a, meillä toinen lapsi vaan helpotti vanhempien taakkaa. Esikoinen aina kinusi seuraa mutta parivuotiaasta alkaen kuopus olikin parempaa seuraa kuin vanhemmat. Tosi oudolta tuntuisi jos olisi yksi, varmaan olisi yksinäinenkin, nytkin nuo tuossa pelaavat yhdessä Afrikan tähteä, koululaisia jo.

Riippuu luonteesta. Minä en ole koskaan kaivannut sisaruksia, ei myöskään 17-vuotiaani. Kavereissa on ollut molemmilla riittämiin tekemistä.

Ehkä jos ei paljon lomaile, mökkeile jne. Meillä ainakin nämä lomat olisi aika ankeita ilman sisarusta, kaveritkin lomailevat omilla tahoillaan.

Teillä on lapsi, joka kaipaa (live)seuraa. Meillä ei. Jälkikasvu on somesukupolvea, eivät ole kaverit tavoittamattomissa lomillakaan.

Meillä on vain 2 h someaikaa per päivä, tosin lapset on vasta 10 ja 11 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu jätti ehkäisyn pois vaikka miesystävä ei halunnut lapsia. Tuli raskaaksi, mies meni paniikkiin ja jätti. Nainen meni paniikkiin ja itki että mä haluun tän lapsen, mulla ei muuten ole ketään!!

Pariskunta päätyi muuttamaan yhteen, mutta väkinäiseltä näytti yhdessäolo. Etenkin kun seurustelunkin motiivi oli kuulemma "kun nyt on joku".

Että niin kovin monenlaisista lähtökohdista voi perheitä perustaa.

Henk koht en ymmärrä, miksi yksi lapsi ei riitä. Jos rakkautta on, on todellakin hullun hommaa jättää mies ja kuvitella löytävänsä toisen jota rakastaa ja jota kiinnostaa yh.äiti.

Ja siihen päälle koko rumba ja suru, mitä liiton ja perheen rikkomisesta seuraa.

Kyllä se perhe rikkoutuu siitäkin ennenpitkää kun toinen katkeroituu toisen pettäessä lupauksensa. Ei se onnellisena tuossakaan tapauksessa pysy että vain miehen päätös ratkaisee, vaimolla ei sananvaltaa.

Kun lapsia ei voi hankkia vain osittain, niin pakko mennä kokonaan toisen puolison pään mukaan. Ja kun ketään ei (onneksi!) voi pakottaa hankkimaan lapsia, niin pattitilanteessa mennään sen mukaan joka ei niitä lapsia halua. Hyvä niin. Lapsia kuuluu hankkia vain silloin kun molemmat niitä haluavat ja ovat niihin sitoutuneita.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä jos ei paljon lomaile, mökkeile jne. Meillä ainakin nämä lomat olisi aika ankeita ilman sisarusta, kaveritkin lomailevat omilla tahoillaan.

Meillä on yksi lapsi, joka on pienestä asti viihtynyt hyvin myös itsekseen. Ollaan introverttejä koko perhe eikä kauheasti ulkopuolisten seuraa kaivata. Meillä ei ole ollut mitään ongelmaa matkustella kolmistaan.

Ekalla luokalla lapsi löysi itselleen koulusta oikean sielunkumppanin, jonka kanssa ovat pitäneet yhtä jo 10 vuotta. Tämä lapsen bestis on ollut meillä kotona niin paljon että hän on meillekin melkein kuin perhettä. Ainoa henkilö koko maailmassa joka saa tulla meidän sotkuiseen kotiin eikä haittaa jos mies on kalsareissa ja minä yöpaidassa. Bestis on ollut mukana useammalla mökkireissulla, yhdellä kotimaan hiihtolomalla ja yhdellä Japanin-matkalla. Tuo Japanin-reissu oli koko meidän perheelle ihan mahtava kokemus, kun tytöt oli jo teini-iässä ja meidän perheelle tuo oli kolmas kerta Japanissa, mutta tälle tytön bestikselle ensimmäinen. Oli hienoa päästä tarjoamaan hänelle tällainen mahdollisuus ja myös olla näkemässä hänen fiiliksiään reissun päällä. Ja nämä kaksi eivät ole koskaan tapelleet, heidän yhdessäolo on todella mutkatonta ja seesteistä. Ja tasavertaisesti olen komentanut molempia, opettanut heille ruuanlaittoa ja mitä kaikkea tässä matkan varrella onkaan ollut. 

Mekin kuvittelimme naimisiin mennessämme, että haluamme useamman lapsen. Sitten kun meillä oli lapsi, kumpikin alkoi tahollaan miettiä, haluaako enää toista. Jossain vaiheessa puhuimme asiasta kunnolla ja oli kummallekin suuri helpotus todeta, ettei toinenkaan halua enää useampia lapsia. Meille riitti hyvin tämä yksi. Eikä koskaan ole kaduttanut. Meillä oli sikäli tuuria, että molemmat olivat tulleet samaan tulokseen eikä lapsiluvusta tarvinnut kiistellä. Mutta tuntuu että liian usein ihmiset hankkivat kaksi lasta pysähtymättä miettimään, haluavatko he todella, ja tiedostamatta miten paljon raskaammaksi elämä kahden lapsen myötä voi muuttua. Ja vielä se, että ne lapset tehdään peräkanaa. Sitten perkuloidaan kun ei saa nukkua ja lapset tappelevat keskenään.

Ei pitäisi olla niin kiire saada niitä lapsia! Kyllä jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus saada olla pieni ja äidin kulta useamman vuoden. Tuntuu pahalta kun jollekin pienelle kaksivuotiaalle selitetään, että "olet jo iso poika" kun vauva kaipaa äidin huomiota. Odottakaa edes sen aikaa, että se pieni oikeasti kasvaa sen verran että pystyy iloitsemaan pienemmästä sisaruksesta ilman tunnetta, että jää itse vaille äidin rakkautta ja huomiota! Viisi vuotta on varmaan sopiva turvaväli, ehditte käydä töissä välillä ja isompi oppii pyyhkimään pyllynsä.

Entä jos lapsi syntyy vammaisena? Paljonko niistä silloin on seuraa toisilleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu jätti ehkäisyn pois vaikka miesystävä ei halunnut lapsia. Tuli raskaaksi, mies meni paniikkiin ja jätti. Nainen meni paniikkiin ja itki että mä haluun tän lapsen, mulla ei muuten ole ketään!!

Pariskunta päätyi muuttamaan yhteen, mutta väkinäiseltä näytti yhdessäolo. Etenkin kun seurustelunkin motiivi oli kuulemma "kun nyt on joku".

Että niin kovin monenlaisista lähtökohdista voi perheitä perustaa.

Henk koht en ymmärrä, miksi yksi lapsi ei riitä. Jos rakkautta on, on todellakin hullun hommaa jättää mies ja kuvitella löytävänsä toisen jota rakastaa ja jota kiinnostaa yh.äiti.

Ja siihen päälle koko rumba ja suru, mitä liiton ja perheen rikkomisesta seuraa.

Kyllä se perhe rikkoutuu siitäkin ennenpitkää kun toinen katkeroituu toisen pettäessä lupauksensa. Ei se onnellisena tuossakaan tapauksessa pysy että vain miehen päätös ratkaisee, vaimolla ei sananvaltaa.

Kun lapsia ei voi hankkia vain osittain, niin pakko mennä kokonaan toisen puolison pään mukaan. Ja kun ketään ei (onneksi!) voi pakottaa hankkimaan lapsia, niin pattitilanteessa mennään sen mukaan joka ei niitä lapsia halua. Hyvä niin. Lapsia kuuluu hankkia vain silloin kun molemmat niitä haluavat ja ovat niihin sitoutuneita.

Varsin hieno ajatus. Ideaalimaailmassa.

Minuakaan (tai veljiäni) tosin ei olisi olemassa, jos tämä ajatus olisi käytännössä toteutunut.

Ehkä ei kannata olla ihan niin mustavalkoinen. Ei tämä oikea elämäkään ole.

Kyllä se mies siihen toiseen lapseen tottuu. Ehdottomasti jätät ehkäisyn pois.