Miksi TE olette työllistyneet?

Saattoi minussa olla muita hakijoita parempaa, että tahtoni oli kova ja olin innokas. Hain siivoamaan. Sitten opintojen parissa hain kaupan kassalle. Seuraavaan myyjän paikkaan minulla oli siten vähän kokemusta. Sitä seuraavaan vähän enemmän jne. Tein töitä, mitä sain ja opiskelin samalla. Asuin vuokralla, otin opintolainaa. Nykyään olen töissä omalla alallani, lainat on maksettu.

Ikinä mulle ei ole työhaastattelun päätteeksi sanottu ei.

15v saakka oon saanut paikan jota olen hakenut.

Ehkä haen niitä duuneja jotka osaan, en tiedä.

Toki mun työhistoria on myös aukoton ja aikamoinen pino. Viimeisessä työpaikassa 15v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska olen alakoulusta lähtien ahkeroinut laiskottelun sijaan. Tehnyt tunnollisesti ja ahkerasti koulutyöt. Jättänyt huvitukset pois ja heti valmistumisen jälkeenmennyt vakituiseen hyväpalkkaiseen työhön. Työllistyminen on tahtotila.

Mutta laiskottelethan sinä nytkin. Tämä palstailuun käyttämäsi aikakin on pois monesta hyödyllisestä asiasta.

Ei vaan nautin työni hedelmistä välipäivänä täydellä palkalla.

Mä voisin luetella vaikka kymmeniä suuria ponnistuksia, mitä olen tehnyt elämässäni työnsaannin edistämiseksi. Sitten lisään siihen yhden syyn, joka romuttaa kaiken: psyykkinen sairaus. Se tekee tyhjäksi kaiken sen, mitä olen elämässäni ponnistellut. Kun matto vedetään jalkojen alta, elämä voi keikahtaa kunnolla nurin. Olkaa ihmiset ylpeitä siitä, mitä olette ahkeroineet ja saavuttaneet, mutta samalla nöyriä elämän edessä. Mikään ei ole itsestäänselvää.

Opiskelin alalle, jolla on töitä. Tosin se tarkoittaa myös yötöitä. Työ on raskasta ja meinasin kyllä valita helpomman ammatin, mutta valitsin lopulta tämän. Parempi ihminen en ole, enkä halveksi työttömiä.

Työllistyneitä yhdistää sohvaan liimaamaton takapuoli.

Olen aina hakenut työtä sieltä, missä sitä on tarjolla. Uskon, että työtä on tällä taktiikalla aina tarjolla.

Useimmat työttömät ovat työttömiä siksi, että he hakeutuvat koulutuksiin, joilla ei ole työllistymisen kannalta minkäänlaista varmuutta. Sitten odotellaan muutama vuosi etsien sopivaa työpaikkaa ja kas.....yhtäkkiä oletkin yli 30v ja vailla mitään kunnon työkokemusta. Loppuelämä meneekin sitten kotona tai paskimmissa paskahommissa.

Toinen tyypillinen työtön on tehnyt uran samassa hommassa tai jopa samassa firmassa ja päätyy työelämän muuttumisen seurauksena pihalle viiskymppisenä. Kaikkihan sen tietää miten kuumaa kamaa nämä ihmiset ovat työmarkkinoilla.

Näin se vaan on, vaikka voissa paistais.

Kyllä sen jo aika nuorena opiskellessa kavereista huomasi ne, keiden tulevaisuus oli selvästi työttömyys. Sanoisin, että n. 90% arvasin oikein.

Sitä on vaikea selittää, mutta tietynlaiset ihmiset vaan eivät koskaan saa töitä, tai jos saavat, niin ovat ensimmäisiä lähtijöitä, kun tilanne tulee eteen.

en tiedä tarkkaa syytä. Olen 35 ja koulutuksena pelkkä peruskoulu ja lukio. Menin ekaan täyspäiväisen työpaikkaan yhteen tehtaaseen siivoojaksi 19-vuotiaana (aiemmin olin tehnyt siellä kesätöitä) ja siitä saakka olen ollut aina työllistetty lukuunottamatta muutamaa max parin kuukauden mittaista työttömyysjaksoa. Yt-neuvotteluita on takana useat. Olen kyllä tosi ahkera ja tunnollinen. Olen myös ollut terve. Nyt olen erään yhtiön asiakaspalvelussa esimiehenä, edennyt aspalaisesta asemaani pikkuhiljaa.

Olen ahkera. Priorisoin työnantajan tarpeet ja tingin omasta elämästä. Käsittelen masennuksen kotona, enkä tuo henkilökohtaisia ongelmia työpaikalle. Aika tavallista tällainen, kun ympärille katsoo. 

Olin aina kesätöissä 15-18 vuotiaana, sitten menin yiopistoonm jolloin "duunarihommiin" ei enää kelpuutettu ja opiskelijakaupungissa oli liian vähän töitä tarjolla, eikä edes oman alan 900€/kk hajoitteluihin päässyt, kun hakijoita 50 yhtä paikkaa kohden. Sitten 7 vuoden työttömyyden jälkeen muutin ulkomaille ja töitä on riittänyt. Ei mitään hehkeää unelmatyötä, mutta elintaso on hyvä ja osaan arvostaa sitä usean vuoden työnhaun ja alemmuudentunteen jälkeen. Onneksi kielten opiskelu on ollut aina mieluisaa, se on helpottanut muuttoa ja työnsaantia huomattavasti. Suomeen tuskin palaan enää kituuttamaan, vaikka teenkin "alempitasoista" hommaa kuin koulutuksellani voisi tehdä.

Tuurilla. Satuin soittamaan rekryävälle sopivalla hetkellä...

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sen jo aika nuorena opiskellessa kavereista huomasi ne, keiden tulevaisuus oli selvästi työttömyys. Sanoisin, että n. 90% arvasin oikein.

Sitä on vaikea selittää, mutta tietynlaiset ihmiset vaan eivät koskaan saa töitä, tai jos saavat, niin ovat ensimmäisiä lähtijöitä, kun tilanne tulee eteen.

Olin pitkään työttömänä ja ajattelin itsessäni olevan jokin tällainen selkeä leima. Ehkä huono itsetunto näkyikin päälle päin. Löysin kuitenkin työllistävän lisäkoulutuksen. Nyt olen esimiesasemassa ja olen töissä nähnyt osaavia ja fiksuja työllistettäviä ja työkokeilijoita sekä myös niitä, jotka heikolla osaamisella lusmuilevat vakityössä. Tuurista on paljon kiinni.

Onnistuin ammattikorkeassa tekemieni harjoitteluiden ja lopputyön aikana luomaan hyviä suhteita työelämään. En saanut suoraan näistä paikoista töitä, mutta sain hyvää työkokemusta ja hyvät suositukset, sekä mahdollisuuden tehdä satunnaista keikkaa kunnes löydän vakituisempaa. Ja lähdin siitä hakemaan avoimiin paikkoihin kunnes onnisti. Ei kuitenkaan tarvinut hakea moneen paikkaan, koska alalleni tarvitsee koko ajan lisää tekijöitä. Siinä sen sijaan kävi säkä, että sain vakipaikan sijaisuuspätkän sijaan. En juurikaan eroa työttömästä kaveristani, jolla on motivaatiota ja halua etsiä töitä, mutta olen aivan eri planeetalla kuin tuntemani taivaanrannan maalari, joka vain istuu tietokoneella tukia nostellen ja odottaa, että joko unelmien paikka aukeaa sattumalta kerran vuodessa lähetetyllä hakupaperilla, tai se unelmien työnantaja näkee potentiaalin suoraan seinien läpi ja tulee hakemaan kotoa.

Kävin lukion, koko nuoruusajan oli enemmän tai vähemmän masentunut.

Etsin töitä, en päässyt mihinkään, haastatteluihin saakka joskus. En saanut opiskelupaikkaa, en ihmettele, en jaksanut lukea kirjoja.

Olin vain kotona pari vuotta, sitten sain 9kk työmarkkinatukipaikan, sain tehdä minimitunnit ja sain vuorokausirytmin kuntoon, paikka oli ihana 3.sektorin paikka jossa työtäni arvostettiin.

Sain kaverin vinkistä tuon jälkeen oikean työpaikan, palkka oli minimaalinen mutta työajat suht vapaat, sain pääni kunnolla kuntoon.

Menin yo-pohjaiselle amatsulinjalle, tein töitä samalla.

Jatkoin valmistumisen jälkeen minipalkka hommassa, välillä sain lyhyitä oman alan hommia joista tienasin paremmin.

Hain paljon töitä, en satoja mutta kymmeniä työpaikkoja.

Kerran pääsin hästatteluun, yksi haastattelijoista oli joskus ollut samassa pienipalkkaisessa työpaikassa missä olin, en tiedä vaikuttiko asiaan, sain työn.

Jossain kohtaa sain vakipaikan, ja parin vuoden kulutta siirryin toiseen työtehtävään samassa työpaikassa, olen tyytyväinen tuloihini jotka n. 20e/h ja päivätyö kyseessä.

Tällä hetkellä olen töissä, mutta olen ollut myös muutamia kertoja työttömänä. Työttömänä ollessani olin aktiivinen työpaikkojen hakemisessa ja kävin jopa paljon parjatuilla työkkärinkursseilla vapaaehtoisesti. Toisin sanoen tein jo silloin enemmän työllisyyteni eteen mitä tuleva aktiivimalli vaatii.

Toisinaan tapaan kursseilta tuttuja ihmisiä, niitä jotka piti pakottaa "pilipali" kursseille. He ovat edelleen työttömiä ja aktiivimalli on heidän mielestään kansalaisoikeuksien polkemista.

Tuurilla. Koulutuksella ja sadoilla työhakemuksilla ei ole mitään merkitystä.

Menetettyäni useammankin ammatin mm. tietokoneille, olen lopulta työllistynyt reittä pitkin. Siis en omaani, vaan pihin yrittäjän, jolla luonteestaan huolimatta ei ole varaa maksaa minulle palkkaa... Tai siis ehkä sen takiakin. Lainanlyhennyksensä hän kyllä maksoi.

Kun lopulta käsitän ettei tästä voi seurata mitään hyvää, perustan yrityksen, joka ottaa työttömiä "töihin". Välityspalkkiota otan vain 2 prosenttia heidän korvauksestaan, paikalle ei tarvitse tulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sen jo aika nuorena opiskellessa kavereista huomasi ne, keiden tulevaisuus oli selvästi työttömyys. Sanoisin, että n. 90% arvasin oikein.

Sitä on vaikea selittää, mutta tietynlaiset ihmiset vaan eivät koskaan saa töitä, tai jos saavat, niin ovat ensimmäisiä lähtijöitä, kun tilanne tulee eteen.

Olin pitkään työttömänä ja ajattelin itsessäni olevan jokin tällainen selkeä leima. Ehkä huono itsetunto näkyikin päälle päin. Löysin kuitenkin työllistävän lisäkoulutuksen. Nyt olen esimiesasemassa ja olen töissä nähnyt osaavia ja fiksuja työllistettäviä ja työkokeilijoita sekä myös niitä, jotka heikolla osaamisella lusmuilevat vakityössä. Tuurista on paljon kiinni.

Totta kai työttöminä on myös hyviä tekijöitä. Todennököisesti et ole sellainen ihminen, joita tarkoitin.

Hain töihin 19 vuotiaana huono palkkaiseen ja maineiseen työpaikkaan. Tein pitkiä päiviä jatkuvasti. 10 tuntista päivittäin ja joskus jopa 19 tuntisia. Yhden vuoden tein 6 päiväistä viikkoa.

Olin tuossa firmassa 6 vuotta ja opin ammatin erittäin hyvin. Sen jälkeen olen päässyt ihan mihin vaan saman alan töihin. Olen rakennustuoteteollisuudessa.